Aikanaan vanhalla heimoperinteen periaatteella, "kenen maa sen uskonto", - ruhtinaiden määrätessä sen millaista tunnustuksellista uskontoa heidän valtansa alaisten ihmisten oli harjoitettava. Nämä vaatimukset täydennettiin ankaralla uskonnollisella lainsäädännöllä, jonka seurauksena minkäänlaista uskonnon vapautta ei sallittu. Kaikkien oli noudatettava ankaria uskontolakeja ja jopa kuolemantuomioidenkin uhalla, mm. kastatettava lapsensa yhtenäiskirkkojen verokarjan osaksi. Tällaisen perusperiaatteen seurauksena suomalaisetkin läänitettiin aikanaan Ruotsin kuningashuoneen alaiseksi verokarjaksi, ja sotilaalliseksi nosto- ja sotaväeksikin. Mielestäni tällainen uskonto ei edusta lainkaan sitä vapaa ehtoisuuteen perustuvaa kristinuskoa, jossa ihmisen omantunnon valinta on sen perustana mihin ihminen uskoo, ja uskooko ihminen Kristuksen evankeliumiin, - katso: 2 Kor.4.1-7.
Väitänkin että: me elämme miekoilla levitetyn jälkikatolisen yhtenäiskulttuurin vaikutusalueilla, nimenomaan siis lähinnä pakkotoimin nimikristillistetyillä kulttuurialueella jossa harjoitettu uskonto on todellisen kristinuskon petollinen irvikuva, ja elämme oikeastaan jälkikatolisen uuspakanuuden vaikutusalueilla, - eli uuspakanuuden keskellä, jota petollisesti väitetään vieläpä "kristinuskoksi".
Väitänkin että: me elämme miekoilla levitetyn jälkikatolisen yhtenäiskulttuurin vaikutusalueilla, nimenomaan siis lähinnä pakkotoimin nimikristillistetyillä kulttuurialueella jossa harjoitettu uskonto on todellisen kristinuskon petollinen irvikuva, ja elämme oikeastaan jälkikatolisen uuspakanuuden vaikutusalueilla, - eli uuspakanuuden keskellä, jota petollisesti väitetään vieläpä "kristinuskoksi".
Vastaukset 4
Vanhimmat
Totta on, että nykyinen vallitseva kristinuskon muoto eli luterilaisuus tuotiin tänne väkisin, kuten sitä edeltänyt katolilaisuuskin.
Mutta aivan samaa huttuahan se on muutkin kristinuskon haarat. Jos esim eroat siitä, sinua vihataan ihan varoitukseksi muille, etteivät he eroaisi.
Ja ihan kuten katolilaisuus, luterilaisuuskin työntää nokkansa jokaisen ihmisen arkeen, kätensä jokaisen taskuun ja poliittiseen päätöksentekoon, se levittää suvaitsemattomuutta ja vastustaa tasa-arvoa.
Onneksi emme enää elä luterilaisessa- tai katolilaisessa teokratiassa, koska ne olisivat yhtä vastenmielisiä.
>> Onneksi emme enää elä luterilaisessa- tai katolisessa teokratiassa >> on lause johon mieluusti yhdyn, mutta samaan hengenvetoon totean: Kyllä vuosisatainen uskonnollinen läänitys on jättänyt sellaiset jäljet kulttuuriimme, että nämä jäljet vaikeuttavat Uuteen testamenttiin perustautuvan kristinuskon levittämistä, vapaa-ehtoisuuteen perustuvan Jumalan lahjana, koska koko se kulttuuripiiri jossa elämme on näennäis- ja valekristillistetty. Sen lisäksi luterilaisella kirkkolahkolla on edelleenkin historiallisina jäänteinä moninaisia kansalaisten tasavertaista kohtelua ja todellista uskonnonvapautta loukkaavia monopolioikeuksia käytössään, sen esiintyessä kaikilla "turuilla ja toreille" - valekristillisyyden kaapuun verhoutuneena: 2 Kor. 11:13-16.
Mielestäni demokraattisissa valtiossa valtiovallan velvollisuus on taata kaikkien ihmisten uskonnon- ja sananvapaus tasavertaisina oikeuksina kaikille, ja se mihin kukin uskoon tai sitoutuu on jokaisen oman omantunnon asia, - valinta, joka velvoittaa toki noudattamaan myös muuta lainsäädäntöä, - yhteiskunnallisina sopimuksina. Väkivaltauskontoja ei tulisi enää sallia, eli nykyisten lakien nojalla kaikki väkivaltaan turvautuvat uskonnot pitää toimineen selkeästi tuomita kriminaaleina hankkeina.
Demokraattisen oikeusvaltion tehtävä ei ole valita kansalaistensa uskontoa, tai tukea toimillaan mitään uskonnollista yhteisöä, - etuoikeutettuna - kuten nykyään on vielä asianlaita "luterilaisuuden" kohdalla - suhteessa vapaisiin kansalaisjärjestöihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Valtiovallan tehtävä on sitoutumatta mihinkään tunnustuksellisiin viiteryhmiin, kuten uskontoihin - taata tasa-arvoiset toimintavapaudet kaikille uskonnollisille yhteisöille, ja kansalaisjärjestöille, sellaisten yhteiskunnallisten lakien puitteissa - kunnioittaen kaikkien uskonnon- ja sananvapautta - siis mukaan lukien oikeutta uskonnottomuuteenkin. Kristuksen evankeliumi on vapaa-ehtoinen lahja eikä mikään pakkopulla, kuten luterilaisuus on historiallisen valtana ollut. Onneksi sen harjoittama historiallinen pakkovalta on ilmeisesti jo päättymässä.