Suomen, Ruotsin ja USA:n lentosotaharjoitukset

Expressen-lehden saamien tietojen mukaan Ruotsin ulkoministeriö on luvannut, etteivät sen lentokoneet laskeudu Viron maaperälle kevään harjoituksissa, joihin Suomikin osallistuu.
http://yle.fi/uutiset/lehti_ruotsi_taipui_venajan_vaatimuksiin_amarin_sotaharjoituksessa/7807884

Venäjän suurlähettiläät ovat pyytäneet Suomelta ja Ruotsilta lisätietoja Yhdysvaltojen kanssa järjestettävästä ilmavoimien harjoituksesta, kertoo Expressen-lehti.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015021619204422_ul.shtml

Eikös tällaiset lentosotaharjoitukset yleensä ole salaisia, eikä niistä juuri hiiskuta ulkopuolisille. Venäjän koneet lentelevät jopa toisen maan ilmatilaan saakka, väittäen aivan toista. Aika rohkeaa kertoa venäläisille ennakolta missä lennämme ja missä taas emme lennä. Ei oikein uskottavaa maaanpuolustusta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikista sotaharjoituksista annetaan tieto sivullisille ja niillä on oikeus lähettää niihin tarkkailijoita, näin on myös Venäjän omissa sotaharjoituksissa ja kaikki maat myös lähettävät niihin tarkkailijoita, myös Suomi lähettää tarkkailijoita ja ottaa niitä vastaan kun on sotaharjoituksia.

Näin sovittiin ETYK kokouksissa aikanaan ja näin on menty jo vuosikymmeniä.

Äänestä
  • Ei tuossa siitä ollut kysymys, oli kysymys samanlaisesta ällöttävästä matelusta kuin viime kerralla, "Ei me teitä loukata, mutta loukatkaa te Suomen ja Norjan alueita niin paljon kuin haluatte, ei linnoittaminen teitä vaaranna". Minä niin tiesin ettei sen enempää EU kuin Ruotsikaan tule taaskaan tekemään yhtään mitään. NATOON olisi pitänyt liittyä jo 1994.

    Äänestä

Sitä "pohjoismaista puolutusyhteistyötä" kuten viime kerralla. Viimeksi oli pelko perseessä siitä mitä paskova sanoo Ahvenanmaan linnoittamisesta, nyt kyselläänkin jo ihan avitaatioon mielipidettä. Mikä järki on yrittää ruotsalaisten kanssa mitään yhteistyötä, jos kerta aina ovat peloissaan siitä mitä Kremli sanoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄmärinSusi kirjoitti:

Expressen-lehden saamien tietojen mukaan Ruotsin ulkoministeriö on luvannut, etteivät sen lentokoneet laskeudu Viron maaperälle kevään harjoituksissa, joihin Suomikin osallistuu.
http://yle.fi/uutiset/lehti_ruotsi_taipui_venajan_vaatimuksiin_amarin_sotaharjoituksessa/7807884

Venäjän suurlähettiläät ovat pyytäneet Suomelta ja Ruotsilta lisätietoja Yhdysvaltojen kanssa järjestettävästä ilmavoimien harjoituksesta, kertoo Expressen-lehti.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015021619204422_ul.shtml

Eikös tällaiset lentosotaharjoitukset yleensä ole salaisia, eikä niistä juuri hiiskuta ulkopuolisille. Venäjän koneet lentelevät jopa toisen maan ilmatilaan saakka, väittäen aivan toista. Aika rohkeaa kertoa venäläisille ennakolta missä lennämme ja missä taas emme lennä. Ei oikein uskottavaa maaanpuolustusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu