asiantuntija vanhusten köyhyydestä: Syövät nälkäänsä perunankuoria
Jo tällä hetkellä eläkkeensaajista yli 100000 kituuttaa takuueläkkeen eli alle 750 euron varassa. Jussi Helttunen
Julkaistu: 6.2.2015 7:15
Suuri joukko ikäihmisiä joutuu sinnittelemään Suomessa pienillä tuloilla,
jotka eivät riitä kunnolla edes ruokaan. Vuonna 2014 köyhyysraja oli Suomessa 1 170 euroa kuukaudessa. Jo tällä hetkellä eläkkeensaajista yli 100 000 kituuttaa takuueläkkeen eli alle 750 euron varassa. – He joutuvat miettimään, mistä he saavat ruokansa, ja ostavatko he lääkkeitä vai ruokaa. Vanhukset puolittavat elintärkeitä lääkeannoksia, kuten
– Eräs rouva sanoi, että onneksi perunoissa on kuoret. Yhtenä päivänä voi syödä perunan,
ja seuraavana päivänä voi syödä perunankuoret.
samaan aikaan somalit ajaa kauppakeskuksissa ostoskärryt täynnä herkkuja ja tavaroita
jokainen voi nähdä tämän
mutta ei hyysäri näe asiassa mitään outoa
vanhuksille perunankuoria, somalien kärryt täynnä
29
127
Vastaukset
- VoiSaatanaSentään
Tämä sama tilanne koskee myös helevetin suurta joukkoa nuoria! He kun ovat kuulemma syrjäytyneitä. Asia on niin, että termi on täysin väärä. Nuoret on SYRJÄYTETTY. Tietysti on porukka, joka ei ole saanut käytyä kouluansa loppuun, vaan suurin osa on niitä, jotka ovat kuuliaisesti hankkineet itselleen ammatit. Töitä ei ole löytynyt. Jotain tilapäishommia silloin tällöin. Tietysti ne vanhemmat joilla on varaa, kustantaa jälkikasvunsa elämän niin pitkälle kuin mahdollista. Loput joutuu kammottavaan kierteeseen työkkärin, kelan ja sossun kanssa. Kustannuksia on hallinnossa pyritty säästämään joten kelan työkkärin ja sossun konttoreita ei taida olla enää kuin suurkaupungeissa. Sitten pitäisi juosta luukulta toiselle tämän tämän. Kysyn jotta millä rahalla maksat ja millä rahalla juokset luukulta toiselle kun satut asumaan pienemmällä paikkakunnalla ja luukuille on matkaa kymmeniä kilometrejä ja julkista liikennettä ei juurikaan ole. Niin vastaus on, että hoida asiasi netissä. Kun ei ole sitten varaa hommata tietokonetta ja nettiä. - Ja mitä jos satut saamaan vaikka tilapäisen työpaikan. Kun työ päättyy, joudut taas juoksemaan noi luukut läpi ja täyttämään samat paperit ja epäluuloiset virkailijat ei sitten millään usko, että todellakin se tilapäinen työ loppui. Tässä tapauksessa kyseinen tilapäishommissa ollut on kolme kuukautta odottanut työttömyyskorvausta!!!!!!!!!!!VITTU
- köyhä
Koskee myös opiskelijoita, etenkin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta saa edes opintotukea. Ja opiskelijastatuksen taki eivät ole oikeutettuja edes toimeentulotukeen...
- Tawja-Ewa-Päiwi
Velvollisuutemme on pelastaa koko Afrikka ja erityisesti somalien ahkera ja erinomainen geeniperimä pysyvästi Suomeen.Vaikka velkarahalla.
- Mamuttaja
Vanhuksissa on menneisyys ja somaleissa on Suomen tulevaisuus!
- realisti111
oma äitini saa eläkkeitä käteen 700 euroa kuukaudessa. elää oikein mukavasti omakotitalossa. juuri vaihtoi tekarit jne. lääkkeet on varaa ostaa. rahaa jää säästöön.mistään ei ole pulaa.
itse elän vielä pienemmillä tuloilla.
osa ihmisistä vaan ei osaa elää pienillä tuloilla. he elävät yli varojensa koska mielestään heillä on oikeus tiettyyn elintasoon ja vähemmällä ei muka voi elää. osa vanhuksista laittaa lähes kaikki rahansa säästöön ja valittavat kun mihinkään ei ole varaa.
todellista köyhyyttä suomessa ei ole, on vain pienituloisuutta ja yli varojen elämistä. iso ongelma on myös ahneus ja kiittämättömyys- fnkgvv
Asunto Helsingissä maksaa 500 - 1000 euroa kuussa
Miten voi elää 700 eurolla
No se onnistuu kun syö ruuaksi perunan kuoria tai hakee leipä jonosta - HaveNiceDay
Realisti111 taitaa olla aivan pihalla.
- potaskaataas
Unohtuiko asumistuki?
- Mehmet-ahkera
potaskaataas kirjoitti:
Unohtuiko asumistuki?
Turvat tukkoon kaljaa litkivät suomi-pummit menkää töihin niinkuin 90% mamumuista tekee.
- totuuden_torvi_
Mehmet-ahkera kirjoitti:
Turvat tukkoon kaljaa litkivät suomi-pummit menkää töihin niinkuin 90% mamumuista tekee.
Suurimmalle osalle mamuista riittää työksi kulttuurin rikastamínen. Reippaimmat saattaa tehdä vähän pimeitä töitä rikastustyön ohessa.
- jiirir
Sehän on niin että eläkettä saat just senverran kun olet viitsinyt töitä tehdä. Ei sillä ole somaleiden kans mitään tekemistä.
- pois_maasta
luuletko, että tämä roskasakki somalijoukko joutuu joskus tyytymään huonoon eläkkeeseen, vaikka eivät ole päivääkään töitä tehneet, kyllä sossu huolehtii heistä hyvin elämänsä ( toivottavasti lyhyt ) loppuun saakka.
- jiirir
He saavat juuri sen mukaan mitä on tehneet töitä. Muussa tapauksessa ihan sama eläke kuin muillakin luusereilla.
- takuueläke
jiirir kirjoitti:
He saavat juuri sen mukaan mitä on tehneet töitä. Muussa tapauksessa ihan sama eläke kuin muillakin luusereilla.
maahanmuuttajat saavat takuueläkettä, vaikka eivät tekisi päivääkään työtä Suomessa.
http://www.kela.fi/-/takuuelake-parantaa-maahanmuuttajan-elaketurvaa - jiirir
Maahanmuuttajilla se on eri nimikkeellä ja pienempi kuin kantiksilla. Käteen jäävä osuus on oltava kuitenkin kaikilla sama, eli lisiä sitten päälle asumistuki ja / tai sosiaaliapua mamuille myös.
- oikeus_olisi_että
Mamujen pitäisi saada vähemmän eläkettä kuin kantikset, koska he eivät ole maksaneet penniäkään työeläkemaksuja.
Suomalaiset, vuosikymmenet raataneet ovat ansainneet jokaisen eläke-euronsa, päinvastoin kuin sosiaalimamut. - yrd
pois_maasta kirjoitti:
luuletko, että tämä roskasakki somalijoukko joutuu joskus tyytymään huonoon eläkkeeseen, vaikka eivät ole päivääkään töitä tehneet, kyllä sossu huolehtii heistä hyvin elämänsä ( toivottavasti lyhyt ) loppuun saakka.
Sossu maksaa sen minkä lainllaatijat eli kansanedustajat ovat säätäneet. Ei kenellekään makseta mitä joku keksii vaatia.
- poliitikkokatopeiliin
Meidän yhteiskunta ajaa tonnikaupalla ruokaa kaatopaikalle ja vanhustentaloissa ja kodeissa ihmiset kärsivät nälkää tai ainakin vitamiinien puutetta.
Myös lapset ja muoret kärsivät nälkää, koska yksinhuoltajia ja yhteishuollossa eläviä on niin paljon. Naisten palkat on pieniä ja äitien viikoilla lapsilla ei ole tarpeeksi ruokaa. Isäthän eivät auta rahallisesti yhteishuollossa olevia äitien vikkoina lainkaan.
Terveydenhoitoa ei saa, jos asuu runsasväkisellä alueella, eikä aina syrjäkylilläkään. Politiikkojen mielestä on turhaa pelastaa henkiä, eivät ne tule rajaan takaa huutamaan enää.
Vanhuksia "murhataan" armotta hoidotta jättämisellä. Otsikoissa on vain harvoja tapauksia, miten henki on viety tai yritetty viedä vanhalta omaiselta, isältä, äidiltä, mummolta, vaarilta.
Tälläinen yhteiskunta on saatu aikaan politiikoilla, joihin kansalaiset ovat luottaneet ja antaneet äänensä.
Minkä arvoinen on yhteiskunta, joka eriarvoistaa päivä päivältä köyhiä alemmas ja alemmas, hautaan asti.- jiirir
Edellinen kirjoitus on pelkkää potaskaa. Jälleen vieritetään syyt toisten niskoille omasta saamattomuudesta. Onko sekin yhteiskunnan vika jos eroaa eikä kykenekkään huolehtimaan pennuistaan? Kannattais jättää ne kersansa miehelle pysyvästi eikä ottaa niitä ollenkaan " äitien viikoille". Lopettakaa se typerä rutina yhteiskunnan elätit.
- jykyuiuilui
jiirir ei oikein osaa ajatella
kun somaleille menee nyt n 300 miljoonaa euroa vuodessa niin se on muilta poissa
esim vanhusten hoidosta säästetään n 300 milj euroa kun rahaa tarvitaan somalien tms elättämiseen - jiirir
Somalien syytäpä tietenkin. Rahaa on vahusten hoitoonkin jos niin haluttaisiin. Meillä vain ei arvosteta vanhuksia. Somalit niiden rahoja ei jokatapauksessa kuluta.
- höh
jiirir kirjoitti:
Somalien syytäpä tietenkin. Rahaa on vahusten hoitoonkin jos niin haluttaisiin. Meillä vain ei arvosteta vanhuksia. Somalit niiden rahoja ei jokatapauksessa kuluta.
Tietysti somaleihin syydetyt miljardit, joille ei ikinä tulla saamaan mitään vastinetta, ovat pois niiltä, jotka sen rahan todella tarvitsevat ja ennen kaikkea ansaitsevat, kuten suomalaisilta vanhuksilta.
- älyvapaata
jykyuiuilui kirjoitti:
jiirir ei oikein osaa ajatella
kun somaleille menee nyt n 300 miljoonaa euroa vuodessa niin se on muilta poissa
esim vanhusten hoidosta säästetään n 300 milj euroa kun rahaa tarvitaan somalien tms elättämiseenBudjetissa ei ole kohtaa "somaleille syydetyt miljardit". Jiirir koita pysyä asiassa. Herre god!
- khkhkhkhk
Aloittaja on aivan oikeassa, vanha eläkkeellä oleva äitini pärjää juuri ja juuri kuukauden eläkkeellään. Mutta välillä kun tulee jotain ekstra menoja, niin me lapset häntä vähän tuemme - muuten ei pärjäisi.
Sen sijaan somaleilla ja mustalaisilla on kyllä ostoskärryt täynnä, millähän rahoilla ruokaa ostavat kun eivät töissä käy.- jiirir
Kyse on rahan käytöstä. Monesti vanhuksilla on myös sairauskuluja eikä sekään ole somalien syy. Käydäänkö kaupassa joka päivä ostamassa jotain pientä vaiko viikon parin ruoat yhtenä päivänä?
- tutkimustenmukaan
mamuilla ja etenkin pakolaisilla on erityisen paljon sairauksia, joista aiheutuu suunnattomat hoitokulut. Ja ne rahat ovat tietysti automaattisesti poissa kantisten hoidosta.
"Maahanmuuttajien terveys on tutkimusten mukaan usein huonompi kuin valtaväestön. Pakolaismaista tulleiden terveydenhuollon kustannukset ovat suuremmat kuin suomalaisperäisen väestön ja muiden maahanmuuttajaryhmien."
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku;jsessionid=6EFA7CF5FFF757E182522132BC630811?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=uusinnumero&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo96296 - hvn
Tilastonikkarille: valhe emävalhe tilasto. Mitään automaattia ei ole mikä otetaan budjetissa toiselta pois. Lue lisää tutkimuksia ehkä asia selviää sinullekin.
- tilastotiedettä
hvn kirjoitti:
Tilastonikkarille: valhe emävalhe tilasto. Mitään automaattia ei ole mikä otetaan budjetissa toiselta pois. Lue lisää tutkimuksia ehkä asia selviää sinullekin.
Oletko tosiaan noin tietämätön? Tietysti maahanmuuttajille menevät rahat ovat pois suomalaisilta.
- REALISTI12
Faktahan on että tummaihoset saa tehdä lähes mitä haluaa Suomen maassa ja heti kun kritisoit asiaa niin se tulkitaan vihapuheeksi ja susta leimataan rasisti. Se prosentuaalinen määrä raiskauksissa, ryöstöissä ja pahoinpitelyissä mikä maahanmuuttajilla on varsinkin somalella on aikas helvetin järkyttävä, tähän tietenkin kukkahattutädit vastaa "No mutta kyllähän Suomalaisetkin tekee niitä". Se kukkahattutäti voi mennä jollekkin raiskauksen uhrille sanomaan että "Ei hätää vaikka maahanmuuttaja sut raiskas, se olis voinu olla Suomalainenkin"..
Sama juttu Romanikerjäläisten kanssa, me ollaan rakennettu helvetin hyvä ja toimiva yhteiskunta ja sitten rajan yli tulee Kerjäläisiä niin onko se meidän tehtävä alkaa hyysäämään niitä? Sama juttu ns. pakolaisten kanssa, miksi Suomi ottaa ne? Ei minulla ole mitään mamuja vastaan kunhan he tulevat tekemään työtä ja elämään meidän maamme sääntöjen ja lakien mukaan. Tähän taas joku voisi sanoa että maahanmuuttajia ei oteta töihin, hakekaapa joku teidän paikallinen uutislehti ja selailkaa sivuja, melko varmaan törmäätte yhteen mainokseen jossa mainostetaan maahanmuuttajien koulutusta, eli kyllä he töihin pääsisivät mutta kun eivät jaksa kouluttautua nii eihän kukaan sellaista duuniin ota. Se on helpompi elellä sossun tuilla.
Saan ehkä tästä paskaa niskaan tai sitten en mutta suoraan sanottuna ei kiinnosta vittuakaan jos ette itse tätä näe niin katsokaapa vaikka mitä Ruotsissa tapahtuu, onko se maahanmuuttopolitiikka siellä toiminut joka on tismalleen sama kuin meillä? Nyt on aika vaikuttaa ja käykää allekirjoittamassa aloite Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970
tilastojen mukaan mamujen osuus rikoksista on kasvanut huomattavasti
ja se on jo 9% kun suomalaisten osuus on vain 4%ja sitten suurinosa raiskauksista on mamujen tekosia
ja luvut vain kasvaa nyt mennään vasta 2015 alkua ja jo on tapahtunut useita mamujen vakavia rikoksia.Kyllä meillä on ihan omastatakaa riittävästi rikollisia. Jakakaa kansalaisaloite linkkiä joka paikassa. Yrittäkäämme joukolla saada aikaan jotain hyödyllistä. Suomen on aika sanoa ei ja häätää rikolliset mamut!!! Miten monta murhaa ja raiskausta pitää vielä tapahtua ennenkuin saadaan muutos asiaan? Nyt on muutoksen aika!! Herätkää eduskunta!!https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/970 Tuolla myös on tilastotietoa enemmän.
käykää myös lukemassa http://www.mitavittua.fi/2015/02/08/somaleissa-on-jotakin-vikana-jopa-muidenkin-afrikkalaisten-rinnalla-mitattuna/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390