Pari työ ystävääni on kyseiseltä suunnalta. Varustettuina parilla ärsyttävällä etelä-pohjalaisella piirteellä.
- Itseään kehuvia.
- Puheet eivät vastaa tekoja.
- Antavat ammattimaisen kuvan, mutta sormi on keskellä kämmentä.
- Töissä kirjaimellisesti oleskellaan mutta töitä ei tehdä.
Olen joutunut tutustumaan pariin etelä-pohjalaisee
26
191
Vastaukset
- saamatonta
No jos työpaikan ilmapiiri on tuollainen niin kuka tollo sitä menee ja tekee muiden työt niska limassa?
Parempi vaan sulautua joukkoon.- statinkunti
"Häjyjen" perinnekulttuuri: Käydään joukolla ennalta heikommaksi tiedetyn kimppuun. Sitten uhotaan rinta rottingilla!
- bätmänboy
mä allekirjoitan ton itsensä ja suvun ylistämisen täysin..toki kyllä ne mitä mä tunnen tekee niitä töitä mitä ne osaa mutta onhan se kahtiajako ja vanhat tottumukset niin syvällä selkärangassa ettei niitä sieltä kovin kesken saa pois..vasta tuo 80luvun sukupolvi on pikkusen muuttumassa ?
- protokeputyyppiä
Onko se kepulainen, kuvaus on perussettiä sen imagoon istuvista ihmisistä ja toimminnasta.
- gourmee
Tätähän se on Ilkan kirjootuksetkin. Koko ajan paasatahan omaakehua, Seinäjoki sitä ja eteläpohojanmaa tätä. Joka asias yritetään kehua Seinäjoki ja ep Suomen kärkipäähän. Jotakin johtajuusopistoakin tänne jossain Ilkassa viriteltiin, kun täältä on "niinpaljon" johtajia lähtöösin. Vaikka torellisuures täältä ei tuu johtajia yhtään sen enempää kuin muualtakaan. On kaikenmaailman innoseinäjokea ja ruokaprovinssia, jossa juurikin tämä "puheet ovat tekoja suurempia" pitää paikkaansa. Ja varsinkin tuo "antavat ammattimaisen kuvan, mutta sormi on keskellä kämmentä" pitää vielä enemmän paikkaansa.
Esim jos katsotaan maataloutta ja ruoantuotantoa, sekä siihen liittyvää myyntiverkostoa, niin kyllä lounaissuomi ja satakunta pesee eteläpohjanmaan mennen tullen. Täällä meillä vaan keskitytään suuriin puheisiin ja trossaamiseen. Kun esim satakunnassa ja lounaissuomessa ei pidetä niin suurta meteliä, vaan tehdään nöyrästi asiat "vähän paremmin kuin muut". Ja nimenomaan tehdään, ja annetaan muiden kehua jos ovat kehuakseen.
Itse olen liikkunut maatalouden sekä ruoan alkutuotantoon liittyvissä asioissa paljon lounaissuomessa ja satakunnassa. Yllätyin valtavasti, miten hyvin ja kätevästi siellä on moni asia hoidettu, ja miten paljon siellä on verkostoitumista sekä yhteistyötä. Sekä jopa tavallisen kansalaisen ostaminen alkutuottajalta on paljon helpompaa ja ruohonjuuritasolla. Siellä ei tarvita mitään hienoja nimiä ja projekteja, vaan homma vain yksinkertaisesti toimii ilman sen suurempia huuteluja.
Täällä meillä taas ruohonjuuritaso on unohdettu, ja nämä ruokaprovinssit yms innoseinäjoet ovat lähinnä parempien piirien puuhastelua, sekä rahastusta. On jotain ihme maistelutilaisuuksia, jonne pääsee kutsuvieraat, ja siinä se. Ei koske tavallista kansalaista lainkaan. Ainoastaan Ilkasta voi lukea, että jakkupukuväki on ollut hienossa tilaisuudessa, ja rotukarjanliha oli herkullista. Sillä sitten rahastetaan tukirahoja, ja pidetään pienelle piirille lisää maistelutilaisuuksia suljettujen ovien takana, ja kehutaan sitten Ilkassa miten Seinäjoki ja ep on koko Suomen ruokatuotannon ja innovaatioiden keskus.
Käytännössä eteläpohjanmaalla tehdään moni asia varsin huonosti ja vanhanaikaisesti. Ei osata uudistua eikä tehdä yhteistyötä. Esim lietteen kuljetusta pitkiäkin matkoja harrastetaan edelleen erittäin paljon traktorilla ja lietekärryllä. Kun taas lounaassa näki paljon sitä, että kuljetus tehdään rekalla etäsäiliöön, ja traktorit ovat kokoajan pellolla levittämässä. Ja monessa muussakin asiassa sama juttu, eli moni asia oli lounaissuomessa paljon kehittyneempää kuin täällä meillä. Eli se peukalo keskellä kämmentä ja suuret puheet ammattimaisesta osaamisesta, pitää kyllä NIIN paikkaansa. - Reilustijuntti3
Tairatta raukat olla vaa kateellisia. Etelä-Pohojanmaalaaseksi synnytähä. Sitä ei voi ulkopuolinen ymmärtää. Gourmeekin varmaha yrittäny esittää Etelä-Pohojanmaalaasta isäntää lakeuksilla mutta naurettu pois ja nyt räkyttää täällä. Säälittävää.
- gourmee
Joopajoo. Mäkin ajattelin noin, ennen kuin näin muuta Suomea. Suomea kiertäes silmät vähän avautui, ja tuli kattottua tätä "omaa napaa" vähän ulkopuolelta. En mä räkytä, oon vain realisti, ja kirjoitin niin kuin ne asiat on, eikä niin kuin niiden luullaan olevan. Lisäksi oon syntyny ja kasvanu ep:llä. En oikein ymmärrä mitä haet vastauksellasi, ilmeisesti väittelyä?
- Laajakuva
Tuota se on, kun ymmärrys ei riitä muuhun kuin kateellisuus-kortin käyttöön. Käy sinäkin joskus rohkeasti vaan sen kuplan ulkopuolella, saatat yllättyä!
- moonoikias
gourmee kirjoitti:
Joopajoo. Mäkin ajattelin noin, ennen kuin näin muuta Suomea. Suomea kiertäes silmät vähän avautui, ja tuli kattottua tätä "omaa napaa" vähän ulkopuolelta. En mä räkytä, oon vain realisti, ja kirjoitin niin kuin ne asiat on, eikä niin kuin niiden luullaan olevan. Lisäksi oon syntyny ja kasvanu ep:llä. En oikein ymmärrä mitä haet vastauksellasi, ilmeisesti väittelyä?
Kuulostaa tuo gourmee kieltämättä kyllä aidolta pohjalaiselta. Kuvittelee olevansa maailmanmies kun on pari kertaa käynyt jossakin Poormarkussa, ja olettaa tietävänsä jo muun maailman asioista ja toimintatavoista kaiken. Minkäs sille tuollainen perushärmäläinen toisaaalta luonteellensa voi kun on pienestä pitäen sellaiseksi opetettu.
- oppinutitsekin
Niin ottaahan se pattiin kun joku sanoo suoraan mitä ajattelee mutta ei siitä pidä nokkaansa ottaa vaan ottaa opiksensa ja miettiä mikä itsellä mättää!
Loppujenlopuksi se on vaan etu itse valittajalle.
Joku ongelma sulla itsellä on menossa... - satavarma
Olen asunut monessa paikassa suomenmaata ja aina sopeutunut paikallisten tapoihin ja puhetyyliin.
Näitä valittajia riittää, kun yrittää muuttaa ihmisiä sopiviksi omaan pirtaan. On se vain vaikea käsittää, että itsensä muuttaminen ryhmään sopivaksi on huomattavasti helpompaa kuin ryhman muuttaminen omaan tyyliin. - rupireetalle
Siis tuottavat sinulle asenneongelman , miten pikkusieluinen olet . Olisi typerää jos jokainen olisi kopioita SINUSTA , katsoppas peiliin
- Blease
Älä paljasta itsestäs enempää...
- vkklll
Samoja kokemuksia itseriittioisesta etelä-pohjanmaasta. Tämä vanhoiillisten konservatiivien typerysten RAAMATTUVYÖHYKE. Pahantahtoisia ihmisiä jotka ihan oikeasti toivovat toiselle vain pahaa. Kokemusta on eri puolilta maata ja myös ulkomaiöla asumisesta. Missään en ole törmännyt tällaiseen pahansuopaisuuten tässä mitassa kuin etelä-pohjanmaalla
- Neitokainenkin
Höpsistä. Pohjanmaan miehet ovat ihan parhaita, ainakin naisten mielestä :)
Suoraselkäisiä ja suorapuheisia.- Börje1
Kiitos Håkan!
- JalasjärviKääk
Pienet maalaiskylät täynnä vanhoja typeriä ämmiä jotka vois olla edes hiljaa. Työnteko vaikeaa, jätetään kaikki puolitiehen ja syyt kaupunkilaisten niskaan. Paskaa tutuin täydeltä.
- Heippapohja
Pari kertaa olen vuokrannut asunnon Pohjanmaan henkilöltä
kun asuin Vaasassa..Asuminen oli molemmissa asunnoissa täyttä tuskaa..
Tarvittiin lakimiestä/poliisia ym mutta ei mennyt mikään jakeluun vaikka suomen laki
sanoo että olin oikeassa -pohjanmaan akat vain ajoi omaa asiaansa vaikka
olivat väärässä!!!!
Sitten tutustuin pohjalaiseen mieheen joka valehteli 2 vuotta että on sinkku
vaikka oli naimissa ja lapsia...voin sanoa että pysyn mielellään etelä-suomessa kun
muutan sinne idioottien pohjanmaalle jossa ihmisillä on
aivan omat lait ja moraalit elää....Kaikki on niin suurta ja mahtavaa ettei edes paskalle taivu!!!!!!!- laihialta_itähän
Vaasa on osa ruattia, ei sitä lueta oikiaksi pohojanmaaksi.
- naistemies
Olitpa sä vietävis, heh
- hopo2
Juu totta se on, pääsi täältäkin tosiaan muutama työrajoitteinen sinne eduskuntaan.
- 10000
On nämä savolaiset melko torveloita, asuu vaasassa 2 vuotta ja arvostelee pohojalaasia.
Vaasa on håkanien asuntoaluetta ei pohojanmaata.
Osta VR lippu ja painu sinne Pönttövuoren toiselle puolelle. Täälä ei tarvita paksusäärisiä naisia ja taitaa olla muutakin paksua.- wzz
Mutta kun pohjalaiset ovat paksusäärisiä. Ja tukevia.
wzz kirjoitti:
Mutta kun pohjalaiset ovat paksusäärisiä. Ja tukevia.
Vain kepuisännät ovat tukevia, se kuuluu asiaan. Eivät muut.
- semmonentappaus
Jaa, jaa. Mua sylettää vieläkin yksi vuosien takainen juttu:
Eräs ihminen kirjoitti blogia matkailu avartaa-tyyliin, kehui veivanneensa muutakin kuin tahkoa ja päälle päätteeksi ilmaisi negatiiviset kokemuksensa (stereotypiansa) pohjalaisista.
Minkä takia olikaan tullut asettuneeksi Etelä-Pohjanmaalle, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi.
No, työtä en nähnyt hänen tekevän. Ehkä blogi piti hänet kiireellisenä ja leivässä? Häipyi sitten pimeän turvin jättäen jälkeensä paitsi pahan siivon, myös laskunsa maksamatta useaan paikkaan.
Kenen vastuksina lieneekään hän tänä päivänä, who knows... - kokenutmieskin
Kunhan liikutte itäsuomessa niin katsokaa naisten paskanlaskutelineitä, siellä alkuperäisillä naisilla sääret ja nilkat paksuja mökäleitä pohjalaisilla naisilla sirot sääret ja sorjat nilkat.
No eihän niillä säärillä niin suurta väliä ole, kun ne siirretään syrjään ja sieltä paljastuu taas pohjalaisella naisella varsinainen horo ja itäsuomalaisella on paremmin sellainen oravatyyppinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124350MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862210Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5561718Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011441Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971- 5918
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3888