Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää

SRO

Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.
Gal. 5:4

Aina löytyy rimoja, jotka pitäisi ylittää. Aina löytyy riman asettajia, joita täytyisi kuunnella. Mutta vapauden ilosanoma, evankeliumi, kertoo, että kaikenlaiset rimat on lyöty Golgatalla ristiin ja niille rimoille on laitettu mies meidän puolestamme. Tästä lainlaatijat eivät osaa riemuita eikä se heille riitä. Liian kevyttä tavaraa, tarvitaan suoritteita lisäksi. Jumalan Pojan veri ei siis riitä, vaan tarvitaan vielä ihmisen omaakin yritystä!

Tällä tavalla riveillä tai niiden väleissä opettaen ei suoda matkalla uupuvien virvottua raikkaan armolähteen luona. Ei sallittaisi väsyneen levähtää, vaikka Ristiinnaulittu itse sanoo: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Niitä, jotka estävät lähteelle pääsyn, vaivaa sama tauti kuin fariseuksia: Jumalan sanalle asetetaan ehtoja, joita se ei itse itselleen aseta.

20

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herätykseksi

      Niin aina löytyy niitä, jopa suurin valta osa krist. uskovista! Jotka haluaa kulkeutua tämän pahan vallassa olevan, saata tanaa tuomiokseen, onnettomuuksiksieen ja sodikseen palvelevan, Jumalan Sanan vastaisesti toimivan maailman / ihmiskunnan tuohujen ja politiikan myötä virrassa, muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukaisetsi elämään haluavia, joita ei niin kiinnosta, se kaikille hyväksi "Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskautta etsiminen", se jonka ohessa (vasta) se KAIKKI muukin pääsisi / alkaisi tulemeen, mitä kullekin, turvalliseksi ja turvatuksi, kaikinpuoliseksi hyvinvointi elämäksi ja tulevaisuudeksi tarvitaan. Kaikessa YHTENÄ jäsenistönä Täydellisyys (kaiken Oikean ja hyväksi olevan täyttymys) päämääräinen. Joka edellyttä sitä vasta virtaan ns. "uimista".

      Joka edellyttää näin RaamatunUT mukaisesti / Oikein eläviksi ja toimiviksi / vaikuttaviksi, paikkakunnittain ja alueittain, kansakuntien laajuisetsi YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikessa YHTÄ pitävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, Kristuksen Jeesuksen apostolista seurakuntaa ja seurakuntiaan jokaista jäsentään myöden keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävästi ja toimivasti rakentaviksi, jäsenistö verkostoksi / saumattomaan yhteistyöhön järjestäytymistä / yhdistymystä.

      Sanonta on: Kuolleet kalat kulkeutuu myötä virtaan, sinne likavesinen päätepaikkaa kohti. Elävät kalat uivat vastavirtaan, sitä elämän lähdettä ja antajaa kohden.

    • PasiToivonen

      >>Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.>>

      Myymälävarkaudesta on hyvä aloittaa, ja siirtyä sitten suurempiin "laittomuuksiin".

      • Siis onko myymälävarkaus sun mielestäs pienin rikos Jumalan lakia vastaan mitä on? Vai oliko se vaan hyvä kohta mistä aloittaa?
        Nimittäin kymmenen käskyä on kuin synnin karrikatyyripiirros. Siinä on karrikoituna kaikki synnit. Moosehan itse jo joutui nostamaan käskyjen määrää elianikanaan 613 kappaleeseen ja sen jälkeen niitä on tullut lisää kymmeniä tuhansia.
        Aadamin ja Eevan syntihän oli tottelemattomuuden seuraus, eikä niinkään se vielä että söivät puusta. Lukekaas uudelleen 1. Mooses 2:25 jossa he eivät ensin hävenneet alastomuuttaan. Sitten he rikkoivat Jumalan varoitusta olla syömättä "siitä puusta". Ei heitä heti ajettu paratiisista, vaan vasta 1. Mooses 3:8 eteenpäin kun he olivat syöneet mutta yrittivät vyörryttää syyn Jumalan päälle. Se rikkoi vasta nuo välit.
        Meidän vähäisin mutta silti suurin syntimme on siis se ettemme tunnusta asemaamme ja siksi Jumalan tahto on että tunnustamme Jeesuksessa Kristuksessa syntimme. Epäusko on siis syntimme numero 1.


      • susimäenkulkija

        Nyt en ota kantaa varsinaiseen aiheeseen armo-laki-kiistelyyn vaan menen suorastaan henkilökohtaisuuksiin eli Pasi Toivosen kommenteihin. Olen n. puolen vuoden ajan seurannut palstaa ja siellä on ollut silloin tällöin Pasin kommentointeja. Liekö sarkasmia vai mitä, mutta sangen kummallisia heittoja häneltä. OLen jotenkin ymmärtänyt, että Pasi on kristitty ihminen, mutta hänen kannanottonsa eivät kyllä vie kristinuskon sanomaa eteenpäin. Tietty täällä on monia kirjoittajia (mm ateisteja) , jotka kirjoittaa kristinuskon vastaisesti mutta se on eri ja selvä asia , kuin että kristitty vesittää asioita.


      • susimäenkulkija

        Lisäys edelliseen kommentointiin: ei tietty tuo minun arvosteluni Pasia kohtaan myöskään vie kristinuskon sanomaa erityisemmin eteenpäin kuin , että olisiko Pasilla miettimisen paikka kirjoitustensa suhteen.


      • Pasin_vodatus
        susimäenkulkija kirjoitti:

        Lisäys edelliseen kommentointiin: ei tietty tuo minun arvosteluni Pasia kohtaan myöskään vie kristinuskon sanomaa erityisemmin eteenpäin kuin , että olisiko Pasilla miettimisen paikka kirjoitustensa suhteen.

        Tämä selventää aika paljon: http://www.heinola.org/~patato/Paavola.html


      • susimäenkulkija

        En oikein ymmärrä mitä tekemistä antamallasi linkillä on kannanottoihini Pasi Toivosen suhteen. Ymmärrän näin että edellistä kommenttia ei Pasi ole kirjoittanut.


    • KriisusJestus

      Kaikki rikkomaan lakia, amen. Tämä on Jumalan tahto.

      • Selväksituli

        Siinä sitten yksi huono-osainen trolli näyttää omaa huono-osaisuuttaan trollaamalla.


      • Selväksituli kirjoitti:

        Siinä sitten yksi huono-osainen trolli näyttää omaa huono-osaisuuttaan trollaamalla.

        Ja heti perään toinen.


      • KriisusJestus

        Kuten tunnettua, lain rikkominen, varsinkin niin iso rötöstely että siitä saa vankilatuomion, on yksi yleisimpiä syitä miksi ihmisesta tulee helluntailainen.


    • 1213

      Niin, teoilla ei voi ansaita pelastusta, mutta ikuiseen elämään pääsee vanhurskaat ja vanhurskas on ihminen joka tekee vanhurskaita tekoja.

      Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
      1 Joh. 3:7-10

      Syntien anteeksianto ei tarkoita sitä, että mikään ei ole enää väärin. Moni tulee vielä pettymään kun kuvittelee, että sillä ei ole mitään väliä vaikka tekisi kuinka paljon pahuutta, kunhan silloin tällöin huutelee "herra, herra".

      "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka
      tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."
      Matt. 7:21-23

    • Minkä vuoksi te aina olette täällä vääristämässä Raamatun sanaa?

      3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain. 4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. (Gal 5:3-4)

      Kuten voimme kaikki huomata, niin tämä kirjoitus kertoo ympärileikkauksesta, eli juutalaisten lain teoista, joita pelkästään tekemällä ei tulla vanhurskaaksi, kuten juutalaiset väittävät.

      Ei siis ole kyse hyvistä töistä, ja ettei niitä kannata tehdä, vaan juutalaisten laista, jonka tekoja pelkästään tekemällä ei tulla vanhuskaaksi.

      Olkaa rehellisiä, jotta Jumalan sana voi saada teissä tilan.

      • YksinHän

        Vain Jeesus Kristus, eikä mikään muu!


      • YksinHän kirjoitti:

        Vain Jeesus Kristus, eikä mikään muu!

        Jos te, ette tee tekoja Kristuksessa, niin te ette pysy hänessä, ei hän teitä silloin voi pelastaa, kun ette häntä kuule.

        Olkaa siis rehellisiä, jotta voitte hänet tuntea ja hänen kauttaan tulla elämään.


      • syntinen
        mikko.ainasoja kirjoitti:

        Jos te, ette tee tekoja Kristuksessa, niin te ette pysy hänessä, ei hän teitä silloin voi pelastaa, kun ette häntä kuule.

        Olkaa siis rehellisiä, jotta voitte hänet tuntea ja hänen kauttaan tulla elämään.

        Minä en osaa parantaa sairaita, sokeita, rampoja jne herättää kuolleista. Olenko siis vailla toivoa?


      • syntinen kirjoitti:

        Minä en osaa parantaa sairaita, sokeita, rampoja jne herättää kuolleista. Olenko siis vailla toivoa?

        Mene jakamaan omastasi puutteessa oleville, äläkä tee sitä sen vuoksi, että ihmiset kiittelisivät, vaan tee se vain velvollisuutenasi Jumalan ja Herran palvelijana.

        Tärkeää on että me teemme sitä hyvää, mitä pystymme.


    • PasiToivonen

      >>Siis onko myymälävarkaus sun mielestäs pienin rikos Jumalan lakia vastaan mitä on? Vai oliko se vaan hyvä kohta mistä aloittaa? >>

      Luther pääsi aika lähelle Jumalan armon tuntemusta koska hän oli epäsuorasti vastuussa 100000 talonpojan teurastukseen. Itse en kehtaa ehdottaa joukkomurhaa, enkä kehota olemaan noudattamatta lakia, kuten SRO, mutta jos välttämättä haluaa elää lain ulkopuolella, lakia kannattaa rikkoa niin että lähimmäiselle aiheutuu mahdollisimman vähän vahinkoa. Punaisia päin käveleminen on toinen vaihtoehto.

    • PasiToivonen

      >>OLen jotenkin ymmärtänyt, että Pasi on kristitty ihminen, mutta hänen kannanottonsa eivät kyllä vie kristinuskon sanomaa eteenpäin. >>

      Kuulun kahteen seurakuntaan, ja olen aktiivisena jäsenenä kummassakin. Sillä perusteella minua voisi sanoa "super-kristityksi" - toisaalta se polttaa minut loppuun. Uskon hyviin tekoihin, en niinkuin SRO tai "Rosenius".

      • ilman_armoa

        Et niinkuin SRO tai "Rosenius"....
        Tarkoittaa että uskot omin voimin pääseväsi Jumalan edessä kelvollisena taivaaseen?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3880
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2037
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      808
    Aihe