Puolustusministeriön vuoro sekoilla Viro-kuviossa

Kun Ruotsin lehdistö paljasti, että presidentti Niinistö oli valehdellut Suomen kansalle ja medialle kun hän totesi, että 'en tiedä enkä ole kysynytkään, mitä mieltä Venäjä oli Suomen osallistumisesta USA:n, Viron ilmasotaharjoitukseen Venäjää vastaan' niin nyt ylipäällikkö Niinistö on selvästi pyytänyt puolustusministeriön pelastamaan hänet.

Ja taas mennään pikkujutistia, selitetään, mitä Niinistö on sanonut ja ei ole sanonut ja mihin aikaan on sanonut ja ei ole sanonut.

Kun puolustusministeriön yksinkertaiset sotilaat eivät muuta keksineet niin he yrittävät esittää, että Venäjä oli yhteydessä Suomeen vasta 3 päivää sen JÄLKEEN kun Niinistö oli tehnyt Viro-päätöksensä.

Puolustusministeriö ei kerro eikä Niinistökään, miten Niinistö muka osasi tehdä Venäjän vaatimuksen mukaisen harjoituspäätöksen 3 päivää ENNEN kuin Venäjä otti yhteyttä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Puhdasta tiltupuppua.

Lähetystö kysyi lisätietoja viime maanantaina.

PLM on kertonut TOTUUDEN. Tiltujen valeet eivät vaikuta asiaan.

Niinistö ei tehnyt Viron harjoituksesta päätöstä, vaan se tehtiin utvassa yhteisymmärryksessä.

Tiltujen valeet ovat lapsellisen avuttomia.

Äänestä
  • Ai nyt se ei olekaan vain Niinistö vaan koko Utva joka tiesi muka 3 päivää aikaisemmin, mitä Venäjä tulee vaatimaan Viron sotaharjoitukselta.

    Äänestä

Noin siinä käy kun puolustusvoimiin värväytyy vain älyllisesti lahjatonta väkeä. Puolustusministeriön upseerivirkamiehet eivät selvästikään seuraa Ruotsin mediaa kun eivät osaa ruotsia.

Ruotsin mediassa myönnettiin reilusti, että Venäjä vaati Ruotsia ja Suomea välttämään hävittäjiensä laskeutumista Viroon ja käyttämästä Viron maaperää sotaharjoituksessa, minkä Ruotsi ja Suomi päätöksessään sitten ottivat huomioon.

Nyt puolustusministeriö yrittää tehdä Niinistöstä jotain selvännäkijää.

Äänestä

Selvännäkijä-Sauli tiesi intissä jonkun Selvännäkijä-everstiluutnantin, joka katsoi pallosta.

Äänestä

Taas Seko-Niinistöä pelastetaan. Valtion hallinto ei ehdi muuta tekemäänkään. Ulkoministeriö ja diplomaattikunta pelastaa Niinistöä vielä Münschenin Venäjä-uhoilusta ja nyt jo puolustusministeriö.

Äänestä

Ainoastaan Tiltu itse on sekoillut tässä asiassa!

Suomi ei ole missään vaiheessa luvannut Venäjälle olla käyttämättä Viron kenttiä!

Äänestä

Niinistö on käskenyt Haglundin valehtelemaan Viro-sotaharjoituksesta ja Haglund on kiristänyt Ruotsin komentaja Sverker Göransonia auttamaan.

Äänestä

Alkuperäiset sekoilijat ovat presidentti Niinistö ja puolustusministeri Haglund, jotka eivät ymmmärtäneet eivätkä älynneet ottaa Venäjän näkemyksiä huomioon.
Ruotsi tajusi ja sitten tajusivat tomppelimmekin.

Äänestä

Haglund uskollisena partiopoikana käski puolustusministeriön sotilasvirkamiehiä pelastamaan presidentin, ja yksinkertaisia sotilaita kun ovat, keksivät pelata päivämäärillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TaasPikkujuristia kirjoitti:

Kun Ruotsin lehdistö paljasti, että presidentti Niinistö oli valehdellut Suomen kansalle ja medialle kun hän totesi, että 'en tiedä enkä ole kysynytkään, mitä mieltä Venäjä oli Suomen osallistumisesta USA:n, Viron ilmasotaharjoitukseen Venäjää vastaan' niin nyt ylipäällikkö Niinistö on selvästi pyytänyt puolustusministeriön pelastamaan hänet.

Ja taas mennään pikkujutistia, selitetään, mitä Niinistö on sanonut ja ei ole sanonut ja mihin aikaan on sanonut ja ei ole sanonut.

Kun puolustusministeriön yksinkertaiset sotilaat eivät muuta keksineet niin he yrittävät esittää, että Venäjä oli yhteydessä Suomeen vasta 3 päivää sen JÄLKEEN kun Niinistö oli tehnyt Viro-päätöksensä.

Puolustusministeriö ei kerro eikä Niinistökään, miten Niinistö muka osasi tehdä Venäjän vaatimuksen mukaisen harjoituspäätöksen 3 päivää ENNEN kuin Venäjä otti yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu