Washington painostaa Venäjää yhä kovemmin

Itä-Ukrainalaisten teurastus Washingtonin kiovan juoksupoika hallituksen tekemänä jatkuu, jo ennestään yli 1.000.000 Ukrainalaista on paennut Venäjälle suojaan siviiliväestöön kohdistuvia iskuja jotka tulevat ilmasta, tykistöstä ja panssavaunuista. Tämä on Washingtonin vastaus Putinille, käynnistää uudelleen ja lisätä Itä-Ukrainan siviilien teurastusta, samalla kieltää kaikki, että tällaista teurastusta tapahtuu. Washington on päättänyt olla tunnustamatta tapahtuvaa murhaamista josta se on vastuussa, vaikka kaikki tietävät, että Kiova ei uskalla ottaa Venäjää huomioon ilman Washingtonin taustatukea.

Washingtonin intresseissä ei ole ratkaisu. Sekaisin olevat kyvyttömät natovasallit riippuvaisina Venäjän energiasta ja kasvavista taloudellisista suhteista Venäjään ja koko muu Eurooppa seuraa sivusta kun, Washington on ulkoistanut Kiovan hallitukselle Ukrainan Itä-ja Eteläosien kansalaisten murhaamisen nykypäivänä alueilla jotka kerran olivat osa Venäjää. Washington on julistanut näiden siviilien olevan "terroristeja" ja yrittää
pakottaa Venäjää puuttumaan sotilaallisesti heidän suojelemisekseen. Venäjän suojaava toimenpide olisi tällöin Washingtonille kuin "hyökkäystä ja pakkoliittämistä." Washington käyttäisi tätä propagandana, jota toitottaa Länsi mediassa, painostaa Eurooppaa tukemaan uusia Washingtonin pakotteita Venäjää vastaan. Pakotteet tehokkaasti mahdollisesti tuhoavat olemassa olevat taloudelliset suhteet Venäjän ja Euroopan välillä.

Putinin alistuminen ja suvaita Washingtonin suorittama Itä-Ukrainan siviilien teurastus, johtaa Putinin tilanteeseen, Washingtonin rikokset ihmisyyttä vastaan vai ihmisyys. Mitä kauemmin teurastus jatkuu, sitä enemmän kasvaa paine Venäjän hallituksella. Lisäksi ajan myötä tämä mahdollistaa taas Kiovan lisätä sen joukkoja ja Naton toimittaa näille enemmän tappavia aseita, kuten tulitauon aikana on tapahtunut. Venäjän interventio, joka aiemmin olisi ollut helppo menestys, tulee kalliimmaksi ja samalla Kiovan voimat ja röyhkeys kasvavat. Putinin alistuneisuus kannustaa Washingtonia ja sen sätkynukkeja yhä suurempiin sotaisiin toimiin ja provosointiin.

Washington sätkynukke Kiovassa on tehnyt selväksi, että hän ei aio mukautua Venäjän intresseihin tai Itä-Ukrainan maakuntien opposition.

Venäjän vaihtoehto on tulla puolustamaan Ukrainalaisia joiden kimppuun hyökätään. Venäjä voisi hyväksyä pyynnön kapinallisen maakuntien palaamisesta Venäjään,
kuten teki Krimillä, julistaa Washingtonin juoksupoika Petro Poroshenko sotarikolliseksi ja antaa häntä koskevan pidätysmääräyksen, ja duuman valtuutuksella lähettää Venäjän sotavoimat kukistamaan Kiovan lähettämät joukot.

Lännen ulkopuolella, tämä tekisi Putinista ihmisoikeuksien puolustajan. Lännen sisällä Washington tekisi täysin selväksi Euroopan vasalleille, että Washingtonin liittolaisina ne vedetään sotaan Venäjää vastaan ja todennäköisesti myös Kiinan kanssa. Eurooppalaiset eivät hyödy mitään näistä sodista.

Ennemmin tai myöhemmin Putinin on ymmärrettävä, että hänen kohtuullisuuttaan ei tueta Washingtonista. Washington hyödyntää Putinin kohtuullisuutta, ja Washington painostaa Venäjää yhä kovemmin. Putin on tehnyt sen, minkä hän voi välttääkseen konfliktin. Nyt hänen tarvitsee tehdä oikein, kuten hän teki Georgiassa ja Krimillä.
2751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Jospa kolmas kerta toden sanoisi? Olen esittänyt oheiset kaksi kysymystä Europeanille jo kahdesti vastausta saamatta. Yritän vielä sen kolmannen kerran.
1) Miltä taholta tai keneltä koet saaneesi tehtäväksi "varoittaa USA:n aiheuttamasta uhasta"?
2) Näetkö Putinin tai Venäjän toiminnassa mitään kielteistä?
Epäilen, etten saa kysymyksiini vastausta tälläkään kertaa.

Äänestä
  • Älä usko enää Lännen valheita, se on vaarallinen harha.

    Amerikan järjettömyyttä

    Tämä järjettömyys on myös levinnyt Suomeen ja Eurooppaan. Aivan kuten Saksalainen ja muu Eurooppalainen media on tuhonnut uskottavuutensa valheilla, Yhdysvaltain hallitus johdonmukaisesti tuhoaa Amerikan uskottavuudeen.

    Venäjä ja Kiina, kaksi merkittävää ydinasevaltiota, ei enää usko mitään mitä Washington sanoo tai mitä tahansa sopimusta, minkä Yhdysvaltain hallitus kirjoittaa. Venäjän ja Kiinan hallitukset ovat huomauttaneet, että Washington ei tottele omaa
    lakisäädäntöään, saati kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia joita Washington on allekirjoittanut. Venäjän presidentti Vladimir Putin on arvostellut Washingtonia toimimisesta, jossa sen tahto on ainoa laki.

    Eurooppalaiset tietävät, että he ja heidän hallitukset ovat Washingtonin vasalleita ja, että Eurooppalaiset ovat voimattomia tekemään asialle mitään.

    Osa maailman 99% ihmisistä ymmärtää, että Washington on liittoutunut sen 1% rikkaan väestön kanssa heitä vastaan ja, että heidän tulonsa ja talousnäkymät jatkavat laskuaan.

    Taloustieteilijät, tai pikemminkin niistä harvoista, jotka eivät ole myyneet sieluaan, tietävät, että Washingtonin talouspolitiikka tiedot vedetään taikurin hatusta ja muutetaan tuottamaan numeroita jotka ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Työttömyys on mitattu menetelmien mukaisesti, eli suunniteltu estämään sen tutkiminen. Inflaatiota mitataan menetelmien mukaisesti, tarkoituksena kieltää sen olemassaolo.
    Työpaikkoja on ilmoitettu, joita ei ole olemassa, ja BKT:n kasvusta voidaan nähdä, että todelliset mediaani perheen tulot ja kulutusluottojen lasku tekee uudet työpaikat mahdottomaksi. Köyhyysrajan tuloraja on asetettu keinotekoisesti alhaiseksi minimoidakseen hyvinvointikulutusta.

    Valheita, joita Washington ja voimakas yksityinen eturyhmä, jotka hallitsevat Yhdysvaltojen hallitusta, kertoo, että tämä on kiistämätöntä joka vielä toistetaan tv-mediassa ja lehdistössä. Propagandaa, jota maailmalle syötetään on mennyt äärimmäisyyksiin.

    Viimeisin raportti Yhdysvalloista, Bureau of Labor Statistics (BLS), kertoo, että työttömyysaste on laskenut 5,8% ja että 214000 uutta työpaikkaa on luotu lokakuussa. Jälleen kerran täyttä valhetta. Työttömyysaste on alhainen, koska Washington ja taloudellinen media eivät laske niitä miljoonia amerikkalaisia, jotka ovat tulleet niin epätoivoiseksi etsiessään työpaikkoja joita ei ole olemassa, että he ovat lopettaneet etsimisen. Jos antaa periksi ja lopettaa työnhaun, Washington ei laske heitä työvoimaan. Olet työtön, mutta heitä ei lasketa työttömiksi. Työvoimaosuus on laskenut, koska töitä ei ole joihin osallistua. Mutta Washington ja taloudellinen media ovat ostaneet ekonomistit valehtelemaan. He sanovat, että työhön osallistumisaste on alhaalla, koska suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle. Tämä Washingtonin valhe toistetaan myös Euroopassa.Eurooppa on samassa tilanteessa kuin Amerikka, ei ole mitään mikä nostaisi Euroopan taloutta, on vain Washingtonin valheita joita toistetaan.

    Äänestä

  • Arvasin, että kysymykseni olivat liian kiusallisia vastattaviksi. Liian vaikeita ne eivät varmastikaan olleet. Julistuksesi on erikoinen, fiktiivinen tarina. Totuutta siinä ei ole kuin siteeksi.

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Arvasin, että kysymykseni olivat liian kiusallisia vastattaviksi. Liian vaikeita ne eivät varmastikaan olleet. Julistuksesi on erikoinen, fiktiivinen tarina. Totuutta siinä ei ole kuin siteeksi.

    Rauniot on lännen ja Euroopan tulevaisuus.

    Äänestä

  • Europeanv_v kirjoitti:

    Rauniot on lännen ja Euroopan tulevaisuus.

    Niin ovat, jos Putinia ei ajoissa pysäytetä. Muuten, on epärehellisen miehen merkki, ettei uskalla vastata yksinkertaisiin kysymyksiin.

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Arvasin, että kysymykseni olivat liian kiusallisia vastattaviksi. Liian vaikeita ne eivät varmastikaan olleet. Julistuksesi on erikoinen, fiktiivinen tarina. Totuutta siinä ei ole kuin siteeksi.

    Erittele, mikä aloituksessa oli sinulle epäselvää?
    Minkä tahansa asian, mikä poikkeaa yleisesti meille hyväksytystä 'totuudesta,' on tavattoman helppoa yrittää torparta 'tyhmillä' kysymyksillä.(sori)
    Nythän meillä on tämä yksisilmäinen näkemys 'oikeasta' ja 'väärästä'....ymmärtänet mitä tarkoitan?
    Vastasin vaikka ei minulta kysytty....

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Arvasin, että kysymykseni olivat liian kiusallisia vastattaviksi. Liian vaikeita ne eivät varmastikaan olleet. Julistuksesi on erikoinen, fiktiivinen tarina. Totuutta siinä ei ole kuin siteeksi.

    Erittele, mikä aloituksessa oli sinulle epäselvää?
    Minkä tahansa asian, mikä poikkeaa yleisesti meille hyväksytystä 'totuudesta,' on tavattoman helppoa yrittää torpata 'tyhmillä' kysymyksillä.(sori)
    Nythän meillä on tämä yksisilmäinen näkemys 'oikeasta' ja 'väärästä'....ymmärtänet mitä tarkoitan?
    Vastasin vaikka ei minulta kysytty....

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Aloituksessa ei ole mikään epäselvää. Väitteet ovat monessa kohtaa perättömiä.
    European on itse kertonut, että tänne kirjoittaminen on hänelle tehtävä. Tämän tehtävän taustojen selvittämiseksi esitin hänelle nuo kaksi kysymystä, mutta vastausta en tietenkään saanut. Olet oikeassa, kysymykset ovat hieman tyhmiä, koska kirjoitukset ovat putinilaista propagandaa salaliittoteorioilla höystettynä. Yksisilmäinen näkemys oikeasta ja väärästä on niissä silmiinpistävää.

    Väitteissä ei ole mitään epäselvää. yli 1.000.000 ukrainalaista on paennut Venäjälle, Kiovan joukot teurastaa siviilejä pommittamalla kouluja, sairaaloita, päiväkoteja, tämä kaikki on totta. Kaikki tietävät, että Washington ohjaa Kiovaa ja haluaa pitää Itä-Ukrainan kaaoksessa, tästä hyötyy vain USAn aseteollisuus joka saa mittavia voittoja. Yhdysvaltojen talous on tällä hetkellä täysin riippuvainen sodista ja ryöstelystä, ei ole mitään muuta mikä nostaisi Euroopan tai USAn taloutta. Miten Venäjä hyötyy Itä-Ukrainan kaoottisesta tilanteesta?

    MItä kauemmin Itä-Ukrainalaisten teurastus jatkuu, sitä enemmän nousee paine Venäjän hallituksella lähettää sotilasvoimaa pysäyttämään tämä teurastus, tämä on myös totta.
    Venäjän vaihtoehto on tulla puolustamaan Ukrainalaisia joiden kimppuun hyökätään, tämä on myös totta.

    Tarinasta, Amerikan järjettömyyttä. Tässäkin kaikki on totta. Euroopan media levittää valheita Venäjästä, Washington ei tottele omaa lakisäädäntöään saati kansainvälistä oikeutta, Eurooppa on Washingtonin vasalli, Washington on liittoutunut sen 1% rikkaan väestön kanssa ja Lännen talouspolitiikka on ohjattu pelastamaan megapankkeja, jolloin väestön taloudellinen selviytymiskyky heikkenee, Kaikki tämä on totta, Katso ympärillesi tähän "lännen demokratiaan"

    Amerikan talous ei ole todellakaan toipunut vuoden 2008 romahduksesta, eikä Euroopan, vaikka ostetut "taloustieteilijät" niin väittävät. Washington ei laske työvoimaan niitä miljoonia amerikkalaisia jotka ovat luovuttaneet löytääkseen töitä, koska työtä ei ole.

    Lännen rahoitusmarkkinoita pidetään yllä vilpillisin keinoin. Normaalisti kun valtavia määriä velkaa ja rahaa luodaan valuutta romahtaa, mutta dollari on vahvistunut. Dollari jatkaa voimistumistaan väärentämällä kullan hintaa futuuri markkinoilla. Federal Reserven agentit, yksityiset pankit, tulostaa paperi futuurisopimuksia jotka edustavat monia tonneja kultaa ja dumppaa ne markkinoille hyvänä ajanjaksona tai aikana olemattoman kaupankäynnin. Tämä ajaa alas kullan hintaa huolimatta nousevasta kysynnästä oikeasta fyysisestä kullasta. Tämä manipulointi tehdään, jotta vaikutukset lievenee rahan laajentamisesta ja myös vaikutukset lievenee velkaisen dollarin vaihtoarvoon. Laskeva kullan dollarihinta tekee dollarin näyttämään vahvalta.

    Kullan hinta ei ole määritelty fyysisillä markkinoilla mutta futuuri markkinoilla, joissa sopimukset ovat käteisenä. Joka kerta kun kullan kysyntä työntää hintaa ylös, Federal Reserve tai sen gansteripankkien edustajat upottaa valtavia määriä kattamattomia futuurisopimuksia kultafutuuri markkinoille ja taas ajaa alas kullan hinnan, tulos on tukea kullan ostoja Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa. Keinotekoinen alhainen kullan hinta myös keinotekoisesti paisuttaa arvoa Yhdysvaltain dollarin.

    Washington ja EU jopa manipuloi talouden tilastoja voidakseen maalata ruusuisen taloudellisen kuvan, joka ylläpitää luottamusta talouteen. BKT:n kasvu on liioiteltu vähättelemällä inflaatiota. Korkea työttömyys on lakaistu pöydän alle, johon ei lasketa lannistuneita työttömiä työnhakijoita. Meille kerrotaan, että nautimme talouden elpymisestä ja asuntomarkkinoiden parantumisesta. Silti tosiasiat ovat, että lähes puolet 25 vuotta vanhoista amerikkalaisista ja Keski-Eurooppalaisista ovat pakotetut palaamaan asumaan vanhempiensa kanssa, ja 30% 30-vuotiaista ovat takaisin vanhempiensa luona. Vuodesta 2006 lähtien omistusasuminen 30 vuotta vanhoilla Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla on romahtanut.

    Aivan kuten ei ole taloudellista syytä kullan hinnan laskuun futuuri markkinoilla, kun kysyntä fyysisen kullan on nousussa, ei ole taloudellista syytä ruplan arvon yhtäkkiselle putoamiselle. Toisin kuin USA:ssa, jolla on massiivinen kauppavaje, Venäjällä on kauppataseen ylijäämä. Toisin kuin Yhdysvaltain talous, Venäjän talous ei ole siirretty ulkomaille. Venäjä on juuri varmistanut suuria energiasopimuksia Kiinaan, Turkkiin ja Intiaan.

    Jos reaalimaailman taloudelliset voimat olisivat määrittelemässä tuloksia, se olisi dollari, joka on menettämässä vaihtoarvoa, ei rupla.

    Uusliberalistinen taloustiede ei ole pelkästään väärä. Se on ideologia, joka edistää Yhdysvaltain talouden imperialismia. Seuraamalla uusliberalistista reseptiä, Venäjän taloustieteilijät auttavat Washingtonin hyökkäystä Venäjän talouteen.

    Washington aikoo horjuttaa Venäjää ja kääntää Venäjä vasallivaltioksi kuten koko Eurooppa, Saksa, Ranska, Japani, Kanada, Australia, Iso-Britannia ja Ukraina. Jos Venäjä selviää hengissä, Putinin on suojeltava Venäjää Länsi taloudellisilta instituutioilta ja Lännessä koulutetuilta ekonomeilta. Se on toiveunta ja mahdotonta Washingtonin ottaa Venäjä haltuun sotilaallisesti tavanomaisilla aseilla. Sen sijaan, Washington käyttää sen ainutlaatuista symbiootti suhdetta Länsi rahoituslaitoksiin hyökätäkseen varomattomaan Venäjään, joka typerästi avasi itsensä Lännen taloudelliselle saalistukselle.

    Äänestä

  • Nyt jälkikäteen, kun katsoo missä jamassa asiat ovat ja ennen kaikkea mikä valhepropaganda on vallalla, yksinkertainen ajatus valkenee Putinin suurimmasta virheestä?

    Ottaen huomioon Ukrainan nykyjohto, epäpätevä, fasistinen, ihmishengistä välittämätön....olisi pitänyt marssia suoraan Kiovaan.
    Oltaisiin vältytty verilöylyltä ja ennen kaikkea olisi heti saatu tämä rikollinen aines kitkettyä pois.
    Seuraavaksi vaalit koko maassa, valvojat paikalla ja kaikkien osapuolien hyväksyntä, jonka jälkeen Putin olisi vetänyt joukot Ukrainasta
    Näin karkeasti, länsi olisi räksyttänyt mutta hyödyt ajatellen siviilejä olisivat olleet mittaamattoman suuret....sitä ei voi sanoin edes kuvailla. Tässä virhe, jota Putin nyt katuu.

    Äänestä

  • Venäläistä sananlaskua mukaillakseni: Tarinasi on kuin haitari: kaikki nappulat paikallaan ja korea päältä, mutta kovin surulliset on sävelet. Ensimmäinen kappale: Ukrainasta ei ole paennut miljoonaa ihmistä Venäjälle, vaan 580 000 (lähde: Venäjän Maahanmuuttovirasto). Kiovan joukot eivät erityisesti teurasta siviiljä, tosin heidänkin ammuksiaan osuu siviileihin. Samoin separatistien. Washingtonin etu ei ole pitää Itä-Ukrainaa kaaoksessa, ei se ole USA:n aseteollisuudenkaan etu. Venäjän, venäläisen aseteollisuuden ja muiden venäläisyritysten etu se todistettavasti on. Esimerkit: Sterlkovin osuus konfliktin sytyttäjänä, venäläisten aseiden käyttö sodassa ja rakennusurakoiden valuminen Putinin lähipiirille. Venäjä hyötyy myös siten, että epävakaa Ukraina pysyy puskurivaltiona eikä siitä voi tulla NATO:n tai EU:n jäsentä (tosin ei olisi tullut muutenkaan vielä 10 - 20 vuoteen). Venäjällä ei ole mitään kiirettä käyttää asevoimia siviilien suojelemiseksi, kuten on nähty. Venäjä toimii vain, jos sille itselleen on siitä hyötyä.

    Muita väitteitäsi en edes lähde purkamaan. Teksti on tyyppiesimerkki venäläisestä projektiosta: omat teot heijastetaan länsimaihin. Toisessa ketjussa ollut Mordor-vertauksesi oli suorastaan napakymppi käänteisenä esimerkkinä.

    Äänestä

  • ERommel kirjoitti:

    Nyt jälkikäteen, kun katsoo missä jamassa asiat ovat ja ennen kaikkea mikä valhepropaganda on vallalla, yksinkertainen ajatus valkenee Putinin suurimmasta virheestä?

    Ottaen huomioon Ukrainan nykyjohto, epäpätevä, fasistinen, ihmishengistä välittämätön....olisi pitänyt marssia suoraan Kiovaan.
    Oltaisiin vältytty verilöylyltä ja ennen kaikkea olisi heti saatu tämä rikollinen aines kitkettyä pois.
    Seuraavaksi vaalit koko maassa, valvojat paikalla ja kaikkien osapuolien hyväksyntä, jonka jälkeen Putin olisi vetänyt joukot Ukrainasta
    Näin karkeasti, länsi olisi räksyttänyt mutta hyödyt ajatellen siviilejä olisivat olleet mittaamattoman suuret....sitä ei voi sanoin edes kuvailla. Tässä virhe, jota Putin nyt katuu.

    Herra ERommel käyttää Ukrainan nykyjohdosta ilmaisua "fasistinen". Laitan tuohon väliin fasismin tyypilliset piirteet. Ote on Wikipediasta:

    "Fasismi on nationalistista, ja siinä vaalitaan ja ihannoidaan oman maan historiaa, kulttuuria ja ominaispiirteitä. Ulkomaita pidetään usein alempiarvoisina ja potentiaalisina vihollisina.[7] Voimakkaimmat fasistiset valtiot pyrkivät valloittamaan vieraita alueita joko taloudellisesta pakosta, maailmankatsomuksen vuoksi, naapurimaiden uhan edessä tai elintilan valloittamiseksi. Sota nähtiin aina kansakuntaa yhdistävänä voimana."

    Kumpaan nämä sopivat paremmin, Ukrainaan vai Venäjään Putinin aikana? Käsi sydämelle. Ukrainassa on äärioikeistolaisia ryhmittymiä, mutta niillä ei ole vaikutusvaltaa politiikassa. Samoja liikkeitä on mukana taisteluissa omina vapaaehtoisjoukkoinaan, mutta kuten tunnettua molemmilla puolilla. Esimerkiksi Norjasta sotaan lähti fanaattinen uusnatsi: separatistien riveihin, koska siellä aatteen kannatus on voimissaan. Ukrainan kriisi ei todellakaan ole yksisilmäinen "oikeamieliset aluejoukot vastaan fasisitit".

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Venäläistä sananlaskua mukaillakseni: Tarinasi on kuin haitari: kaikki nappulat paikallaan ja korea päältä, mutta kovin surulliset on sävelet. Ensimmäinen kappale: Ukrainasta ei ole paennut miljoonaa ihmistä Venäjälle, vaan 580 000 (lähde: Venäjän Maahanmuuttovirasto). Kiovan joukot eivät erityisesti teurasta siviiljä, tosin heidänkin ammuksiaan osuu siviileihin. Samoin separatistien. Washingtonin etu ei ole pitää Itä-Ukrainaa kaaoksessa, ei se ole USA:n aseteollisuudenkaan etu. Venäjän, venäläisen aseteollisuuden ja muiden venäläisyritysten etu se todistettavasti on. Esimerkit: Sterlkovin osuus konfliktin sytyttäjänä, venäläisten aseiden käyttö sodassa ja rakennusurakoiden valuminen Putinin lähipiirille. Venäjä hyötyy myös siten, että epävakaa Ukraina pysyy puskurivaltiona eikä siitä voi tulla NATO:n tai EU:n jäsentä (tosin ei olisi tullut muutenkaan vielä 10 - 20 vuoteen). Venäjällä ei ole mitään kiirettä käyttää asevoimia siviilien suojelemiseksi, kuten on nähty. Venäjä toimii vain, jos sille itselleen on siitä hyötyä.

    Muita väitteitäsi en edes lähde purkamaan. Teksti on tyyppiesimerkki venäläisestä projektiosta: omat teot heijastetaan länsimaihin. Toisessa ketjussa ollut Mordor-vertauksesi oli suorastaan napakymppi käänteisenä esimerkkinä.

    Nyt taisi mennä jauhot suuhun? Toivoin, että olisit kommentoinut tekstiä lännen vilpillisistä rahoitusmarkkinoista, jossa kaikki on väärennetty ja manipuloitu. Tämäkin on täysin totta.

    Kuten olen aiemmin kirjoittanut, Rauniot on lännen ja Euroopan tulevaisuus.

    Äänestä

  • European_o-- kirjoitti:

    Minä olisin toivonut, että olisit vastannut kahteen kysymykseeni.

    Rahoitusmarkkinoiden väärentämisestä puhuivat kommunistit jo 70-luvulla. Silti hekin kokeilivat niitä itse, kuten Venäjän eliitti tekee bisnestä kaikin mahdollisin keinoin niillä "väärennetyillä" markkinoilla. Dollari menettää toisinaan arvoaa, toisinaan nousee. Niin tekee ruplakin, joka tosin kiikkuu nyt romahtamisen partaalla. Ruplan lasku alkoi Venäjän talouden yskähtelystä jo vuotta ennen Ukrainan kriisiä. Tiedät nämä seikat varmasti, jos sinulla on omia edes pieniä sijoituksia rahoitusmarkkinoilla. Paras todiste markkinoiden toiminnasta on itse Putin: rahat on laitettu länsimaihin turvaan jo aikoja sitten. Venäjän taloustieteilijöiden syyttäminen ongelmista oli huvittavaa, tosin jo Stalinin ajoilta tuttua syyllisen etsimistä, kun todellinen vika on omassa sisäpolitiikassa.

    Washingtonin talouden imperialistit hyökkäävät Venäjälle. Washington, ehkä yllättynyt helppoudesta, millä kaikki rahoitusmarkkinat voidaan väärentää, on nyt väärennetty, tai sallia suuret hedge-rahastot ja ehkä George Sorosin, ajaa alas vaihtoarvo
    Venäjän ruplan massiivisella lyhyeksi myynnillä valuutta markkinoilla.

    Laittomat taloudelliset seuraamukset, jotka Washington on säätänyt Venäjälle näyttävät enemmän haittaavan Euroopan ja USA:n energiayhtiöitä kuin Venäjän. Vaikutus Venäjään amerikkalaisten hyökkäyksestä ruplaa vastaan on epäselvä, koska ruplan arvon tukahduttaminen on keinotekoinen.

    On eroa oikeilla taloudellisilla tekijöillä kuin, mitä aiheuttavat ulkomaiset sijoittajat vetämällä pääomaa maasta aiheuttaen valuutan arvon menetystä, ja manipuloimalla valuutan arvoa raskaalla lyhyeksi myynnillä valuuttamarkkinoilla. Mutta lopputulos Venäjälle voi olla positiivinen.

    Mikään maa riippuvainen ulkomaisesta pääomasta ei ole suvereeni. Maa riippuvainen ulkomaisesta pääomasta, erityisesti vihollinen haluaa horjuttaa taloutta, silloin sovelletaan rahan epävakauttamista ja talouden heilahteluja. Venäjän tulisi rahoittaa itse itsensä. Jos Venäjä tarvitsee ulkomaista pääomaa, Venäjän tulisi kääntyä sen liittolaiseen Kiinaan. Venäjän vahvuus on Kiinan suojelemisessa Yhdysvaltain aggressiolta, taloudellisessa ja sotilaallisessa tilanteessa.

    Washingtonin hyökkäys ruplaa vastaan opettaa myös itsenäisiä hallituksia, jotka eivät ole Washingtonin vasalleja, äärimmäiset kustannukset mahdollistaa niiden valuuttojen kaupan valuuttamarkkinoilla jota hallitsee Yhdysvallat. Kiinan pitäisi ajatella kahdesti ennen kuin se sallii täyden valuutan vaihdettavuuden. Tietenkin, kiinalaisilla on paljon dollari omaisuutta puolustamaan valuuttaansa hyökkäyksiltä, ja omaisuuden myyntiin ja käyttöön yuaneilla voisi kaataa dollarin vaihtoarvon ja Yhdysvaltain joukkolainojen hinnat, ja aiheuttaa USAn korkojen ja inflaation nousun.

    Suurin vahinko, joka tehdään Venäjän taloudelle ei johdu seuraamuksista ja Yhdysvaltain hyökkäyksestä ruplaa vastaan. Suurimman haitan ovat tehneet Venäjän uusliberalistiset ekonomistit. Voiko olla, että Putin on myyty ja hänen sisäiset viholliset, atlantistiset integrationistit puolesta "vapaakauppa globalismia " ovat ohjailemassa tilannetta? Globalisaatio tuhoaa itsemääräämisoikeutta jokaiselta maalta paitsi maailman varantovaluutta maalta, joka ohjaa järjestelmää. Tai Putin varmasti tietää, että Venäjän keskuspankki toimii haitallisesti Venäjää vastaan mutta miksi mitään ei tehdä?
    Taustalla varmasti tapahtuu sellaisia asioita joita emme pysty edes kuvittelemaan.

    Kuten Michael Hudson on osoittanut, uusliberalistinen taloustiede on "roska taloustiedettä." Mutta se on myös väline amerikkalaisen taloudellisen imperialismin, ja tämä tekee uusliberalistiset Venäjän taloustieteilijät työkaluiksi amerikkalaiseen imperialismiin.

    Jäljellä olevissa suvereeneissa maissa, mikä sulkee pois kaikki Euroopassa, oppivat hitaasti, että Länsi-taloudelliset instituutiot ovat petollisia ja luottamus niihin on uhka kansalliselle itsemääräämisoikeudelle.

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Herra ERommel käyttää Ukrainan nykyjohdosta ilmaisua "fasistinen". Laitan tuohon väliin fasismin tyypilliset piirteet. Ote on Wikipediasta:

    "Fasismi on nationalistista, ja siinä vaalitaan ja ihannoidaan oman maan historiaa, kulttuuria ja ominaispiirteitä. Ulkomaita pidetään usein alempiarvoisina ja potentiaalisina vihollisina.[7] Voimakkaimmat fasistiset valtiot pyrkivät valloittamaan vieraita alueita joko taloudellisesta pakosta, maailmankatsomuksen vuoksi, naapurimaiden uhan edessä tai elintilan valloittamiseksi. Sota nähtiin aina kansakuntaa yhdistävänä voimana."

    Kumpaan nämä sopivat paremmin, Ukrainaan vai Venäjään Putinin aikana? Käsi sydämelle. Ukrainassa on äärioikeistolaisia ryhmittymiä, mutta niillä ei ole vaikutusvaltaa politiikassa. Samoja liikkeitä on mukana taisteluissa omina vapaaehtoisjoukkoinaan, mutta kuten tunnettua molemmilla puolilla. Esimerkiksi Norjasta sotaan lähti fanaattinen uusnatsi: separatistien riveihin, koska siellä aatteen kannatus on voimissaan. Ukrainan kriisi ei todellakaan ole yksisilmäinen "oikeamieliset aluejoukot vastaan fasisitit".

    Että päästäisiin eteenpäin, pitäisi saada selvyys Maidanin tapahtumista, sekä Malesialaiskoneen kohtaloon johtaneista syistä?
    Molempiin asioihin on Lavrov useaan otteeseen puuttunut ja perännyt avointa tutkintaa.

    Kummallista on, että nykyjohto ei ole tehnyt mitään asioitten jouduttamiseksi. Näetkö näissä Lavrovin toiveissa jotain Venäjän juonia?
    Olisiko Venäjä jouduttamassa todisteita omista syyllisyyksistä?

    Maidanin tapahtumissa on varmasti monta avointa kysymystä. Jotakin kertoo kuitenkin se, että Berkutin edustajat pyysivät mielenosoittajilta anteeksi ampumisia. Lavrov on perännyt avointa tutkintaa MH17:n alasampumisesta, mutta samalla sivuuttanut käynnissä olevan tutkinnan. Se tutkinta etenee samalla tavalla, kuin muutkin lento-onnettomuuksien tutkinnat. Lavrovin tarkoituksena on ilmiselvästi vain hämmentää asiaa ja luoda valmiiksi epäilyksiä valmistuvaa tutkintaa kohtaan. Venäjällä kyllä tiedetään, miksi kone putosi. Aeroflot jatkoi alueen yli lentämistä vielä viikkoja alasampumisen jälkeen. Miksi, jos alasampuja olisi joku muu? He tiesivät alueen olevan turvallinen ja ohjusten olevan poissa.

    Äänestä

  • EuropeanR-L kirjoitti:

    Washingtonin talouden imperialistit hyökkäävät Venäjälle. Washington, ehkä yllättynyt helppoudesta, millä kaikki rahoitusmarkkinat voidaan väärentää, on nyt väärennetty, tai sallia suuret hedge-rahastot ja ehkä George Sorosin, ajaa alas vaihtoarvo
    Venäjän ruplan massiivisella lyhyeksi myynnillä valuutta markkinoilla.

    Laittomat taloudelliset seuraamukset, jotka Washington on säätänyt Venäjälle näyttävät enemmän haittaavan Euroopan ja USA:n energiayhtiöitä kuin Venäjän. Vaikutus Venäjään amerikkalaisten hyökkäyksestä ruplaa vastaan on epäselvä, koska ruplan arvon tukahduttaminen on keinotekoinen.

    On eroa oikeilla taloudellisilla tekijöillä kuin, mitä aiheuttavat ulkomaiset sijoittajat vetämällä pääomaa maasta aiheuttaen valuutan arvon menetystä, ja manipuloimalla valuutan arvoa raskaalla lyhyeksi myynnillä valuuttamarkkinoilla. Mutta lopputulos Venäjälle voi olla positiivinen.

    Mikään maa riippuvainen ulkomaisesta pääomasta ei ole suvereeni. Maa riippuvainen ulkomaisesta pääomasta, erityisesti vihollinen haluaa horjuttaa taloutta, silloin sovelletaan rahan epävakauttamista ja talouden heilahteluja. Venäjän tulisi rahoittaa itse itsensä. Jos Venäjä tarvitsee ulkomaista pääomaa, Venäjän tulisi kääntyä sen liittolaiseen Kiinaan. Venäjän vahvuus on Kiinan suojelemisessa Yhdysvaltain aggressiolta, taloudellisessa ja sotilaallisessa tilanteessa.

    Washingtonin hyökkäys ruplaa vastaan opettaa myös itsenäisiä hallituksia, jotka eivät ole Washingtonin vasalleja, äärimmäiset kustannukset mahdollistaa niiden valuuttojen kaupan valuuttamarkkinoilla jota hallitsee Yhdysvallat. Kiinan pitäisi ajatella kahdesti ennen kuin se sallii täyden valuutan vaihdettavuuden. Tietenkin, kiinalaisilla on paljon dollari omaisuutta puolustamaan valuuttaansa hyökkäyksiltä, ja omaisuuden myyntiin ja käyttöön yuaneilla voisi kaataa dollarin vaihtoarvon ja Yhdysvaltain joukkolainojen hinnat, ja aiheuttaa USAn korkojen ja inflaation nousun.

    Suurin vahinko, joka tehdään Venäjän taloudelle ei johdu seuraamuksista ja Yhdysvaltain hyökkäyksestä ruplaa vastaan. Suurimman haitan ovat tehneet Venäjän uusliberalistiset ekonomistit. Voiko olla, että Putin on myyty ja hänen sisäiset viholliset, atlantistiset integrationistit puolesta "vapaakauppa globalismia " ovat ohjailemassa tilannetta? Globalisaatio tuhoaa itsemääräämisoikeutta jokaiselta maalta paitsi maailman varantovaluutta maalta, joka ohjaa järjestelmää. Tai Putin varmasti tietää, että Venäjän keskuspankki toimii haitallisesti Venäjää vastaan mutta miksi mitään ei tehdä?
    Taustalla varmasti tapahtuu sellaisia asioita joita emme pysty edes kuvittelemaan.

    Kuten Michael Hudson on osoittanut, uusliberalistinen taloustiede on "roska taloustiedettä." Mutta se on myös väline amerikkalaisen taloudellisen imperialismin, ja tämä tekee uusliberalistiset Venäjän taloustieteilijät työkaluiksi amerikkalaiseen imperialismiin.

    Jäljellä olevissa suvereeneissa maissa, mikä sulkee pois kaikki Euroopassa, oppivat hitaasti, että Länsi-taloudelliset instituutiot ovat petollisia ja luottamus niihin on uhka kansalliselle itsemääräämisoikeudelle.

    Lyhyesti: Venäjän talousvaikeudet ovat ihan sen omaa huonosti hoidettua politiikkaa. Kyvyttömyys myöntää sitä ei auta talouden nousua. Talousvaikeuksia ei luoda ulkoapäin: miksikö? Koska se haittaa myös muiden bisnestä. Emme elä enää Neuvostoliiton suunnitelmatalouden aikaa.

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Maidanin tapahtumissa on varmasti monta avointa kysymystä. Jotakin kertoo kuitenkin se, että Berkutin edustajat pyysivät mielenosoittajilta anteeksi ampumisia. Lavrov on perännyt avointa tutkintaa MH17:n alasampumisesta, mutta samalla sivuuttanut käynnissä olevan tutkinnan. Se tutkinta etenee samalla tavalla, kuin muutkin lento-onnettomuuksien tutkinnat. Lavrovin tarkoituksena on ilmiselvästi vain hämmentää asiaa ja luoda valmiiksi epäilyksiä valmistuvaa tutkintaa kohtaan. Venäjällä kyllä tiedetään, miksi kone putosi. Aeroflot jatkoi alueen yli lentämistä vielä viikkoja alasampumisen jälkeen. Miksi, jos alasampuja olisi joku muu? He tiesivät alueen olevan turvallinen ja ohjusten olevan poissa.

    Vuori valheita kasataan länsimaisten hallitusten toimesta ja media on hämärtänyt tositarinan. Yhdysvaltain hallitus orkesteroi vaaleilla valitun hallituksen kaadon Ukrainassa ja määräsi Yhdysvaltain nuket Kiovaan. Washingtonin nukkehallitus alkoi antaa uhkauksia ja sitoutui väkivaltaan Venäjän väestöä kohtaan entisillä Venäjän alueilla jotka Neuvostoliiton johtajat liittivät Ukrainaan. Venäjän ihmiset itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa vastustivat uhkaa jonka heille toi Washingtonin nukkehallitus Kiovassa.

    Washington jatkuvasti syyttää Venäjän hallitusta ihmisten tukemisesta alueilla, jotka ovat äänestäneet niiden erottumisesta Ukrainasta. Ei olisi sotaa, Washington väittää, lukuun ottamatta Venäjän tukea. Mutta tietysti, Washington voisi helposti lopettaa
    väkivaltaisuudet käskemällä sen nukkehallituksen Kiovassa lopettaa pommitukset ja pommittamisen entisen Venäjän maakunnissa. Jos Venäjä ei voi kertoa "separatisteille" ei taistella, Washington voi kertoa Kiovalle, että ei taistella.

    Ainoa mahdollinen johtopäätös tosiasioille on, että Washington on päättänyt vetää Euroopan sotaan Venäjän kanssa tai ainakin aseelliseen vastustukseen joka hajottaa Euroopan poliittiset ja taloudelliset suhteet Venäjään.

    Euroopan johtajat ovat menossa Washingtonin mukana, koska Euroopan maissa, lukuun ottamatta Charles de Gaullen Ranskaa, ei ole ollut itsenäistä ulkopolitiikkaa sitten toisen maailmansodan päättymisen. He seuraavat Washington johtoa ja heille on hyvin maksettu tehdäkseen näin.

    Euroopan kyvyttömyys tuottaa riippumatonta johtoa tuomitsee Venäjän presidentti Putinin diplomatian epäonnistumiseen. Jos Euroopan pääkaupungeissa ei voi tehdä päätöksiä itsenäisesti ilman Washingtonia, Putinilla ei ole mahdollisuutta diplomatiaan.

    Huomaa, että heti päivä jälkeen kun Putin tapasi Washingtonin Ukrainan vasallin, jolla pyrittiin ratkaisemaan tilanne, uusi valhe Venäjän hyökkäyksestä annettiin sen varmistamiseksi, että mitään hyvää ei voi seurata kokouksesta, johon Putin investoi
    hänen aikaansa ja energiaansa.

    Washingtonia kiinnostaa ainoastaan maailman ylivalta. Washington ei ole kiinnostunut ratkaisemaan tilannetta, jonka Washington on itse luonut, tuodakseen epävarmuutta ja hämmennystä Venäjälle. Sillä olettamuksella, että tilanne voitaisiin ratkaista Ukrainan talouden romahtamisella, muuten mitä pidempään Putin odottaa tilanteen ratkaisemista voimalla, sitä vaikeammaksi tehtävä tulee.

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Arvasin, että kysymykseni olivat liian kiusallisia vastattaviksi. Liian vaikeita ne eivät varmastikaan olleet. Julistuksesi on erikoinen, fiktiivinen tarina. Totuutta siinä ei ole kuin siteeksi.

    Eihän tuo nimimerkki osaa vastata! Sen kun kopioi copy/pastella pitkiä jeremiadejaan! Jis asiaa kysyy on dorka pihalla!

    Äänestä

  • Enpäusko kirjoitti:

    Lyhyesti: Venäjän talousvaikeudet ovat ihan sen omaa huonosti hoidettua politiikkaa. Kyvyttömyys myöntää sitä ei auta talouden nousua. Talousvaikeuksia ei luoda ulkoapäin: miksikö? Koska se haittaa myös muiden bisnestä. Emme elä enää Neuvostoliiton suunnitelmatalouden aikaa.

    Älä sössötä ja jauha paskaa "EnpäUsko". Sinun vastaukset ovat sekavia ja täyttä paskaa. Täyttä paskan jauhantaa. Venäjä sitä ja Venäjä tätä Blaa, Blaa, Blaa, Blaa ......

    Äänestä

Tuo nimimerkki tuntuu olevan "punikkien Päätalo", joka ei lyhyesti osaa vastata mihinkään!

Venäjän tulevaisuus on taantuva talous ja sen aiheuttama syöksykierre!

Äänestä
  • Euroopan talous on jo tuhottu, ei jää jäljelle kuin rauniot.

    Äänestä

  • Mikä mies hämmentää Päätälon keskusteluun, onkohan edes yhtä kirjaa lukenut?

    Äänestä

  • Tämä mies ja olen lukenut koko tuotannon!

    Äänestä

  • Riittää minulle, mutta mistä 'punikkien' Päätalo?

    Olen lukenut Iijoki sarjan noin kolmeen kertaan, Mielestäni Kalle oli kyllä aika neutraali, mitä politiikkaan tuli.

    Äänestä

  • Sana 'Päätalo' ei viittaa politiikkaan vaan tekstin pituuteen. Joillakin on taipumus laveasanaisuuteen! Kallen tapauksessa se oli etu, mutta keskustelupalstalla on syytä aina tiivistää.
    Olin 70-luvulla yhteisyrityksessä töissä ja siellä taistot eivät pitäneet Kallesta, koska mies ei 'tiedostanut':-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EuropeanII kirjoitti:

Itä-Ukrainalaisten teurastus Washingtonin kiovan juoksupoika hallituksen tekemänä jatkuu, jo ennestään yli 1.000.000 Ukrainalaista on paennut Venäjälle suojaan siviiliväestöön kohdistuvia iskuja jotka tulevat ilmasta, tykistöstä ja panssavaunuista. Tämä on Washingtonin vastaus Putinille, käynnistää uudelleen ja lisätä Itä-Ukrainan siviilien teurastusta, samalla kieltää kaikki, että tällaista teurastusta tapahtuu. Washington on päättänyt olla tunnustamatta tapahtuvaa murhaamista josta se on vastuussa, vaikka kaikki tietävät, että Kiova ei uskalla ottaa Venäjää huomioon ilman Washingtonin taustatukea.

Washingtonin intresseissä ei ole ratkaisu. Sekaisin olevat kyvyttömät natovasallit riippuvaisina Venäjän energiasta ja kasvavista taloudellisista suhteista Venäjään ja koko muu Eurooppa seuraa sivusta kun, Washington on ulkoistanut Kiovan hallitukselle Ukrainan Itä-ja Eteläosien kansalaisten murhaamisen nykypäivänä alueilla jotka kerran olivat osa Venäjää. Washington on julistanut näiden siviilien olevan "terroristeja" ja yrittää
pakottaa Venäjää puuttumaan sotilaallisesti heidän suojelemisekseen. Venäjän suojaava toimenpide olisi tällöin Washingtonille kuin "hyökkäystä ja pakkoliittämistä." Washington käyttäisi tätä propagandana, jota toitottaa Länsi mediassa, painostaa Eurooppaa tukemaan uusia Washingtonin pakotteita Venäjää vastaan. Pakotteet tehokkaasti mahdollisesti tuhoavat olemassa olevat taloudelliset suhteet Venäjän ja Euroopan välillä.

Putinin alistuminen ja suvaita Washingtonin suorittama Itä-Ukrainan siviilien teurastus, johtaa Putinin tilanteeseen, Washingtonin rikokset ihmisyyttä vastaan vai ihmisyys. Mitä kauemmin teurastus jatkuu, sitä enemmän kasvaa paine Venäjän hallituksella. Lisäksi ajan myötä tämä mahdollistaa taas Kiovan lisätä sen joukkoja ja Naton toimittaa näille enemmän tappavia aseita, kuten tulitauon aikana on tapahtunut. Venäjän interventio, joka aiemmin olisi ollut helppo menestys, tulee kalliimmaksi ja samalla Kiovan voimat ja röyhkeys kasvavat. Putinin alistuneisuus kannustaa Washingtonia ja sen sätkynukkeja yhä suurempiin sotaisiin toimiin ja provosointiin.

Washington sätkynukke Kiovassa on tehnyt selväksi, että hän ei aio mukautua Venäjän intresseihin tai Itä-Ukrainan maakuntien opposition.

Venäjän vaihtoehto on tulla puolustamaan Ukrainalaisia joiden kimppuun hyökätään. Venäjä voisi hyväksyä pyynnön kapinallisen maakuntien palaamisesta Venäjään,
kuten teki Krimillä, julistaa Washingtonin juoksupoika Petro Poroshenko sotarikolliseksi ja antaa häntä koskevan pidätysmääräyksen, ja duuman valtuutuksella lähettää Venäjän sotavoimat kukistamaan Kiovan lähettämät joukot.

Lännen ulkopuolella, tämä tekisi Putinista ihmisoikeuksien puolustajan. Lännen sisällä Washington tekisi täysin selväksi Euroopan vasalleille, että Washingtonin liittolaisina ne vedetään sotaan Venäjää vastaan ja todennäköisesti myös Kiinan kanssa. Eurooppalaiset eivät hyödy mitään näistä sodista.

Ennemmin tai myöhemmin Putinin on ymmärrettävä, että hänen kohtuullisuuttaan ei tueta Washingtonista. Washington hyödyntää Putinin kohtuullisuutta, ja Washington painostaa Venäjää yhä kovemmin. Putin on tehnyt sen, minkä hän voi välttääkseen konfliktin. Nyt hänen tarvitsee tehdä oikein, kuten hän teki Georgiassa ja Krimillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu