Onko ajatteleminen sinulle sallittua ?

alex.kasi

On suorastaan surkuhupaisaa lukea kuinka muutamat "kopittelevat" täällä sitä samaa omaa kuolemattomuuttaan vaikka sitten siellä olemattoman hel'vetin liekeissä. Kun ei osata (haluta?) ajatella, että mihin oikeastaan uskotaan.. SE jos mikään on sitä negatiivista "fundamentalismia" - hoetaan vain sitä samaa päättömyyttä viestissä toisen jälkeen. On jotenkin jäänyt levy päälle.

JOS nyt kerran taas yrittäisin laajentaa keskustelua joidenkin sanojen mahdollisista kääntämisistä vähän enemmän ajatusta vaativaksi - jos se ei ole liikaa vaadittu..?
Asia on nimittäin niin, että tämä usko omaan kuolemattomuuteen /tai Jumalalta mahdollisesti saatuun kuolemattomuuteen jakaa uskovat tehokkaasti kahteen eri leiriin. Kysymys ei ole vain siitä miten kuolemattomuus asia käsitetään vaan tosiasiassa koko ihmisen uskon sisällöstä.

Kun uskova uskoo jo olevansa kuolematon .. hän ei enää tarvitse Jeesuksen lunastusta kuolemattomuutensa saamiseksi - mutta se joka uskoo että kuolemattomuus on mahdollista ainoastaan jos elämä eletään siten että se tulee mahdolliseksi (siis Jumalan tahdossa) tarvitsee Jumalaa ja Jeesusta voidakseen saada iankaikkisen elämän. Ero on siis suuri .. jopa valtava ..

Jumala on omaan kuolemattomuuteensa uskojalle eräänlainen arvoitus - kuinka /miksi Jumala loi elämää ikuisesti kidutettavaksi tulessa ? Tekikö Jumala sen vahingossa ? tai tahallaan ? tai ihan vain välinpitämättömyyttään ?? Siihen ei omaan kuolemattomuuteensa uskojalla ole vastausta (eikä sellaista vastausta ole edes olemassa) .

Se jonka usko on että ainoastaan Jumalan täydellisyydessä (Jumalan tahdossa ) on iankaikkista elämää ymmärtää myös miksi näin on - sillä elämä ei koskaan voi olla iankaikkista vajavaisuudessa. Tämä on hänelle täysin selvä asia ja siksi hänelle on erittäin tärkeä ymmärtää että Jeesus johdattaa omansa Jumalan valtakuntaan (se on Jumalan täydellisyyteen) .

Voimme siis todeta että ymmärrys Jumalan olemuksesta ja siitä tietä joka vie ihmisen Jumalan yhteyteen ja iankaikkisuuteen on täysin erilaista - näiden kahden kuolemattomuus uskon välillä.

Myös itse lunastus on täysin erilainen - Omaan kuolemattomuuteensa uskova ei tarvitse lunastusta voidakseen saavuttaa iankaikkisen elämän - vaan vain päästäkseen taivaaseen .. hänelle ei Jeesus antanut elämäänsä lunnaaksi vaan hänelle riittää usko että Jeesus kärsi ristillä ruumiillisen kuoleman ..
Sille joka ei usko olevansa kuolematon erossa Jumalasta on asia aivan toinen - koska hän uskoo että Jeesus todella kuoli sen kuoleman joka olisi ollut hänen osansa koska hän on vajavainen (siis syntinen ja kuoleman oma) näin hänelle Jeesus on todellinen ymmärrettävä Lunastaja ja lunastus - ero näiden kahden kuolemattomuuteen vievän uskon välillä on siis jälleen suuri .. niin suuri että me tuskin voimme puhua samasta uskonnosta .. Näkemys siitä minkälainen Jumala On - näkemys siitä mitä lunastus tarkoittaa - näkemys siitä minkälaisia me ihmiset olemme (kuolevia tai kuolemattomia) on täysin erilainen .. ja paljon muuta erottaa nämä kaksi "uskontoa" toisistaan tavalla jota ei voi millään yhdistää ..

Jos/kun tarkemmin tutkii asiaa on kristinusko - sellaisena kuin se valtaosassa kristikuntaa tänään ymmärretään - lähempänä kaikkia niitä uskontoja joissa myös uskotaan ihmis-sielun olevan kuolematon myös vajavaisuudessa - kuin sitä uskoa, että vain Jumalan täydellisyydessä on iankaikkinen elämä mahdollista. Esimerkiksi katolisuudessa ei Jeesuksen lunastus tarkoita elämän saamista vaan helvetistä pelastumista - mikä on myös esimerkiksi islamin usko - molemmissa uskonnoissa on Jeesus .. mutta kummassakaan Jeesus ei ole iankaikkisen elämän antaja koska molemmissa uskonnoissa uskoon sisältyy jo usko omaan kuolemattomuuteen.

Tarkoitukseni ei ole käännyttää ketään sinne tai tänne, vaan tuoda esiin muutamia ajatuksia joita ei taas keskusteluissa ole näkynyt pitkään aikaan. Jokainen ajatelkoon itse ja tehköön valintansa ..

alex

32

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyhpyh

      Anna olla, Alex. Ei ne usko koska ei haluu uskoo. Ne uskoo mieluummin saa-tanaa kuin mitään muuta.

      • alex.kasi

        ##Ei ne usko koska ei haluu uskoo.##
        Niin taitaa olla :)) mutta ovathan ainakin saaneet selvän valinnan paikan - aika tarkasti selitettynä vielä - joten nyt ei kukaan joka on tämän lukenut voi enää sanoa että "KUN MÄ EN TIENNY" siis sitä mikä on ero oma-kuolemattomuus uskon ja kuolemattomuuteen vain Jumalan täydellisyydessä uskon välillä.
        Minusta on ihan turhaa vääntää jokaista Raamatun sanaa omaan uskoonsa sopivaksi - jos vähänkin jaksaa vaivata päätään niin jo huomaa että usko omaan kuolemattomuuteen saa aivan kummallisia jälkiseurauksia .. ja siksi kai nämä sellaiseen uskojat eivät voi asiaa sen syvemmältä edes pohtia..

        alex

    • JooEroaOn

      Eroa näkyy olevan niin paljon että parempi olisi kutsua adventsmia jollain muulla nimellä kuin kristinuskoksi (kutsua vaikka raamatulliseksi ) ... Tämän kaltaiset paljastukset kristinuskon sekavuudesta ovat kuin antais kuumaa puuroa kissalle ...vastauksissa , jos niitä annetaan kierrellään asian ympärillä ja syytellään kun ei muutakaan voida.

    • alex.kasi

      Täällä meillä päin ihmetellään sitäkin, että kuinka on mahdollista että niin monet ovat kokonaan pyyhkineet pois mielestään koko kirkkojen pahuuden kyllästämän historian...
      Vanhassatestamentissa kerrotaan kuinka Israelissa aikoinaan vuodatettiin viatonta verta ja esimerkiksi poltettiin lapsia uriksi epäjumalille .. muuten poltettiin jopa siinä samassa laaksossa jolla nyt kuvataan ikuista piinaa sellaista opettavissa kirkoissa .. ja kuinka Jumala tuomitsi Israelin niin että vain Juuda jäi jäljelle .. Näyttäisi siltä että kristinusko valitettavasti on seurannut Israelin esimerkkiä - - kaikkine sotineen, murhaamisineen, kiduttamisineen ja polttorovioineen - ja nyt on kaikki se pahuus mitä kirkot ovat aikojen kuluessa harjoittanet kuin pois pyyhitty ihmisten mielistä. Puhutaan mieluimmin palturia muista .. sen sijaan että puhuttaisi asiaa ..

      Mksiköhän on näin?
      alex

      • jahvenrakkaus

        Ei luotua sielua hävitettä. Alex on julma ja ilman armonrakkautta, kun haluaa hävittää jumalattomat. Sinulla on armoton ja rangaistuksen jumala. Aina pitää olla mahdollisuus. Ei sielua tuhota ja hävitetä mihinkään, vaan kulkee iäti uusissa kehoissa. Maailma on koekenttää, jossa meitä jalostetaan. Etkös tätä vielä tiedä, olet aika pinnallinen ihminen, et ainakaan hengellinen???

      • alex.kasi
        jahvenrakkaus kirjoitti:

        Alexko julma kun lukee Raamattua .. Se sielu joka syntiä tekee .. sen on kuoltava. Minä puhun vain Raamatusta ,, Se mihin sinä uskot .. tai olet uskomatta .. on sivu seikka kun puhutaan Raamatusta - ei sillä ole mitään merkitystä itse asiassa ..

        alex

      • alex.kasi
        jahvenrakkaus kirjoitti:

        Ei luotua sielua hävitettä. Alex on julma ja ilman armonrakkautta, kun haluaa hävittää jumalattomat. Sinulla on armoton ja rangaistuksen jumala. Aina pitää olla mahdollisuus. Ei sielua tuhota ja hävitetä mihinkään, vaan kulkee iäti uusissa kehoissa. Maailma on koekenttää, jossa meitä jalostetaan. Etkös tätä vielä tiedä, olet aika pinnallinen ihminen, et ainakaan hengellinen???

        Jahvenrakkaus sanoo :
        "Ei sielua hävitetä" - sanoo koska ei tajua itse asiaa ..

        Nimittäin sitä että syntinen (siis vajavainen ) sielu tuhoutuu - koska siinä ei ole elämää joka siinä pysyisi. Tämä tulkintasi on muuten oikein hyvä esimerkki siitä, että se usko omaan kuolemattomuuteen sokaisee - niin että kaikki tulkitaan sen mukaan. Niin kuin nyt että Jumala tuhoaisi iankaikkista elämää .. kuinka ymmärtämätöntä puhetta ..

        1. Joh. 3:15
        Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        Siis:
        Ei Jumala koskaan tuhoa sellaista elämää joka muuten eläisi iankaikkisesti .. sillä sellainen elämä elää aina Jumalan yhteydessä .. se on esimerkiksi oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa ..

        alex

      • JooJustiinsaNäin
        alex.kasi kirjoitti:

        Juuri näin se menee. Uskovaiset (kiihkot) tulkkaavat kaiken oman typistyneen ajatusmaailmansa keinoin _ sillä ei ole paljoakaan merkitystä mitä heille sanoo.

      • alex.kasi kirjoitti:

        Jahvenrakkaus sanoo :
        "Ei sielua hävitetä" - sanoo koska ei tajua itse asiaa ..

        Nimittäin sitä että syntinen (siis vajavainen ) sielu tuhoutuu - koska siinä ei ole elämää joka siinä pysyisi. Tämä tulkintasi on muuten oikein hyvä esimerkki siitä, että se usko omaan kuolemattomuuteen sokaisee - niin että kaikki tulkitaan sen mukaan. Niin kuin nyt että Jumala tuhoaisi iankaikkista elämää .. kuinka ymmärtämätöntä puhetta ..

        1. Joh. 3:15
        Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

        Siis:
        Ei Jumala koskaan tuhoa sellaista elämää joka muuten eläisi iankaikkisesti .. sillä sellainen elämä elää aina Jumalan yhteydessä .. se on esimerkiksi oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa ..

        alex

        Taas Alex harrastaa täällä "korvasyyhyteologiaa" ja omia harhojaan vääristäen raamatun sanaa mieleisekseen !
        *
        "3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää (."aiōnion zōēn"), joka hänessä
        pysyisi.("menousan")
        *
        1 Joh 3:15 kertoo tässä edellä siitä että "murhaajia"" EI ODOTA ("menousan" = "Waiting") IKUINEN ELÄMÄ Kreik."aiōnion zōēn" = "eternal life" !
        Mutta murhaajaa odottaa kyllä toisaalta "iankaikkinen rangaistus" eli Kreik."kolasin aiōnion " = "punishment eternal" !
        http://biblehub.com/lexicon/1_john/3-15.htm
        *

        Vrt Matt 25:46 " Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen (."kolasin aiōnion"), mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään. ("aiōnion zōēn").
        http://biblehub.com/lexicon/matthew/25-46.htm
        *

        Tässä Alex yrittää vääristää Raamatun sanomaa niin, että ns. "jumalattomilla murhaajilla" ei olisi iankaikkista sielua !

        Voi Voi sinua Alex parka kun olet niin "piinoissasi", että et ymmärrä edes selvää raamatun sanaa ! :O

      • alex.kasi
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Valitan kopittelija mutta olet erehtynyt jälleen kerran noissa tulkinnoissasi. Minä en ole piinoissani vaan sinä.. katsos kopittelija kun minä EN usko että meidän Luojamme loi elämää ikuisesti kitumaan - koska minä tunnen sen verran Raamatun Jumalan olemuksesta että tiedän sen olevan mahdottomuus. Sinä taas todella yhä vielä vaan tunnut uskovan että meidän kaikkitietävä, kaikkivoipa, oikeudenmukainen ja rakkaudellinen Jumalamme todella loi elämää ikuisesti kitumaan - jopa kidutettavaksi !! tulessa ??

        Kerrohan lyhyesti - MIKSI Jumala sellaista tekisi mielestäsi ?
        Vahingossa? (erehtyikö kaikkitietävä) Tahallaan? (olisiko se oikeudenmukaista?) tai välinpitämättömyyttään? (olisiko se rakkaudellista?)

        On aivan selvää, että sellainen ei ole mahdollista - eikö sinun järkesikin jo kerro sitä sinulle..
        Sitä paitsi oletko ajatellut sitä että usko omaan kuolemattomuuteen tarkoittaa että sinä et mielestäsi tarvitse Jeesuksen kuolevan puolestasi - ja ethän sinä edes usko Jeesuksen kuolleen .. Olen sanonut sen aika monesti mutta sanon vielä kerran : Usko omaan kuolemattomuuteen on maailman suurin harha ..todellinen kompastuskivi.. ihmkisille. Toivon että pääsisit eroon siitä kerran - siitä ja ikuisen piinan pelostasi joka estää sinua ajattelemasta ja oppimasta todellista Raamatun sanomaa.

        alex :)

      • NoTaas

        Nyt Kopittelija harrastaa niin sanottua pujottelua - hän ei nimittäin uskalla vastata aloitukseen - sen vahvan todistusvoiman tähden - vaan heittää huulta ja vastailee viesteihin jotka oli tarkoitettu muille palstalaisille ..

        Valitettavasti Alex sinä et ole "raamatullinen" vaan seuraat omaa korvasyyhyäsi !

      • NoTaas kirjoitti:

        Ensinnäkin mitä minä en uskaltaisi mutta koska Alex ja hänen puolustajansa ovat vain provokaatiota harrastavia raamatun tekstien väärentäjiä, niin en koe keskustelua kanssanne hedelmälliseksi !
        Minä pitäydyn RAAMATTUUN ja sen alkukieleen ja sen kirjoituksistani voi huomata ja en siis puhu omiani niin kuin esim. Alex ja muut kirjoituksista ymmärtämättömät täällä !

      • alex.kasi
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Valitettavasti Alex sinä et ole "raamatullinen" vaan seuraat omaa korvasyyhyäsi !

        Tuo on sitä samaa höpinääsi - ei muuta. Huomattavaa on että et ole vastannut noihin esittämiini kysymyksiin uskostasi.. Miksiköhän ? Olisikohan asia niin, että sinulla ei kerta kaikkiaan ole vastauksia - siltä se vaikuttaa .. Minulla on vastaus noihin esittämiini kysymyksiin ja se kuuluu näin: "Uskot olemattomiin ja siksi kysymyksiin ei voi rehellisesti vastata kuin tunnustamalla että uskosi on täynnä ristiriitaisuuksia ja sekavuutta - toisin sanoen siihen ei sitten millään voi uskoa jos alkaa tutkimaan sen sisältöä.

        Että sinä muka pitäydyt Raamatun alkukieleen :)) .. Voi voi .. kaikkea kanssa .. Ethän sinä tee muuta kuin yrität lukea erilaisia sanastoja - ei kuule sillä tavalla mitään alkukieltä lueta.. Ota ensin selvää Raamatun kokonais sanomasta niin sen jälkeen alkaa asiat pikkuhiljaa selvitä sinullekin.

        Jokainen ihminen joka väittää että kaikkivaltias Jumala loi elämää ikuisesti kidutettavaksi tulessa ei tiedä mistä puhuu .. Tämä on selvääkin selvempi asia.. ja että te kuitenkin niin tiukasti pidätte kiinni sellaisesta opista ja muuttelette sanojen tarkoitusta osoittaa vain että te tosiasiassa PELKÄÄTTE .. ja siksi sinullekin on itsenäinen ajatteleminen KIELLETTYÄ TOIMINTAA .. ja se estää sinua keskustelemasta itse asiasta .. se estää sinua vastaamasta kysymyksiin .. sen sijaan puhut puppua muista ihmisistä.

        Näin on asia - sano mitä sanot ..

        Katsos kopittelija kun minä EN usko (niinkuin sinä uskot) että meidän Luojamme loi elämää ikuisesti kitumaan - koska minä tunnen sen verran Raamatun Jumalan olemuksesta että tiedän sen olevan mahdottomuus.

        Kerrohan lyhyesti - MIKSI Jumala sellaista tekisi mielestäsi ?

        Vahingossa? (erehtyikö kaikkitietävä) Tahallaan? (olisiko se oikeudenmukaista?) tai välinpitämättömyyttään? (olisiko se rakkaudellista?)

        Nämä ovat oikeutettuja rehellisiä kysymyksiä .. joita et pääse muita mollaamalla koskaan pakoon.

        Alex kirjoittaa tässä topiikin aloituksessaan näin: " On suorastaan surkuhupaisaa lukea kuinka muutamat "kopittelevat" täällä sitä samaa omaa kuolemattomuuttaan vaikka sitten siellä olemattoman hel'vetin liekeissä."
        ja sitten kääntääkin asian ja jatkaa: " joita et pääse muita mollaamalla koskaan pakoon."
        _____________________

        Olet kyllä aikas naurettava noitten juttujesi kanssa... Ei voi muuta todeta... :O

      • Sinun oppisi Alex siitä että "jumalattomat" katoavat Jumalan muistista ja heitä ei herätetä viimeiselle tuomiolle on täyttä harhaa, niin kuin sinun pienen pääsi joka piilosta aina huutelee... :O

      • alex.kasi
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Ensinnäkin mitä minä en uskaltaisi mutta koska Alex ja hänen puolustajansa ovat vain provokaatiota harrastavia raamatun tekstien väärentäjiä, niin en koe keskustelua kanssanne hedelmälliseksi !
        Minä pitäydyn RAAMATTUUN ja sen alkukieleen ja sen kirjoituksistani voi huomata ja en siis puhu omiani niin kuin esim. Alex ja muut kirjoituksista ymmärtämättömät täällä !

        Kas kummaa ?? - kopittelija kutsuu sitä että ei hänen tavallaan usko Jumalan luoneen elämää ikuisesti piinattavaksi hel'vetin tulessa provokaatioksi ??

        Jos se provosoi kopittelijaa niin on aiheellista kysyä että miksi se provosoi .. ?
        Olisikohan asia niin että kopittelijalle kun tulee seinä eteen (ja näin tapahtuu lähes aina kun hänen uskoaan aletaan lähemmin katsomaan)..

        No, se tietenkin voi tuntua epätoivoiselta .. ja keskustelut asiasta ei oikein miellytä.. mutta muutenhan kopittelija keskustelee vaikka itsensä kanssa :) siis päätellen kaikista pitkistä ketjuista joissa suuri (tai suurin) osa on kirjoitettu hänen nimimerkillään. Minä en nyt tarkoita että olisi väärin keskustella .. ihmetyttää vain nämä kopittelijan valinnat .. siis se että näinkin tärkeä ja ratkaiseva asia kuin usko ikuiseen hel'vetin piinaan ei kiinnosta?

        Siinä ajattelemista jokaiselle - minä sanon: Jumala ei koskaan ole luonut elämää ikuisesti kitumaan - ei ole edes vahingossa - ei edes tahallaan - eikä edes erehdyksessä.

        alex

      • Keskustelen kanssasi Alex vaikka mistä heti kun sinulla on sen verran "munaa" että tulet pois piilostasi ja näytät kuka olet !
        Minä en kasvottomilta odota mitään kristillistä ! :O

      • Sinä Alex olet levittänyt näillä sivuilla jo vissiin 10 vuotta tuota "potaskaasi" mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä kuka todellisuudessa olet ja minullekin olet vain pelkkää "ilmaa" ! ET MIes joka seisoo sanojensa takana !
        Timo Flinkissäkin on enemmän "munaa" kuin sinussa kun uskaltaa sentäs tuoda ajatuksensa esiin omalla nimellään !

      • huomattuon
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Sinä Alex olet levittänyt näillä sivuilla jo vissiin 10 vuotta tuota "potaskaasi" mutta kukaan ei todellisuudessa tiedä kuka todellisuudessa olet ja minullekin olet vain pelkkää "ilmaa" ! ET MIes joka seisoo sanojensa takana !
        Timo Flinkissäkin on enemmän "munaa" kuin sinussa kun uskaltaa sentäs tuoda ajatuksensa esiin omalla nimellään !

        Joo, Alex onkin nettipiinapelle ja se on huomattu kyllä!

      • alex.kasi
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Keskustelen kanssasi Alex vaikka mistä heti kun sinulla on sen verran "munaa" että tulet pois piilostasi ja näytät kuka olet !
        Minä en kasvottomilta odota mitään kristillistä ! :O

        Kerran oli minulla avoin nimimerkki kuvan kanssa mutta kun muutamien "uskovaisten taholta alkoi tulla epämiellyttäviä uhkailuja" niin päätin jo perheenikin tähden piilottaa profiilini - saman tekivät muuten muutamat muutkin samaan aikaan .. . Minä kirjoitan nimimerkilläni joten tiedät milloin se on minun kirjoittamaani ja milloin se ei ole .. Jos se estää sinua keskustelemasta ja ottamasta rehellisesti kantaa asioihin niin omapa on häpeäsi.

        Olen jopa sitäkin mieltä että meidän tulisi keskustella ASIOISTA - eikä ihmisistä.
        Tuo aloituksessa mainitsemani kopittelu kuvaa sitä kuinka sinä ja jotkut muut ikään kuin heittelette (kopittelette) asiattomuuksia toisillenne - ja koska ette itse saa ajatella asioita niin ette sallisi muidenkaan ajattelevan .. omilla aivoillaan.
        Halutessasi kieltää ihmisiltä asioiden ajattelun sinäkin olet tehnyt heille omavaltaisen valinnan - ja sinulle hankalat uskokysymykset katsot provoilemiseksi.

        Minusta jokaisen jopa täytyy ensin ajatella ja sitten valita .. tuo teidän silmien ummistaminen ja jonkinlaiseen "uskon-turtumukseen" turvaaminen on vain kuin uskoisi johonkin epämääräiseen varjoon ... eikä siihen mikä varjon aiheuttaa.

        Etkö edes näe (mihin sitten uskotkin) kuinka SUURI ERO koko uskoon tulee jos ihminen uskoo "omaan kuolemattomuuteensa" verrattuna uskoon että kuolemattomuuteen tarvitaan elämisen edellytykset ja ne ovat olemassa vain Jumalan valtakunnassa (Jumalan tahdossa) ..

        Miksi tämän sanominen on sinulle ja muutamille muille provoilua?? Ei sinun tarvitse siihen uskoa jos et halua .. mutta provoilua se sen sanominen ei ole .. adventistit eivät usko että ihmisellä olisi kuolemattomuus synnissäkin ja tämä on adventismi-palsta ja siksi kuolemattomuudesta puhuminen ei ole tippaakaan väärin.. vaikka se sinua ja muutamia muita kiusaakin ... näköjään. Kuolemattomuus oppi on uskon perus - oletko ajatellut sitä - koko Raamattu on oppia kuolemattomuudesta ja siitä miten sen voi saavuttaa..

        alex

      • Luuk 12:8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.
        12:9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä.

        Ilm 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

      • bileami
        Kopittelija007 kirjoitti:

        Keskustelen kanssasi Alex vaikka mistä heti kun sinulla on sen verran "munaa" että tulet pois piilostasi ja näytät kuka olet !
        Minä en kasvottomilta odota mitään kristillistä ! :O

        Itsekkin piiloittelet rekisteröimättömän nimimerkin takana.Pelkuri olet.

      • bileami kirjoitti:

        Itsekkin piiloittelet rekisteröimättömän nimimerkin takana.Pelkuri olet.

        Minulla on rekisteröity nimimerkki otakoppi / Kopittelija007 ollut aina valokuvilla !

        http://otakoppi.webnode.fi/

      • alex.kasi

        No on sinulla päätelmät - että pitäisi olla Suomi24 palstoilla oikein kuvan kanssa - ja avoimella nimimerkillä .. miksi? Koska => sinä olet sitä mieltä .. :)) Voi että, seuraavaksi on joku toinen jotain toista mieltä ... ainakin tänään ... huomenna voikin sitten taas laukoa jotain muuta .. mitä sylki suuhun tuo..
        Katsos Kopittelija tämä on sellainen keskustelupalsta että täällä on mahdollista tehdä niin kuin itse parhaaksi katsoo.. Ymmärrätkö? Sinä saat tehdä niinkuin parhaaksi katsot ja niin myös kaikki muut ja ihan ilman että siitä tarvitsee alkaa arvostelemaan ketään ja tekemään omia uusia sääntöjä joita sitten yritetään pakkosyöttää muille palstalaisille.

        Muuten sinä "tunnustat" että uskot luotujaan ikuisesti piinaavaan luojaan ja kiellät sen että Jeesus kuoli ristillä ...antoi henkensä Isän käsiin ..Luuletko ihan tosissasi että se on SE mitä Jeesus tarkoitti kun sanoi : Luuk 12:8 Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä.

        Salli minun epäillä että se oli se mitä Jeesus tarkoitti tunnustamisella ihmisten edessä .. että kerta toisen jälkeen syyttää ihmisen luojaa "ihmisten edessä" ikuisen piinan jumalaksi .. ja kieltää lunastuksen - tekemällä siitä jonkinlaisen verisen kärsimysnäytelmän ja samaan hengenvetoon selittää että ei Jeesus minun elämääni tarvitse pelastaa - koska minä olen jo kuolematon ja iankaikkinen -- riittää kun saan pääsylipun taivaaseen ja pääsen sisälle siitä ahtaasta portista.. kun minulla on kuvakin siellä Suomi24 palstalla ..

        voi voi

        alex

      • pyhpyh
        jahvenrakkaus kirjoitti:

        Ei luotua sielua hävitettä. Alex on julma ja ilman armonrakkautta, kun haluaa hävittää jumalattomat. Sinulla on armoton ja rangaistuksen jumala. Aina pitää olla mahdollisuus. Ei sielua tuhota ja hävitetä mihinkään, vaan kulkee iäti uusissa kehoissa. Maailma on koekenttää, jossa meitä jalostetaan. Etkös tätä vielä tiedä, olet aika pinnallinen ihminen, et ainakaan hengellinen???

        Jumalattomat ansaitsevat loppunsa.

    • AmenTälle

      Jes. 55:10-11 Niin kuin sade ja lumi tulevat taivaasta eivätkä sinne palaa vaan kastelevat maan, joka hedelmöityy ja versoo ja antaa kylväjälle siemenen ja nälkäiselle leivän, niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän.

    • KorkeampaaTeologiaa

      Sielu sanaa voidaan kayttää myös kuvaamaan koko ihmistä ja Raamatussa se on hyvin yleistä, kuten myös vanhan suomen kielen ilmaisuissakin on ollut.
      "Se sielu (ihmisen ruumis), joka syntiä tekee, sen on kuoltava."
      Sielu, joka ihmisessä on ei nimittäin ole se synnin tekijä, vaan ihminen itse.
      Sielu ei siis tee syntiä.

      Ko. Raamatun kohdassa viitataan kuitenkin siihen kuolemaan, joka tapahtuu kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja katuu syntejään. Siinä prosessissa pitää nimittäin sen "vanhan Aatamin" kuolla, että paratiisin ovet aukeaisivat.

      • alex.kasi

        Upps! Sinä et sitten tarvitse Lunastajaa ollenkaan.. ??

      • KorkeampaaTeologiaa
        alex.kasi kirjoitti:

        Upps! Sinä et sitten tarvitse Lunastajaa ollenkaan.. ??

        Mitäs tuolla höpinnälläsi yritit viestiä?

        Jumala se saa aikaan sen, että se "vanha Aatu" kuolee, kuten kirjoitin:
        "Ko. Raamatun kohdassa viitataan kuitenkin siihen kuolemaan, joka tapahtuu kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja katuu syntejään."

        Et siis alex ymmärtänyt lainkaan, mutta en ihmettele sitä lainkaan, koska adventismi sokaisee ihmisen täysin.

      • alex.kasi
        KorkeampaaTeologiaa kirjoitti:

        Mitäs tuolla höpinnälläsi yritit viestiä?

        Jumala se saa aikaan sen, että se "vanha Aatu" kuolee, kuten kirjoitin:
        "Ko. Raamatun kohdassa viitataan kuitenkin siihen kuolemaan, joka tapahtuu kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja katuu syntejään."

        Et siis alex ymmärtänyt lainkaan, mutta en ihmettele sitä lainkaan, koska adventismi sokaisee ihmisen täysin.

        ##Et siis alex ymmärtänyt lainkaan, mutta en ihmettele sitä lainkaan, koska adventismi sokaisee ihmisen täysin.##

        Et ihmettele et.... mutta paljon selität omiasi - etkö edes tiedä että ei alex ole adventisti alex on raamatullinen uskova, Totean vain, että sinulla ne sokeat silmät onkin jos adventistit ovat samaa mieltä kanssani ovat hekin raamatullisia uskovia.

        Olisikohan sinun nyt aika rauhoittua, vai vaivaako sinua jokin pakkomielle ? joka panee kirjoittelemaan enemmän kuin pitäisi .

        Jeesus maksoi maailman synnit kuolemalla sen kuoleman joka muuten olisi meidän syntisten itsemme kuoltava, nyt sinä kiellät syntisyytesi koska sanot jo olevasi kuolematon omassa itsessäsi ja sanot jopa että sinun sielusi on ILMAN SYNTIÄ ??
        Olet muuten ensimmäinen jonka kuulen sanovan itseään synnittömäsi. J

        Nythän on niin että Jeesus kuoli meidän syntisten tähden.. siksi ihmettelin että sinäkö et sitten "synnittömänä" Lunastusta tarvitsekaan?

        alex

    • Nuda_veritas

      Hyvä aloitus alex.kasi !

      Eräs surkuhupaisimmista, joidenkin surkuhupaisimpien tosiuskisten väitteistä, on esim. se, että ovat jo täällä maan päällä eläessään käyneet "ahtaasta portista" läpi! Minne?

      Vetoavat ehkä, en tiedä, tähän:

      2. kirje Timoteukselle 4
      7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.

      Tuo jae on vain yksi puu suuressa (jae-)metsikössä!

      Tosiuskikset kuvittelevat tulevansa, (surkuhupaisempien jo luullen tulleensa), Jumaliksi!!!

      1. Johanneksen kirje 3
      2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

      1. Korinttolaiskirje 6
      3 Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      245
      16617
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5351
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2537
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      1995
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1736
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      969
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      935
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      838
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      830
    Aihe