Alkoholimainonta ei ole tehonnut nuoriin aikuisiin

jotka ovat kohta 30v jopa 40 vuotta täyttäviä :) vanhuksia Yle eikä kaupaliset kanavatkaan eivät saa heistä mediaseksikästä sosiaalipornoa joka selittäisi heidän selväpäisyyttään sillä että ovat kasvaneet alkoholiperheissä tai sitten sterotybioiden että olisivat uskovaisia, muslimeja tai muuta ylen kiihottavaa josta ajankohtaisohjelmaa saisivat miten "kaikkihan nuoret kaikkihan murrosiässä " sitä ja tätä...

Tutkimukset joista selviää kuinka paljon tosi asiassa on näitä nuoria aikuisia jotka eivät vieläkään ole maistaneeet alkoholia kuin muitakaan päihteitä eivätkä ole minkään ideologian kuin uskomusten takia täysin päihteetöntä elämää eläneeet on varsin kipeä aihe heille kaikille jotka itse toimivat kasvatustehtävissä kuin pinnalisesti haluavat ansaita arvoa asintuntijoina vaikka omat asiat siellä oman perheen sisällä olisivat kuinka solmussa Heidän onkin nähty pitävän kovaaa meteliä kaikkien muiden alkoholin kulutuksesta että ei tarvitse pysähtyä oman elämänsä tosi asioihin ja aloittaa kasvattaminen omasta itsestään kun yleinen mahtipontisuuden tunne ohjaa itseään olla havaitsematta esim.


Paljon on heitä jotka "rakentavat " maailman parasta suomea päihteettömänä ja mikä monille kiusalista heistä ei saa mediaseksikästä juttua että olisivat uskiksia, alkoholi perheistä kuin muutakaan yleisesti hyväksyttyä syytä miksi he eivät tarvitse alkoholia kuin muitakaan päihteitä elämäänsä ja mikä vieläkin närästyttävämpää että heillä on hauskaa kuin mielenkiiintoista elämä sinäänsä.

erittäin tylsää luettavaa taas :)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taas kirjoitti:

jotka ovat kohta 30v jopa 40 vuotta täyttäviä :) vanhuksia Yle eikä kaupaliset kanavatkaan eivät saa heistä mediaseksikästä sosiaalipornoa joka selittäisi heidän selväpäisyyttään sillä että ovat kasvaneet alkoholiperheissä tai sitten sterotybioiden että olisivat uskovaisia, muslimeja tai muuta ylen kiihottavaa josta ajankohtaisohjelmaa saisivat miten "kaikkihan nuoret kaikkihan murrosiässä " sitä ja tätä...

Tutkimukset joista selviää kuinka paljon tosi asiassa on näitä nuoria aikuisia jotka eivät vieläkään ole maistaneeet alkoholia kuin muitakaan päihteitä eivätkä ole minkään ideologian kuin uskomusten takia täysin päihteetöntä elämää eläneeet on varsin kipeä aihe heille kaikille jotka itse toimivat kasvatustehtävissä kuin pinnalisesti haluavat ansaita arvoa asintuntijoina vaikka omat asiat siellä oman perheen sisällä olisivat kuinka solmussa Heidän onkin nähty pitävän kovaaa meteliä kaikkien muiden alkoholin kulutuksesta että ei tarvitse pysähtyä oman elämänsä tosi asioihin ja aloittaa kasvattaminen omasta itsestään kun yleinen mahtipontisuuden tunne ohjaa itseään olla havaitsematta esim.


Paljon on heitä jotka "rakentavat " maailman parasta suomea päihteettömänä ja mikä monille kiusalista heistä ei saa mediaseksikästä juttua että olisivat uskiksia, alkoholi perheistä kuin muutakaan yleisesti hyväksyttyä syytä miksi he eivät tarvitse alkoholia kuin muitakaan päihteitä elämäänsä ja mikä vieläkin närästyttävämpää että heillä on hauskaa kuin mielenkiiintoista elämä sinäänsä.

erittäin tylsää luettavaa taas :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu