Pohjolan liittovaltio olisi Suomelle ihanneratkaisu
Kirjoittaa 3.2.2015 02:17 Timo Uotila Kotimaa US. Eli oikeata asiaa, jos Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti menisivät liittoon.
Kirjoittaa 3.2.2015 02:17 Timo Uotila Kotimaa US. Eli oikeata asiaa, jos Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti menisivät liittoon.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nykyisenä maailmanaikana on ajateltava paljon suurempien geopoliittisten kokonaisuuksien kautta. Venäjällä -- ja yhä enemmän myös Euroopassa -- käsitetään, että Euroopan ja Venäjän taloudellinen, energiapoliittinen ja sotilaallinen liitto olisi paras ratkaisu kaikille kansoille Lissabonista Vladivostokiin. Euraasian yhdentyminen lopettaisi atlanttisen angloamerikkalaisen hegemonian ja kykenisi myös toimimaan vastapainona koko ajan vahvistuvalle Kiinalle. Mutta Euroopan ja Venäjän yhteinen etu ei tietenkään sovi Eurooppaa miehittävälle, Eurooppaa alusmaanaan kohtelevalle, Eurooppaa ja Venäjää Ukrainan ja muiden luomiensa kriisien varjolla erilleen repivälle Yhdysvalloille... USA ajaa Venäjän Kiinan syliin. Sillä on Euroopalle kohtalokkaat seuraukset. USA:n talutusnuorassa Eurooppa jatkaa näivettymistään Venäjän kääntyessä itään.
Sehän nyt on selvää, että jossain RKP:ssa ei ole eikä voi olla ketään, joka uskaltaisi ajatella Euraasiaa Suomen ja koko Euroopan kohtalona. Silti Euraasian on tultava, mikäli Eurooppa tahtoo pysyä maailmanmahtien joukossa, tai jos se haluaa ylipäänsä edes säilyä olemassa talousalueena, sivilisaationa ja kansojen kokonaisuutena. Atlanttinen suuntaus tekee Euroopasta lopun ennemmin tai myöhemmin. Globalismi on Euroopan perikato. Kansakuntien Eurooppa nousee uudelleen vain Venäjän avulla. Eikä Venäjä, joka aikoinaan vapautti Euroopan niin Napoleonista kuin Hitleristäkin, enää ehkä välitä Eurooppaa auttaa. Amerikkalaisen yliherruuden kukistamiselle Euroopassa Venäjä kyllä antaisi tukensa, jos eurooppalaisilla olisi kylliksi omaa tahtoa itsenäistymiseen USA:sta. Nousevatko tavalliset eurooppalaiset poliittista luokkaansa ja eliittiään vastaan? Onko "eurooppalainen kevät" mahdollinen? Espanjassa, Ranskassa ja Kreikassa -- Saksassakin -- on havaittavissa toiveita herättävää kehitystä...
Jaahas, palstamme Putinin poika on tullut hakemaan Violaa leipänsä päälle.
"Venäjällä -- ja yhä enemmän myös Euroopassa -- käsitetään, että Euroopan ja Venäjän taloudellinen, energiapoliittinen ja sotilaallinen liitto olisi paras ratkaisu kaikille kansoille Lissabonista Vladivostokiin."
Millä tavalla se olisi paras ratkaisu muille kuin Venäjälle, ja sillekin kelpaa vain sellainen versio, jossa se päättää. No jotkut sikäläiset geopoliitikot toki haikailevat että Saksa voisi alistua vapaaehtoisesti Venäjän käskyläiseksi ja siinä asemassa saisi hallita Euroopan länsiosaa.
"Euraasian yhdentyminen lopettaisi atlanttisen angloamerikkalaisen hegemonian ja kykenisi myös toimimaan vastapainona koko ajan vahvistuvalle Kiinalle."
Miksi atlanttinen, eli länsimainen liberaalin demokratian mallin hegemonia pitäisi lopettaa?
Pikemmin Suomen pitäisi kiinnittyä siihen tiukemmin esim. Naton kautta, liittymällä siihen. Jotenkin muuten muistelen, että olet aikaisemmin pitänyt Kiinan vahvistumista vain positiivisena asiana, joten mikä nyt on muuttunut, ikävä realismi iskenyt vai?
"Mutta Euroopan ja Venäjän yhteinen etu ei tietenkään sovi Eurooppaa miehittävälle, Eurooppaa alusmaanaan kohtelevalle, Eurooppaa ja Venäjää Ukrainan ja muiden luomiensa kriisien varjolla erilleen repivälle Yhdysvalloille... "
Venäjä se kyllä taitaa olla joka luo ja pitää näitä kriisejä yllä, aina Ukrainasta ja Krimiltä, Transnistriaan ja keski-Aasiaan, eli puppua koko väite. Entisille Venäjän mahdin alla olleille euroopan maille on jäänyt selvä ja realistinen käsitys, että vain USA ja Nato voivat viimekädessä turvata näiden itsenäisyyden Venäjän uhalta, ja tietenkin se Venäjää närästää, kun Nato-maita ei enää niin vain voikaan uhkailla.
"Sillä on Euroopalle kohtalokkaat seuraukset. USA:n talutusnuorassa Eurooppa jatkaa näivettymistään Venäjän kääntyessä itään."
Mikäpä siinä, jos atlanttinen eurooppa ei käy, niin tokihan valtava ja vahvistuva Kiina ottaa mielellään Venäjän alusmaakseen. Mutta turha siitä on länttä syyttää, Venäjä itse on ajanut itsensä nurkkaan.
"Sehän nyt on selvää, että jossain RKP:ssa ei ole eikä voi olla ketään, joka uskaltaisi ajatella Euraasiaa Suomen ja koko Euroopan kohtalona."
Olet väärässä, varmasti monet puolueet ja poliitikot ajattelevat tuota, varsinkin näinä aikoina, ja tekevät sen vuoksi kaikkensa ettei Suomen ja Euroopan kohtalona ole koskaan Venäjän johtama Euraasian liitto.
" Atlanttinen suuntaus tekee Euroopasta lopun ennemmin tai myöhemmin. Globalismi on Euroopan perikato."
Putin ja Venäjän suurvaltahaaveet ovat Venäjän perikato.
"Eikä Venäjä, joka aikoinaan vapautti Euroopan niin Napoleonista kuin Hitleristäkin, enää ehkä välitä Eurooppaa auttaa. "
Ehkä Euroopan ja muun lännen on aika auttaa vuorostaan Venäjää, ja vapauttaa Venäjä Putinista. Diktaattorien on aika jäädä historiaan, olivat he missä tahansa.
" Nousevatko tavalliset eurooppalaiset poliittista luokkaansa ja eliittiään vastaan?"
Lännessä se onkin normaalia demokratiaa, mutta Venäjällä Putinin ja hänen politiikkansa vastustaminen on maanpetos. Siinä on ero vapaan euroopan ja imperialistisen Venäjän välillä
"Pohjolan liittovaltio olisi Suomelle ihanneratkaisu"
Uotisella tuntuu olevan paljonkin ihanneratkaisuja Suomelle joita se haluaa tyrkyttää Usarissa, aina blokkivaaleista maanpetokselliseen pohjoismaiseen liittovaltioon, jossa Suomi luopuisi itsenäisyydestään ja ottaisi jonkin Ruotsalaisen kruunupään nimelliseksi hallitsijakseen.
Suomi on jo yhdessä valtioliitossa mukana eli EU:ssa, sitä voidaan parantaa tai hioa, mutta siitä ei ole syytä luopua. Puolustuksellisetkin ongelmat ratkeaisivat kun Suomi liittyisi Natoon. Ruotsista on turha toivoa mitään apua, sama koskee muita pohjoismaita oltiin liitossa tai ei.
Jos EU hajoaa, niin oikeastaan ainoa järkevä korvaava ratkaisu olisi keskusteluketjussa esitelty entisen hansa-liiton pohjalle rakentuva Pohjoisen-Euroopan maille perustuva unioni, johon kuuluisivat pohjoisen ja keski-Euroopan maat aina Saksaa ja Englantia myöten.
Taas joku ehdottaa kalliilla lunastetun itsenäisyytemme myymistä!
Jos 5%:n skandikielen vähemmistö kyykyttää näin pahasti suomalaisia, niin miettikääpä, mikä tilanne olisi kun skandikielisiä olisi 80% kansalaisista!
Nuo valtioliiton ehdottajat ovat aina joko todella naiiveja tyyppejä tai kieroja svekoja, jotka hyvin tietävät, mitä tekevät.
Tulihan se sieltä. Perusfennolle maailma on pelkkä kielikysymys eli fenno pitää päänsä puskassa eikä pysty sieltä puskasta tulemaan ulos.
Väärin. Svekkulin maailmassa kaikki suodattuu kielikysymyksen mukaan. Esimerkkinä kaikki Rkp:n ministerit ajattelevat aina ensin kuinka voivat toimivaltansa puitteissa edistää ruotsinkieen asemaa Suomessa. Tästä heidät sitten yleensä palkitaan uran jälkeen suru-säätiöden toimesta. Sinänsä ymmärrettävää, mutta myös syy pitää tämän yhden pienen kansanryhmän edustajat hallituksen ulkopuolella.
Haglund mm. Ajaa täysin ruotsinkielen asemaa Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö keppihevosena.
Svekoilla on tapana myös syyttää muita siitä, mihin itse syyllistyvät.
Onko tuossa RKP politiikassa jotain väärin. Kaikkihan poliittiset järjestöt jotain päämäärää tavoittelee. Fennot vain tavoittelee kieliopiskelun lopettamista ja se on takapajuisuuden huipentumaa.
"kieliopiskelun lopettamista"
Jos edes pystyy olemaan noin älyllisesti epärehellinen, täytyy moraalikäsitys muutenkin olla pielessä.
Nettisveko taas joko leikkii tyhmää tai on sellainen. Kysymys on AINA vallasta ja etuoikeuksista! Ei maamme kielipolitiikassa ole kysymys mistään kielestä.
Tätä faktaa on vuosikausia tuotu esiin tuhansissa kirjoituksissa, mutta nettisveko ei vain ole tajuavinaan asiaa?!