Lehdestä luettua

Yrittäjälomalla

Britti tutkimus kertoo suomen olevan viidenneksi kallein tarkoittaen palkkoja. Samalla kiinnittyy huomio yleensä yrittämiseen juttua lukiessa, koska suomessa kukoistaa korruptio kaikilla aloilla ja varsinkin pienyritysten piirissä, joilla ei ole varaa maksaa lahjuksia saadakseen suotuisat edut.

Itse lopetin suomessa aikoja sitten yrittämisen huomattuani millainen korruptoitunut ja byrogratialla suojattu toiminta suomessa on, sen avulla ryöstetään niin palkansaajilta kuin pienyrittäjiltä varoja täysin keinotekoisesti. Vieläpä verottaja itse tekee ilmoituksiin merkintöjä tuloista joita ei ole tai edes mahdoton hankkia. Lopetin suomessa yrittämisen ja perustin yhtiön ulkomaille ja minulla menee todella hyvin, suomen korruptoituneeseen tilanteeseen nähden aivan loistavasti. Mutta samalla pidän huolen, ettei kukaan suomalainen ole tai pääse minulle työhön, joka kiskuri ja todella laiska. Voin sanoa reilusti, ettei yritykseni toimi edes suomen suuntaan koska niin kuvottava tapaus valtiona on, ettei viitsi kustakaan suomeen päin.

Suomalainen on hyvin laiska, osaa kyllä vaatia mutta ei anna mitään vastineeksi ja siksi juuri suomalainen on huonoimmista huonoin työntekijä, heiltä puuttuu neuvottelutaito täysin. Ainoastaan tiukan tilanteen tullen vedetään punainen kortti esiin jolla kehutaan olevansa punikki ja voida alkaa seisauttamaan töitä ja samalla aiheuttaa vahinkoa kaikille lietsomalla pahaa ilmapiiriä. Siis ei koskaan suomalaista perinjuurin laiskaa vätystä tule palkkalistoilleni, vaikka itse olen suomessa syntynyt sillä ei ole väliä, koska olen se työmyyrä muiden ohella joka toimii eikä vedä kaljaa nurkilla ollen umpikännissä jo puolilta päivin.

0

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        55
        1129
      2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

        Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
        Kotimaiset julkkisjuorut
        56
        1061
      3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

        Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
        Ikävä
        114
        1022
      4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

        Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
        Suomalaiset julkkikset
        7
        920
      5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

        Jos joskus kohtaatte?
        Ikävä
        93
        884
      6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

        Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
        Vain elämää
        5
        745
      7. Sinulle jota kaipaan!

        Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
        Ikävä
        27
        681
      8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

        Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
        Sinkut
        191
        652
      9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

        Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
        Ikävä
        69
        640
      10. Ehkä taidat

        Luovuttaa.
        Ikävä
        73
        617
      Aihe