Tämä tapahtui USA:ssa alueilla joissa väestö tapahtumahetkillä oli lähes sataprosenttisesti kirkkoon kuuluneita kristittyjä, jotka kaikki kävivät hyvin tunnollisesti sunnuntaisin hartaina jumalanpalveluksissa:
"Yhdysvaltain etelävaltioissa lynkattiin vuosina 1877–1950 aiemmin tiedettyä enemmän mustaihoisia ihmisiä. Alabamassa toimivan Equal Justice Initiative -ihmisoikeusryhmän tekemän tutkimuksen mukaan murhattuja oli yhteensä 3 959, eli vähintään 700 enemmän kuin aiemmin on tiedetty.
Equal Justice Initiativen mukaan 12 osavaltiossa murhattiin näin ollen 73 vuoden ajan vähintään yksi musta mies, nainen tai lapsi joka ikinen viikko. Yhtään valkoihoista ei tuomittu seuranta-aikana mustiin kohdistuneista murhista.
Raportoiduista tapauksista neljänneksessä perusteena oli usein hyvin hatara epäily syyllistymisestä seksuaalirikokseen, mutta mustia murhattiin myös muun muassa siitä syystä, että nämä olivat kävelleet jalkakäytävällä tai tönäisseet vahingossa valkoihoista.
Raportti kuvailee lynkkausten olleen paikoin suuria julkisia tapahtumia, joihin kerääntyi iso joukko katselijoita. Yleisölle myytiin virvoitusjuomia ja lynkattujen ihmisten ruumiinosia. Lynkkauksista julkaistiin myös valokuvapostikortteja. Lynkkaukset eivät siis olleet pienten marginaaliryhmien piilossa tekemiä murhia."
http://yle.fi/uutiset/yhdysvaltain_etelavaltioissa_lynkattiin_73_vuoden_ajan_vahintaan_yksi_musta_joka_viikko/7796176
Mutta kirkkoon kuuluneita kristittyjä olivat myös ne orjakauppiaat, jotka olivat Afrikasta laivanneet 10 miljoonaa mustaa orjaa työskentelemään kristittyjen isäntien plantaaseille ja puuvillapelloille. Ja olihan Ku Klux Klanin perustajajäsenkin kristitty eli metodistipastori William J. Simmons ja Klaanin kokouksissakin luettiin usein raamattua. Palavan ristin ääressä rukoiltiin ja ylistettiin Jumalaa ja sitten käytiin vähän murhailemassa väärän värisiä.
On ne vaan aika vekkuleita noi kristittyt.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Muistetaan vielä että nämä olivat aika pitkälti protestantteja.
Raamattu kieltää lähimmäisen vahingoittamisen. Lahkot ja tosi kristityt on kaksi eri asiaa. Uskon nimessä on tehty kautta historian vääryyksiä.
"Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä."
"Kulkekaa hänen perässään kaupungin halki ja tappakaa säälittä, ketään säästämättä. Tappakaa vanhukset ja nuoret miehet, neidot, naiset ja lapset, tappakaa heidät viimeistä myöten, Saastuttakaa temppelirakennus, surmatkaa ihmisiä esipihat täyteen. Menkää sen jälkeen kaupunkiin ja tappakaa siellä."
No mutta kun raamatun ja kristinuskon nimenomaan piti tuoda mukanaan se ainoa oikea ja absoluuttinen moraali - kuten te hihhulit olette tälläkin palstalla tuhannesti inttäneet. Miten tama raamatun tuoma mukamas parempi moraali näkyi noissa kristityissä, jotka vakaasti uskoivat raamattuun ja sen Jumalaan, mutta tekivät huviretkiä hirttopaikoille?
Saattoi se tuodakin. Ongelma lienee siinä, ettei niitä "oikeita kristittyjä" löydä, vaikka kuinka hakisi.
Ne "oikeat kristityt" ovat samanlaisia myyttisiä taruolentoja kuin uskovien näkymättömät mielikuvituskaveritkin. Niistä kuulee kyllä puhuttavan, mutta yhtään ei ole koskaan löydetty mistään.
Välillä kyllä huvittaa, kun uskis luettelee tekoja joita ne "oikeat" kristityt mukamas eivät koskaan tee. Ja sitten minä - uskovassa perheessä kasvaneena - voin kertoa että kaikkia noita ovat kyllä tehneet ja vielä paljon enemmänkin. Ja nimenomaan ne aikuisiällä uskoon tulleet eli uudestisyntyneiksi itseään mainostavat krisselit. Ei sellaisilla ole yhtään sen parempi moraali kuin kenellä tahansa, tästä minulla on vuosikymmenten vankka kokemus.
Paitsi jumalanpilkkaajien, homojen, sapattina työtä tekevien, tottelemattomien ja juopottelevien poikien, raiskattujen naisten/tyttöjen(mikäli eivät huuda apua), tappamiseen Raamattu nimenomaan kehottaa.
Pyhäpäivänä työtä tehneen tappamatta jättäminen voi tuoda kirouksen koko kansalle:
Sapatin rikkojan rangaistus
32 Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina.
33 Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen.
34 Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella."
36 Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.
Paitsi jumalanpilkkaajien, homojen, sapattina työtä tekevien, tottelemattomien ja juopottelevien poikien, kaupungissa tai kylässä raiskattujen naisten/tyttöjen, tappamiseen Raamattu nimenomaan kehottaa.
Pyhäpäivänä työtä tehneen tappamatta jättäminen voi tuoda kirouksen koko kansalle:
Sapatin rikkojan rangaistus
32 Israelilaisten ollessa autiomaassa tavattiin muuan mies keräämästä polttopuita sapattina.
33 Ne, jotka olivat tavanneet hänet puita keräämästä, veivät hänet Mooseksen, Aaronin ja kansan eteen.
34 Miestä pidettiin vangittuna, koska ei vielä ollut selvää määräystä siitä, mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä.
35 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Se mies on surmattava. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi leirin ulkopuolella."
36 Niin kansa vei miehen leirin ulkopuolelle ja kivitti hänet hengiltä Herran Moosekselle antaman käskyn mukaisesti.
Joo raamattu kieltää monta , monta muutakin asiaa. Sillä tosi kristitty voi noudattaa vain yhdeksää käskyä.
Mitä mahtavat olla uskonnolliselta suunnaltaan Ukrainassa taistelevat sotilaat? Ortodokseja = oikeauskoisia.