TYHMÄ

Ostin kesällä Neonin 01 ajettu 41.000km.
Perusvarusteet.Kunto loistava.
Maksoin autokuumeessa 13.500e.
Olinko TYHMÄ ?
62341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos itse olet hankintaasi tyytyväinen, niin sittenhän kaikki on hyvin.

Äänestä

Mullakin meni pari vuotta, kun rauhoituin ensimmäisen autokaupan jälkeen. Meikäläinen nimittäin osti väsyneenä kiertelyyn ja autokauppiaisiin auton sellaisesta liikkeestä, josta sitä ei koskaan olisi pitänyt hankkia.

Mutta jos sinä sait hyvän auton (minäkin sain aivan kelvollisen kappaleen), niin ei hintaa kannata miettiä. Ei se vaikka olisit saanut ao. auton vaikka 500 euroa halvemmalla maata kaada.

Eikä tuo hintakaan tunnu tuon ikäisestä ja noilla kilometreillä kovinkaan pahalta, vaikken Neonin hintoja tunnekkaan. Tuttu autonkorjaaja sanoi minullekkin, ettei sillä hinnalla ole niin merkitystä, kunhan auto on kunnollinen - halpa ja huono se vasta nimittäin kalliiksi tulee.

Eli nokka ylös ja turhat mietteet pois!

Äänestä

Onko se tyhmä joka ostaa auton, jonka autotoimittajat ovat leimanneet kaikkien aikojen huonoimmaksi autoksi?

Ei mielestäni, ostaja osoittaa rohkeutta olemalla erilainen.

Äänestä

Älä tuollaista pohdi veli hyvä!
Paina talla pohjaan ja anna mennä.
Kyllä se meillä miehillä tuppaa olemaan että tämä autokuumeen lääkitys on usein helvatan kallista.
Minunkin "kuumeeseen" tuli hankittua juuri "lääke" 24.ooo eurolla. Huh huh, sanoi vaimo!

Äänestä

Joo kiitos viesteistä , nyt ei vituta enään niin paljoo...mutta...täytyy yrittää nauttia ja haistattaa peet sille automyyjälle joka vähän juksutti, mutta tosin on se autoa joutunut korjaamaankin sitten viimeisen päälle takuuaikana.
Nyt tekis mieli jo vaihtaa parempaan , mutta kun se on nyt huippukunnossa niin ....Käyn vaikka kaljalla ja koitan rauhoittua.
Autokuume on karmeaa ja niin suloista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TYHMÄ? kirjoitti:

Ostin kesällä Neonin 01 ajettu 41.000km.
Perusvarusteet.Kunto loistava.
Maksoin autokuumeessa 13.500e.
Olinko TYHMÄ ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu