Petro Porošenko sanoo EI tulitauolle

IL vieraili tänään iltapäivällä Itä-Ukrainan Debaltsevossa, separatistien muodostaman saartorenkaan kapeimmassa kohdassa ja todisti kuinka Ukrainan armeijan joukot ampuivat tykkitulta kapinallisten asemiin. Etummaiseen linjaan oli tiesululta vain muutaman kilometrin matka.

Tarkastuspisteen vierellä oli nähtävissä rivi kauas aukealle pellolle ulottuvia armeijan tykistöasemia.

Lisäksi rintamalinjan takana olevan Slavjanskin kaupungin ja Debaltsevon välisellä tiellä oli erittäin vilkasta raskaiden sotilasajoneuvojen liikennettä.
Tarkastuspisteeltä pääsy eteenpäin kiellettiin kaikilta paitsi sotilailta.
44160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Tässä nähdään! Porošenko ei halua mitään rauhaa, vaan sotaa koska hän on luvannut sen CIA:n ja USA:n johtajille. Porošenko haluaa tappaa Ukrainan venäjänkielisen kielivähemmistön viimeiseen lapseen.

Äänestä

Mistä Ukrainalla riittää rahaa sodankäyntiin? Maan kansalaiset ovat hätää ja köyhyyttä kärsimässä samaan aikaan kun presidentti tuhlaa varoja yhden kielivähemmistön hävittämiseen?!

Äänestä
  • Länsimaat ovat myöntäneet Ukrainalle neljän vuoden ajaksi neljän miljardin euron tukipaketin. Tukipaketin rahoja ei pitäisi saada käyttää sodankäyntiin mutta asia voidaan kiertää siten että kaikkia muita varoja käytetään sotaan ja tukirahoja käytetään paikkaamaan sitä vajetta joka johtuu sotaan kuluneiden rahojen käytöstä.

    Äänestä

Mitä vit-tua ryssä tekee Ukrainassa,lähtis vaan vit-tuun.

Äänestä
  • Erittäin mielenkiintoista seurata näiden Russofasistien kommentteja täälläkin.
    Mikä on se maailman järjestys joka saa ihmisen yhtä alas kuin Isis ja Putlerin Russofasismi :(
    Epäilen Putleria myös Isisin tausta piruksi.
    Ajallisesti maailma kiinnittää huomion Isisin mestaukseen, Ukrainan veriteoilta : (
    Mutta tapettavalle ihmiselle, lopputulos on se oleellinen.

    Äänestä

  • Ukraina kuuluu vanhastaan Venäjän vaikutuspiiriin ja sielä on suuri venäjänkielinen vähemmistö jota alettiin vainota heti uuden presidentin myötä.
    Mitä EU tekee Ukrainassa? tuhlaa meidän verovarojamme konkurssikypsään "valtioon"

    Äänestä

  • aikuinen ihminen tajua että Ukrainalaiset haluaa eroon ryssistä niin sitten ei vaan tajua

    Äänestä

  • Venäläisistä joukoista ei ole pystytty esittämään mitään pitäviä todisteita mutta kylläkin joukosta venäläisistä jotka ovat tulleet tukemaan ja puolustamaan venäjänkielisiä sukulaisiaan jotka ovat joutuneet vainon kohteiksi Ukrainassa. Tosin myös Ukrainan armeijan joukossakin on ulkomaisia taistelijoita ja nyttemin myös USA:n presidentti Barack Obama on tunnustanut USA:n aktiivisen roolin Ukrainan vallankaappauksessa.

    Äänestä

  • aikuinen ihminen tajua että Ukrainalaiset haluaa eroon ryssistä niin sitten ei vaan tajua!!!

    Äänestä

  • ccvnbnbn kirjoitti:

    Ukraina kuuluu vanhastaan Venäjän vaikutuspiiriin ja sielä on suuri venäjänkielinen vähemmistö jota alettiin vainota heti uuden presidentin myötä.
    Mitä EU tekee Ukrainassa? tuhlaa meidän verovarojamme konkurssikypsään "valtioon"

    Siellä ei ole vainottu kuin ukrainalaisia. Venäjänkielestä näytetään tehtävän "häpeän " kieli : (
    Ja aikuisten oikeasti, Putlerilla ei ole mitään etupiiriä, kuten ei myöskään Venäjällä.
    Suuret häpeän vuodet pelkästään edessä.
    Mutta Venäläiset voivat itse päättää kuinka syvälle Putlerin kanssa suohon tarpovat : (
    Nämä meidän Russofasistit hoidamme kyllä ihan itse, kunhan tulevat esille.

    Äänestä

  • Jaahas. Seppo Lehto ja hänen opetuslapsensa ovat taas vauhdissa Putlereineen ja aikuistein oikeineen..

    Äänestä

  • jos_ei kirjoitti:

    aikuinen ihminen tajua että Ukrainalaiset haluaa eroon ryssistä niin sitten ei vaan tajua!!!

    Barack Obama valehtelee !!! Ei USA:lla ole ollut sotilaskouluttajia tai CIA:n asiamiehiä Ukrainassa neuvomassa tai apua antamassa. Ei edes USA:n kansa luota Obamaan niin miksi meidänkään pitäisi sillä Obama on nee-keri ja terroristien ja ryssien kätyri.

    Äänestä

  • Hoh-hoijaa kirjoitti:

    Jaahas. Seppo Lehto ja hänen opetuslapsensa ovat taas vauhdissa Putlereineen ja aikuistein oikeineen..

    Seppo Lehto ???
    En tunne, mutta ilmeisesti omillaan ajatteleva.
    Mutta kerroppa Russofasisti se ideologia jolle kumarrat, ja sallit Putlerin hirmuteot ?
    Ja oman nimesi varmaan myös tiedät ?

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Siellä ei ole vainottu kuin ukrainalaisia. Venäjänkielestä näytetään tehtävän "häpeän " kieli : (
    Ja aikuisten oikeasti, Putlerilla ei ole mitään etupiiriä, kuten ei myöskään Venäjällä.
    Suuret häpeän vuodet pelkästään edessä.
    Mutta Venäläiset voivat itse päättää kuinka syvälle Putlerin kanssa suohon tarpovat : (
    Nämä meidän Russofasistit hoidamme kyllä ihan itse, kunhan tulevat esille.

    Onneksi Obleri lähettää USAn joukkoja pelastamaan Poroplerin. Kunhan ei vaan pommi osuisi Poroplerin kullalla silattuun presidentinlinnaan!
    Poropleri ei niin paljon tyhmästä kansastaan välitä, pommittakoon vaan sitä.

    Äänestä

  • jos_ei kirjoitti:

    aikuinen ihminen tajua että Ukrainalaiset haluaa eroon ryssistä niin sitten ei vaan tajua!!!

    Aikuinen ihminen tajuaa myös sen että Porošenko ei tapa mitään ryssiä vaan oman maansa kansalaisia joiden äidinkieli sattuu olemaan venäjänkieli.

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Seppo Lehto ???
    En tunne, mutta ilmeisesti omillaan ajatteleva.
    Mutta kerroppa Russofasisti se ideologia jolle kumarrat, ja sallit Putlerin hirmuteot ?
    Ja oman nimesi varmaan myös tiedät ?

    Et tunne Seppo Lehtoa? Katso peiliin niin sieltä näet Seppo Lehdon

    Äänestä

  • jos_ei kirjoitti:

    aikuinen ihminen tajua että Ukrainalaiset haluaa eroon ryssistä niin sitten ei vaan tajua

    Sinä luulet niin, mutta tosiasiassa ukrainalaiset ja venäläiset ovat olleet veljeskansa liki 100 vuotta. Yhdessä he perustivat jopa Neuvostoliiton, ja bolsevismin suurin eturintama oli nimenomaan Ukraina eikä tsaarin perinteitä kantava Venäjä.
    Toki ukrainasta löytyy noin miljoona sellaistakin jotka haluavat eroon Venäjästä, mutta heidän osuutensa on vain 2% väestöstä. 98% ymmärtää hyvin että Ukrainan tulevaisuus ja kehitys on täysin riippuvainen Venäjän kanssa käytävästä kaupasta. 50% Ukrainan viennistä menee Venäjälle. Se 2% joka haluaa eroon Venäjästä on niitä joiden elämässä hyvinvoinnilla ei ole merkitystä. He ovat jo omansa varastaneet ja voivat elää sen turvin.

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Erittäin mielenkiintoista seurata näiden Russofasistien kommentteja täälläkin.
    Mikä on se maailman järjestys joka saa ihmisen yhtä alas kuin Isis ja Putlerin Russofasismi :(
    Epäilen Putleria myös Isisin tausta piruksi.
    Ajallisesti maailma kiinnittää huomion Isisin mestaukseen, Ukrainan veriteoilta : (
    Mutta tapettavalle ihmiselle, lopputulos on se oleellinen.

    kyllähän siis ISIS on ihan USAn oma lapsi!?!
    Eiks se o saanu siemenensä noista Irakin sodan karkureitten eikunsiis sotasankareitten muodostamista joukoista? Just samaa porukkaa tyylistä päätellen joka ensimmäisen Irakin sodan jälkeen alotti Kurdien ja Shiiojen laajamittaiset joukkomurhat samalla ku NATOn sankarit katteli sitä touhua tumput suorina!

    Äänestä

  • MitäVit-tua kirjoitti:

    Venäläisistä joukoista ei ole pystytty esittämään mitään pitäviä todisteita mutta kylläkin joukosta venäläisistä jotka ovat tulleet tukemaan ja puolustamaan venäjänkielisiä sukulaisiaan jotka ovat joutuneet vainon kohteiksi Ukrainassa. Tosin myös Ukrainan armeijan joukossakin on ulkomaisia taistelijoita ja nyttemin myös USA:n presidentti Barack Obama on tunnustanut USA:n aktiivisen roolin Ukrainan vallankaappauksessa.

    Ja ei.. sinäkin yks helevetin ryssän trolli! MISTÄ helevetistä separatisteilla.lue ( ryssän rosvolauma) riittää aseita ja ammuksia, käydä jo vuosi sotaa, ARMEIJAA vastaan.. nämähän ovat tiettävästi pelkkiä siviiljä, nämä separatistit? Eipä mistään muualta, kuin yli rajan, samoin kuin sotilaita.. Kaikki muu on paskapuhetta, jonka voitta pitää tyhmässä päässänne.

    Äänestä

Separaattoriryssien tykistö ja raketisto on jemmassa asutusten ja siviiliväestön katveessa, tosin tuota reserviä ei sepikset laske tarkkailijoita edes katsomaan, koska kalusto on venäläistä perää ja täydessä käytössä koko ajan.
Mikähän vitsi siinä ns. tulitaukosopimuksessa oli se raskaan kaluston poisvetäminen rintamalta.
Vain hullut sekopäät ja täysmielettömät uskovat, että separaattoriryssillä on aikomustakaan vetää ensimmäistäkään raskaan kaluston yksikköä pois rintaman läheisyydestä.

Äänestä
  • Ukraina on entisen Neuvostoliiton alusmaa ja näin ollen se on täynnä vanhaa Neuvostoaikaista sotilaskalustoa. Niin Ukrainan armeijalla kuin vainon kohteeksi joutuneella venäjänkielisellä kielivähemmistölläkin on samanlaisia aseita. Toisaalta eräät natomaat ovat lupautuneet toimittamaan aseita Porošenkolle mutta osa on tosin ehtinyt jo pyörtämään antamansa lupauksensa.

    Äänestä

  • Ei niitten tarvitsekaan vetää raskasta kalustoa omilta mailtaan, sen sijaan ukrainan armeija voisi häipyä toisten mailta aseineen.
    On päivänselvää ettei donetskin ja luhanskin alueet enää suostu jäämään rikollisen poroshenkon vallan alle. Olisivat ehkä jääneet, mikäli poro olisi alkanut neuvottelemaan hyökkäyksen sijaan.

    Äänestä

  • Ööö!? Kyl se samaa Venäläis kalustoa on käytössä molemmilla puolilla!? Eipä taida Ukrainallakaan olla juur yhtää länsi-kalustoa käytössää? Ja mitä helvettiä sä *köh* sota-strategisti tarkotat et kaupunkia PIIRITTÄVÄN osapuolen vermeet olis rakennusten suojissa!?! Eikös se jo blondinkin (en ole) järjellöä ajatellen o just päinvastoin et niitten PIIRITETTYJEN vermeet on!?

    Äänestä

Poroshenko on USA.n, CIA.n, NATO.n, EU.n marionetti. Se ei päätä mistään. Muut päättävät. Poroshenko tottelee.

Äänestä
  • Se kertoo luottamuksesta Putlerin Venäjään : (
    Joten ei mitään luottamusta ole, kunnes kansa on heivannut kääpiönsä, maailma odottaa rauhan tekoja.

    Äänestä

Petro joutuu lähtemään ja lujaa, jos aikoo välttää kansan raivon.
Ukrainaa johtaa rikollinen, joka ei piittaa pätkääkään tavallisen kansan kohtalosta.

Äänestä
  • Tulitauko oli vain silmänlumetta Venäjän puolelta, jonka aikana saadaan vaihtaa vereksiä voimia kautta rintaman.
    Täytyy muistaa ja palauttaa kaikkien mieliin se, että Venäjän pääkohde on Mariupol eikä Debaltseve, joka toimii Venäjän valloitustaktiikassa tällä hetkellä pelkkänä katseen kääntäjänä ja huomion kiinnittäjänä toisaalle.

    Ukrainan sodanjohto ei voi olla niin tyhmä, että ei sitä tajua, vai voiko sittenkin?
    Luulisi niiden jo oppineen tässä ajassa.

    Äänestä

  • Toivottavasti ovat.
    Venäläisjoukot ovat aloittaneet jälleen taistelut Mariupolin itä- ja koillispuolella.

    Äänestä

No, Ukrainassa Venäjä taatusti voittaa. Minkä hinnan siitä Venäjä maksaa? Se selviää jo tänä vuonna. Jos raakaöljyn hinta ei merkittävästi nouse, loppuu Venäjän eväät.

Äänestä

Kokeilu

Äänestä

Miten pitkä matka oli Stalingradista Berliiniin? Pitempi kuin Debaltsevosta Kiovaan. Mutta suunta on sama ja lopputulos tulee olemaan sama. Natseille turpaan!

Äänestä

Rauhaa ei Ukrainassa tule, ennen kuin

1) Venäjä saa maayhteyden Krimille separaattorien avustuksella
2) Rahat loppuvat ja Putin saa kenkää
3) Ukraina ajaa separaattorit Venäjälle ja laittaa rajan niin kiinni, että se pitää

Kaikki muu on jossittelua ja turhaa löpinää, piste.

Äänestä
  • Propellin kannattaa pitää helikopteri lähtövalmiina sitä varten kun Ukrainan kansalle alkaa karu totuus valkenemaan. Veikkaan että tällä kerralla Ukrainan presidentti ei pakene Venäjälle vaan suoraan USA:han jonne tuo maanpetturi Juudas on tervettulut uhrattuaan tuhansien ukrainalaisten hengen naton laajentumistaistelussa.

    Äänestä

  • Käynnissä kirjoitti:

    Propellin kannattaa pitää helikopteri lähtövalmiina sitä varten kun Ukrainan kansalle alkaa karu totuus valkenemaan. Veikkaan että tällä kerralla Ukrainan presidentti ei pakene Venäjälle vaan suoraan USA:han jonne tuo maanpetturi Juudas on tervettulut uhrattuaan tuhansien ukrainalaisten hengen naton laajentumistaistelussa.

    Poro tietää että Ukrainan presidentinvirka on tuulinen paikka ja huojuva jakkara, josta voi pettää jalka milloin vain.

    Äänestä

Kapinalliskomentaja Eduard Basurin:"Tarjoamme Ukrainan sotilaille mahdollisuuden selvitä elävinä Debaltsevesta. On vain yksi ehto: heidän täytyy laskea aseensa. Emme aio ottaa heitä vangeiksi. Laskekaa aseenne ja lähtekää pois."

Tyypillinen venäläinen käsitys tulitauosta?
Kuulostaa enemmänkin antautumisvaatimukselta.
Eiköhän tämä tulitauko ole nyt nähty ja kokeiltu.
Vain hullu tai mieletön antautuu sotahullulle rosvojoukolle aseettomana tapettavaksi.

Äänestä
  • Eikö avauksessakin tullut jo selväksi että tämä ns. tulitauko ole "nähty ja kokeiltu". Ukrainalla ei ole pienintäkään tarkoitusta lopettaa venäjänkielisen kielivähemmistönsä teurastusta.

    Äänestä

  • "Vain hullu tai mieletön antautuu sotahullulle rosvojoukolle aseettomana tapettavaksi."

    Kuulostaako jotenkin tutulta, varsinkin tuo "poistumisväylä"?
    -Kapinalliset ilmoittivat maanantaina avaavansa poistumisväylän Ukrainan armeijan joukoille, jotka kapinalliset ovat motittaneet Debaltseveen, Interfax kertoi. Sitä ennen armeijan joukkojen olisi kuitenkin laskettava aseensa.
    http://yle.fi/uutiset/kapinalliset_vedamme_raskaat_aseet_kun_ukrainakin_vetaa/7808552?ref=leiki-es

    Eivät kai Ukrainan joukot kahta kertaa samaan etukäteen viritettyyn lahtausansaan mene?
    Jotain lienee nekin oppineet tässä matkan varrella...

    Äänestä

  • Jos ja kun on jäänyt mottiin, niin vaihtoehdot voivat olla toisinaan vähissä. Voi olla parempi laskea aseensa ja vetäytyä kuin menettää henkensä.

    Äänestä

  • Porošenko on USA:n asetehtaiden käskyläinen ja toimii täsmälleen siten kun CIA:n johtajat ja USA: aseteollisuuden sotalordit käskevät. Porošenko läpeensä korruptoitunut poliitikko jonka omaisuudeksi on arvioitu n. puolitoistamiljardia us.dollaria. Hän on Ukrainan korruptoituneimpia politiikkoja ja nyt hän on luikerrellut Ukrainan presidentiksi!

    Äänestä

Porošenko kieltäytyy rauhansopimuksesta koska se on ristiriidassa amerikkalaisten kanssa tehdyn sopimuksen kanssa jonka mukaan Ukrainan kielivähemmistö pitää eliminoida jonka jälkeen USA voisi tuoda ydinaseensa Ukrainaan.

Äänestä
  • Porošenko alkaa ymmärtämään ettei Ukrainan vallan kaappaus taida mennäkään yhtä hyvin ja helposti kuin Strömsössä. Auto kannattaa pitää käynnissä ja mieluummin vaihde valmiina silmässä ettei tulisi nappia otsaan.

    Äänestä

  • Poron perhe on jo paennut Ukrainasta. Poro itse kertoo perheensä vain hieman hemmoittelevan itseään raskaiden aikojen keskellä mutta totuus taitaa kuitenkin olla niin että Poron perhe tulee viettämään paljon aikaansa ulkomailla tulevaisuudessa ja että Poro saattaa tulla itsekin perässä nopeallakin aikataululla?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SotaJatkuu kirjoitti:

IL vieraili tänään iltapäivällä Itä-Ukrainan Debaltsevossa, separatistien muodostaman saartorenkaan kapeimmassa kohdassa ja todisti kuinka Ukrainan armeijan joukot ampuivat tykkitulta kapinallisten asemiin. Etummaiseen linjaan oli tiesululta vain muutaman kilometrin matka.

Tarkastuspisteen vierellä oli nähtävissä rivi kauas aukealle pellolle ulottuvia armeijan tykistöasemia.

Lisäksi rintamalinjan takana olevan Slavjanskin kaupungin ja Debaltsevon välisellä tiellä oli erittäin vilkasta raskaiden sotilasajoneuvojen liikennettä.
Tarkastuspisteeltä pääsy eteenpäin kiellettiin kaikilta paitsi sotilailta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu