Mitä kiihkeämmäksi Lännen propaganda muuttuu, kun tulee pahasti takkiin, sitä rikkaammaksi Putin tulee, ainakin Lännen mediassa.
Omaisuus on kasvanut Ukrainan kriisin aikana jo miljardista sataan miljardiin, ainakin. Kohta jo 1000 miljardia ja sitten lopulta Putin omistaakin koko maailman yhteenlasketus omaisuuden.
Häpeän asua Lännessä. Tämä on aivan liian häpeällistä Lännen medialle.
Omaisuus on kasvanut Ukrainan kriisin aikana jo miljardista sataan miljardiin, ainakin. Kohta jo 1000 miljardia ja sitten lopulta Putin omistaakin koko maailman yhteenlasketus omaisuuden.
Häpeän asua Lännessä. Tämä on aivan liian häpeällistä Lännen medialle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No niin, tuon mukaan hän on siis ylivoimaisesti maailman rikkain ihminen, jolle eivät pärjää esimerkiksi Bill Gates ja muut IT-miljardöörit edes yhteenlaskettuina.
Kuinka rikkaita ne muut Diktaattorit sitte on.Luulenpa että Putini pystyy omaisuutensa koon määräämään juuti sen kokoiseksi kun itse haluaa.
Autistisen ja Aspengrenin synroomaa sairastavan rosvo putinin omaisuus oli ennen Ukrainan sotaa 145 miljardia euroa, on tuokin jo sellainen omaisuus jotta sitä ei puttiinin kokoinen pikkujättiläinen, ole yksin kerinnyt varastamaan, vaan apuvarkaista on pitänyt olla ainakin yksi vasikkahaallinen ! Venäjää on aina hallinneet rosvot ja murhaajat, samoin kuin noita muitakin itäisiä slobolandioita !
https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0CB4QFjAA&url=http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288683218512.html&ei=39PiVN3YHoL5UuqLgMAP&usg=AFQjCNFp_0obJgUg6oFGJpYHgquUpts3Eg&sig2=vC-LtCUvLf2lsj3lMUd-7A&bvm=bv.85970519,d.d24
Late Lapista. SSSS Ry!
Putinin käytössä on parikymmentä palatsia, huvilaa, metsästysmajaa. Esimerkiksi Valdai-järven huvilassa Putinilla on oma keilarata, elokuvateatteri ja kotikirkko.
Hänellä on myös 58 lentokonetta ja helikopteria. Lentokoneessa kerrotaan olevan 75 000 dollarin wc-tila.
Putinilla on myös neljä huvijahtia. Hänen ranteessaan on kuvattu 11 luksuskelloa. Putinilla on nähty esimerkiksi noin 86 000 euroa maksavat Patek Philippe Perpetual.
Eli aivan normaal diktaattorimeininkiä Venäjän maalla johtajansa puolesta.
Kansa kun ei osaa parempaa itselleen vaatia niin hyvä, että edes joku sitä itselleen vaatii ja haalii...
Kukas näitä juttuja kertoilee?
Samaa luokkaa taitavat olla kuin asperger-tarinat ja nuo näkymättömät tankit ja sotilaat siellä Itäukrainassa.
Oletteko muuten nähneet Porosenkon omistaman linnan Kiovassa? Janukovitsin talo oli kuin vaja siihen verrattuna. Porosenkon linnasta on aika vähän kirjoiteltu Lännen mediassa.
Putinin käytössä on miljoona palatsia ja suklaakuningkaalla pelkkä pannutupa kellarissa, jos Lännen mediaan on uskomista.
Aivan oikein!Mies tietää mistä kirjottaa,Porosenkko on monimiljardööri ja naiset tienaavat 40 euroa kuukaudessa sekin pimeänä.
Poroshenko rakentelee kauniita suihkulähteitä kun kansa näkee nälkää ja maata johtaa juutalaisjuntta jonka päämajan seinää koristaa Lenin kuva,kunnon juutalaisesta
Tässä nähdään,että ahkeruus palkitaan.
Putin on ahkera ja vaatimaton.Esiintyy ilman paitaa.MUTTA miksi ei näytä myös etuveitikkaansa.Se tehoaisi köyhiin venäläisiin.Sillä heitäkin on.Putin muuten aloittaa kolmannen maailmansodan,ja siinä ryssät tuhotaan.