Evra

Aloitin evran heti kun menkat alkoi ja eilen vaihdoin jo toisen laastarin ja menkat jatkuu edelleen..eli 9:ttä päivää. Onko muilla käynyt samoin? Myös hirveitä vatsakipuja oli noin 4 eka päivää samoin huono (oksettava) ja masentava olo muutaman päivän. En ole aiemmin käyttänyt mitään hormooniehkäisyjä.
4440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ÄLÄ HUOLI!

Tuo saattaa johtua juuri siitä kun kokeilet ensinmäistä kertaa hormooni ehkäisyä. Kyllä se siitää tasoittuu ajankuluessa. Jos asia sinua kuitenkin vaivaa, niin soita E- neuvolasi terveyden hoitajalle.

Äänestä

Ei kannata liikaa lähteä "psyykkisiin vaikutuksiin" sitähän nämä hormonaaliset tuottaa ;) Eli kai se vatsa voi sattua menkkojen aikana muutenkin? Tai joskus masentaa? Ilman, että evralla olisi mitään tekemistä sen kanssa. Ihmiset vaan pistää aina kaiken hormoonien piikkiin.
Samoihin aikoihin ollaan sitten aloteltu, laitoin tänään tokan laastarin ja ei mitään vaikutusta, paitsi tissit arat (viides hormonaalinen menossa kaiken kaikkiaan).

Äänestä
  • mun kokemus evran kokeilusta oli seuraavanlainen:ne ei pysynyt kiinni alkuunkaan tai silloin kun pysyi aina oli irti tai kuprulla jostain.vaikka niitä kuinka yritti painella ja laittaa hyvin.laastareita kului reippaasti sen 3 viikon aikana.ja muutenkin sai normaali rytmini sekaisin mikä muuten on aina pelannut.lopetin käytön heti yhden kuurin jälkeen.koska eihän niiden ehkäisytehoon voinnut luottaa kun ne sellaisia oli!

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    mun kokemus evran kokeilusta oli seuraavanlainen:ne ei pysynyt kiinni alkuunkaan tai silloin kun pysyi aina oli irti tai kuprulla jostain.vaikka niitä kuinka yritti painella ja laittaa hyvin.laastareita kului reippaasti sen 3 viikon aikana.ja muutenkin sai normaali rytmini sekaisin mikä muuten on aina pelannut.lopetin käytön heti yhden kuurin jälkeen.koska eihän niiden ehkäisytehoon voinnut luottaa kun ne sellaisia oli!

    Valmistaja sanoo, että alle 2% on ollut jotain ongelmia kiinni pysymisessä, muilla pysynyt loistavasti...Tuon laskelman mukaan, joka käyttäjällä pitäisi irrota yksi neljässä vuodessa...Mulla on hyvin pysynyt. Kolmas menossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vaikutukset kirjoitti:

Aloitin evran heti kun menkat alkoi ja eilen vaihdoin jo toisen laastarin ja menkat jatkuu edelleen..eli 9:ttä päivää. Onko muilla käynyt samoin? Myös hirveitä vatsakipuja oli noin 4 eka päivää samoin huono (oksettava) ja masentava olo muutaman päivän. En ole aiemmin käyttänyt mitään hormooniehkäisyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu