Venäjän televisio uhkaili: Näin Venäjä valtaisi Helsingin
Venäjän televisio kävi viime sunnuntaina varsin värikkäillä kierroksilla. Kanava kertoi, kuinka Venäjän sotilaat valtaisivat useita Euroopan kaupunkeja - myös Helsingin.
Venäjän television TV5-kanavan uutislähetyksen kommenttiosiossa uutisankkuri katsoo kameraan. Taustalla Venäjän tankit tulevat Berliinissä sijaitsevan Brandenburgin portin läpi.
Jutun kuvituksena näytettävässä videossa kerrataan, kuinka monta kilometriä Moskovasta on eri Euroopan pääkaupunkeihin.
Sen jälkeen videolla näytetään, miten kaupunkien valtaus "käytännössä tapahtuisi".
Esimerkiksi 1 800 kilometrin päässä sijaitsevan Berliinin valtauksen kuvituskuvana näytetään videota, jossa tankit vyöryvät aukiota kohti.
Sen jälkeen saksalaiset sotilaat juoksevat tankkia karkuun ja aukiolla olevaan lipputankoon vaihdetaan Venäjän lippu.
Kuin kruununa videolle kuullaan Human Rights in Ukraine -nettisivun mukaan varsin merkillinen kommentti.
- Tuntuuko siltä, että siitä on pitkä aika, kun olemme olleet viimeksi Berliinissä? Toukokuun yhdeksäs (voitonpäivä) olisi erinomainen päivä ystävälliselle visiitille.
- Praha, Helsinki, Vilna, Tallinna, Riika - ne ovat kaikki lähistöllä, videolla muistutetaan.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.
Venäjän televisio uhkaili: Näin Venäjä valtaisi He
65
296
Vastaukset
- Bror-Erik
Voi että jännää.Elämme mielenkiintoisia aikoja :)
- Bror-Erik
Hosbodi nok da!
- BupiHaaveilee
Bupin haaveet toteutumassa? Tosin vankivaunuihin mahtuu usein myös myötäilijät!
- ptuininvenäjätappaa
Ryssät ampuvat natovastaisen suomiryssä Bro-Erikin ja hänen punikkisukunsa paskaksi tykeillään. Ryssä ampuu Bror-Erikin pään paskaksi kiväärillä. Sitä se on, kuolemaa, kun vastustaa Natoa.
- joosuttiedetää
ptuininvenäjätappaa kirjoitti:
Ryssät ampuvat natovastaisen suomiryssä Bro-Erikin ja hänen punikkisukunsa paskaksi tykeillään. Ryssä ampuu Bror-Erikin pään paskaksi kiväärillä. Sitä se on, kuolemaa, kun vastustaa Natoa.
Haluat siis tappaa jokaisen, joka uhkaa leikkimistäsi tällä palstalla. Tämä selvä. On ollut jo pitkään.
- silmienvälliin
Bro Eric uskoo venäläinen kuulla kallon Venäjältä on hyvä asia Suomelle, ja näin se on.
- nmjkiuy7
Venäjän televisio uhkaili: Näin Venäjä valtaisi Helsingin
- jäbä4
Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa uskoo, että Venäjä ei vastaisi mitenkään Suomen Nato- jäsenyyteen.
- JuuripaNiin
Niin sanoi Lavrovkin: "NATO-jäsenyys on Suomen oma asia, toki emme sitä silti toivo."
- ryssäntiltu
Tiltun unelma on miehittä Suomi. Outoja ne venäläiset tykkää Suomesta mutta vihaa suomalaisia. Mikä ratkaisu tämän pulmaan?
- Bupille
Ainakin Stalinilla oli asiaan helppo ratkaisu. Pieni kansa on helppo siirtää suuressa valtakunnassa! Siinä näkisi lopulta myös Bupi suurta isänmaataan eri kulmilta!
- Pekkakk
Jospa Putin siirtäisi meidät Krimille. Siellä on lämmintä ja muutenkin hyvä ilmasto.
- Historianharrastaja
Taisivat presidentti Putinin haaveet laajentaa Venäjä maa-alalta entiseksi romahtaa. Öljyn hinnan noustessa oli varaa lisätä varustelua, mutta henkisten ja aineellisten voimavarojen käyttö aseteollisuuteen olikin virhe. Olisi pitänyt monipuolistaa teollisuutta ja varautua raaka-aineiden hintojen laskuun. Focus.de lehden mukaan Putin oli lehdistötilaisuudessa varsin vaisu. Onneksi ei ole Hitlerin tapainen fanaatikko, vaan on ilmeisesti huomannut virheensä.
- punikkija7kääpiötä
Kyllä Venäläinen virheensä huomaa muttei sitä voi myöntää, eikä muuttaa käytöstään. Pidettäisiin heikkona johtajana.
Samaan perustuu venäläinen suurvalta ajattelu, pitäisi olla suuri mutta kun se ei koskaan onnistu kuin hetkeksi. Ennemmin tai myöhemmin talous romahtaa ja sitten taas ollaan kaveria muun maailman kanssa, ja kun saadaan talous jotenkin kuntoon(tai ainakin johtajien talous ja omaisuus) niin suurvenäjä pullistelu taas alkaa.
Milloin tämä Venäläinen oravanpyörä lakkaa? -vai toistaako historia itseään loputtomiin?
Tässä se suurin Venäläinen paradoksi. Möhlitään muttei ole mahdollisuutta korjata kun se ei sovi Venäjän kansan luonteeseen.
Missä muualla on näin älytön kansa? - M52v
Berliini, Praha, Helsinki, Vilna, Tallinna, Riika. Mikä kuudesta ei kuulu joukoon tässä asiassa? Jos kukaan ei keksi, laitan vastauksen myöhemmin. Pienenä vinkkinä kehoitan kertaamaan 1944-1945 historiaa.
- SeAvarakatseinen
Olisiko tuo joukkoon kuulumaton SE, minkä kaduilla ei R Y S S I E N johtamat sota/miehitysjoukot marssineet?
R Y S S E I N (kauko)ilmavoimien piti pommittaa kaupunki tuusannuuskaksi (yrittivät tosissaan; mutta tietysti R Y S S I V Ä T!
NE kehtasivat pyytää lisäksi USAn apua B-17 pommikoneiden muodossa.
Kas kun eivät ihan yhtä Hiroshima-tyyppistä atomipommia Pohjolan valkean kaupungin täystuhoksi.
Sellaisia NE RY S S Ä T olivat ennen ..... ja mihis koira karvoistaan .... sama meno jatkuu!
Http://sputniknews.com/military/20160505/1039119303/russia-air-force-syria.html
- Fexenex
En tiedä uhkailiko, vaan että yrittää tehdä selväksi tosiasiat, niin että yksinkertainen änkyttäjä-Niinistökin ymmärtäisi.
- TiltuOnTyhmä
Niinistö on huomattavasti älykkäämpi kuin kirjoittaja ja Putte yhteensä!
- TiltuOnTyhmäJätkä
"En tiedä uhkailiko"
Etkö? No, et sinä sitten paljoa tiedä!
- ERommel
Natoon
- Valpautta_kansalaiset
Tätä suunnitelmaa pohjustetaan ajamalla Suomi näppärästi sekasortoon. Osa kansasta uskoo enemmän Janitskyn mvmediaa kuin suomalaisia tiedostusvälineitä. Mahtaa Putinia naurattaa, kun Suomessa on näin helppoa manipuloida kansaa. Mvmedia yllyttää suomalaisia vihaamaan ja pelkäämään toisiaan -tavoitteena mahdollisimman suuri sekasorto ja epäluottamus oman maan kansalaisiin ja viranomaisiin. Kun suomalainen pelkää suomalaista, on ryssän helppo hyökätä. Siksi Janitsky lietsoo "suvakkivainoja" kaikenlaisten listojensa avulla.
- rasputler
Samaan kategoriaan mv-lehden kanssa kuuluu veronmaksajien keskusliitto, jonka tavoitteena on tuhota suomalainen verotusjärjestelmä ja puolustus.
- Tiltujen-toiveet
siinä toteutuvat.
Kaikki muut vastustavat. - Avancla
Nato-jäsenyyden antaman kollektiivisen suojan ulkopuolella, olemme valitettavasti "helppo nakki".
- ERommel
Natoon heti
- massonkin
Natoon
- Näitä-uhkauksiahan
myös tiltut levittävät ja yrittävät koko ajan halventaa Suomen puolustusvoimia.
- TiltuOvatPettureita
Suomessa on joukko Venäjän Tiltuja, joiden toimintatapa on selkeä!
Se OIKEA Venäjän Tiltun mittatikku on seuraava:
1. Henkilö etsii aina ja kaikkialla Venäjän etua!
2. Henkilö mollaa kaikessa Suomea ja sen puolustuslaitosta
3. Kaikki henkilön esittämät väittämät ovat sepitelmiä ja valeita!
Tällaisten henkilöiden varaan ei Suomen tulevaisuutta voi jättää! onneksi heitä onkin vain kourallinen! - kotimaaensin
..pitäisiköhän meidän lopettaa kymmenien miljoonien kehitysapu venäjälle ?
Näyttää siltä että antamamme miljoonat vain lietsovat epävakautta venäjälle.
Otetaan rahamme pois ja annetaan ne Suomen köyhille.
Suomen köyhät eivät uhkaile kun saavat rahaa ! - ERommel
Natoon
- insomnie
aamukäki herännyt vapaapäivänään()? aatteenpaloa uhkuen. vittu, vetäisit sinäkin joskus kunnon kännit, ettei vanne kiristäis päivästä toiseen
- ERommel
Natoon
- massonkin
Natoon
- massonkin
Natoon
- massonkin
Natoon
- anti-tiltu
"Venäjän televisio uhkaili: Näin Venäjä valtaisi Helsingin"
ja tiltut ulvoo suu vaahdossa nyt että -me- jotenkin provosoidaan Venäjää... - Linkkiäkehiin
Mutta mutta veliseni missä lienee linkki lähteeseen?
Linkiksi ei nykypäivänä kelpaa yle ja kumppanit eikä Reuters tahi edes YK.
Ilman luotettavaa lähdettä aloitus on tyhjä kuin ei voittoa arpa.- gjgjjgjg
vai yrittää itä nuolijat valita mistä lähteistä heille kelpaa viestien tulla. RT ja sputkik ei ole ainoat jotka kelpaa muista se. Lännen tiedotusvälineet ja YK on paljon luotettavampia kun itä tiedotus koskaan
- eikoskaaneiikinä
r,,,än nuolija yrittää itkeä että pitäs uskoa r..ä mediaa
- ERommel
Venäjän televisio uhkaili: Näin Venäjä valtaisi Helsingin
Perjantai 13.2.2015 klo 15.46
Venäjän televisio kävi viime sunnuntaina varsin värikkäillä kierroksilla. Kanava kertoi, kuinka Venäjän sotilaat valtaisivat useita Euroopan kaupunkeja - myös Helsingin.
Venäjän television TV5-kanavan ankkurin taustalla näkyy, kuinka Venäjän tankit ajaisivat läpi Brandenburgin portista.
Venäjän television TV5-kanavan ankkurin taustalla näkyy, kuinka Venäjän tankit ajaisivat läpi Brandenburgin portista. (KUVANKAAPPAUS VENÄJÄN TV5-KANAVAN YOUTUBE-VIDEOLTA)
TV5-kanavalla näytetyssä videossa kerrataan, kuinka lähellä
TV5-kanavalla näytetyssä videossa kerrataan, kuinka lähellä "vallattavat" kohteet ovat. (KUVANKAAPPAUS VENÄJÄN TV5-KANAVAN YOUTUBE-VIDEOLTA)
Venäjän television TV5-kanavan uutislähetyksen kommenttiosiossa uutisankkuri katsoo kameraan. Taustalla Venäjän tankit tulevat Berliinissä sijaitsevan Brandenburgin portin läpi.
Jutun kuvituksena näytettävässä videossa kerrataan, kuinka monta kilometriä Moskovasta on eri Euroopan pääkaupunkeihin.
Sen jälkeen videolla näytetään, miten kaupunkien valtaus "käytännössä tapahtuisi".
Esimerkiksi 1 800 kilometrin päässä sijaitsevan Berliinin valtauksen kuvituskuvana näytetään videota, jossa tankit vyöryvät aukiota kohti.
Sen jälkeen saksalaiset sotilaat juoksevat tankkia karkuun ja aukiolla olevaan lipputankoon vaihdetaan Venäjän lippu.
Kuin kruununa videolle kuullaan Human Rights in Ukraine -nettisivun mukaan varsin merkillinen kommentti.
- Tuntuuko siltä, että siitä on pitkä aika, kun olemme olleet viimeksi Berliinissä? Toukokuun yhdeksäs (voitonpäivä) olisi erinomainen päivä ystävälliselle visiitille.
- Praha, Helsinki, Vilna, Tallinna, Riika - ne ovat kaikki lähistöllä, videolla muistutetaan.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.
Alla olevalla videolla raportti alkaa noin kohdasta 53:15. - ERommel
Natoon heti
- VaanEipäVarsovaan
Tankeilla eteneminen on niin 1940-lukua...
Varsinkin jos Berliini, Helsinki, Tallnna, Praha, Vilna ja Riika yritettäisiin yhtaikaisesti vallata.
Sitähän ei tarvinnut tehdä edes 1944-45.
Valikoidusta listasta muuten puuttuivat Budapest (Unkari on tällä hetkellä aika lailla hyvää pataa Venäjän kanssa) ja Varsova (Puolan kimppuun ei puolalaisten uhosta huolimatta R-Ä USKALLA hyökätä edes piloillaan!)- Asdertson
Niinpä.
Luokan Iso Poika uskaltaa uhkailla vain pienempiään.
- Asdertson
Natoon välittömästi
- ERommel
Natoom
- palautukset
moskovan tiltut trollit moskovaan heti batmanit,ym
- ERommel
Natoon
- Asdertson
Natoon välittömästi
- Poloniumputin
Natossa ei tarvitsisi pohtia mitä yllätystä yllätyksistä pitävä Putin miettii Suomen varalle. Varmaa on että mitään meitä miellyttävää hän ei pohdi.
Rahaa menisi lisää, mutta jospa ne rahat leikattaisiinkin mamuilusta. Huonoa olisi se, että jotkut yksinkertaiset alkaisivat ihan varmasti ajatella että eihän meidän tarvitse enää puolustaa itseämme kun on Nato tekee sen, miksi käydä armeija tai maksaa aseista.
Ehkäpä Putin menehtyy seuraavaan kauneusleikkaukseensa. Sitten emme tarvitse Natoa. - bäckman
Harmiton viihdeohjelma.Ei tuosta kannata välittää.Miten suomalaisista on tullut hermoherkkiä?Tietenkin Venäjällä vietetään Voiton Päivän juhlaa fasismista saavutetun voiton.Sitä sopisi myös suomalaisten juhlia, kun emme joutuneet fasistien keskitysleireihin.
- BäckmanValehteleeAINA
Ei suomalaiset juhli sitä, että Neuvostoliitto orjuutti koko Itä-Euroopan 45:si vuiodeksi! Sen sijan voimme olla kiitollisia iitä, ettemme tulleet vallatuksi (ja samalla maa ryöstetyksi ja naiset raiskatuiksi) ja vältimme Viron j Itä-Euroopan kohtalon?
KUMPI oli pahempi: tulla natsi-Saksan vakltaamaksi vai Neuvostoliiton 'vapauttamaksi''?
Lopputuloksessa kun ei ollut kohteelle juurikaan eroa!
- twyehdfgded
Mikä helvetin teatteri täällä on menossa? Sairas ukkeli leikkii natonukkekotileikkejä ja pitää vuoropuhelua itsensä kanssa! On viina tehnyt tehtävänsä!
- rauhanlippua
mitä ihmettä ne suomesta hamuais.
ei täällä ole kuin VELKAA!
metsät ja maat mannut myyty kannot jäljellä.
nato ukolle terveisiä että suomi on tähän asti ollut sov ussa ison venäjän kanssa ja jos meistä riippuu ollaan kavareita jatkossakin.
sopua kaikille .- HölmönLippua
Ja mitä ne hamusivat 1940 tai 1944? On se vaan käsittämätöntä? Ainakin joillekin:-)
- ottowillee
r...än nuolijat yritti keksiä vaikuttavan valeen joka tepsii muka ns normi kansaan ei toimi. Natoon välittömästi
- stanasekoilijaoot
Sinähän lähes kaiken täällä tehtailet. Oletko ylpeä? On sulla helvetinmoinen haaste vastassa, kun luot uhkia ympärilles, joita täällä sitten käsittelet ja oiot?!
- massonkin
Natoon
- Ryssätsuohon
Paskaryssä on jo pariinkertaan saanut turpaansa tullessaan rajan yli. Ei muuta kun tervetuloa kolmannen kerran. Voitaisiin aloittaa polkemalla suohon täällä olevat saatanan tavaritsi-iivanat.
- demarienvihollno1
..kyllä se onnistuisi. Mutta sitten maassa olevat joukot tuhottaisiin ja taas:
..Rauha on solmittu maamme ja Putin-Venäjän välillä, helppo rauha, joka on Putin-Venäjälle luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.
Te ette ole tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.
.... Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia....
Sotilaat! Olen taistellut monilla tanterilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika siinä kuin rikaskin.
....Kiitän Suomen armeijaa kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu:
osittain tuntemattominkin asein,
.. ja sitkeydestä, millä se on pureutunut jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunun ja yli 700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein ovat suorittaneet yksityiset miehet....... - massonkin
Natoon
- Ryssätitkeviäiineksiä
Paskaryssä on pariinkertaan tullut varmana voittajana rajan yli. Samanverran on saanut rankasti turpaansa. Tervetuloa vaan persenussijat kolmannen kerran. Raiskataan ja hakataan teidän äiditkin ja putini hirtetään pikku munistaan russarön majakkaan.
- asdertson
Natoon
- massonkin
Natoon
- ironmikessi
Natoon
- gjfkdlsö
Natoon välittömästi, sillä tehdään näiden itä nuolijoiden haaveet tyhjiksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840