Oletko tutustunut sivustoon, joka kertoo Jumalan nimelleen ottamasta kansasta?
http://www.israelprofetiassa.fi/
Israel profetiassa
4
82
Vastaukset
- Linkistä
Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
Sillä kansa nousee kansaa vastaan (1. Maailmansota) ja valtakunta valtakuntaa vastaan (2. Maailmansota), ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
Mutta kaikki tämä on (1000-vuotisen valtakunnan) synnytystuskien alkua. (Ote Jeesuksen lopunaikoja koskevasta Öljymäen puheesta)
Israelin valtio palasi kaikkien odotusten vastaisesti ja yllättäen takaisin maailmannäyttämölle 1900-luvulla. Valtion itsenäistymiseksi lopun ajan näyttämöä varten tarvittiin kuitenkin ensin kaksi maailmansotaa. Ensimmäinen maailmansota mahdollisti esi-isien maa-alueen palauttamisen takaisin juutalaisille ja Toinen maailmansota tarvittiin juutalaisen kansan palauttamiseksi takaisin tälle maa-alueelle, Erets Israeliin, Lähi-Itään.
Poistuessaan viimeisen kerran Jerusalemin Temppelistä kärsimysviikon puolivälissä, Jeesus lupasi juutalaisille kuulijoilleen, etteivät he saisi enää nähdä häntä ennenkuin he sanoisivat hänelle "'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!" (Matt. 23:39). Tämä edellyttää Jerusalemin olevan tulevaisuudessa Jeesuksen paluun aikoihin juutalaisten hallinnassa ja juutalaisten kääntyvän silloin hänen puoleensa.- nbxmb
Kandee lukea.
- wprout
nbxmb kirjoitti:
Kandee lukea.
Niinpä niin.
- jens_morjens
Isien maa
https://www.youtube.com/watch?v=09pmTh64vD8
Pyhä
https://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0
Me siunaamme
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/4Moos.24.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859