Ei uskomusolennot, kuten tuolla alempana väitetään. Jesse nasaretilainen kuitenkin oli kerran olemassa.
Keskivertoa hiukan lahjakkaampi jäbä. Hänestä alettiin rakentamaan megatrendi. Eli kyseessä on massasuggestioon perustuva psykologinen ilmiö.
Maailman ruhtinas on tietenkin raha!
13
72
Vastaukset
- luikuritattinen
Nasaretilaisen jälkeen on elänyt monia paljon lahjakkaampia tyyppejä, mutta heitä ei ole nostettu jalustalle osaksi tekaistuilla ihmeteoilla.
Edes David Copperfieldille ei olisi onnistunut oikean meren rauhoittaminen käskemällä. Ei edes paikallisen sisämeren. Niinpä niin. Alussa Kreikassa oli filosofia. Roomalaiset muokkasivat siitä uskonnon. Uskonto ajelehti sitten Eurooppaan ja siitä tuli perinne. Uskonto laivattiin ja vietiin Ameriikkaan ja totisesti sanon minä he tekivät siitä todella suuren busineksen.
Se on kummallista ettei siitä nasarettilaisesta ole mitään reliefia tai aikalaiskuvausta vaikka hän teki ihmeellisiä temppuja.
On meilläkin jotain lähes suomalaista tarustoa - Kalevala.- tarujen_kuningas
Nasaretin mies on konstruoitu alueen vastaavien miesten vastaavaksi habitukseltaa. Hän oli noin 160 senttinen pyöreäkasvuinen jäbä.
Kummasti ne kasvonpiirteet jalostuivat taiteilijoiden käsissä. Vakava persoonallisuushäiriö ilman muuta uskoa olevansa jumalien poika.
Neitseestäsyntymistaru nosti J:n pois tavallisten biologisten ihmisten joukosta. Ehkä kuva ei muistuta muuta kuin sitä mitä kuvasit kirjoituksessasi. :)
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://aun-tv.com/wp-content/uploads/2014/08/kimjungunUniform.jpg&imgrefurl=http://aun-tv.com/2014/08/worlds-greatest-wealth-inequality-kim-jong-un-has-5-billion-cash-while-people-starve/&h=259&w=194&tbnid=H7GqrZIA8WDXfM:&zoom=1&tbnh=186&tbnw=139&usg=__QUWMEQp5WKVs1Q8oiaH08LTPOVY=&docid=fMPivEKyTx2S0M&itg=1&ved=0CIUBEMo3&ei=8DnaVNDIBev8ywPr6YKgBQ
- Valitettavastikyllä
Hyvä renki, huono isäntä. Se raha.
- kesii_kesii
Tänä päivänä Jesse luokiteltaisiin vaikeasti persoonallisuushäiriöiseksi. Mm. jumaluusfantasiat, Jumalan poika. Onko luonnonlaeilla biologista poikaa? Ei muuten ole.
- Ihmisten_valta
Maailmassa ihmiset tekee sitä mitä tahtovat. Jumala on tehnyt ihmisenkin ja maailman kaikkinensa. Ihmiset keksineet rahan vaikka sinänsä rahaa ei kukaan tarvii ruuaksi ja happi ja vesi riittää ruuan lisäksi, samoin vaatteet on suojana hyvä olla auringolta ja kylmässä.
- Rahan_ahneus
Ihmiset tahtoo hallita maailmaa ja rakastavat kaikkea rahan tuomaa valtaa ja mammonaa. Rikkaat tahtovat valvoa ihmisiä ja suojata omaisuuksiaan ja tietysti on hyvä, jos saadaan kaikenlaista huonoa pois yhteiskunnista ihmisten valvonnan kautta. Onko sitten erilaiset ilmiantosysteemit hyvää ja niitä ihmiset hallitsijoina käyttävät ja valvomaan pyrkivät yhteiskunnissa myös kaikkea nettiliikennettä, jotta tietäisivät asiat tarkasti ja tahtoessaan sitten pystyvät tekemään täsmäiskuja haluamiinsa kohteisiin. Ihmisten maailma on ihmisten hallinnassa sen mukaan kuin teknologia antaa mahdollisuuksia ja iso-veli-valvoo on tietysti valtaapitäville ihan itsestään selvää oikeutusta omasta mielestään.
- Kaikenlaisia_ihmisiä
Ihmiskunnassa on kahdenlaisia ihmisiä: Jumalaa ja rahaa rakastavia.
- Ihmisten_siunaus
Jumala siunaa ihmisiä Jeesuksessa ja Jeesus kokoaa omansa valtakuntaansa pois tästä pahuudesta, mikä on ihmisten maailmassa hyvin laajaa ja yleistä ja rahan halu ja ahneus on epäjumalanpalvelusta.
- Raamatussa_totuus
Raamatussa totuus maailman ruhtinaasta, joka rahaa käyttää vallassaan ja tästä syystä Jeesus ei apostoleilleen sallinnut kukkaroakaan mukaan etteivät lankeaisi rahan haluun, ja Paavali opetti sen olevan kaiken pahan alku ja juuri ja oli kaikesta luopunut ja kehotti toisiakin seuraamaan itsensä antamaa esimerkkiä. Tärkeä myös ymmärtää että Jumala kutsuu jokaista henkilökohtaisesti ja myös johdattaa siten eikä kaikki ole apostoleja vaan on myös toisia tehtäviä ja jokaisen hyvä rukoilla ja ymmärtää mikä on Jumalan tahto ja Jeesuksen opetus ja siten elää hyvää elämää Jumalassa, vanhurskasta ja pyhää ja synneistä vapaata. Toki hyvä ymmärtää että tietomme on vajavaista ja näin myös erheitä voimme tehdä helposti ja meitä kehotetaan iloitsemaan Herrassa ja vastaanottamaan kaiken hyvän kiitoksella ja saamme myös panna pois kaiken huonon eikä mistään kannata kenenkään murehtia vaan Jumalaan turvata ja kiittää Jeesuksen nimessä.
Ihmeellistä kun vai yksi uskonnollinen tarukirja olisi se jonka sanoma on todellista mutta näin ei ole. Ko. kirjan "tuntevat" vain 2/7 osaa (miljardia) Telluksen väestä.
Kun joku esittää , että raamattu on totuus niin kysyn - mikä tai mitä on totuus. Maailmassa vallitsee tietty todellisuus joka ei ole vakio.
Todellisuus muuttuu ajan, paikan, kulttuurin, sukupuolen ja monen monen muun seikan yhteisvaikutuksesta.
Mikä oli Suomi yli satakymmenen vuotta sitten. Oli säätyvaltiopäivät ja pönäkät papit mellastivat mielin määrin saarnastuolissa ja demokratiasta ei ollut tietoakaan saati sitten sananvapaudesta.
Suuri askel suomalaisille oli se, että saatiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus jolloin naiset ja 75% miehistä sai maistella demokratian ensimmäistä omenapuuta jonka hedelmistä ei tullut sanktioita.
Siis mitä jumala ja jeesus turvaa? Luultavasti saarnaajien puhe-ja kokouspalkkiot , tuskin muuta.
- Petos
Näin se on, Raamattu kirjoitettu ovelasti rahastukseen. Matt.8:4. Ja Jeesus sanoi hänelle: Katso, ettet puhu tästä kenellekkään; vaan mene ja näytä itsesi papille, ja uhraa lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi heille. Biblia. Ja Jesus sano hänelle: katso, ettet kenellekkään sano: mutta mene ja näytä itses papille, ja uhraa lahjas, jonka Moses on käskenyt, heille todistukseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982