Tämä on rakennusalan ”suuri tabu!!!-virolaiset rakentaa hometaloja tänne!
SRV ei kanna yhteiskuntavastuutaan. He lähettivät sopivasti koulun alkuihin viestin, että koulunkäynti ei kannata, teille ei ole töitä”, sanoo pitkään rakennusalalla työskennellyt, nimettömänä pysyttelevä lähde.
”Työmailla on sähkömiehinä sikopaimenia Kohtla-Järven takaa, ja hometaloa tulee tuubista ulos”, hän jatkaa.
Hän luettelee muutamia homekohteita pääkaupunkiseudulta ja kertoo, miksi näin on päässyt käymään.
”Matalaenergiatalossa ei ole enää hukkalämpöä, joka kuivattaisi kosteutta. Sen takia virolaisia pidetään kovassa arvossa, koska he vähät välittävät kuivamisajoista. Alitetaan kaikkien valmistajien kaikki ajat ja laitetaan märkää märän päälle. Ei se sieltä ikinä kuivu. Se muuttuu homeeksi”, hän sanoo.
Hänen mukaansa rakennuttajia ei ole kuitenkaan pistetty korjaamaan takuuaikana homehtuneita rakennuksia, vaan niitä päästetään tarkoituksella läpi.
”Suomessa on rakennusmääräykset, ja jos ei muuta, niin on toteutettava hyvää rakennustapaa. Se ei toteudu. Homekouluja on Suomen-maa pullollaan”, hän kertoo.
Suomalaiset joutuvat hänen mukaansa kouluttamaan ”umpimetsästä tulleita”, kun nämä eivät osaa käyttää edes työkaluja. Heidän toiminnastaan aiheutuu jatkuvasti myös vaaratilanteita.
”Heti kun he vähän oppivat, heidät pistetään kotimaahansa rakentamaan suomalaista laatua.”
”Tämä on tehokkain tapa saneerata suomalaiset ammattimiehet kortistoon ja yhteiskunnan tukiverkkoihin.”
Suuri tabu
”Tällä pistetään koko koulujärjestelmä matalaksi. Täällä on järjetöntä käydä kouluja, koska tuolta saa oppimatonta porukkaa, joka on ’parempaa tekemään töitä’. Se on vaarallinen viesti, oli ala mikä hyvänsä.”
”Kymmenen vuoden päästä me olemme eläkkeellä. Onko tilanne todella silloin se, että tuolta umpimetsästä Udmurtiasta tulee halppistekijät tekemään tänne töitä, ja suomalaiset ovat köyhyysloukussa ja kortistossa?”, mies ihmettelee.
Hänen mukaansa Suomeen rakennetaan yhteiskuntaa, jossa suomalaiset eivät tule toimeen
Tämä ei ole lainkaan isänmaallista toimintaa. Ei ole ihme, että yhtiöt ovat kriisissä. Mikään niiden rakentama ei käy kaupaksi, kun kaikki tietävät, että siellä on niin paljon rakennusvirhettä piiloteltuna.”
”Näitä kohteita ei ole rakennettu sillä lailla, että ne kestäisivät kohtuullisesti käyttöiän loppuun. Mutta se on suuri tabu. Siitä ei saa puhua”, hän sanoo.
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ta...ampaign=Boksi3

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rakennusliikkeet oikein hekumoivat ajatuksella ,että ja kun virolaisia rakennusmiehiä saa niin halvalla ja ne on niin ripeitä,tekevät pitkää päivää jne. '
Laadusta ei niin paljon välitetä..raha ratkaisee.