Lauerma: Naiset tekevät Suomessa 2/3 perhesurmista

Lasten murhista osuus on luonnollisesti vielä suurempi kuin tuo 2/3.

"– Perhesurmista kaksi kolmasosaa on naisten tekemiä, kun taas kaikista henkirikoksista he tekevät vain runsaat kymmenen prosenttia, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma."

"Perhesurmien määrä on tippunut vuosikymmenten saatossa, vaikka media käsittelee yksittäisiä tapauksia isoilla otsikoilla ja laajasti.

– 1950-luvulla alle 14-vuotiaan lapsen todennäköisyys tulla tapetuksi oli kahdeksantoistakertainen verrattuna 2000-lukuun. Ja vielä 1990-luvulla riski oli kaksinkertainen, Lauerma havainnollistaa."

Tähän vielä päälle se, että nimenomaan naiset ovat päävastuussa (vihervasemmiston, kokoomuksen ja kepun ollessa näiden toimintaympäristönä, ja näiden puolueiden miesten vain myötäillessä naisten vaatimuksia) siitä, että Suomeen raijataan tuhansia ja taas tuhansia muslimeja ja afroja joka vuosi, tahdin vain kiihtyen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ÄänestäOikein kirjoitti:

Lasten murhista osuus on luonnollisesti vielä suurempi kuin tuo 2/3.

"– Perhesurmista kaksi kolmasosaa on naisten tekemiä, kun taas kaikista henkirikoksista he tekevät vain runsaat kymmenen prosenttia, sanoo Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri ja THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma."

"Perhesurmien määrä on tippunut vuosikymmenten saatossa, vaikka media käsittelee yksittäisiä tapauksia isoilla otsikoilla ja laajasti.

– 1950-luvulla alle 14-vuotiaan lapsen todennäköisyys tulla tapetuksi oli kahdeksantoistakertainen verrattuna 2000-lukuun. Ja vielä 1990-luvulla riski oli kaksinkertainen, Lauerma havainnollistaa."

Tähän vielä päälle se, että nimenomaan naiset ovat päävastuussa (vihervasemmiston, kokoomuksen ja kepun ollessa näiden toimintaympäristönä, ja näiden puolueiden miesten vain myötäillessä naisten vaatimuksia) siitä, että Suomeen raijataan tuhansia ja taas tuhansia muslimeja ja afroja joka vuosi, tahdin vain kiihtyen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu