Sulfaatti-järviä Suomeen - entä seuraukset

Kuopion Energialle lupa laskea sulfaattia Kallaveteen peräti 300 000 kiloa vuodessa aluehallintovirastosta luvalla. Kuopion luonnonsuojeluyhdistyksen mukaan sulfaattikuorma voi rehevöittää järveä ja tuoda sinilevälautat kuopionlahteen keskustan edustalle.

Lahti Energia hakee lupaa laskea jopa miljoona kiloa sulfaattia Vesijärveen. Sulfaatti kasaantuu syvänteisiin ja aiheuttaa rehevöitymistä. Lahti Energia toimitusjohtajan mukaan "hyvä puoli on se, että päästöt eivät ole ilmassa". Kalakuolemat, sinilevälauta, rehevöityneet järvet ovat siis "hyvä puoli".

Äänekoskelle suunnitellaan uutta sellutehdasta ja natriumsulfaattipäästöiksi noin 20 000 tonnia vuodessa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei mainitse ympäristöluvassa arviota natriumsulfaattipäästöstä.

Talvivaaran ympäristövahingoista ei siis oteta oppia. Talvivaara sai laskea natriumsulfaatit pieniin järviin, joissa se on kerrostunut pohjiin ja järvistä on tullut hapettomia ja suolaisia. Sulfaatti on rikkihapon suola. Talvivaaran tehtaan lähijärvissä ei voi uida, ei saunoa tai kalastaa. Matkailuelinkeino kuihtuu, kiinteistöjen arvo romahtaa ja saastuneet järvet muistuttavat huonosta hallinnosta, kun euron kaivos pantiin pystyyn. Järvien ei pitänyt saastua ja jätealtaiden piti riittää, joten jätteenpuhdistuslaitosta ei rakennettu eikä edellytetty.
Talvivaarasta ei ole opittu, kun sulffaattilupia myönnetään energialaitoksille ja uudelle sellutehtaalle, joka haluaa laskea 20 000 tonnia natriumsulfaattia järveen.

Nyt uusien järvien lupahakemusten päästöjä perusteellaan sillä, että "virtaava vedessa" ei sulfaatti kerrostu tai että isoissa järvissä on pieni vaikutus. Pienissä järvissä on ollut suuri vaikutus, eli JÄRVIKUOLEMA. Kun jo vuotuiset päästävät ovat erittäin suuret, niin miten monta vuosikymmentä päästöjä on tarkoitus jatkaa? Eikö osata tai haluta rakentaa JÄTTEENPUHDISTUSLAITOKSIA tehtaiden yhteyteen? Onko järvien saastuttaminen halvempaa kuin jätteenpuhdistuslaitosten rakentaminen?
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vesistöt.. Talvivaara, sellutehtaat, biolämpövoimalat!

Äänestä

Rahat saatu jo pois!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jätteenpuhdistuslaitos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu