"Perussuomalaisten nuorisojärjestö kokoontuu Mikkeliin polttamaan EU:n lipun ja jakamaan markkoja".
http://www.hs.fi/politiikka/a1305929581894
Jos joku eksyy tulevana sunnuntaina Mikkelin kirkkopuistoon kello 16, näky voi olla yllättävä: Euroopan unionin lippu palaa ja perussuomalaiset nuorisopoliitikot jakavat ihmisille markkoja.
Kyse on siitä, että Perussuomalaiset Nuoret julkaisee viikonloppuna eurooppapoliittisen ohjelmansa. Siinä Suomen neljänneksi suurimman puolueen nuorisojärjestö julistautuu avoimen EU-vastaiseksi ja peräänkuuluttaa Suomen paluuta markkaan.
Järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen perustelee uutta, kovempaa linjausta "jättimäisten vallan keskittymien" vastustamisella.
"Historiasta pitäisi oppia, että nämä hankkeet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, kuten on käynyt Kalmarin unionin, natsi-Saksan ja Neuvostoliiton kohdalla, Roomasta puhumattakaan. Ei ole kivutonta hypätä liikkuvasta liittovaltiojunasta, mutta teemme sen mieluummin, kuin odotamme, että juna suistuu myöhemmin raiteiltaan. Nyt, jos koskaan", Tynkkynen sanoo tiedotteessa.
Nuorisojärjestö haluaa palauttaa ihmisten mieliin Suomen oman rahan. Sen takia se jakaa kolikoita vuosikymmenten varrelta, niin pitkään kuin niitä riittää.
"Uusi sukupolvi ei tiedä, miltä markka näyttää, sillä heillä on ollut vain euro. Me palautamme mieliin ihan konkreettisesti, ettei euro ole ollut käytössä aina, eikä euro ole ikuinen", toteaa tiedotteessa järjestön varapuheenjohtaja Aleksi Hernesniemi

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hieno tempaus! Putinkin tykkää! :)
Jaahas: siellä siis Nuoret Putinistit ry. tempaisee!
Ei taida Timo tykätä moisesta.
kohta kaatuu myös eurostoliittokin eikä kukaan huutele perään.