"Lainaus Helsingin Sanomien sivuilta, jossa anarkisti Suvi Auvinen kertoo toiminnastaan. Auvisen mukaan paikkojen rikkominen on ”taktinen valinta”.
”Jos asialla ovat anarkistit, paikkojen hajottamiselle on poliittinen motiivi. Jos esimerkiksi puoluetoimiston ikkuna rikotaan tai poliisiauto poltetaan, kyse on hyökkäyksestä poliittista vihollista vastaan.” Kun Sampo Terhon eurovaalitoimiston ikkunat syyskuussa kivitettiin, anarkistit halusivat siis hyökätä perussuomalaisia vastaan ja vaikeuttaa heidän toimintaansa.
Auvinen pohtii jutussa myös ihmisten tappamista vallankumouksen tullen ja varoittaa, että ”sortajien kannattaa pelätä” heitä:
– En minä vallankumouksen koittaessa todennäköisesti ole juuri ketään ampumassa. Historiassa ei taida olla yhtään vallankumousta, jossa ketään ei olisi kuollut, Auvinen sanoo."
Pekka-Ericin sukua? Hänhän oli myöskin vasemmistolaisia.
Kukas muuten olikaan se sosiaalivirkailija-vasemmistolainen, joka oli muistaakseni Tulva-lehden kannessa aseella uhkaamassa?
Joku noista Naisliitto Unionin puheenjohtajista, en muista oliko sama, oli muuten googlen mukaan Helsingissä sosiaalivirkailijana. Taitaa hänen kanssa tekemisissään olevat miehet saada lapsijutuissa hieman... eh... "tasapuolista" käsittelyä...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.