Katoaako III-olut kaupoista, jos keskusta voittaa vaalit?
Eivät väitä ettei näin kävisi.
Eivät väitä ettei näin kävisi.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Pitää muistaa että
http://www.taloussanomat.fi/terveydenhuolto/2014/09/29/puska-holhous-tehoaa-parhaiten-alempiin-sosiaaliluokkiin/201413389/12
Joten pitää kieltää alkoholin ostaminen jos tulot ovat alle 50te.
MTV uutisoi vuonna 2012 näin: Ruotsissa keskiolut Alkoihin jo 1977 – seurauksina viinaralli ja kiltimpi nuoriso.
Ruotsissa oluen kulutus on siirtynyt kohti väkevämpää olutta, sillä kaupoissa myytävä kakkosolut ei ole Ruotsissa ottanut keskioluen paikkaa vaan ruotsalaiset hakevat oluensa vahvempana Systembolagetista.
Seuraavaksi sitten tv.n katselukielto, tupakinpolttökielto, seksikieltö jne. mitä kaikkea sitä onkaan joka tekee ihmisen elämän, paitsi lestadiolaisen, jotenkin siedettäväksi.
Keskustan mielestä alempia sosiaaliluokkia pitää holhota.
Äärilestadiolainen Kepun Sipilä on kaikessa päätöksenteossaan vanhoillisten uskonoppineiden talutusnuorassa, siksi sieltä tuollaisia laukaisuja tulee kuin keskiolut takaisin Alkoon. Odottakaapas vaan, jos Kepu pääsee valtaan eli gallupkannatus esim. osittain realisoituisi. Sitten Suomi ottaisi enemmän takapakkia, kuin mikään.
Onneksi Alkot ovat lähes joka niemessä, notkossa ja saarelmassa sijoittuneet varsinkin pellervolaisen eli maalaisliittolaisen osuuskauppaketjun markettien (lue: Prismojen) yhteyteen. Kuka hullu vaivautuisi kanniskelemaan marketeista enää jotain 3-volttista ruunan kusta, jos Alko on saman katon alla?? Siirtyisin joka tapauksessa olutasiakkaana vain ja ainoastaan Alkon asiakkaaksi ja vähintään 5,2-volttiseen A-olueeseen, jos nyt maalaisliiton esitys sattuisi menemään läpi. Myös extra-vahvat tuontioluet ovat johonkin maalaisliittolaiseen Olvin kuraan verrattuna erinomaisia. Olvi kaatuisi panimoista ensimmäiseksi ja samalla viimeisenä kotimaisena panimona, Maalaisliitto (kepu) pettää senkin. Niinkuin aina muutenkin
kepufasismia.
Onneksi kepun puheenjohtaja on alkon johtajan kaveri, puoliso ollut saman firman toimitusjohtaja Oulussa. Sama johtaja haluaa jakaa viinaa netissä mutta
siirtää keskioluen Alkoon. Pieni piiri pyörii.
Tosin kepulaiset menettävät nyt sen lähikaupan saunaoluen.
Juuri koska ne kaupatkin katoavat sama tien, ei saa ees saunalenkkiä. Pitää näiden takia ajella ainakin 30 km.
Jotta keskioluen laimentaminen toisi kokonaiskulutukseen luvatun 10% aleneman, pitää Alkojen määrää myös vähentää. Näin helposti tapahtuukin Sipilän pääministerikaudella. Alko on valtion monopoli, joten myymälämäärän vähentäminen ei ole kovin vaikeaa.
Alkoholihaitat on niin merkittäviä,että kansalle on syytä antaa kurinpalautusta kristillisessä hengessä.
Niinpä! Enintään 4,7-tilavuusprosenttinen keskikurahan se on ollutkin jo vuodesta 1969 lähtien, siis jo 46 vuotta yhteiskuntamme suurin alkoholihaitta!!!!???? Että tuntuisi kaamealta kurinpalautukselta kuran laimentaminen 3-prosenttiseksi. Hahahahahahahahahahah....
EiAlko kirjoitti: "Katoaako III-olut kaupoista, jos keskusta voittaa vaalit?
Eivät väitä ettei näin kävisi."
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tiilikainen kuitenkin eilen kieltäytyi lupaamasta sitä, ettei Keskusta ajaisi tuota keskioluen poistamista kaupoista ja huoltamoilta. Se ei ole Keskustan kärkihankkeita, eikä varmaan kynnyskysymys Keskustalle hallitukseen osallistumiselle, mutta se on silti edelleen yhtenä Keskustan tavoitteena. Varmin tae sille, ettei tuo Keskustan aie tule onnistumaan, on äänestää jotakin muuta puoluetta kuin Keskustaa tai Kristillisdemokraatteja.
ei ehkä katoakaan