Jehovan todistajat pelottelevat lapsia kuolemalla

Jehovan todistajien uudessa lasten videossa opetetaan, että jos ei keskity kokouksessa, voi kuolla.

Tämä siis lapsille jotka joutuvat istumaan monta tuntia viikossa kuuntelemassa aikuisille suunnattua ohjelmaa.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s357.html
28206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Lahko siis ei anna hyväksyntää sille että Jehova on luonut lapset lapsiksi, joilla on rajallinen keskittymiskyky, eikä heitä ole keskittymään tarkoitettukaan, vaan oppimaan leikkimällä, jolloin, kun he ovat kasvaneet isoiksi, heidän tulisi olla kypsiä ja itsenäisiä vastaamaan haasteisiin jopa vaikka värvärikaksikko tulisi ovelle vartiotornineen

Äänestä
  • Luen huvittuneena väitettä. Mitä meillä maailmassa tänään??
    Jos aiotaan johonkin, on aloitettava todella pienenä ja keskityttävä, sekä panostettava. Esim. musiikki. Kuinka pienestä ja kuinka kova on se meno.
    Tai baletti jne. jne. Mutta, jos ei ole tarkoitettu kuin kadunlakaisijaksi tai baskiauton kuljettajaksi, siihen koulutukseen riittää pienempi panostus. Sen harjavarressa kerkiää kirjoittamaan aikuisenakin. En aliarvioi tehtäviä, kaikki on tärkeitä.
    Mutta, leikkimällä ei opita ammattisoittajaksi, ei yhteen sun toiseen vaativaan tehtävään.

    Äänestä

  • mietinäänvälillä kirjoitti:

    Luen huvittuneena väitettä. Mitä meillä maailmassa tänään??
    Jos aiotaan johonkin, on aloitettava todella pienenä ja keskityttävä, sekä panostettava. Esim. musiikki. Kuinka pienestä ja kuinka kova on se meno.
    Tai baletti jne. jne. Mutta, jos ei ole tarkoitettu kuin kadunlakaisijaksi tai baskiauton kuljettajaksi, siihen koulutukseen riittää pienempi panostus. Sen harjavarressa kerkiää kirjoittamaan aikuisenakin. En aliarvioi tehtäviä, kaikki on tärkeitä.
    Mutta, leikkimällä ei opita ammattisoittajaksi, ei yhteen sun toiseen vaativaan tehtävään.

    Onko rukoileminen ammattiin verrattavissa?
    Titteli: Ammattirukoilija.

    Pienemmällä panostuksella voi kehittyä korkeintaan keskinkertaiseksi amatöörirukoilijaksi, mutta Jehovan todistajan lapsi koulutetaan väkisinkin rukoilemisen ammattilaiseksi.
    Lapsen ei tule oppia leikkien, vaan keskittymällä ja jatkuvalla harjoituksella.

    Samalla innokkuudella pitäisi sitten opettaa paljon muutakin.
    Pelkkä rukous ei tuo leipää pöytään.

    Äänestä

Jos ei lapsi opi kuuntelemaan
annettuja ohjeita,
kuolee taatusti.
--no joo, olkoot kakrut vaan villejä,
leikkikööt hippasta kirkon penkissä
ja juoskoot suoraan auton alle kirkon parkkipakalla,
----ei lapsia saa vaatia
KUUNTELEMAAN,ei-ei ei!!!!

Äänestä

Kaikki kuolee aikanaan
taatusti
Pitäskös lapsille valehdella, ettei ne kuolekaan?
Johanneksenpoika on sitä mieltä ettei lapset kuole?

Äänestä
  • Ei tarvitse valehdella, etteivät kuole. Mutta ei tarvitse myöskään pelotella kuolemalla, joka seuraa, jos ei tottele amerikkalaista kirjapainofirmaa. Hassusti päin käänsit tuon asian, mieti vähän.

    Äänestä

Näin sannooppi Raamattu. Jes.54:9. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, sen minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. Se oli kova tulva, siinä kalatkin hukkuivat.

Äänestä
  • No tuleva harmagedon on sen verran kova action tapahtuma, että taitaa siinä se muinainen tulvakin jäädä toiseksi ja kuoleehan harmassa myös huomattavasti enemmän ihmisiä.

    Äänestä

Lapsille voi puhua kuolematakin, mutta sen voi tehdä oma vanhempi turvallisen ilmapiirin kodissa.
Pikkulapsen hengelliset tarpeet kodin ulkopuolella ovat tyystin erilaiset. Pikkulapsia ei saa viedä lahkotiloihin.

Äänestä
  • Lapsia ei viedä kirkkoonkaan
    vanhat mummot siellä vaan jumalanpalveluksissa istuu
    ihan turhaa kotkotust noi veisaamiset ja raamatut yleensäkin
    kattos vaan kivojaleffoja senkin ajan
    seuraavassa leffassa se äsken kuoliaaksilyöty kundi taas käveli ihan terveenä,
    joten kakrut voi sit kiinnostuneena koklata,
    miten äkkiä leikkikaveri virkoo jos sitä iskee haloola tai kivellä päähän
    -ei-ejj,
    eii lapsia saa kehottaa kuuntelemaan,
    niitten on annettava vaeltaa kuten koululuokassakin hilluvat
    saaden opettajat vaihtamaan ammattia...

    Äänestä

  • Ei missään tapauksessa lahkotiloihin. Heidät on vain opetettava noitten maailman pelien kautta kaikkeen saastaan. Ne on niin hirvittävän kauniita otuksia, sekä sotapelit, ne oivasti maailmassa opettaa miten tapetaan niin lapsenmielisesti.
    http://pelikone.fi/pelit/sotapelit/Monster-War-Zone/14599

    Meillä ateistisessa maailmassa eletään hieman kaksinaamaisesti.

    Äänestä

  • Siis on kaksi vaihtoehtoa: jatkuva rukoileminen tai saastaisten sotapelien pelaaminen.

    Vanhemmat! Miten valitsette?

    Äänestä

No sehän on arkipäivää sillä . .

Sillä se hymyilevä todistaja joka ovesi takana seisoo kehuen sinut ja asuntosi ja on muutenkin mielin kielin, ei hän kerro sinulle, että 99,99% maapallon ihmisistä tapetaan ja pian sinut mukaan lukien jos et ota heidän uskontoaan vastaan. Ja tätä pian koittavaa harmagedonia teurastuksen päivää ne todistajat lapset mukaan lukien odottavat enemmän kuin mitään muuta.

Äänestä

Entinen todistaja Valkila (lahkosukuun syntynyt) kertoi tv:ssä tuosta lasten pelottelusta. Lapsi saatetaan pelkäämään että jos hän vaikka ottaa karkin luvatta, niin yöllä tulee jehoova ja tappaa.
Lahko ei ota huomioon lapsen suhteellisuustajun puutetta, ymmärryksen heikkoutta, vaan käyttää niitä hyväkseen.

Äänestä
  • No, joo. Hieman uskoa ja realismia kuunteluun. En ottaisi kaikkia juttuja vakavasti.
    Sen tosin tiedän, että ateistinen äiti otti lastaan kurituksessa niin, että uhkasi tämän surmaamisella. Aikaa on teosta paljon, mutta kumpikin elää vielä. Siinä on enemmän uhkaa, kuin muulla

    Äänestä

  • Ateismi ei ota kantaa lasten kasvatukseen, vaan jumalan olemassaoloon.
    Lapsiin suhtautuminen on totalitäärisessä lahkossa yhteistä, ennen siellä oli vessoissa risut piiskaamiseen, kun parivuotiaat eivät jaksaneet itkemättä kuunnella puhetta, jota eivät ymmärtäneet.
    Vaikka vanhempien tuomiot käräjillä lastensa pahoinpitelyistä ovat poistaneet risut, on lahko lahko. USA:ssa on esim. laadittu valehteluopas lastenhuoltokiistoja varten. Se korostaa että lapselle lahkosta koituva rasitus on vähäteltävä, valehdeltava, kiellettävä, jotta lahkon huoltajuus voitettaisiin (lue: saataisiin kasvatettua vartiotornikaupustelija).

    Valehteluopas löytyisi esim. sivuilta
    veljesseura.org

    Äänestä

Eivät pelottele kuolemalla. Missään videossa ei sanota, että "jos et keskity kokouksessa niin kuolet" -tyyliin. Jos kuulette jostakin, että "he pelottelevat lapsia kuolemalla", niin muistakaa ettei kannata uskoa kaikkea mitä netissä tai tv:ssä sanotaan.

Äänestä
  • Kyllä pelottelevat. Kuuntele kokouksessa, niin se voi pelastaa. Eli jos et kuuntele, niin et pelastu. Sama asia.

    Äänestä

  • Miksi valehtelet? Eihän videosta voi mihinkään muuhun lopputulokseen tulla.

    Äänestä

  • wrgwrgw 20.2.2015 09:22

    " Miksi valehtelet? "

    -Se on todistajan työ, tunnusmerkki ja pelastusvaatimus.
    Lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti , eivät ilkeä sanoa valehtelevansa.
    Löytyy: Watchtower 1957 May "use theocratic war strategy"

    Jotta sinä, lahkoon kuulumaton, et saisi kielteistä kuvaa lahkosta. Sinut tarkoitetaan ensin rakkauspommittaa hyväksymään lahko, ja kastella käymisen jälkeen aikanaan tulevat ikävämmät asiat esiin.

    Äänestä

  • Sevillanpartituuri kirjoitti:

    wrgwrgw 20.2.2015 09:22

    " Miksi valehtelet? "

    -Se on todistajan työ, tunnusmerkki ja pelastusvaatimus.
    Lahkoslangilla teokraattinen sodankäynti , eivät ilkeä sanoa valehtelevansa.
    Löytyy: Watchtower 1957 May "use theocratic war strategy"

    Jotta sinä, lahkoon kuulumaton, et saisi kielteistä kuvaa lahkosta. Sinut tarkoitetaan ensin rakkauspommittaa hyväksymään lahko, ja kastella käymisen jälkeen aikanaan tulevat ikävämmät asiat esiin.

    **use theocratic war strategy**--
    jutussa kerrotaan
    Jeesuksen esiäidistä Rahabista joka VALEHTELI.
    ajjaj.
    ja kelpasi juuri siksi Jeesuksen esiäidiksi
    hirveetä pahuutta se Raamattu siis opettaa...

    Äänestä

Jos lapsi osoittaa vähänkään pientä kapinointia tai villiyttä kokouksissa niin kyllä sitä tulella ja tulikivellä heti uhkaillaan koska pienimmässäkin asioissa uhkaillaan ja puhun ihan kokemuksesta.

Äänestä
  • kyllä lasten on saatava piirrellä kokouksen aikaan
    hämähäkin kuvia eteisen ja salin seiniin
    ja
    on saatava hyppiä ja pomppia ja
    karjua/kiljua ja rääkyä

    KOSKA
    niinhän ne lapset saavat KOULUSSAKIN tehdä
    silleen ne oppivat opiskelemaan Ylioopistossa,
    sielläkin saa rääkyä ja pomppia luentosalissa :D

    Paikoillaan oleva lapsihan on satavarmasti SAIRAS,
    eihän
    NORMAALI laps ole kokouksessa/koululuokassa paikallaan ja kuuntele!!!!

    Äänestä

  • koettuon
    20.2.2015 09:52

    Jos lapsi osoittaa vähänkään pientä kapinointia tai villiyttä kokouksissa niin kyllä sitä ___tulella ja tulikivellä__ heti uhkaillaan /////
    joo niin ne jt:t
    HELVETILLÄ lapsiaan pelottelee,
    kamalaa ....

    Äänestä

  • helvetilläpelottelee kirjoitti:

    koettuon
    20.2.2015 09:52

    Jos lapsi osoittaa vähänkään pientä kapinointia tai villiyttä kokouksissa niin kyllä sitä ___tulella ja tulikivellä__ heti uhkaillaan /////
    joo niin ne jt:t
    HELVETILLÄ lapsiaan pelottelee,
    kamalaa ....

    Ainakin vielä 70 luvun loppupuolella jt:t odottivat harmagedonin olevan taivaalta satelevia tulikiviä ja näitä piirroksia löytyy ihan sen ajan lehdistäkin. Ja kyllä sillä kuolemalla aina oltiin uhkailemassa joten ei jäänyt lapselle epäselväksi mitä seuraa ja vanhemmat laittoivat vielä omia uhkauksiaan Jumalanki puolesta ja ihan pikku asioiden takia, vaikka kyseessä olisi kilttikin lapsi.

    Äänestä

  • harmallapeloteltu kirjoitti:

    Ainakin vielä 70 luvun loppupuolella jt:t odottivat harmagedonin olevan taivaalta satelevia tulikiviä ja näitä piirroksia löytyy ihan sen ajan lehdistäkin. Ja kyllä sillä kuolemalla aina oltiin uhkailemassa joten ei jäänyt lapselle epäselväksi mitä seuraa ja vanhemmat laittoivat vielä omia uhkauksiaan Jumalanki puolesta ja ihan pikku asioiden takia, vaikka kyseessä olisi kilttikin lapsi.

    Eikös uudessa vartsikassakin taas tulella ja tulikivellä hekumoida . . . .

    http://i.imgur.com/FTaE2uC.jpg

    Äänestä

HypitäänVaan 20.2.2015 18:04

"karjua/kiljua ja rääkyä KOSKA niinhän ne lapset saavat KOULUSSAKIN tehdä silleen ne oppivat opiskelemaan Ylioopistossa, sielläkin saa rääkyä ja pomppia luentosalissa "

-Vartiotorni käydessään koulutusvastaista kampanjaa kirjoitti että yliopistoissa opitaan tupakoimaan (muun muassa). Kun tupakanpoltosta tehdään tutkimuksia jatkuvankinluonteisesti, niin sitten myös julkaistiin, että ammattikoulun oppilaista polttaa huomattavasti suurempi prosenttimäärä kuin yliopisto-opiskelijoista. Miten nykyään, siis sinun lähteesi , kirjoitttaako se että yliopistosta saa sukupuolitaudin ? (minkä muistelen olleen myös vanhastaan vartiotornin tietämä yliopiston ominaisuus).

Äänestä
  • Yliopiston kampuksella saa kyllä ihan mitä vaan.
    sukupuolitaudin,
    viinaa, tabuja ,huumeita.
    se on ihan oma yhteisö jossa on kiva hengailla
    luennoilla käyden niin et just-just pysyy Yliopistossa kirjoilla :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Infottaja kirjoitti:

Jehovan todistajien uudessa lasten videossa opetetaan, että jos ei keskity kokouksessa, voi kuolla.

Tämä siis lapsille jotka joutuvat istumaan monta tuntia viikossa kuuntelemassa aikuisille suunnattua ohjelmaa.

http://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s357.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu