Jeesus Nasaretilainen on voittanut maailman ruhtinaan kantamalla ristinsä ja tähän meitä kaikkia ihmisiä Jeesuksessa ja Jumalan evankeliumissa kutsutaan eli voittamaan tämän maailman ruhtinas ja kunniallinen kuningas ja pappiskansa asia Jumalan valtakunnassa kantaa ristinsä Jeesuksessa vaikka maailman pilkkaa ja halveksii ja vihaa jokaista Jeesuksessa ristinsä kantavaa varmuudella, sillä osoittaa ihmisille maailmassa Jeesuksen rakkauden ja tätä ei kestä sellaiset ihmiset jotka rakastavat maailmaa ja mammonaa ja ahneus on epäjumalanpalveluksensa moninaisesti.
Ihmisenä emme voi voittaa tämän maailman ruhtinasta maailman säännöillä, sillä ovat mammonan herran laatimat ja itselleen ja omilleen edulliset, ja ainoaksi hyväksi Jumalan valtakunnan lupauksen lapsen mahdollisuudeksi jää Jeesus ja ristinkantaminen ja omastaan luopuminen, kuten on Raamatussa kerrottu, ja näin Jeesus opetti selvästi apostoleilleen, joita kutsui täydellisyyteen hyvän evankeliumin julistamisessa ja mitään ei heiltä puuttunut kun olivat tehneet sen mukaan kuin Jeesus heitä opetti ja antoi siunauksensa ja vallan myös elää sitä hyvää pyhän elämää maan päällä.
Raamatun ja Jeesuksen tunteminen on tärkeää Totuuden Hengen opettamana, sillä vain siten voimme saada Jumalan lapseudessa sitä hyvää hengellistä juutalaisuutta ja Jumalan lupauksen lapseuden menestymistä omaan sydämmeemme ja sanoihimme ja tekoihimme. Tämän maailman ruhtinas pelkää ihmisten palavaa rakkautta Jeesusta kohtaan juuri siksi, että hyvä Jeesuksen evankeliumi alkaa menestymään ja monet pääsevät hyvään Paratiisiin sen kadotuksen sijaan, johon paha on jo tuomittu ja myös ne sinne menevät jotka pahaa seuraavat ja pedon merkin ottavat lähitulevaisuudessa, kuten tulee varmuudella.
Nyt Jeesuksessa on otollinen päivä jälleen valmistautumaan hyvään tulemukseensa ja ristin kantamisessa voimme elää ja toivomme asettaa Jeesuksen hyvään armoon ja totuuteen ja kestää varmuudella, vaikka pahuuden vallat pyrkivät ihmisten sydämet täyttämään epätoivolla ja itsekkyydellä ja petollisella pelkuruudella ja kaikella muulla pahalla mitä näemme maailmassamme tapahtuvan ja moninaisesti. Paha käyttää pelkoa ihmisten hallitsemiseen, ja nähdään selvästi kaikkialla tämä ja monissa eri yhteyksissä. Taloudellinen painostus on kaikessa läsnä ihmisten elämässä, eikä Jumalasta ja Jeesus opettaa omiaan keräämään aarteensa valtakuntaansa, sillä näin kestää ja kasvaa myös hyvää hedelmää ihmisen sydämessä, kun Jeesus on rakkain ja lähimmäisten rakastaminen on todellista eikä petollista, kuten ahneilla.
Kuinka ihminen voi voittaa maailman ruhtinaan?
59
133
Vastaukset
- Eikös_vaan
Mammonasta saarnaa kotonaan lämpimässä tietokoneen ääressä, liekö kahvikuppi käden ulottuvilla? Eikö Jeesus opettanut luopumaan omaisuudesta ja olemaan kuin kedon kukat tai taivaan linnut, eikä huolehtia, mistä tulee ruokaa pöytään? Mutta kappas vaan, kun se leipä kiinnostaa enemmän kuin julistus, ja siispä menet sinäkin ensin maallisiin töihin rahaa tienaamaan ja sitten vasta saarnaamaan.
- Väärinymmärretty
"Luoja ruokkii kyllä linnut, mutta ei hän heitä ruokaa niiden pesään." (Intialainen sananlasku)
Siis myös linnun täytyy tehdä työtä ja ahkeroida, jotta sillä on syötävää, joka ei tule ilmaiseksi kenellekään. "Eikös vaalleko" ruoka on omaisuutta, jota kerätään säilöön. Vai miten kommentti on ymmärrettävä? - Aloituksessa_keskeistä
Aloituksessa keskeistä Jeesuksen rakastaminen ja ristin kantaminen. Ulkoiset ovat toisarvoisia näiden kahden rinnalla.
- kerty
Rokavarastot tuhoutuvat parissaviuodessa ympäristön säteilyn vaikutuksesta! Aiheutuu atomivimaloista ulos vuotavista säteilyistä. Jonkun näkemän näyn ilmoittamana , atomivoimalat tuhoavat ihmiskunnan parissa vuodessa! tehneekö Jumala jotain asian hyväksi ja on tehnytkin, mutta riittääkö sellainen.
Oletko koskaan tehnyt suoraa lähetystyötä? Siis ollut kadulla ja puhutellut ihmisiä ja kertonut jeesuksesi voimasta joka tekee autuaaksi.
Suoraan sanoen , vaikka olen vankkumaton sananvapauden kannattaja ja demokraatti niin tuollaiset postaamiset eivät edusta arvojen arvostusta vaan toimivat sitä vastaan.
Ei sepustuksia kukaan lue mutta jos saat siitä onnea niin säästyy julkisen terveyden hoitomenot.- Aloituksen_kirjoittaja
Aloituksen kirjoittajana tuon esille jokaisen ihmisen mahdollisuuden hyvään evankeliumin vastaanottamiseen Jeesuksessa. Tietysti on jokaiselle ihmiselle hyvä vaihtoehto eikä mitään pakkoa tietenkään.
Jaa, vaihtoehto......
luulempa hyvinkin, että teillä kristityillä on antipatiaa toisuskovaisiin nähden. Hellarit, jehovat ja mormonit ym. ym. ovat todellisia vihollisia ja ekumeniasta ei ole tietoakaan. Vedotaan siihen etteivät he ole todellisia kristittyjä. no jokainen voi olla mitä mieltä tahaansa mutta mielekäs, sosiaalinen ja kulttuurien kirjo tekee elämästä riittävän mielekkään ja ponnekkaan ilman minkään moista uskontoa.
"Paha perkele koittaa saada myös sinut tekemään asioita, joita sinun ei tarvitse tehdä ja jotka eivät kuulu sinun kutsumuksesi. Usein perkele pukee kiusauksen kauniiseen pakettiin ja yllyttää sinua lankeamaan syntiin tämän "kauniiseen" pakettiin käärityn kiusauksen kautta. "
Yllä oleva on eräs kirjoitelma (kotipaavola) mutta eikös perkele ole lähinnä suomalaisten ja balttien "paholainen".- Puolueet_vaihto-
Puolueet vaihtoehtoja tietysti myös uskonnollisuudessa tai uskovien yhteydessä. Näinhän ihmiset aina ovat toimineet, toki Baabelin tornin yhteydessä oli melkoista yhteen hiileen puhaltamista.
Tässä maailmassa ihmiset ovat ihan keskeisiä toimijoita vaikka toki henkivallat ovat myös olemassa, mutta väärin voidaan tulkita myös niiden vaikutuksia sekä hyvässä että pahassa.
- Järjenkäytöllä
Aloittajan kommentista tulee mieleen vanhan ajan papit ja rovastit, jotka saarnasivat lujaa ja hengellisellä paatoksella asiaansa, mutta mitään sanomista ihmisille heillä ei ollut. Sellaista puhetta, joka olisi koskettanut ihmisten oikeaa arkista elämää ja helpottanut kuormaa, vaivaa ja tuskaa. Sellaista mistä olisi saanut 'evääksi' muutakin kuin pelkoa ja ahdistusta.
Samalla lailla paasaavat vielä nykyäänkin entisistä ajoista pois pääsemättömät papit ja kaikki nykyaikaisetkin politiikot. Sanoja on paljon, puhetta piisaa vaikka aamusta iltaan, mutta mitään sanottavaa, oikeaa asiaa, ei ole.- Aloittajan_teksti
Aloittajana ei merkitystä sillä, minkälaisen mielleyhtymän tekstien lukijat siitä saavat, vaan Jumalan palveleliminen uskollisesti siitä omasta lähtökohdasta tietysti ja sen tähden vaivaa nähdään, että usko ja toivo ja rakkaus voi menestyä maanpäällä lukijassa, ja tietysti on tässä aloituksessa paljonkin asiaa, mutta tulee ymmärtää kuten olen omakohtaisesti näitä kokenut.
Aloittajalla ei ole pelkoa eikä lukijankaan tarvitse sitä kokea, kun on asiansa kunnossa Isään Jumalaan Pojan Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä. Myöskään heidän, joiden suhteensa Jeesukseen ei ole rakkaudellinen, ei tarvitse pelkoa tuntea vaan parannusta saamme tehdä jokainen kaikesta siitä, mikä ei ole palavaa rakkautta Jeesusta ja myös rakkautta lähimmäisiämme kohtaan.
Jumalan valtakunnan työntekijänä ei järki ole se ensimmäinen ja tärkein asia vaan Jumalan Hengen vaikuttama hyvän hedelmän tuottaminen ja sen edistäminen ihan jokaisen ihmisen kohdalla, ja Jeesus opettaa selvästi Raamatun kautta meitä kaikkia hyvää janoavia tässäkin asiassa, ja aloittaja tuo esiin tästä asiasta vain hyvin kapeaa näköalaa, eikä mitään yleistä tai laajaa esitystä. Mielestäni hyvin aloittaja tuo esiin sen, mitä esittää, toki monet voisi paljon parempaan pystyä, mutta eivät esitä. - Voittamallaitsensä
Luoja on antanut ihmiselle pään ja järjen juuri siitä syystä, että niitä käytettäisiin. Järkeä vailla olevat eivät tuota eivätkä edistä yhtään mitään eivätkä ainakaan hyvää vaikka olisivat olevinaan kuinka pyhiä.
- Jumala_tuomitsee
Jumala tuomitsee jokaisen ihmisen ja palkitsee armonsa vastaanottaneet, eikä perustu ihmisen järkeen eikä edes ansioihin, vaan ihan hyvä on Jumala kaikille ihmisille niinkuin tahtoo ja tarjoaa evankeliumia ja pääsyä Jeesuksen valtakuntaan. Tietysti ihmisen on hyvä kilvoitella viisaasti ja ymmärtäväisesti ja kantaa ristinsä, kuten Jeesus on opettanut.
- Jeesuksen_seura
Jeesuksen seuraaminen antaa hyvän armosiunauksen ja totuudessa on hyvä pyhittyä.
- jonna_x
Juuri näin !
Ihmeellistä ja kummallista.
Maailmassa on noin. 7 miljardia asukasta. Heistä 2 miljar. on kertomansa tai yhteisön painostuksen johdosta kristittyjä. Ja varmaa on että suurin osa heistä on nimikristittyjä.
Toki Te jeesus-kauppiaat markkinoitte omaa bräniänne.
Maailman 5 miljar. uskonnotonta on siis täysin tuuliajolla mutta siitäkin huolimatta kehitys inhillisempään suuntaan menee vääjäämättömäsi eteenpäin. Ei jeesus maailman ongelmia ratkaise vaan ihmisten teot.- Vain_Jeesuksessa
Vain Jeesuksessa voimme ihmisissä päästä valtakuntansa perillisyyteen ja tämä on jokaisen ihmisen elämän tarkoitus myös. Lähitulevaisuudessa kuulemme Jumalan iankaikkisen evankeliumin, mutta silti jo tänään kannattaa alkaa lähestymään Jumalaa Jeesuksen nimessä anoen Pyhän Hengen armoa ja totuutta ja lukea Raamatun pyhiä kirjoituksia, ja aloittaa voi evankeliumeista.
Ihmisinä saamme parannuksen tehdä ja uudistua hyvään Jeesuksen seuraamiseen, kuten opetuksensa on annettu Raamatussa. Saamme Jumalan ilmoituksen mukaan myös vastustaa pahaa valheen ja vihan isää ja näin elää voimallista elämää ja Jumalan armoon kannattaa turvata aina. Ole nyt varovainen kun hypähdät ilosta ilmaan , ettei kukaan vedä maata pois jalkojesi alta (S.J. Lec)
Kummallista että jeesuksen hyvästä tarjouksesta on kieltäytynyt noin suuri joukko ihmisiä . Mutta todellisuus on karua kertomaan ettet vaan olisit harhaanjohdettu.- Hyvin_vajavaisesti
Hyvin vajavaisesti tunnen Jeesusta ja toivoni on yksin armossaan ja saa pyhittyä totuudessa sen mukaan kuin Isä suo sitä hyvää hengellistä Jeesuksessa.
En yleensä lainkaan hypi ilosta vaikka koenkin ilon hetkiäkin, ja samoin suruakin. Voisin todeta että aika paljon vaihtelee tunteet elämässä tässä, mutta Jeesus pysyy ja toivoni yksin hyvyytensä ja armonsa ja se ettei suitsevaista liekkiä sammuta. "maan päällä ei voi olla kuin vähän vapautta niin kauan kuin ihmiset palvovat taivaissa olevaa (olematonta) tyrannia".
miksi joku jaksaan postailla mitään sanomattomia lauseita joissa toistuu jeesus, armo, laupeus ym. ym. ehkä se on niin että uskonnollinen ihminen ajattelee vain itseään.- Miksi_lainausmerkit
Miksi käytät lainausmerkkejä omissa sanoissasi? Valheellista propagandaako?
- Helppo_ymmärtää
Helppo ymmärtää tämän maailman olevan suurelti pahan valheen ja vihan isän vallassa.
Miksi_lainausmerkit kirjoitti:
Miksi käytät lainausmerkkejä omissa sanoissasi? Valheellista propagandaako?
Lainaus oli sitä varten, etten muista kuka oli lauseen todellinen kirjoittaja.
Voiko uskonnollinen käyttää ilmaisua - valheellista propagandaa ja samalla ryhtyä kertomaan raamatun, jeesuksen ja pyhän hengen voimista ja sanoa, että juuri se on todellisuutta.
Hymyilyttää :D- Hyvä_ymmärtää
"maan päällä ei voi olla kuin vähän vapautta niin kauan kuin ihmiset palvovat taivaissa olevaa (olematonta) tyrannia".
"Voiko uskonnollinen käyttää ilmaisua - valheellista propagandaa ja samalla ryhtyä kertomaan raamatun, jeesuksen ja pyhän hengen voimista ja sanoa, että juuri se on todellisuutta."
Alat tietämättäsi olla aika lailla asian ytimessä, sillä paha tekeytyy Jumalan palvelijaksi, toki ei vain Jeesuksen kautta sillä Babylonian kuninkaasta on kerrottu ja siitä kuinka Saa-tana alas taivaasta viskataan kun hävityksen kauhistus alkaa ja pedon merkki tulee kaupankäynnin ainoana maksuvälineenä. Voitko nähdä tätä kehitystä ihmisten kaupankäynnissä: kulta, hopea, kupari, bittiraha, ja näin arvokkasta aina arvottomampaan muuttuu maksuvälineet ihmisten keskuudessa. Tuo viimeinen onkin jo sitten aika lailla vain "ilmaa" todellisuudessa.
"Hymyilyttää :D" Vielä kun ymmärtäisit asioiden todellisen olemuksen ja toki voit varmaan ymmärtääkin Israelin ja sen tilanteen Jerusalemin ja maansa suhteen ainakin varmaan. Hyvä'_ymmärtää >>>Saa-tana alas taivaasta viskataan kun hävityksen kauhistus alkaa ja pedon merkki tulee kaupankäynnin ainoana maksuvälineenä. Voitko nähdä tätä >>>
Silloin viimeistään kun uskonnollinen ottaa esiin pedon merkin, 666 niin minä ihmettelen ihmeissäni. Voiko ihmisellä vielä nykyaikana olla noin voimakas suhde taikauskoon jota luku eittämättä on. Lisäksi monella on arvomaailmassaan ns. Israel-fanitus ja eihän sitäkään voida kritisoida. En toki hyväksy antisemitismia vaan en hyväksy Israelin harjoittamaa politiikka.
Asuuko saa'tana siis taivaassa - luulin hänen toimiston sijaitsevan hel'vetissä.- Lähitulevaisuutta_on
pedon merkki
- Katian
Tässä unohtuneet pisteet: .................................
- Janotaan_Jumalalta
Janotaan Jumalalta hyvää Jeesuksessa, ja jätetään turhat arvostelut sikseen, toki rakastetaan totuutta ja hyljätään valheet.
- Ehkä_sinusta
Valhe - evoluutio ja mammona, kuvastaa paremmin nykyistä ihmisten sydämen tilaa.
Jaaha sitä siis pitää uskoa vain luomiseen (YEC). Vallitseeko Suomessa vieläkin pimeä keskiaika, joka ei ollut sellainen jota annetaan ymmärtää.
Lisäksi on kummallista , että Suomalaiset ovat menestyneet hyvin Pisa-vertailussa mutta yhä edelleen - valitettavasti kriittinen lukutaito on puutteellista.
Kiitämme e.......- Lukutaito_hyvä
Lukutaito ja laskutaito hyvä olla ihmisellä, mutta tietysti totuus on Jumalasta ja valheet pahasta.
- Jeesuksen_murhasi
Jeesuksen murhasi virkavalta ja näin tulee käymään myös lähitulevaisuudessa uudelleen, ja Jeesus saa rukoilla jälleen "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät".
Raamatun profetiat täyttyvät ja ihmisten pahuus voi poistua vain Jeesuksessa. - vapauttavaa
Ihminen ei voi voittaa, mutta Jeesus voitti sielunvihollisen. Saamme ottaa vastaan Hänen voittonsa omaksi vapaudeksemme.
Tässä videossa siitä:
http://Jeesus-on-Herra.com/?page_id=140
Vapauttavaa.Maailmassa ihmiset ovat ottaneet itselleen tuhansia eri jumalia. Tuhansien vuosien varrella.
Eikä niistä entisistä jumalista ole minkään moista havaintoa kuten myös jeesus loistaa poissaolollaan. Toki on mahdollista että on ollut joku jeesus-niminen henkilö olemassa mutta mihinkään taika-.jim tyyppiseen ihmetekoja ei ole hänkään tehny.- Lue_Raamatusta
Jeesuksen sanat ja kun toimit niiden mukaan totuudellisesti, niin tulet totuuden myös Jeesuksesta tuntemaan, vaikka toki viisautta tarvitaan ja tahtovat lampun lisäksi sen öljyn astiaansa, ja liittyy tämäkin Jeesuksen opetuksiin, kuten tulet ymmärtämään, kun teet hyvän Jeesuksen sanojen mukaan. Näin tehdessäsi et voi menettää mitään arvokasta vaan vain saamaan Jumalan tuntemista ja hyvää armosiunausta. Mahdollisesti pelkäät kuitenkin totuutta niin paljon, että uskot mieluummin valheen isää, sillä ihmispelko panee paulan ihmiselle, joka ei uskalla Jumalan valkeuteen tulla, kun on tottunut pimeydessä elämään ja sieltä huutelemaan yhtä ja toista ja lainailemaan toistenkin sanoja. Jeesuksen hyvistä teoista voi jokainen lukea Raamatusta, ja samoin tulla tuntemaan Jeesuksen vastustajan eli pimeyden herran huonon hedelmän eikä kenenkään ihmisen kannata eksyä ja pysyä siinä huonossa osassa, kun Jeesuksessa on parempaa tarjolla, mutta toki Jumala antaa jokaisen ihmisen itse valita sen, ketä tahtoo elämässään rakastaa ja palvella ja kenet hyljätä ja karttaa.
Valitse viisaasti.
- Jeesuksessa_aina
meitä ihmisiä kutsutaan kantamaan ristimme ja voittamaan maailma ja näin pääsemään Herran hyvään valtakuntaan ja esikuvanamme ovat Jumalan ja Israelin profeetat ja apostolit Jeesuksessa. Samoin Jeesuksessa meitä on kutsuttu vastustamaan pahaa niin että se pakenee.
Kuinka voi voittaa? Helppo testi: pistä kaksi kaljaa vierekkäin, rukoilet toisen tyhjentyvän.... mitään ei tapahdu. Ihmisenä voit kaikessa rauhassa vetää naamariin sen toisen. Helppo voitto ihmiselle olemattomasta jumalasta tai vaikka kolmesta - ihan sama.
- Kun_sitten_lähdet
tuoppiesi äärestä, huomaatkin, että molemmat ovat tyhjät, ja edelleen sinä vain tyhmä.
- Jos_lähtiessäsi
siinä toisessa on vielä olutta ja voiton varmana lähdet, niin katso myöhemmin sitä tilannetta, ja jos pystyt pitämään olutta siinä toisessa vaikka koko elinaikasi, niin kuoltuasi sitten viimeistään tyhjenee se toinenkin, ja Jumala voitti.
- Jumala_voi
Pystyykö Saa-tana poistamaan ihmisestä kaljanhimon?
- Jumala_voi
Jumala ei ole ihmisiä kieltänyt juomasta olutta eikä viiniä, mutta varottaa ihmisiä juopumasta väärässä seurassa, sillä siitä tulee irstas meno.
Jos_lähtiessäsi kirjoitti:
siinä toisessa on vielä olutta ja voiton varmana lähdet, niin katso myöhemmin sitä tilannetta, ja jos pystyt pitämään olutta siinä toisessa vaikka koko elinaikasi, niin kuoltuasi sitten viimeistään tyhjenee se toinenkin, ja Jumala voitti.
Kun et ymmärrä niin et. Jumalat on täysin kyvyttömiä, ne ei pysty yhtään mihinkään. Miksi palvotte olemattomia, en saata ymmärtää.
Voiko kaikkivoipainen jumala (ei kai se kovin kummoinen jumala muuten olisikaan) luoda kiven, jota ei jaksa nostaa? Niin tai näin, taas jumalat häviää sata - nolla.- Jumala_on_kaiken
Jumala on luonut kaiken.
Jumala_on_kaiken kirjoitti:
Jumala on luonut kaiken.
Todella hämmentävää! Jos sulta kysyy a
paljonko kello on, niin sä varmaan vastaat että silli.Jumala_on_kaiken kirjoitti:
Jumala on luonut kaiken.
Mielenkiintoista. Vain yksi tarkentava kysymys.
Kuka tai mikä loi jumalan?- Jumala_loi_ajankin
Jumala loi ajankin ja samoin auringon ja kuun osoittamaan näitä luomiaan aikoja. Jumala on ajan ulkopuolella, eikä sidottu aikaan, ei Jumalaa ole kenenkään tarvinnut luoda varmaankaan, mutta on varmuudella, sillä ei mitään olisi ilman Jumalaa eikä varsinkaan ihmistä Jumalan luomana ja kuvakseen meidät loi ja suokoon hyvää runsaasti, kun on hyvä ja rikas Isä niille, jotka lapseudessaan tahtoo elää.
Joissakin piireissä mainitaan "luojaksi" älykäs suunnittelija voisko em. intelligent design olla kyseessä kun luotiin jumala ja pyhä henki.
- Viisaana_ihmisenä
hyvä jokaisen rukoilla ja tehdä siten kuin Jeesus on opettanut eikä jatkaa elämäänsä liian viisaana omasta mielestään, sillä Raamatun evankeliumi on totta, kuten nähdään myös Israelista ja juutalaisista ja pakanakansoista Israelin ympärillä, kuinka Jumalan profetiat täyttyvät ja Jeesus on voittanut maailman vaikka toki Jumala antaakin pahalle myös sen omat mahdollisuudet parannukseen mutta tyhmät jatkavat mielettömyyttään ja jopa itselleen tuottavat perikadon ja kadotuksen kun hävityksen kauhistusta pahimmat ihmisistä edistävät Israelia ja juutalaisia vastaan, ja myös Jeesuksen pyhiä vastaan kaikkialla.
Hyvä jokaisen ihmisen ymmärtää elämänsä pituus ja rajallisuus, ja juuri tästä syystä Jeesuksen nimessä anoa viisauden alkua ja sen täydellistymistä myös, kuten antaa Jumala hyvänä Isänä jokaiselle ihmiselle ja tahtoo sitä myös sillä on hyvä ja laupias ja paljon on anteeksiantamusta ja hyvää rikkautta alkaen kielilläpuhumisesta ja armon ja rukouksen Hengestä ja profetian Hengestä ja ennenkaikkea rakkaudesta ja armosta ja laupeudesta.- Ristillä_sovitus
Ristillä sovitettiin kaikki.
Ristillä_sovitus kirjoitti:
Ristillä sovitettiin kaikki.
Voit siisbtehdä ihan mitä vaan, kunhan joku muu on jo kärsinyt rangaistuksen sun puolesta? Vain erittäin sairas mieli voi ottaa tällaisen ajatuksen tosissan. Ei taida olla lääkitys kohdallaan?
- Katsonut
Oli vapauttava linkki:
http://Jeesus-on-Herra.com/?page_id=140- Totuus_vapauttaa
Totuus vapauttaa jokaisen synneistä ja Jeesuksen veri on tärkein asia maan päällä.
- Katsonut
Risti on vastaus.
Vapauttava linkki:
http://Jeesus-on-Herra.com/?page_id=140- Kiitetään_Jeesusta
Kiitetään Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä.
- Tietysti_Jeesus_ristillä
Tietysti Jeesus ristillä on Isän Jumalan rakkauden osoitus maailmaa kohtaan.
- Ihminen_voittaa
Ihminen voittaa maailman syömällä leipää ja juomalla viiniä Jeesuksessa ja nimen tulee myös olla Jumalan elämänkirjassa.
- Ihminen_voittaa
Ihminen voittaa maailman rakastamalla Jeesusta ja lähimmäisiä ja on parasta, sillä Jumala on rakkaus, vaikka tuomionsa ovat todellisuutta myös jokaiselle. Jeesus on ristillä sovittanut syntimme ja saamme toivomme asettaa armoonsa ja elää Jumalan vanhurskaudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218