Olen ollut vuodesta 2005 lähtien työkyvyttömyyseläkkeellä, sitä ennen ehdin olla kokopäiväisesti töissä 4 vuotta. Olisinko oikeutettu saamaan eläkkeeseen tulevan ajan eläkkeen korotusta. Nyt en sitä ole saanut ollenkaan. Eläkkeen maksaja on Valion Eläkekassa.
Tulevan ajan eläke työkyvyttömyyseläkkeessä
1eläkeläinen
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kertakorotuksen saa tietyin ehdoin. Sinun kannattaa tiedustella asiaa tarkemmin Valion Eläkekassasta.
Kertakorotuksen edellytykset
Korotus maksetaan alle 50-vuotiaana työkyvyttömäksi tulleen työkyvyttömyyseläkkeeseen, kun eläke on jatkunut yhtäjaksoisesti viisi vuotta.
Kertakorotus maksettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Tuolloin se maksettiin niille alle 50-vuotiaina työkykynsä menettäneille, joiden työkyvyttömyyseläke oli alkanut vuonna 2005 tai aiemmin.
Mitä nuorempana työkyvyttömyys on alkanut, sitä suuremman korotuksen saa. Korotusta ei makseta yli 55-vuotiaille.
Kertakorotuksen olen kyllä saanut aikoinaan. Eli kertakorotus on sama kuin tulevan ajan eläkkeen korotus. Jos näin on niin tämä selvensi asiaa,luulin että korotusta tulee joka vuosi jokin pieni määrä...