Jumala Jeesuksessa antaa profetioita ihmisille

Jumala puhuu tavalla ja toisella ja kannattaa janota ja käyttää profetoisen armolahjaa ja Jumalan seurakunnassa on hyvä olla paljon profeettoja myös, samoin muita armolahjoja ja samoin jokaisella on hyvä olla Jumalan seurakunnassa paljonkin annettavaa, eikä vain taloudellista tukea vaan myös ihan konkreettista Jumalan Hengen vaikuttamaa hyvää hengellistä.

Jumalan seurakunnissa on tärkeää näitä asioita pitää esillä ja toimia siten kuin Jeesus on opettanut palvelijoittensa kautta Raamatussa ja anovat saavat ja sen tähden ei ole jos ei anota ja penseyteen viittaa tällainen välinpitämättömyys, vaikka tietenkään ei vastoin omaa sydämen tahtomista ja tekemistä tule ketään painostaa vaan innostaa runsaasti ja rohkaista ja kehottaa kuten Barnabas tästä tunnettiin ja Paavali on meitäkin opettanut näistä asioista.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin se onkin asia kun aloittaja kertoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumala_puhuu kirjoitti:

Jumala puhuu tavalla ja toisella ja kannattaa janota ja käyttää profetoisen armolahjaa ja Jumalan seurakunnassa on hyvä olla paljon profeettoja myös, samoin muita armolahjoja ja samoin jokaisella on hyvä olla Jumalan seurakunnassa paljonkin annettavaa, eikä vain taloudellista tukea vaan myös ihan konkreettista Jumalan Hengen vaikuttamaa hyvää hengellistä.

Jumalan seurakunnissa on tärkeää näitä asioita pitää esillä ja toimia siten kuin Jeesus on opettanut palvelijoittensa kautta Raamatussa ja anovat saavat ja sen tähden ei ole jos ei anota ja penseyteen viittaa tällainen välinpitämättömyys, vaikka tietenkään ei vastoin omaa sydämen tahtomista ja tekemistä tule ketään painostaa vaan innostaa runsaasti ja rohkaista ja kehottaa kuten Barnabas tästä tunnettiin ja Paavali on meitäkin opettanut näistä asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu