esittämiin asioihin, koska ne ovat kriisiasioita,joihin meidän tulee ottaa kantaa ja tehdä suuria päätöksiä. Maamme myyminen venäläisille Turun saaristoa myöten, on uhka Suomelle. Keskustasta ei ole kuin sänneltävien typerien rajoitteiden esittämiseen mm. keskiolut myynti Alkoon. Eikö keskusta pysty ottamaan kantaa ihmisä todella huolestuttavista ja pelottavista asioista. Vaikka keskustassa onkin näitä Paula Lehtomäkejä, jotka eivät näe mitään väärää siinä, että maamme kaikki strategiset paikat on myyty venäläisille, pitäisi puolueen avata silmänsä todellisuudelle. Keskusta ei anna enää kuvaa isänmaallisesta puolueesta kansallispukuineen ja maaseuden tulevaisuuksineen. Juha Sipilän johdolla Suomi ajettaisiin tukevasti mama russianin kainaloon. Ja siellä vasta haisee.
Keskustan tulisi paneutua Suna Kymäläisen
kepupetturi
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.