mielikuvitusmaailmoissa leikitään Jumalaa

Ihminen leikkii Jumalaa ja rakentaa itselleen erilaisia valhemaailmoja, ettei tarvitsisi kohdata totuutta.

Kenelle se valhemaailma on puutarhan hoito, kenelle autoharrastus, kenelle ruuanlaitto...
perusmekanismit on näissä kaikissa samanlaisia.
Ruoka on oikeasti vain ruokaa, ei elämän itsetarkoitus. Auto on vain väline jolla päästään paikasta toiseen, ei sen enempää eikä vähempää. Oikeasti sillä ei ole juuri mitään väliä, miltä puutarha näyttää.
Luomalla näiden ympärille jotain sellaista, mitä ne ei oikeasti ole mahdollistetaan pakoon pääsy todellisuudesta. Pakoon pääsy ahdistavien asioiden käsittelystä. Ihminen pääsee hallitsemaan jotain pientä kokonaisuutta, leikkimään Jumalaa...

Elämän faktat kuten kuolema, äärettömyys, Jumala haudataan taka-alalle ja niitä ei suostuta käsittelemään. Ne ahdistaa liikaa sillä niihin tarttuminen (oikeasti tarttuminen) muuttaa ihmistä, ihmisen elämää ja käytöstä.

Jos Inkarnaatio on totta (niin kuin se onkin), niin ihminen ei voi toimia enää niin kuin ennen vaan hänen elämänsä muuttuu tarkoitukselliseksi, joka ei ole enää sidoksissa kahdeksaankymmeneen vuoteen. Ihmisen elämälle tulee säännöt, moraali... Ja vanha elämä tulee mahdottomaksi.

On turvallisempaa olla miettimättä koko Inkarnaatiota, sillä silloin ei tarvitse ottaa kantaa, eikä muuttaa elämäänsä. Jätetään käsittelemättä asia ja korvataan se lauseella "ehkä, mutta sitä ei kannata miettiä tai ottaa vakavasti".

Ja kun elämän kaikista suurimmat kysymykset on auki, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä piiloon niitä kaikenlaiseen sekundääritekemiseen ja kiireeseen.
1358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

https://www.youtube.com/watch?v=K8lv4Pr44Ac Tässä luennossa on paljon ihmeellistä tietoa huippututkijalta ja professorilta, joka on ollut kehittämässä esim. ksylitolia, ym. Ymmärtää solun ja biologian salat.

Äänestä
  • Voitko lyhyesti kertoa, mikä sisältö hänen sanomassaan oli?

    Monet ihmiset laittaa linkkejä, mitä uskomattomimpiin videoihin/sivuihin ja en usko, että juuri kukaan enää nykyään avaa tänne laitettuja videolinkkejä.

    Äänestä

Tuo inkarnaatio tai jällensyntymä onkin mielenkiintoinen ajatuksena. Henkilökohtaisesti se antaa järkeenkäyvän selityksen elämän olosuhteille.Jumala ei olisikaan silmitön rankaisija vaan ihminen itse omilla oikeilla tai väärillä toimillaan saisi sen mitä tilaa. Vastuu olisikin nimenomaan ihmisellä itsellään.

Äänestä

Inkarnaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä Jeesuksen nousemista kuolleista!

Äänestä

Ihmiset tekivät Jeesuksesta Jumalan!

Ihmiset kuvittelevat tulevansa itsekin jeesusjumalansa kautta Jumaliksi!

2. Korinttolaiskirje 3
18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Roomalaiskirje 8
29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;

1. Johanneksen kirje 3
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Äänestä
  • Johannes 1
    1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
    5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

    1. Johanneksen kirje 3
    2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. ME TIEDÄMME TULEVAMME HÄNEN KALTAISIKSEEN, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

    Äänestä

Oletko sitä mieltä että Raamatun huonosti kääntäneet(esim. 1933/1938) ja siihen tunnettuja väärennöksiä kuten Pietarin kirjeet sisällyttäneet ovat parempia ihmisiä?

Äänestä

Apostyoli Paavalikirjoitteli tuolaisesta Jualana keikkijästä Uudessa Testamentissa 2. Tessalonkalaiskirjeessä 2.luvussa:
"1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa."

Äänestä

" Kenelle se valhemaailma on puutarhan hoito, kenelle autoharrastus, kenelle ruuanlaitto..."

Mitä ihmisten sitten pitäisi mielestäsi tehdä, jos nuo edellämainitut ovat poissuljettuja?
Ruoka on vatsaa varten, puutarhanhoito tuo myös sekä silmän iloa, että ruokaa. Joku harrastaa autoja, joku valokuvausta, mitä pahaa siinä on ?
Pitäisikö mielestäsi vain kieriskellä omassa tai muiden kurjuudessa tai jossakin muussa negatiivisyydessä.
Raamattu sanoo: SITÄ MIKÄ ON HYVÄÄ, sitä ajatelkaa.

Äänestä

"Yksi päivä Herran huoneessa on parempi kuin tuhat vuotta muualla!" Raamattu
Jeesus:"Etsikää ensin Jumalan Valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin muu sen ohessa Teille annetaan!"

Äänestä

Jos adventisteille ilmestyisi kolme enkeliä, jotka sanoisivat, 'Ellen White on väärä profeetta!' niinkuin Bible code'ssa on ilmoitettu! Mitähän adventistit siihen sanoisivat? Raamattuhan on totta ja JUmalan Sanaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fhfsyhsdtfyst kirjoitti:

Ihminen leikkii Jumalaa ja rakentaa itselleen erilaisia valhemaailmoja, ettei tarvitsisi kohdata totuutta.

Kenelle se valhemaailma on puutarhan hoito, kenelle autoharrastus, kenelle ruuanlaitto...
perusmekanismit on näissä kaikissa samanlaisia.
Ruoka on oikeasti vain ruokaa, ei elämän itsetarkoitus. Auto on vain väline jolla päästään paikasta toiseen, ei sen enempää eikä vähempää. Oikeasti sillä ei ole juuri mitään väliä, miltä puutarha näyttää.
Luomalla näiden ympärille jotain sellaista, mitä ne ei oikeasti ole mahdollistetaan pakoon pääsy todellisuudesta. Pakoon pääsy ahdistavien asioiden käsittelystä. Ihminen pääsee hallitsemaan jotain pientä kokonaisuutta, leikkimään Jumalaa...

Elämän faktat kuten kuolema, äärettömyys, Jumala haudataan taka-alalle ja niitä ei suostuta käsittelemään. Ne ahdistaa liikaa sillä niihin tarttuminen (oikeasti tarttuminen) muuttaa ihmistä, ihmisen elämää ja käytöstä.

Jos Inkarnaatio on totta (niin kuin se onkin), niin ihminen ei voi toimia enää niin kuin ennen vaan hänen elämänsä muuttuu tarkoitukselliseksi, joka ei ole enää sidoksissa kahdeksaankymmeneen vuoteen. Ihmisen elämälle tulee säännöt, moraali... Ja vanha elämä tulee mahdottomaksi.

On turvallisempaa olla miettimättä koko Inkarnaatiota, sillä silloin ei tarvitse ottaa kantaa, eikä muuttaa elämäänsä. Jätetään käsittelemättä asia ja korvataan se lauseella "ehkä, mutta sitä ei kannata miettiä tai ottaa vakavasti".

Ja kun elämän kaikista suurimmat kysymykset on auki, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä piiloon niitä kaikenlaiseen sekundääritekemiseen ja kiireeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu