Vakava pahoinpitely yökerhon edustalla Helsingissä
http://www.metro.fi/uutiset/a1387809594718
Yökerhon edustalla Helsingissä tapahtui varhain lauantaiaamuna pahoinpitely. Helsingin Sanomien tietojen mukaan uhrin vammat ovat vakavat.
Silminnäkijän mukaan mies löi yökerho Namun edustalla varoittamatta parikymppistä miestä sillä seurauksella, että tämä kaatui maahan ja loukkasi päänsä. Silminnäkijän kertoman mukaan lyöjä olisi ulkomaalaistaustainen mies ja uhri Pohjanmaalta kotoisin oleva 22-vuotias mies.
Helsingin poliisista vahvistettiin sunnuntaina päivällä, että pahoinpitely on tapahtunut lauantain vastaisena yönä noin neljän aikaan. Muilta osin poliisi kertoo yksityiskohtia vasta tutkinnanjohtajan suulla maanantaina.
Silminnäkijän mukaan uhrilla on aivoruhje ja hänet olisi viety sairaalaan, jossa hän olisi odottamassa hengityskoneessa pääsyä leikkaukseen. Edelleen silminnäkijän mukaan uhri olisi mennyt väliin, kun tekijäksi epäilty olisi seurueineen häirinnyt naisseuruetta yökerhon edustalla.
Poliisin mukaan tekijäksi epäiltyä ei ole vielä tavoitettu.
http://www.metro.fi/uutiset/a1387809594718
Yökerhon edustalla Helsingissä tapahtui varhain lauantaiaamuna pahoinpitely. Helsingin Sanomien tietojen mukaan uhrin vammat ovat vakavat.
Silminnäkijän mukaan mies löi yökerho Namun edustalla varoittamatta parikymppistä miestä sillä seurauksella, että tämä kaatui maahan ja loukkasi päänsä. Silminnäkijän kertoman mukaan lyöjä olisi ulkomaalaistaustainen mies ja uhri Pohjanmaalta kotoisin oleva 22-vuotias mies.
Helsingin poliisista vahvistettiin sunnuntaina päivällä, että pahoinpitely on tapahtunut lauantain vastaisena yönä noin neljän aikaan. Muilta osin poliisi kertoo yksityiskohtia vasta tutkinnanjohtajan suulla maanantaina.
Silminnäkijän mukaan uhrilla on aivoruhje ja hänet olisi viety sairaalaan, jossa hän olisi odottamassa hengityskoneessa pääsyä leikkaukseen. Edelleen silminnäkijän mukaan uhri olisi mennyt väliin, kun tekijäksi epäilty olisi seurueineen häirinnyt naisseuruetta yökerhon edustalla.
Poliisin mukaan tekijäksi epäiltyä ei ole vielä tavoitettu.
Vastaukset 93
Vanhimmat
Rukoilen uhrin puolesta.
Taas yksi suomalainen joutui uhrautumaan suvaitsevaisten monikulttuuri-innon takia.
JÄLLEEN MENEE SUVAITSEVAISTEN TILILLE. ONNEA SUVAITSEVAISET!
Kuka alkaa pelätä mustaa miestä ? Olikohan tuolla vanhan kansan pelin keksijöillä jo aavistus mitä tulee tapahtumaan nyky Suomessa ? Että silleen
Tätäkään ei välttämättä olisi tapahtunut, mikäli persut olisivat lupaustensa mukaisesti menneet hallitukseen, EIKÄ olisi antaneet hallituspaikkojaan kaikkein mamu-myönteisimmille puolueille, eli vihreille ja vasemmistoliitolle.
Nyt sulla meni taas ihan överiksi kokkaretrolli.
Missäs kohtaa persut lupas mennä hallituksee?
Se, et o 3 suurin puolue, e merkkaa automaattist menoo hallituksee.
Juu näinhän se näillä *köh* kyvykkäillä menee että kun on itse sössitty kaikki asiat niin sit on hyvä syyttää Persuja IIIIIHAN mistä tahansa! :D
Ennemminkin vois kysyä et miks Kataisen ja muitten kokomustalaisten rahakiima oli taas niin kova et oli ihan pakko saada ennemmin nyysittyä veromiljardit suomen kansalaisilta Europankkiireille ennenkuin ottaa Persut hallitukseen?
Voisitko tollo selittää miksi muut puolueet eivät tee mamuongelmalle mitään, vaan päinvstoin? Eli haluat että mamuongelmalle tehdään jotain, mutta et äänestä sellaista puoluetta? Miten tollo ihminen voi olla?
KOKOOMUS on tehnyt tässä maassa kaikkein ENITEN mamu-ongelmalle. Kokoomuksen laatiman lain ansiosta somali-pakolaisten maahanmuutto on loppunut miltei kokonaan: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/aamulehti-lakikiristys-vahensi-perheenyhdistamisia/1140657
Kokoomus haluaa kitkeä myöskin romanien maahantulon, mutta muut puolueet ovat vastustaneet tätä lakia: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013070717235220_uu.shtml
Mieti siis sinäkin, mitä puoluetta äänestät! Persut eivät oppositiosta käsin pysty tekemään mitään, ja kyllä he taas uuden tekosyyn keksivät, jottei tarvitse hallitukseen mennä ottamaan vastuuta!
ENITEN?! :D *BuaHaHaaa!!!!*
No nythän VARSINAISEN VITSIN murjasit!?! :D
Eikös Jyrki-boy just nimenomaa haluu tänne vähintää puoltoista MILJOONAA mamua mitä pikimmiten!?! :/
Eli käyhä hakee pala vessapaperia kun pyyhit suus tollasten juttujen jälkeen! :)
Viittiks muute kertoo vähän tarkemmin et MITEN kokomustalaiset on vaikuttanuntohon perheenyhdistämisen vaikeutukseen? :)
Tässä on sen käsittelyasiakirjat:
http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiat/he 37/2011
Sillo oli Halonen pressana, ja mä en löytäny noista asiakirjoista mainintoja ku Ihalaisesta, Haloskasta itestää ja Räsäsestä?! Kokoomuslaisia ei löytyny ku jostai valiomieskäsittelykunnista, jossa muuten oli suht jokasessa melkee yhtä paljon koksuja ku persuja (et mitäs sä väität paskahousu ettei peesut o vaikuttanu mitään mihinkään? :) ) Esim: Hallintovaliokunnan puheenjohtajana toimi eräs Halla-aho! :)
Vai ihan lämpimikseskö vaan peri-kokoomuslaiseen tyyliin *askaa jauhoit?
Työperäinen maahanmuutto on eri kuin maahanmuutto.
Rähinän sijaan ennustan, että kesk-kok-ps kollegio saisi maan jaloilleen.
Viime vuonna 657 somalia sai oleskeluluvan perheenyhdistämisen perusteella.
http://www.migri.fi/
Pohjalainen ansaitsisi joukkoraiskauksen estämisestä mitalin! Saisi joku hyysäriämmä olla ojentamassa sen suorassa lähetyksessä.
Mamut ovat selvästi käyneet aikaisempaa agressiivisemmiksi kun niillä ei käy flaksi. Mamuista alkaa uuttuudenviehätys karista koska niiden tavat ovat tunnetusti huonoja mitä tulee naisiiin.
No ei pidä ihmetellä miksi ne ovat agressiivisiä. No ihan siksi, että nuo yltiö suvaitsevaiset hyysärit ovat saaneet Suomen poliisinkin mukaan tuohon järjettömään hysäämiseen.
Etteikö käy flaksi:) Et taida stadin yössä pahemmin olla kulkenut silmät auki.Suomaalaista white trash-horoa ei voi aliarvioida...
Ei rumat mamut saa naista Suomessa.
Ai saaks muka komeet?!
Emmä kyl tiiä juuri ketää suomi-neitoo ku ois mitenkä hurjana yhenkä mamun perää?!
(Toisaalt mä en kyl asukka missää Tsadissa jossa tota porukkaa tuntuu riittävä!?)
Komeet saavat. Niistä on jopa kova kysyntä. Senverran on tullu seurattua tuota meininkiä.
Ai ei vai? Kysy Steven Thomasilta;)
Mitään typerämpää en ole koskaan netistä lukenut;)
http://mamu-suomi.blogspot.fi/2011/12/mamutappaja-nimelta-steven-thomas-1997.html
Steven Thomas pani yli sataa naista lyhyessä ajassa eikä nyt suoraan sanoen James Deanilta näyttänyt.
Mamut oilivat tuolloin vielä harvinaisia Suomessa. Sen takia sai naisia.
Poliisit noudattaa vapaamuurari johtonsa käskyjä.Vapaamuurarien tarkoitushan on aiheuttaa mahdollisimman paljon kärsimystä ja kaaosta.Se kuuluu heidän ohjelmaansa.He ovat jo onnistuneet monissa tavoitteissaan,ja lopullinen tavoitteensa on liittovaltio,josta nousee antikkristus.Suomi on saatanan hallussa.Poliisien on toimittava ohjeidensa mukaan.Moni poliisi on ottanutkin loparit,ja vaihtanut ammattia koska heidän työtään jatkuvasti pyritään estämään.
Kalliiksi tulee tämä mamutus, potilas tarvii kallista erikoissairaanhoidontoatoa saa ehkä elinikäisen vamman!
Kirjoitin jo vuosia sitten palstalle, että " Suomi ja Suomalaiset Suvaitaan hengiltä " Enkä tainnut olla yhtään väärässä, jos noihin joka viikkoisiin uutisiin on uskomista . Että silleen.
Kirjoitin jo vuosia sitten palstalle, että " Suomi ja Suomalaiset Suvaitaan hengiltä " Enkä tainnut olla yhtään väärässä, jos noihin joka viikkoisiin uutisiin on uskomista . No on
" Aihettakäsitelty jo aiemmin " eikö ylläpito osaa lukea ? Kertaus on opintojen äiti.
Että silleen.
Ihänää mönikylttyyjiä.
http://i.imgur.com/gXCLK.jpg
Näin se kulttuuri vaan rikastuu oikein tohinalla kun näitä yksittäistapauksia alkaa olemaan vähän joka päivä!? :) ... Jos vaan sairaaloiden ja hautausurakoitsijoitten kapasiteetti riittää?
Lyöjälle 30 v tiilenpäitä ruoka vesi, leipä, ja ikuinen karkitus tuomion kärsittyään.
Toivottavasti persut menee seuraavaan hallitukseen ja tekee jotain em tapausten estämiseksi, tulee mieleen ensimmäisenä maahanmuuton rajoittaminen minimiin.
Eivätkö hyysykusipäät ole huomanneet virhettä?
Mitä ne ääliö oikein tekevät, pitäisihän tuosta huomauttaa pahaa rasistia!
Texasissa saisi sen 30 vuotta, mutta Suomessa ei elinkautinenkaan nykyään ole kuin keskimäärin vähän yli 12 vuotta...tuo mutiiainen saa ehkä pari vuotta ehdollista ja kovat vahingonkorvaukset, joita ei maksa kuitenkaan, Jos uhri kuolee, tulee siitä ehkä 8 vuotta korkientaan, jost aensikertalainen istuu 1/3. Sosiaalidemokraattinen oikeusjärjestelmä on sairas, kuten sosialidemokratia yleensäkin.
Eikö ala jo riittää tuo SDP:n hersyvä nauru Suomalaisten tappamiselle ? Että silleen.
Montako ne on sitten tappaneet. Kymmeniä....satoja...tuhansia....
Pelkkä yksittäistapaus. Hän oli tulkinnut korania väärin.
Ai Ai Ai sentään. Kuuletteko tuota suloista ropinaa? Se tulee siitä kun äänet satavat persujen laariin. Laari repeää kohta liitoksistaan. Lisää näitä kiitos.
Tätä menoo vaa ei ens vaaleihin mennessä o Suomessa ku puolet ääni-oikeutetuista äänestuskunnossa? :/
Siellä missä neekeri, siellä rikos.
Täytyykin alkaa tekemään nyrkeillä tilaa heti kun näkyy mulatteja lähellä, se on rikoksien ennalta ehkäisyä.
rakastavat mustia miehiä ja hiekkaneereitä. Ei pidä mennä väliin. Keskittykää ulkomaalaisiin naisiiin white trashin sijaan.
Nii tai ennemminkin: rakastelee, tai itkee ja rakastelee? :)
Tai, rakastelee ja nauttii aahhhh
Mamuilla ei enää käy flaksi, heh, heh.
Saako teidät suunniltaan tällaiset jokaviikonloppuiset kukkotappelut. Uskomatonta. Kuinkahan monta tappelua taas tänäkin viikonloppua poliisit on olleet todistamassa.
Ja että esti ihan joukkoraiskauksen. Kumma kun ei murhapolttoa. Todennäköisesti miehellä tuli vain pillukateus kun mamu oli sopinut senssit jonkun typykän kanssa. Tuskin sen kummemmasta on kyse.
Et ole tainut käydä ravintoloissa viimeaikoina Helsingin keskustassa? Kyllähän noita juopuneita suomalaisia on siellä aina ollut, mutta nykyään esiintyy silmitöntä väkivaltaa noiden maahanmuuttajajengien toimesta. Miksi jotkut ihmiset suhtautuvat tähän näin välinpitämättömästi ja antavat väkivallan jatkua?
Silmitöntä väkivaltaa, heh! Yksi tirvaisu ja jauhopelle on kenturat suorana. Opettelisivat juopot tappeleen. Turpaa uskalletaan päissään soittaa mutta siihen se sitten jää.
Niinpä niin, yksi pikku tirvaisu vaan.. ja mies makaa hengityskoneessa taistelemassa hengestään.
Hyvä! Toivottavasti muut oppii tuosta sen että EI AUOTA TURPAA PÄISSÄÄN ja OPETELLAAN TAPPELEMAAN JOS KERRAN RIITAA HAASTETAAN.
Mikäs joukkotappelu toi tollai on jos joku kumihuuli vetää nyrkillä pataan ihanntosta vaa ex-temporee!?! Mielenvikasen touhuaha toi tollai o! Vai oisko sen suomipojan pitäny jättää ne ääliöt kähmii niitä muijii ihan rauhassa saatana!? Pitääks täs koht perustaa suomee jotku rauhanturvajoukot et tääl saa naiset liikkuu kylil rauhassa ja vetää tollasii paskahousui pari korttelii auton perässä opetukseks jos ei ala muuten menee jakeluu et miten pitää käyttäytyä?!
Naista puolustanut sai kulttuurielämyksen, todennäköisesti elämänsä viimeisen. Onneksi sentään naiset säästyivät tällä kertaa.
Säästyi miltä?
Raiskaukselta!
Miltä raiskaukselta?
Puska?
Tai joukko?
tai joukkopuskamurhapoltto?
Jos on tarpeeksi ruma mamu nii ei tokikaan käy flaksi. Niissä on aivan karmeita rumiluksia.
Steven Thomas on eri mieltä...
Hienoa että rasistisika sai kunnon tällin. Naisilta taisi nyt jäädä siinä hässäkässä kulttuuri rikastumatta.
suvaitsevainen osoittaa älynsä olemattomuuden olevan huippuluokkaa !
Alkaisikohan olla aika julistaa suvaitsevat pohjasakan jätteeksi, ja uittaa siankusi kaukalossa !
http://www.adressit.com/tasa-arvoinen_sananvapauslaki_suomeen
Eikö ne silmin näkijät ÄLYNNY taaskaan ottaa paskapäätä kiinni, vaan ällistellään ympärillä kuin pöljät, ettei vaan joutuisi syytetyksi !!!
Eikä koskaan edes haluta tavoittaa.
Kuinkahan moni suomalainen on halkassu päissään kallonsa kaatuessaan ja makaa vihanneksena lopun ikänsä jos ei ole henki mennyt. Ei ole kenekään tarvinnut edes lyödä.
Säälikää heitä pleace. Vaan eikö meidän ihan tavallinen jeppe kelpaa teidän pyhien säälin kohteeksi.
Niin tokihan alkuasukaskulttuurin kunniakansalainen on oikeutettu raiskaamaan naisen kuin naisen vaikka keskellä päivää ja keskellä senaatintoria kenenkään olevan siihen mitenkään oikeutettu puuttumaan? :)
Ja jos vilkaseekaan pahasti sinnepäin niin viidakkoveitsi lapaluitten väliin on vain kiva pikku kuje pikku-Zambolta!? :)
Just joo, ja mitä se Jepen hoitaminen maksaa yhteiskunnalle. Hyvä huomio "säälikääjuoppoja"
liikkuvat yöllä ilman omaa miesseuraa, Tyhmä jätkä sai kokea mitä tapahtuu kun menee toisten asioihin sekaantumaan. Vapaat naiset stadin yössä on niigerien riistaa, ei pohjalaisen.
Nii tai sit vois alkaa rikastuttamaan suomenkin jouluperinnettä sillä ameriikkalaisella tavalla et ripustetaa kakkakikkareita ristille ruskistumaan? :)
Ois se vaa sydäntälämmittävän hellyyttävä näky? :) *aijai!*
Sanoisin, että kyseessä,,,ööö lienee jonkinlainen etnisyyteen pohjautuva konfikti johon tulisi ehkä kiinnittää enemmälti huomiota tulevaisuudessa kuin ,,,öööö ehkä tähän mennessä,,,öö on kiinnitetty tai peräti yhdistetty. Ellei sitten peräti ole jo huomioitu tulevia toimenpiteitä silmälläpitäen tai ainakin ajatellen.
Ennen vanhaa kun liikuin Hesassa osattiin myös lyödä turpiin tarpeentullen, nyt ei nämä uusavuttomat ehkä pysty kun saavat jatkuvasti turpiinsa, ja kun kysymyksessä on vain paljaat nyrkit, mene tiedä vaikka tälläkin oli nyrkkiraudat.
Silminnäkijän mukaan mies löi yökerho Namun edustalla varoittamatta parikymppistä miestä
Taas vihervasuri poliitikot saivat yhden suomalaisen elämän tuhottua ja koko suvulle surua.
on täällä tänään päävikasta porukkaa kun koittaa puolustella lyöjää uhrin rasistisuudella ym. eikö vieläkään ole mennyt perille että ketään ei saa lyödä millään verukkeella se on laitonta suomessa?
Antakaa PERKELE TAKAISIN VITUNAIVOKÄÄPIÖT! Eikö siellä hesassa ole kuin velliperseitä äijiä?????
Nää hipsterit on aivan munattomia eivätkä uskalla puolustaa itseään tai naisia. Piilotuvat suvaitsevaisuuden taakse, vaikka todellisuudessa ovat vain saamattomia luusereita.
se olisi laitonta rasismia ja siittä joutuu linnaan uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa?
Asiaa voidaan lähestyä myös näin - Suomalainen öykkäri ahdistelee naisia kadulla, yritää kähmiä ja huutelee rivouksia. Paikalle tullut suomensomali kehottaa häntä käyttätymään asiallisesti ja jättämään naiset rauhaan. Suomi-poika tempaisee takavasemmalta somalia päähän, tämä kaatuu asfalttiin ja saa pysyvän aivovaurion.
Kysymys: Millaisen kuvan valtamedia tapauksesta antaisi? Saisiko somali mitalin ja myötätuntoa valtion johtotasolta lähtien ? Olisiko somali suuri sankari ja suomalaisen käytös muuta kuin "yksittäistapaus"?
Miten oma suhtautumisesi olisi erilainen kuin nyt on?
Suomessa on suuri tabu tietyistä Euroopan ulkopuolisista maista tulleiden ihmisryhmien rasismi suomalaisia kohtaan. Esim. Oulun kirvesmurhien taustalla oli todennäköisesti juuri viha "jauhonaamoja" kohtaan.
päkä vetäis jo marssi kenkiä jalkaan rasismia vastaan tässä tapauksessa?
ei päivääkään ilman ulkomaalaisen tekemää rikosta suomessa missä on menty vikaan?
Afrot ovat khattipäissään 24/7. Sen takia niitä pitää varoa. Jos on aihetta huomauttaa jostain pitää soittaa poliisi paikalle.
No niin siilitukkafeministi-vihervasuri-tärähtäneet kommentoimaan. Suomalainen "hirveä sovinistisikamies" yritti puolustaa naisia mamuahdistelijoilta ja hintana tästä on nyt hengityskoneessa.
Vitun hengityskoneessa ole. Ja jos olisikin niin mitä sitten. Astmapotilaatkin käy välillä happia saamassa. Hyvä jos on aivotärähdystäkään saanut. Sammui kuin saunalyhty joten veikkaan alkoholista johtuvaa sekavuutta.
Tämä poika oli kiltti erityisen kunnollinen maalispoika, ei varmasti rasisti. Sai armeijan jälkeen työn ja juuri ensimmäisen kuukausipalkkansa. Oli sanonut naisten ahdistelijalle "anna niiden olla rauhassa". Yllättävä lyönti seurasi välittömästi, pojalla oli itsellä kädet taskussa. Nämä ovat tietoa, ei arvausta. Ei tämä ole yksittäistapaus. Näitä koulutettuja tappajia ja raiskaajia on meille muuttanut jo tuhansia ja lisää tulee. Miksi tämän monikulttuurisuuden ihannoinnin nimissä meidän pitää tänne näitä haalia. Näiden kulttuuri on kouluttanut heistä tappajan. Mitä me tästä kulttuurista hyödymme? Tämä "työvoimatäydennys" tulee meidän yhteiskunnalle todella kalliiksi.
Sai ensimmäisen tilinsä ja heti lähti ryyppäämään sen.
Ja että ihan koulutettuja tappajia heh.
Tämä "suvaitsevuus" maksaa rahallisten kustannusten lisäksi monen suomalaisen hengen ja terveyden. Meidän pitää pelätä kulkea ulkona omassa maassamme. Emme uskalla katsoa ihmistä silmiin, saati puhua mitään. Tätäkö monikulttuurisuutta meidän pitää tavoitella? Se on rasisti joka sanoo tämän ääneen?
Älä anna pelkojesi hallita sinua. Ne tulevat oman pääsi siäpuolelta. Hae apua.
mene sanomaan tuo sinne sairaalaan hengityskoneessa olevalle?
Miksi sille pitäis mennä sanomaan?
Kyllä sitä nyt ollaan selittelemässä, että eikö jauhonaama osannu tapella ja mitäs meni selittämään.
Siten kun kikkarapään päätä vähän taputellaan tai edes uhataan sillä, niin jo on A-studiot pystyssä miettimässä, että uskaltaako somput nyt enää kävellä kaupungilla.
Kukapa on uskaltanut taputella kikkarapäätä.
Siinä näky suvakkien kaksinaamaisuus. Suomalaisia haukutaan oikeesti väkivaltaisiksi ym. mutta kun kikkarapää lyö niin se ei olekkaan mikään juttu. Viimeksi kun mamu jengiin kuuluvien nimiä pääsi julkisuuteen, niin oli hirveä huoli uskaltaako ne enää liikkua kaupungilla. Ei ole suvakkit paljon kysellyt uhreilta, että vieläkö uskaltaa liikkua.
Suvakkien toimesta mamuja markinoidaan jonain väkivallattomana ja alkoholittomana vaihtoehtona suomalaisuudelle, vaikka jokainen mamuja tuntenut tietää, ettei tämä pidä paikkansa.
Koko suvakkien ylläpitämä mamutus perustuu täyteen valehtemiseen.
Mies on se joka vastaa teoistaan nimellään. , MUUT OVAT HUPPIUPÄISIÄ PELKUREITA.
Ja hh
Muslimit siellä yökerhossa juopottelevat, afganistaniin lähettää, hiukan muslimi oppiin eli kaula poikki torilla!
Taas yksi päivänkakkara lisää suvakkien hattuun.
Jos seinäjokinen sai turpiinsa niin en valita .