19 uutta nimeä EU:n pakotelistalle - mukana Venäjä

19 uutta nimeä EU:n pakotelistalle - mukana Venäjän sotilasjohtoa
EU on lisännyt Venäjän puolustusjohtoa pakotelistalleen.
Unionin tänään julkaisemalla uudella pakotelistalla ovat muun muassa Venäjän varapuolustusministerit Arkadi Bakhin ja Anatoli Antonov sekä armeijan apulaisesikuntapäällikkö Andrei Kartapolov.

Yhteensä uudella pakotelistalla on 19 henkilöä Venäjältä ja Ukrainasta sekä yhdeksän organisaatiota.
STT
4387
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Idän mielistelijät alkaa kohta itkeä kun r..ä taas kiusataan. No r..än omilla toimillaan aiheuttaa sen että se laitetaan kuriin.

1Äänestä

EU julkaisi uuden pakotelistan
EU on julkaissut uuden listan pakotteiden kohteeksi joutuneista venäläisistä ja ukrainalaisista henkilöistä.
Listalla on muun muassa kaksi Venäjän varapuolustusministeriä.

Ministerit ovat Anatoli Antonov ja Arkadi Bakhin. He joutuivat listalle osallisuudesta Venäjän joukkojen lähettämiseksi Ukrainaan. Apulaisministerien lisäksi pakotelistalle joutui myös Venäjän asevoimien pääesikunnan pääoperaatio-osaston johtaja ja pääesikunnan apulaispäällikkö Andrei Kartapolov. Heidän varojaan jäädytettiin ja heidät asetettiin matkustuskieltoon.
Heidän ohellaan pakotelistalle joutui kaksi venäläistä duuman jäsentä, 14 ukrainalaista ja yhdeksän muuta toimijaa.

Yhteisöt ovat lähinnä Itä-Ukrainan separatistien ryhmittymiä: Kansallinen kasakkakaarti, Sparta-, Somali-, Zarja-, Oplot-, Kalmius- ja Kuolema-pataljoonat sekä Prizrak-prikaati.

Niiden lisäksi pakotelistalle päätyi venäläinen kansanliike Novorossija.

Yhteensä EU:n pakotelistalla on nyt 151 henkilöä ja 37 yhteisöä
il

Äänestä

Voisiko myös kaikki itä trollit laittaa listalle.

Äänestä
  • Ei täällä ole kun länsitrolli.

    Äänestä

Die Welt: EU harkitsee pakotteita venäläisvodkaa vastaan
EU harkitsee pakotteita venäläisiä luksustuotteita vastaan, kirjoittaa saksalaislehti Die Welt. Luksuspakotteet olisivat vastaus Itä-Ukrainan kiristyneeseen tilanteeseen.

Lehden brysseliläisten diplomaattilähteiden mukaan EU harkitsee pakotteiden asettamista venäläiselle kaviaarille ja vodkalle sekä timanteille.

Äänestä
  • Jaa. Votkaa kyllä voisi laimentaa.
    Kaviaaripakote ei tehoa. Se pitää ulottaa sitä tuottaviin kaloihin.
    Timanttipakotteiden on parasta olla ikuisia.

    Äänestä

  • Aivan! Kepu laimentaa Stolishnajan 3,5 %:seksi ja vie sen marketteihin!

    Äänestä

  • KepuHolhoaa kirjoitti:

    Aivan! Kepu laimentaa Stolishnajan 3,5 %:seksi ja vie sen marketteihin!

    Tuohan olisikin sitten HOMO-paattista VODKAA!
    Sopii nautittavaksi vihreän salaatin ja punaisten puolukoiden kera.
    Ja MTK-Kerman kera siitä saa kaksin verroin parempaa....

    Äänestä

Jokainen normaali jo ymmärtää, että USA:n, NATO:n, EU:n, Suomen asettamilla talouspakotteilla USA, NATO, Suomi yrittävät heikentää Venäjää taloudellisesti ennen kuin ne hyökkäävät Venäjälle.

Ukrainan valloitus ei onnistunut. Sitä kautta USA, NATO, Suomi eivät voi hyökätä Venäjälle.

Nyt alkaa uho Pohjolasta mm. Suomesta kun yritys Georgian kauttakin epäonnistui.

Äänestä
  • JOKAINEN NORMAALI YMMÄRTÄÄ, ETTEI KUKAAN OLE HYÖKKÄÄMÄSSÄ VENÄJÄLLE!

    Tällaisia ajatuksia kukkii vain tunnetun sekopään Moskovan Tiltun harvassa päässä! Tiltun harrastus on aloittaa sota päivässä! Onneksi ne Tiltun sodat eivät vaan koskaan ala oikeasti!

    Toivottavasti seuraavana Supo kiskoo loukostaan esille pahalle haisevan ja syrjäytyneen Tiltun, jolla on lasittunut katse ja yhä näppäimistö kangistuneissa käsissä!!!

    Äänestä

  • Ei ne uskalla hyökätä Venäjälle kuin NATOtildun unissa

    Äänestä

Kaikki itä trollit ja idän mielistelijät listalle.

Äänestä

EU laajensi Venäjän vastaista pakotelistaa
Ukrainan kriisin takia laadittu lista on nyt 151 ihmisen ja 37 järjestön tai yrityksen mittainen. Minskin kokouksen herättämistä rauhantoiveista huolimatta EU päätti laajentaa listaa Mariupolin tuhoisan iskun takia.

Äänestä

EU laajensi Venäjän vastaista pakotelistaa
Ukrainan kriisin takia laadittu lista on nyt 151 ihmisen ja 37 järjestön tai yrityksen mittainen. Minskin kokouksen herättämistä rauhantoiveista huolimatta EU päätti laajentaa listaa Mariupolin tuhoisan iskun takia.Euroopan unioni on lisännyt Ukrainan konfliktin vuoksi laaditulle pakotelistalleen uusia nimiä, muun muassa kaksi venäläistä apulaisministeriä, ilmenee EU:n virallisesta lehdestä.


Venäjän apulaispuolustusministerien Anatoli Antonovin ja Arkadi Bahinin lisäksi luetteloon kirjattiin kolme muuta Venäjän ja 14 Ukrainan kansalaista sekä yhdeksän järjestöä tai yritystä.

Listalle joutuneilta on kielletty matkustaminen EU:n alueelle ja heidän varallisuuttaan on jäädytetty rangaistukseksi heidän osallisuudestaan Ukrainan kriisiin.

Ukrainalaisista pakotteita määrättiin muun muassa itsenäiseksi julistautuneen Donetskin alueen puolustusministeriön tiedottajalle Eduard Basurinille. Kaikkiaan lista on nyt 151 ihmisen ja 37 järjestön tai yrityksen mittainen.

EU:n ulkoministerit sopivat pakotteista viime kuun lopussa, mutta niiden toimeenpano jäädytettiin Minskiiin kaavaillun rauhankokouksen hyvien tulosten toivossa.

EU:n huippukokouksessa torstaina, heti Minskin kokouksen jälkeen, pakotteet päätettiin sittenkin panna toimeen rauhanponnisteluista huolimatta. Niillä halutaan rankaista Mariupolin kaupunkiin tammikuun lopussa tehdystä raketti-iskusta, jossa kuoli kymmeniä siviilejä.

Äänestä

itä trollit pakotelistalle.

Äänestä

No,kyllä ne vielä turpiinsa saavat kunnolla, kun aikansa kerjäävät.

Äänestä

USA, NATO iskevät seuraavaksi taas Syyriassa, missä on Venäjän tukikohta sekä Iranissa, joka käy mm. ydinvoimalaitoskauppaa Venäjän kanssa.

Niinistölle annetaan vielä aikaa harjoitella USA:n ja Naton kanssa ja vastaanottaa F-35:t jos niistä koskaan tulee mitään.

Ja sitten alkaa hyökkäys Suomestakin, ehkä 2017 tai 2018 niin että Niinistö valituttaa itsensä sodan avulla uudestaan presidetiksi.

Äänestä

Olet oikeassa. Tämä kuuluu suunnitelmaan:

Jokainen normaali jo ymmärtää, että USA:n, NATO:n, EU:n, Suomen asettamilla talouspakotteilla USA, NATO, Suomi yrittävät heikentää Venäjää taloudellisesti ennen kuin ne hyökkäävät Venäjälle.

Ukrainan valloitus ei onnistunut. Sitä kautta USA, NATO, Suomi eivät voi hyökätä Venäjälle.

Nyt alkaa uho Pohjolasta mm. Suomesta kun yritys Georgian kauttakin epäonnistui.

Äänestä

Itä trollit on raivona kun Eu: idän ja sen mielistelijät kuriin.

Äänestä

Viime kerralla ulkoministeri Tuomioja kirjoitti EU:n pakotepäätökseen erivän mielipiteen, että ajoitus on väärä pakotteille, koska rauhanneuvottelut olivat käynnissä.

Nyt USA, NATO, EU, presidentti Niinistö, pääminisreri Stubb, puolustusministeri Haglund uhkasivat Tuomiojaa ja pitivät huolen siitä, että Tuomioja ei voinut kirjata eriävää mielipidettä, vaikka Venäjä, Saksa, Ranska olivat saaneet rauhan aikaan Ukrainaan.

Äänestä
  • Tiltu on taas täysin eksyksissä. Pakotteet sovitaan EU:ssa.
    Selväksi on käynyt , että EU katsoo Vneäjän apulaisministeriuen järjestänbeen joukkoja UKrainaan. Siksi he ovat listalla.

    "vaikka Venäjä, Saksa, Ranska olivat saaneet rauhan aikaan Ukrainaan."

    Paksua valetta. Kyseessä on tulitaukosopimus, jota Venäjä ei saa kapinallisia noudattamaan.

    Äänestä

Itä trollit pakotelistalle.
Itä mielistelijät paniikissa rupla syöksyy

Äänestä
  • Koska itä trollit lisätään listalle?

    Äänestä

Venäjän trollaus otetaan tosissaan – päättömyyksiä ammutaan alas

Äänestä

Venäjän oligargit protestoivat jo putinfasistin toimia muuta maailmaa vastaan. Putin saa olla varpaillaan ja katsoa taakseen.

Äänestä

Myös r.......n mieliset pakotelistalle

Äänestä

kaikki r.....n mieliset pakotelistalle

Äänestä

Lista paisuu.

Äänestä

Itä trollit listalle jotka jankkaa r….n puolesta Länsimaita vastaan

Äänestä

kätyrit listalle

Äänestä

Natoon

Äänestä

Venäjä pisti jo aiemmin EUn virkamiehet ja päättäjät listalle

Äänestä
  • r......n mielinen valehtelee taas r.....n pakotteilla ei ole mitään merkitystä mihinkään. Hienoa että r......n sikailijat pakotteiden piiriin nopeasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    r......n mielinen valehtelee taas r.....n pakotteilla ei ole mitään merkitystä mihinkään. Hienoa että r......n sikailijat pakotteiden piiriin nopeasti

    Ei kyllä EUn pakotteillakaan ole mitään merkitystä Venäjälle kun ne on henkilöpakotteita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kyllä EUn pakotteillakaan ole mitään merkitystä Venäjälle kun ne on henkilöpakotteita

    r......n varat jäädydetään ja omaisuus takavarikkoidaan matkustaminen evätään ym ym, r.....ä ei pysty kun eväämään. matkustamisen r.....n puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kyllä EUn pakotteillakaan ole mitään merkitystä Venäjälle kun ne on henkilöpakotteita

    kyllä kätyri niillä on suuri merkitys, r......ä varmuudella kärsii todella suuresti ja kun r.....t ja rahat ei liiku Eurooppaan putte on pulassa

    Äänestä

Tiltu+meni+sekaisin+kun+Venäjän+42%+Vodkan+puhtaan+valmistus+siirtyisi+Ukrainaan+joka+olisi+Venäjän+sokeitten+lasten+äitienkin+suuri+toive.Eikö+enää+kuunnella+naisten+eikä+isoäitien+ääntä????

Äänestä

itä vinkujat listalle

Äänestä
  • Länsivonkujat jo laitettiin listalle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Länsivonkujat jo laitettiin listalle

    r....n pakotteet ei merkitse mitään

    Äänestä

Tuleva sota mitätöi USA:n teloituslistat ja USA:n ja Britannian koko johto hirtetään Nünbergissa.

Äänestä
  • Harmi kun Biden joutuu köydenjatkoksi, olishan sitä naurettavaa pelleä ollut mukava seurata.

    Äänestä

putte ja luka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitäsnyttiltut kirjoitti:

19 uutta nimeä EU:n pakotelistalle - mukana Venäjän sotilasjohtoa
EU on lisännyt Venäjän puolustusjohtoa pakotelistalleen.
Unionin tänään julkaisemalla uudella pakotelistalla ovat muun muassa Venäjän varapuolustusministerit Arkadi Bakhin ja Anatoli Antonov sekä armeijan apulaisesikuntapäällikkö Andrei Kartapolov.

Yhteensä uudella pakotelistalla on 19 henkilöä Venäjältä ja Ukrainasta sekä yhdeksän organisaatiota.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu