Rakastetaan Jeesusta, sillä rakkaus on Jumalasta!

Jumalassa ihmisellä on puolustaja vaikka tekeekin syntiä, ja Jumala tahtoo pyhittää ihmistä eroon synnistä, ja ihmisen hyvä ymmärtää että täydellisyys voi olla ihmisen aika vaikea saavuttaa eikä onnistukkaan ilman Pyhän Hengen täyteyttä ja Jumalan armotekoa ihmisessä ja tätä olemusta seuraa sitten Jumala armolahjat ja ne tunnusmerkit, mitä Jeesus opetti seuraajistaan, joten ei kenenkään ihmisen kannata itseään pettää näissä asioissa vaan elää hyvää elämää ja kilvoitella totuudellisesti Jumalaan turvaten ja kiittäen Jeesuksen nimessä.
1053
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

PYHÄSSÄ HENGESSÄ annettu kuuluu tälle sivulle!!!!!!!!!!!!
Millaisen Rakkauden minä laitoinkaan sinun sydämeesi,siinä uudestisyntymisessä ylhäältä minuun Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan sekä Isä Jumalaan.

Maailma pitää sinua halpana juuri sen rakkauden tähden, joka sinulla on minun nimeäni ja minua kohtaan.

Autuas olet sinä siitä rakkaudesta, jota olet saanut minun armostani kantaa siiitä lähtien, kun uudestisynnyit ylhäältä.

Maailmasta sinä et mitään saanut. Maailma sinua vihaa. Koulussa, työpaikalla, lähiomaisten piirissä olet saanut kuulla satuttavia lihan vihoja minun nimeäni kohtaan ja minun tähteni. Olenhan Herrasi , kilpesi, lunastajasi, onnesi, ilosi niinkuin monet kerrat olet minulle laulanut rakkaudestasi minuun, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan.

Armosta minä sinut saatoin palvelijakseni, rakkaudellani täytin. Kuinka oletkaan kärsinut minun ja minun nimeni tähden.

Olen sinulle helmiä kalliimpi. Olen sinulle kultaa kalliimpi. Tapporistiäkään et kaulassasi kanna. Et koe siitä kauneutta kullanhohteessaan vaan sisimpäsi itkee kun vähäpukuiset naiset tai hyvinpukeutuneet kulkevat ohitsesi risti kaulassa. Sinun Herrasi ristiinnaulittiin.

Olut ei sinulle maistunut. Minä varoitin sinua unessa sille riettaalle tielle menemästä. Siitä otit vaarin.

Elämänlähde on juomasi minun armostani minun Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan.

Onnesi hehku minua kohtaan on lähtöisin minusta Herrastasi, Jeesuksesta Kristuksesta.

Ota vaarin kaikesta mitä sinulle annan.

Sekin, että sinulle on tärkeää lastesi pelastuminen, olen senkin sinulle antanut. Sinulla on lujatahtoiset lapset, ole onnellinen. Nyt he ovat vielä tottelemattomia, mutta he saavat aikanaan kasvun tottelevaisuuteen minulta. Ole rauhassa, olen heidän kasvatuksensa takana.

Maallista isää sinulla ei ole ollut vähään aikaan. Annoin sinulle lumisateen valkeudeksi ja osoitukseksi, että hän pääsi minun lepooni, sinun rakas isäsi.

Annoin sinulle vielä rakkaammaksi meidän taivaallisen Isämme Herra Sebaotin, sinun ja minun Isäni, sillä kaikki tulee minun kauttani armosta.

Sinä kiivailet, minun armostani, Isämme ykseyden puolesta. Hän on Isä ja Hän on Jumala, en minä. Olen Hänen ainosyntyinen Poikansa. KUINKA VOISINKAAN OLLA TEIDÄN ISÄNNE TAI JUMALANNE, MINÄ AINOSYNTYINEN, HÄNEN, JUMALAMME POIKA?

Älä kirjoita enää mitään.

Vaimoni toivoo että on siunauksksi jollekkin samoja kokeneelle!

Äänestä

Niin, Kristukseen Jeesukseen Rakkaustta on vasta se käskynsä pitäminen, niin että koituu Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi / "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", riittävää, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan / sitä Jumalan valtakunta yhteyden / yhtenäisyyden jokaista jäsentään myöden Raamatun UT mukaisuudessa / Hänessä mahdollistavaa, pelastukseksi Kirst. vaihtoehtoa, ns. "Nooan arkkia" (vertaus) rakentavaksi.

"Hedelmistään puun tunnistaa"

Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. Puolustaja Pyhä henki, joka Totuutden henki, / vähäisen, valkeudeksi / herätykseksi sanoman tuojaksi ja tämän kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi Krist. vaihtoehdon rakentamisen puolesta puhuvaksi ja timivaksi kutsutun / armoitetun palvaleijansa.

Äänestä

Parhain tapa palvella Jumalaa, on palvella kanssakulkijoita!.
Onko se niin vaikeata?

Äänestä

Mitä on rakkaus, eilen kysyttiin lapsilta televisio-ohjelmassa ja ihan mielenkiintoista olisi ollut kuulla myös vanhempien kommentteja ja vastauksia lisäkysymyksiin rakkaudesta.

Äänestä

Ristin kantaminen ja itsensä kieltäminen on rakkautta Jeesusta kohtaan jokaiselle ihmiselle. Mitä sitten merkitsee ihan konkreettisesti itse kullekin, on tärkeä aihe tietysti.

Äänestä
  • Niin ja se ristinkantaminen on sitä kaikille hyväksi Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten opetutsen ja ohjeiden mukaisesti ja perustalta Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla, Hänen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan rakentavasti, käskynsä pitävästi ja täyttävästi, elämään ja toimimaan / vaikuttamaan alkamalla / yhtymällä.

    Jeresuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen palvelijansa ja seuraajansa.

    Äänestä

Rakkaus on sitäkin, että vauva saa kakata isän sylissä ilman mitään pelkoa.

Äänestä

Hyväksymällä ne joita niin herkästi tuomiysemme. Sillä heidätkin on JUmala luonnut. Ehkä juuri meitä varten -koettelemaan.
Taåpahtukoon paras ja voittakoon rakkaus.

Äänestä

Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastumista Jeesuksen valtakunnan yhteyteen ja evankeliumi on tätä.

Äänestä

Jumala on antanut meille tunteet ja valinnanvapauden. Myös se että itse vastaamme tekomme, niin hyvät kuin huonotkin.
Rakkaus on suurin voima.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jeesus_on_Herra kirjoitti:

Jumalassa ihmisellä on puolustaja vaikka tekeekin syntiä, ja Jumala tahtoo pyhittää ihmistä eroon synnistä, ja ihmisen hyvä ymmärtää että täydellisyys voi olla ihmisen aika vaikea saavuttaa eikä onnistukkaan ilman Pyhän Hengen täyteyttä ja Jumalan armotekoa ihmisessä ja tätä olemusta seuraa sitten Jumala armolahjat ja ne tunnusmerkit, mitä Jeesus opetti seuraajistaan, joten ei kenenkään ihmisen kannata itseään pettää näissä asioissa vaan elää hyvää elämää ja kilvoitella totuudellisesti Jumalaan turvaten ja kiittäen Jeesuksen nimessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu