Palstan kehittäminen silmänlumettako?

Muistaakseni kun viimeinen palstan uudistus toteutettiin, niin siinä ei kuunneltu yhtään palstan käyttäjien mielipidettä, eikä myöskään korjattu puutteita, joita palstan käyttäjät huomasivat.

Nyt jälleen palstaa on uudistettu ja menty sieltä ojasta suoraan sinne allikkoon.
Tälläkään kertaa ei huomioida palstan käyttäjien mielipiteitä ja korjausehdotuksia, vaan palstalta mainostilaa ostaneet saavat äänensä kuuluville, koska maksavat päästessään mainostamaan itseään palstalla.
Markkinat siis jylläävät keskustelusta viis?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samoin se on myös näissä uskonlahkoissakin. Markkinat ja ahneet päättäjät jyllää piittaamatta jäsenistösta tuon taivaallista. Kunhan raha kirstuun vain kilahtaa niin muulla ei sitten ole paskankaan merkitystä.

Äänestä
  • Valhees ei hetkauta.

    Äänestä

Hei_

Kuule, Suomi24 tekee nimenomaan foorumin käyttäjille sopivaa foorumia ja kuuntelee kaikessa
käyttäjiä.
Siellä etusivulla on 24kehitys-sivu jossa on työlista. Tekemättä on vielä paljon ja mielipidettä kuullaan jatkuvasti.

Minäkin olin ainakin puoli vuotta jo aiemmin foorumin tiimissä jossa vastailin mielipiteelläni kysymyksiin mikä olisi paras ratkaisu vaihtoehdoille toteutuksessa.

Foorumi ei ole valmis vielä, ja kannattaa huomioida että uuteen on aina muutoskaaosvaihe.

Uusi on sitten tuttua taas kunhan ensin hetken käyttää ja tottuu.

Mainostajat ovat myös käyttäjiä ja sillä ylläpito elelee, joten sitäkin on olemassa uusissa puissa.


Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Se, että joku homma on kesken ja sitä joudutaan paikkailemaan julkaisemisen jälkeen osoittaa erittäin huonoa osaamista ja ammattitaitoa. Tästä on monta varoittavaa esimerkkiä.
Asiat tulee hoitaa niin, että ne on loppuun asti mietitty ja kehitystyö tehty perusteellisesti ennen kuin tuote lasketaan jakeluun tai julkaistaan.
Esim. Microsoft on varoittava esimerkki siitä kun keskeneräinen torso tuote lasketaan markkinoille. Helposti koko yrityksen maine pilaantuu ja menetetään potentiaalisia asiakkaita huonosti tehdyn työn vuoksi.

Äänestä
  • micro$luttiin en koske tikullakaan.

    Äänestä

tahdotaan entinen takaisin.

Äänestä
  • Halutaan se vielä aikaisempi versio takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koska_korjauksia kirjoitti:

Muistaakseni kun viimeinen palstan uudistus toteutettiin, niin siinä ei kuunneltu yhtään palstan käyttäjien mielipidettä, eikä myöskään korjattu puutteita, joita palstan käyttäjät huomasivat.

Nyt jälleen palstaa on uudistettu ja menty sieltä ojasta suoraan sinne allikkoon.
Tälläkään kertaa ei huomioida palstan käyttäjien mielipiteitä ja korjausehdotuksia, vaan palstalta mainostilaa ostaneet saavat äänensä kuuluville, koska maksavat päästessään mainostamaan itseään palstalla.
Markkinat siis jylläävät keskustelusta viis?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu