Surullista että esi-isiemme raadanta valuu hukkaan

Ahneen EU byrokratian takia. Suomalaisten vuosisatainen raadanta tuhottu parissakymmenessä vuodessa. Ottaa aivoon!
976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

SURULLISINTA JA VASTENMIELISINTÄ ON, ETTÄ SODISSA KAATUNEIDEN LAPSILLE (USEAT EIVÄT EDES KOSKAAN ISÄÄNSÄ NÄHNEETKÄÄN, KOSKA EIVÄT OLLEET EDES VIELÄ SYNTYNEET) EI MITÄÄN TUKIA EIKÄ APUJA ANNETTU. Vihastuttaa, että nuoret miehet joutuivat henkensä aikanaan aivan turhaan uhraamaan tämän nykyisin täysin verohelvetiksi ja ääliömäiseksi kaikkien muiden maiden kumartelijaksi ja hyysäriksi valahtaneet perähölmölän ja tyhjän pullistelijan eteen uhraaman. Pelkkiä ahneita "hyvä-veli " omanedun tavoittelijoita, jotka taitanevat tehdä selän takana kabinettipäätöksiä?

Äänestä

Muistakaa tämä äänestyskopeilla.

Katso sitä puoluejohdon väittelijöiden riviä.
stubelo on täysin pihalla ja täsyin epäselvä, asiaton ja taidoton. Herran jumala, että se edes on siellä aukomassa päätään.
Kaikki muutkin: rinne, sipilä joka ukko on ylipainoinen. Ne kiiltää valoissa, eikä ne meinaa mahtua vaatteisiinsa. NE VOI HYVIN.

Mitä ne tietää tämän ajan hoitamisesta? Onko ne itsenäisen Suomen asialla vai pyllistääkö ne eu:iin tai natoon? Pystyykö ne yhteistyöhön vai tekeekö ne saman kun käteinen: se pakotti huutamalla ja pelottelemalla kaikki eriävät mielipiteet hiljaiseksi ja sanoi, että hänen keino on AINOA OIKEA KEINO.
Ne on hampaattomia.
Stublon autistinen typeryys on noista pelottavin. Sitä ei pelota mikään, eikä se tajua syytä ja seurausta. Suomea ei ole sille olemassakaan. On vain jenkkilä ja sen saamat kymmenykset.

Toivon todella, että löydätte muita äänestettäviä kohteita.

--

ja seuratkaa sen käteisen työtä eu:ssa. Se ajaa sitä vapaakauppasopimusta, joka tappaa loputkin Suomalaiset yritykset. Se laittaa koko eu:n kilpailemaan kiinan kanssa. Horisontissa on orjatyö ja massatyöttömyys.
--

Suomen pitää todellakin itsenäistyä ja elvyttää omat kotimarkkinat. Omin keinoin.

Äänestä
  • Meidän vanhempamme jätti meille itsenäisen maan,
    mitä me jätämme omille lapsillemme?

    Äänestä

  • Monikulttuurin, joka muuntuu hitaasti ja varmasti monouskontoiseksi.

    Äänestä

Mainitsisin vielä, että ottaa lähes avioon.

Äänestä

EU on perseestä.

Äänestä

EU on perseestä.

Äänestä

EU on perseestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lskshg kirjoitti:

Ahneen EU byrokratian takia. Suomalaisten vuosisatainen raadanta tuhottu parissakymmenessä vuodessa. Ottaa aivoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu