Digitaalinen masturbaatio tekee ihmisestä

Vanha_jäärä

kävvelevän selfiekepin:

http://seura.fi/puheenaihe/kolumnit/jari-tervo/digitaalinen-masturbaatio-tekee-ihmisesta-kavelevan-selfiekepin/

Olen Jarin kanssa tästä samaa mieltä:

"Kansalainen ei malta lukea. Kissavideot ja statuksen päivitykset vaativat aikaa. Kun neljä tuntia selaa välkkyvää sälää, vaikuttaa siltä kuin paljon olisi tapahtunut. Ei vain ole. Mikään ei ole muuttunut. Kun lukee neljä tuntia hyvää kirjallisuutta, kaikki muuttuu, koska sinä muutut.

Suomalainen ei ehdi lukea, koska hänen pitää ottaa kuvia omasta naamastaan tai unohtumattomasta perseestään ja levittää niitä kaikkeen maailmaan. Viihde-elektroniikka on määritellyt ihmisen olemuksen uudelleen: hän on kävelevä selfiekeppi.

Tämä ei ole edes satiiria. Tässä vain viileästi todetaan kiistaton tosiseikka.

Nettilehtiä skrollaamalla olen oppinut tunnistamaan monta ihmistä, joitten päätyö näyttää olevan tasaisin väliajoin julkaista itsestään itse ottamiaan kuvia. Tämä on digitaalista masturbaatiota.

Kansalaiset siis lukevat kirjoja yhä vähemmän. Kirjamyynti on viimeisen seitsemän vuoden aikana romahtanut. Kirjailijana olen tästä huolestunut. Myös lossivahtina olisin lukemattomuudesta pahalla tuulella.

Lukemisessa ei ole kyse vain kasvattavasta taideharrastuksesta. Lukutaidoton tai lukuinnoton ihminen ei pelaa täydellä pakalla. Hän menee sinne minne hänet viedään.

Kohta kirjoja ei tarvitse polttaa. Me teemme sen itse, kun jätämme ne lukematta.

Äidinkieli on koulun tärkein aine. Ellei osaa lukea kunnolla, ei opi mitään muutakaan, koska äidinkielellä niitä muita aineita opetetaan. Lukeminen on paras tapa oppia isoja asioita. Huono lukutaito heittää pitkän varjon koko elämään.

Kun ei ole harjaantunut lukemaan, ei osaa erottaa tosiasioita mielipiteistä, tutkimusta ennakkoluuloista, järkipuhetta vihapuheesta, itää lännestä. Käytännön arki muuttuu tarpeettomaksi seikkailuksi, kun edes yksinkertaista kaavaketta ei osata täyttää.

Peruskoulun jättävistä pojista joka kahdeksas ei osaa kunnolla lukea. Muutaman kouluvuoden aikana on siis pilattu loppuelämä. Vajavaisesti lukutaitoiset eivät pääse lukioon, yliopistoista puhumatta.

Nämä pojat eivät lue nyt eivätkä aikamiehinä kirjoja. Myös puhetta sisältävien elokuvien katseleminen on työlästä, kun ei ehdi lukea tekstitystä.

Hyvän kirjallisuuden lukeminen edistää ihmisen myötäelämisen kykyä. Siitä ihmisyydessä on kyse. Me emme tee pahaa toisille, kun tajuamme, miltä se tuntuu.

Kun menee lukemalla toisen nahkoihin, näkökulma muuttuu. Emme ole enää täällä yksin. Tätä ei klikkaamalla saavuta."

7

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En_jaksanut

      lukea kun oli liian pitkä teksti

    • ätmel

      Digitaalinen masturbaatio tarkoittaa tässä nyt varmaan sormilla masturboimista?

      • penatraattori

        Tai sitä, että hieroo munaansa iPadiin katsellessa siitä pornoa???


    • Lukeminen

      Se on homoille. (Tää systeemi on ihan paska kun nimimerkissä ei saa olla %-merkkiä. t. 101% hetero)

      • Vegenainen

        Tyhmyys on teille kokolihaheteroille


    • Uskon että olisin äärimmäisen paljona sivistyneempi, jos olisin kuluttanut kaikki kaunokirjallisuuteen tärvätyt tunnit dokumentteihin tai ajankohtaisohjelmiin. Informaatiota pitäisi arvioida informaation itsensä ehdoilla, ei sen, tuleeko se ruudulta vai paperilta. Selfien ottajien kauhistelu on silkkaa elitismiä ja moralistista nyrpistelyä.

      "Nämä pojat eivät lue nyt eivätkä aikamiehinä kirjoja. Myös puhetta sisältävien elokuvien katseleminen on työlästä, kun ei ehdi lukea tekstitystä."

      Onko tämä todellisuutta vai Tervon itsensä keksimä absurdi ylilyönti kun oikeasta ongelmasta on vakava puute?

      • 234556

        Tervo on tyhmä plösö


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18884
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5845
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5417
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      41
      5311
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5162
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      89
      5070
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4573
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4237
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3555
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3215
    Aihe