Olen nähnyt aivan hirvittäviä painajaisia tästä palstasta ja sen pirupeikoista.
Hirvittäviä painajaisia tästä palstasta
3
57
Vastaukset
Parasta on se että ne peikot on todellisia uhkia
- kauhakauppias
Tissu perhana minkä taas teit, vasta hoksasin. Näin alkkiksena tuli
lueskeltua yliopiston alman akan kirjoituksia vuodelta 2015.
Ne palkkas tissun vissiin sinnekin päihdeääliöisenä oikolukemaan ja
suodattamaan kirjoituksia, ennen kuin se siirtyi tähän nettikauhoitteluun.
Täälläkinhän palstalaiset on jo nähneet sen vajavaiset kyvyt.
Joka tapauksessa, siellä lukee sanasta sanaan näin.
" Havaintojen mukaan maapallon pyörimisnopeus on hidastunut
2000 vuoden aikana 3 tuntia 51 minuuttia. "
Eli mun vaatimattoman laskuopin mukaan reilut 52 sekuntia
vuorokaudessa. Eihän tossa ole kuin noin puoli miljoonakertainen
heitto, se on hidastunut n. 900 miljoonan vuoden aikana tuon verran.
Ainoastaan päihdeääliöinen tissu homo on voinut laskea tuota
mittakaavaa olevan kömmähdyksen läpi, päihteiden läpeensä
lahottaman päänsä suodattamana.
Nyt tuotakin kämmiä joutuu jokainen v. 2015 yliopiston alman akan
ostaja tavaamaan, ainakin nämä alku painokset - saiskohan nuo nyt
tämänkin jutun myötä korjattua sen ehkä myöhempiin painoksiin.
Tottapahan ne on sen päihdeääliön jo potkineet siitä hommasta pois
tekemästä lisää samanlaisia päihtyneen mokailuja.
Työnnä tissu löylykauhaa perceeseen, ehkä sitten aikojen kuluttua
järki ja hoksottimet palaavat päihteiden lahottamaan päähäs. Löylykauhoilla voidaan pahoinpidellä ja uhkailla ihmisiä, mutta niistä voidaan myös ammentaa uutta voimaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637