Kaupasta voi ostaa lihalientä. Lihalientä on peruslihaliemenä ja makulihaliemenä.
Makulihaliemi on paremman makuista. Makulihaliemeen voi dipata esim. valkoista tuoretta leipää, jos makulihaliemen on tehnyt vahvana. Lasillinen tulikuumaa makulihalientä napakoittaa merkittävästi esim. voikkuleipä tai riisikakkuateriaa.
Edullinen maukas ravinto
10
96
Vastaukset
- roletaari
Läheisessä, pienessä elintarvikekaupan kylmäkaapissa on mm. koirille tarkoitettuja ydinluita. Kohderyhmä ei pilaa ko. luita joten aina joskus ostan noita pilkkahintaisia kalikoita ja keitän niistä vahvan liemen jota voi käyttää keittojen ja kastikkeiden pohjana.
Lähiön spurgut ovat pilkanneet minua ja väittäneet minun ostavan luut omaan käyttööni. Ilmeistä päätellen herrat eivät ole uskoneet minua kun olen myöntänyt heidän olevan oikeassa.
Muuten ei juurikaan ydinluita tavoita paitsi potkakiekoissa mutta hinta hirvittää. - Teiju
Oletko läpäisyt kansa- tai peruskoulun?
Lisäksi on olemassa mm. kasvislientä. Sitäkin voi juoda esim. muutaman suolaropseen kanssa ruokajuomana. Sekä lihalientä, että kasvislientä on molempia saatavana kuutioina.
Niiden käyttömahdollisuudet ovat monipuolisia. Yksi vaihtoehto on keittää perunamuusi kasvis tai lihaliemiveteen. Tällöin keitetään vesi, lisätään kuutio ja sekokepillä vatkataan perunamuusijauhot keitettyyn veteen.
Hyvä perunamuusi on hieman sellaista kuivahkoa ja napakkaa suutuntumaltaan.
On myön muita "makukuutioita", mutta niistä moniakaan n-kurkiainen ei suosita.- turnipsi
Mikä on sekokeppi?
- mölösuutuntumanapakoituu
Erääseen tunnettuun, melko yleiseen mielisairauteen kuuluu sanojen erikoinen käyttö, ts. puhuja itse keksii uusia sanoja ja ilmaisuja , jotka ymmärtää vain itse....:)) Minkäpä sitä sairaudelleen voi, ja kuvioon kuuluu myös että sairauden tunto puutuu..::::)))))
- regethethg
lihalientä ei myydä kaupassa vaan liemikuutioita kuten myös kasvisliemikuutioita.
Ongelmana asiassa on valmislihamiemien osalta niiden hieman suurempi säilytystila verrattuna lihaliemikuutioon. Lisäksi valmislihaliemien markkinoila Suomessa on vain muutamia toimijoita. Tämän lisäksi on vielä niin, että muutkin liemet, kuin pelkät kasvis ja (maku)lihaliemet ovat myös markkinoilla. Ja, koska n-kurkiaisella on oma näkemyksensä napakkuudesta, niin tällöin joudutaan tilanteeseen, että vastaan tulee tuotteita, joita ei voi suosittaa.
Tämän johdosta liemiä valitessa n-kurkiainen kehottaa ihmisiä käyttämään omaa suutuntumaansa. Mutta myös huomioimaan kuutioiden mahdollisuudet. Kattilalla ja sekokepillä pääsee jo pitkälle liemien maailmassa. Myös mikroaaltouuni ja kertakäyttölautanen mahdollistavat suositeltujen liemien valmistuksen (jotka siis ovat kasvis, liha ja makulihaliemet).
http://www.puljonki.fi/tuotteet/liemet/
- kemikaalit
Lihaliemikuutiot ja vastaavat antavat lisämakua ruokiin, mutta saattavat olla pitkän aikaa käytettynä terveydelle vaarallisia. Eräs tuttu erikoislääkäri kertoi minullae n 30 sitten, että katos vaan, että kun aikaa kuluu tarpeeksi huomataan, että ihmiset sairastuvat elintarvikkeiden lisäaineista johtuviin sairauksiin. On päätelty että mm yhä lisääntyvät dementiat=altzheimer tauti ja parkinson ym voivat johtua elintarvikkeiden lisäaineista. Ja moni muu sairaus mitä mainitaan myös linkissä.
http://kemikaalicocktail.blogspot.fi/2008/03/e621.htmlNatriumglutamaatti on kiistanalainen aine. Toisaalta sitä on luonnollisesti maidossa, lihassa jne. Ja se on perusmakuna osatekijä umamista. Mutta liiallisena käyttönä sen esitetään olevan haitaksi. Samoin on asianlaita kaiken kanssa.
- työtönnahjusluuseri
Metsään vain ahkerasti. Sieltä löytyy paljon pakastermarjoja ja -sieniä. Saa samalla raitista ilmaa ja liikuntaa.
Tämän vinkin sain sosiaalivirkailijalta, kun kävin sovitulla tapaamisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi813898Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo693697Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks442215Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä522179- 582074
- 511746
- 271429
Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151173Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1051153- 601099
