Ruumiin ylösnouseminen

Ap 2:34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,

2:35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'

________________

Ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin vaan hänen RUUMIINSA on pilaantunut ja mädännyt ja hävinnyt mutta hänen SIELUNSA elää TUONELASSA ! (vrt Luuk 16:19-31)

Tässä Psalmissa 16 taas Daavid profetiassaan ennustaa ennalta Jeesuksen kohtalon ja siitä Pietari kertoo Ap.teot. 2 luvussa !

Psalmi 16:10 Sillä sinä et hylkää minun SIELUANI TUONELAAN ("sheol") etkä anna hurskaasi nähdä KUOLEMAA.("šā-ḥaṯ")."

Ps 16:10 käyttää tässä juuri sekä "sheol" että "shahat" sanaa jotka joissakin kohdin molemmat käännetään suomenkielisissä raamatuissa usein erheellisesti "TUONELAKSI" !

"Shahat" merkitsee myös kuolemaa ja hävitystä."

šā-ḥaṯ = corruption = "pilaantuminen, mätäneminen"

Vrt. http://biblehub.com/lexicon/psalms/16-10.htm

UT:n jakeet Ap 2:27,31 ja 13:36 puhuu "katoavaisuudesta" käyttäen kreikan alkusanaa

"diaphthora" = "destruction","corruption" eli "tuho, hävitys"; "pilaantuminen, mätäneminen"

VERTAA:

2:27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta. (Vrt.Ps 16:10)

2:31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen RUUMIINSA näkevä katoavaisuutta.

13:36 Sillä kun DAAVID oli aikanansa Jumalan tahtoa palvellut, nukkui hän ja tuli otetuksi isiensä tykö ja NÄKI

KATOAVAISUUDEN" ( "tuhon,hävityksen"; "pilaantumisen, mätänemisen")

ELI Jeesuksen RUUMIS ei ollut tuhoutuva vaan nouseva ylös 3 pvä mutta Daavidin RUUMIS oli tuhoutuva ja katoava niin kuin meidän kaikkien ruumiille tapahtuu mutta ihmisen "elävä sielu" eli "minuus" jatkaa matkaansa ja eroaa ruumiista ja menee Tuonelaan ! :)))

Jeesus oli ryövärin kanssa ristin kuolemansa jälkeen TUONELASSA "paratiisissa", "Aabrahamin helmassa", "kolmannessa taivaassa"eli henkimaailmallisessa kuolleitten sielujen "välitilassa" ja siitä 1 Piet 3:18-20 ja 4:6 meille kertoo !

Ja sen jälkeen palasi KUOLLEESEEN RUUMIISEENSA takaisin ja nousi ruumiineen päivineen ylös !

Eli niin kuin Ps 16:10 ja Ap 2:31 kertoo;

Kristuksen SIELUA ei jätetty Tuonelaan ("sheol") eikä hänen RUUMIINSA saanut kohdata, pilaantumista ja hävitystä = ("šā-ḥaṯ") , vaan Kristus meni edellämme Jumalan oikealle puolelle Taivaaseen !

Lainaus Risto Santala Kirjasta Jumalan Valtakunta ON !

Oppi tuonelasta,

kuoleman jälkeisestä välitilasta, perustuu Raamattuun. Vanha testamentti puhuu tuonelasta 65 kertaa ja Uusi testamentti kymmenisen kertaa. Raamatun mukaan kuolema on synnin seuraus. Siksi Messias oli sovitustyöllään voittava kuoleman. Jo tämä elämä on tavallaan »kuoleman varjon maa», kuten Raamattu sanoo (Jes 9:1). Kuolemamme jälkeen ruumis maatuu (1 Moos 3:19, Job 21:26), mutta sielu menee tuonelaan (Ps 16:10). Tuonela on maallisen elämänsä jättäneiden kokoontumispaikka, niin vanhurskaiden kuin väärien. Se on samalla ylösnousemuksen odotushuone. Ihmisen persoona ja minä-tietoisuus sailyy yli kuoleman. Kuitenkaan »vainajahenkien» kanssa ei saa olla yhteydessä (5 Moos 18:11 ja 1 Sam 28:11-19). Jumalan silmä seuraa myös tuonelassa olevia (Ps 139:8).

Jeesus opetti, että tuonelassa on ikään kuin kaksi osastoa. Liittyen aikansa rabbien kielenkäyttöön hän puhui vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk 16:19-31), kuinka köyhä Lasarus vietiin »Aabrahamin helmaan» (16:22). Rabbit saattoivat nimittää tätä hyvän osan saaneiden osastoa myös paratiisiksi. Tästä oli kysymys, kun Jeesus lupasi ristillä toiselle ryövärille, että tämä on oleva samana päiväna Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk 23:43). Ryöväri aavisti Jumalan valtakunnan todellisen luonteen pyytäessään: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.»

Sama ajatus tuonelan ja taivasten valtakunnan todellisuudesta valahtaa esille, kun Pietari on tunnustanut Filippuksen Kesareassa, että Jeesus on »Kristus, elävän Jumalan Poika». Silloin Vapahtaja puhuu seurakunnastaan, jota »tuonelan portit eivät voita», ja antaa Pietarille »taivasten valtakunnan avaimet», niin että se, minkä hän »sitoo maan päällä», on oleva sidottu taivaassa, ja minkä hän »päästää maan päällä», on oleva päästetty taivaassa (Matt 16:13-19). Taustalla on heprean sanapari, joka merkitsee 'sitomista' ja 'vapauttamista'. Meillä ei ole oikeutta sulkea ketään taivasten valtakunnan ulkopuolelle, mutta meillä on oikeus sitoa ihminen Jumalan sanaan ja vapauttaa hänet tunnon taakoista. »Vapautus»-käsitteestä tulee nykyheprean 'synninpäästoä' merkitsevä sana. Muuan juutalaisen perimätiedon kuvaus kertoo, kuinka Messias istuu Rooman porteilla (kristittyjen luona) pitaalisten ja sairaiden rinnalla, »ja yhden hän sitoo ja toisen hän päästää». Näin Vapahtaja samastuu kärsivään ihmiseen.

Tuonelan huonompaa osastoa evankeliumi kutsuu »vaivan paikaksi». Jeesus kertoo, kuinka rikas mies oli saanut eläessään hyvää ja kuinka hän nyt itsekkyytensä vuoksi »kärsi tuskaa». Lasarus taas sai nyt vuorostaan »lohdutusta». Rikas mies pyysi, etteivät hänen veljensä »joutuisi vaivan paikkaan». Kertomuksesta käy myös ilmi, että tuonelan kahden osaston välille on »vahvistettu suuri juopa», niin että ihminen ei voi kuoltuaan enää vaikuttaa iäiseen kohtaloonsa.

Julistamme uskontunnustuksessamme, että Jeesus »astui alas tuonelaan». Hän oli siis tuonelassa kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan. Apostoli Pietari tulkitsee sen siten, että hän »meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille» (1 Piet 3:19). Uusi testamentti tiedostaa, että pakanatkin voivat yleisen ilmoituksen pohjalta »ehkä hapuilemalla löytää» Jumalan (Apt 17:27) ja että »jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen» (Apt 10:35). Joskus »pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii» ja niin he, »vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki» (Room 2:14). Kuitenkin Jeesuksen messiaaniseen tehtävään kuului, että hän astui alas, »maan alimpiin paikkoihin -- täyttääkseen kaikki» (Ef 4:9-10). Näin tuonelassa jo olevat pääsivät osallisiksi Jeesuksen sovitustyöstä saaden siellä mahdollisuuden vastaanottaa evankeliumin. Ilmestyskirja 1:18 kertoo, etta Kristuksella on »kuoleman ja tuonelan avaimet». Tämä vastaa juutalaisen perimätiedon ajatusta, että Messiaalla on »ylösnousemuksen avaimet».

otakoppi kirjoitti:

Lainaus Risto Santala Kirjasta Jumalan Valtakunta ON !

Oppi tuonelasta,

kuoleman jälkeisestä välitilasta, perustuu Raamattuun. Vanha testamentti puhuu tuonelasta 65 kertaa ja Uusi testamentti kymmenisen kertaa. Raamatun mukaan kuolema on synnin seuraus. Siksi Messias oli sovitustyöllään voittava kuoleman. Jo tämä elämä on tavallaan »kuoleman varjon maa», kuten Raamattu sanoo (Jes 9:1). Kuolemamme jälkeen ruumis maatuu (1 Moos 3:19, Job 21:26), mutta sielu menee tuonelaan (Ps 16:10). Tuonela on maallisen elämänsä jättäneiden kokoontumispaikka, niin vanhurskaiden kuin väärien. Se on samalla ylösnousemuksen odotushuone. Ihmisen persoona ja minä-tietoisuus sailyy yli kuoleman. Kuitenkaan »vainajahenkien» kanssa ei saa olla yhteydessä (5 Moos 18:11 ja 1 Sam 28:11-19). Jumalan silmä seuraa myös tuonelassa olevia (Ps 139:8).

Jeesus opetti, että tuonelassa on ikään kuin kaksi osastoa. Liittyen aikansa rabbien kielenkäyttöön hän puhui vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk 16:19-31), kuinka köyhä Lasarus vietiin »Aabrahamin helmaan» (16:22). Rabbit saattoivat nimittää tätä hyvän osan saaneiden osastoa myös paratiisiksi. Tästä oli kysymys, kun Jeesus lupasi ristillä toiselle ryövärille, että tämä on oleva samana päiväna Jeesuksen kanssa paratiisissa (Luuk 23:43). Ryöväri aavisti Jumalan valtakunnan todellisen luonteen pyytäessään: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.»

Sama ajatus tuonelan ja taivasten valtakunnan todellisuudesta valahtaa esille, kun Pietari on tunnustanut Filippuksen Kesareassa, että Jeesus on »Kristus, elävän Jumalan Poika». Silloin Vapahtaja puhuu seurakunnastaan, jota »tuonelan portit eivät voita», ja antaa Pietarille »taivasten valtakunnan avaimet», niin että se, minkä hän »sitoo maan päällä», on oleva sidottu taivaassa, ja minkä hän »päästää maan päällä», on oleva päästetty taivaassa (Matt 16:13-19). Taustalla on heprean sanapari, joka merkitsee 'sitomista' ja 'vapauttamista'. Meillä ei ole oikeutta sulkea ketään taivasten valtakunnan ulkopuolelle, mutta meillä on oikeus sitoa ihminen Jumalan sanaan ja vapauttaa hänet tunnon taakoista. »Vapautus»-käsitteestä tulee nykyheprean 'synninpäästoä' merkitsevä sana. Muuan juutalaisen perimätiedon kuvaus kertoo, kuinka Messias istuu Rooman porteilla (kristittyjen luona) pitaalisten ja sairaiden rinnalla, »ja yhden hän sitoo ja toisen hän päästää». Näin Vapahtaja samastuu kärsivään ihmiseen.

Tuonelan huonompaa osastoa evankeliumi kutsuu »vaivan paikaksi». Jeesus kertoo, kuinka rikas mies oli saanut eläessään hyvää ja kuinka hän nyt itsekkyytensä vuoksi »kärsi tuskaa». Lasarus taas sai nyt vuorostaan »lohdutusta». Rikas mies pyysi, etteivät hänen veljensä »joutuisi vaivan paikkaan». Kertomuksesta käy myös ilmi, että tuonelan kahden osaston välille on »vahvistettu suuri juopa», niin että ihminen ei voi kuoltuaan enää vaikuttaa iäiseen kohtaloonsa.

Julistamme uskontunnustuksessamme, että Jeesus »astui alas tuonelaan». Hän oli siis tuonelassa kuolemansa ja ylösnousemuksensa välisen ajan. Apostoli Pietari tulkitsee sen siten, että hän »meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille» (1 Piet 3:19). Uusi testamentti tiedostaa, että pakanatkin voivat yleisen ilmoituksen pohjalta »ehkä hapuilemalla löytää» Jumalan (Apt 17:27) ja että »jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen» (Apt 10:35). Joskus »pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii» ja niin he, »vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki» (Room 2:14). Kuitenkin Jeesuksen messiaaniseen tehtävään kuului, että hän astui alas, »maan alimpiin paikkoihin -- täyttääkseen kaikki» (Ef 4:9-10). Näin tuonelassa jo olevat pääsivät osallisiksi Jeesuksen sovitustyöstä saaden siellä mahdollisuuden vastaanottaa evankeliumin. Ilmestyskirja 1:18 kertoo, etta Kristuksella on »kuoleman ja tuonelan avaimet». Tämä vastaa juutalaisen perimätiedon ajatusta, että Messiaalla on »ylösnousemuksen avaimet».

Lue lisää

Psalmi 103 yhdistää alkujakeissaan ne kolme päätehtävää, jotka liittyvät Messiaan sovitustyöhön. Siinä kehotetaan kiittämään Herraa. Emme saisi unohtaa, mitä hyvää hän on tehnyt, »hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta». Kristus sovitti syntimme, kantoi sairautemme ja voitti kuoleman. Olemme osalliset tästä jo nyt ja kerran täydellisesti iäisyydessä. Jo nyt on synnit annettu anteeksi, ja kuitenkin synnin turmelus vaivaa yhä elämäämme. Jo nyt parantaa Vapahtajamme armotaloutensa mukaan sairauksiamme; hän parantaa sairauksistamme tai sairauksissamme, niin että jaksamme kantaa tyytyväisinä osamme - ja kuitenkin vasta iäisyydessä on kaikki vajavaisuus poissa. Hän on voittanut kuoleman, niin että vapaudumme kuolemanpelosta - ja kuitenkin vasta iäisyydessä pyyhitään pois kaikki kyynelet, »eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt» (Ilm 21:4). Juuri tästä syystä tulisi puhua enemmän taivasten valtakunnasta ja sen ajallisista ja iäisistä näkökulmista.

Ihmisen kuolinhetkeen ja tuonpuoleisiin asioihin liittyy vanhoilla oppineilla paljonkin yksityisfilosofiaa, jolle ei löydy aina tukea Raamatusta. Oppineet saattavat kertoa, että kuoltuaan ihminen kuulisi puheemme vielä siihen asti, kunnes hänen hautansa on suljettu, tai että kuolleen rabbin huulet liikkuvat vielä haudassa, kun hänen oppilaansa toistavat hänen opetuksiaan. Ilmeisesti kuoleman hetkeen liittyy joskus merkillisiä kokemuksia, jotka ovat luoneet monenlaisia arvailuja iäisyyden luonteesta, mutta Raamatun omaan ilmoitukseen niitä ei saisi rinnastaa.

Jeesuksen kuoleman yhteydessä tapahtui merkillisiä asioita, jotka tulkitaan joskus vain kaunokirjallisiksi lisäyksiksi, joilla ei olisi historiallista totuusarvoa. Matteus kertoo niistä laajimmin: »Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.» (27:51-53.) Temppelin esiripun repeämisen voimme todeta kolmesta evankeliumista ja kolmesti Hebrealaiskirjeestä. Siihen on myös kolme viittausta Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa. Ne alkavat sanoin »40 vuotta ennen temppelin hävitystä». Silloin »aukenivat temppelin ovet itsestään, läntinen lamppu sammui -- uhrit menettivät voimansa» ja määrätyt uhreihin liittyvät ihmeet lakkasivat. Se oli myös merkkinä siitä, että Pyhä Henki oli jättänyt temppelin. Jopa juutalainen historioitsija Josephus kertaa »Juutalaissodissaan» (VI, 5:3) temppelin ovien avautuneen salaperäisesti itsestään tuona aikana.

Vaikeampi on käsittää Jeesuksen kuolinhetkeen liittyvät muut ilmiöt. Tuonelan portit aivan kuin avautuivat hetkeksi. Monet »lähtivät haudoistaan» ja »ilmestyivät monelle». Sana »monta» esiintyy Matteuksella tässä yhteydessä kolme kertaa. Kuolinhetkellä tapahtuvia vainajan ilmestymisiä näkyvässäkin hahmossa väitetään sattuneen yllättävän usein. Ne kuuluvat ihmisten yleisinhimillisiin kokemuksiin eikä niitä saa rinnastaa Raamattuun. Kuitenkin evankeliumitkin kertovat yleisinhimillistä historiaa. Jeesus voitti kuoleman. Ei ihme, jos siinä tuonelankin portit järkkyivät hetkeksi. Kerran juutalainen Uutta testamenttia opettava professori David Flusser sanoi Jerusalemissa, etta »taivaan alla on monia ihmeitä, joita ei voi selittää pelkän kouluviisauden avulla».

Jeesus puhui tuonelasta, ja tuonela on todellisuutta. Tuonelaan laskeutuminen ja taivaaseen nouseminen kuuluivat Jeesuksen messiaaniseen tehtävään. Näin Jeesus pyhitti tuonelan ja taivaan. Psalmissa 139 on monta lohduttavaa viitettä, jotka voivat puhutella nykyajan ihmistä shokinomaisesti: »Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti --.Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani.» - »Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.» Tuonelakin on jo »paratiisi» niille, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi. Vaikka juutalaiset oppineet puhuvat Messias-odotuksen yhteydessä vain vähän Messiaan iäisestä hallinnasta, he käyttävät kuitenkin kirjoituksissaan usein sanontaa »ha-olam ha-baa», 'tuleva maailma'. Jeesuksen ylösnousemus on tehnyt meille todelliseksi taivasten valtakunnan ja tulevan maailman. Siksi sanomme Nikean uskontunnustuksen lopussa heprean kielenkäyttöä noudattaen: »Me odotamme kuolleitten ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.»

http://www.ristosantala.com/

Sinä se vaan jaksat olla aina yhtä innostunut Haadeksestasi ja esittää tuota kreikkalaista jumaltarustoa "todisteeksi raamatullisesta opetuksestasi". Tässä vähän lisää siitä, mitä muita "jumalia" sieltä "Aabrahamin helmasta" löytyy.

Wikipedia
Haades tai Hades (muinaiskreikaksi Ἅιδης tai Ἄιδης 'näkymätön') tarkoittaa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvää vainajalaa eli tuonpuoleista. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, jonka vastine roomalaisessa mytologiassa on Pluto.

Haades-jumala
Haades oli yksi titaanien Kronoksen ja Rhean kuudesta lapsesta. Hänen sisaruksensa olivat Demeter, Hera, Hestia, Poseidon ja Zeus. Kun Zeus syöksi Kronoksen vallasta ja kukisti titaanit, heitti hän veljiensä kanssa kosmista noppaa. Haades voitti arpapelissä itselleen manalan herruuden, ja hänen tehtävänään oli huolehtia vainajien hyvinvoinnista kuolemanjälkeisessä elämässä. Haadeen vaimo oli Zeuksen ja Demeterin kaunis tytär Persefone. Haadeen kerrotaan rakastuneen Persefoneen niin syvästi, että hän teki aukon maahan ja sieppasi tytön mukaansa manalaan. Hänellä oli kyklooppien takoma kypärä, joka kykeni muuttamaan kantajansa näkymättömäksi. Häntä pidettiin Olympoksen jumalista vauraimpana, koska hänelle kuuluivat kaikki maan arvometallit. Haades kuvattiin synkäksi ja jopa armottomaksi hahmoksi, joka ei pitänyt enempää jumalista kuin kuolevaisistakaan.

Haadeen hallitsema valtakunta sijaitsi maan alla. Sen läpi virtasi viisi jokea, joiden nimet olivat Akheron, Flegethon, Kokytos, Lethe ja Styks. Styks oli rajajoki, jonka yli synkkä lautturi Kharon souti vainajien sielut vanhassa rapistuneessa veneessään. Uskomusten mukaan kuolleiden oli annettava Kharonille oboli, joten kreikkalaisilla oli tapana laittaa vainajille suuhun pieni kultakolikko. Kharon päästi veneeseensä ainoastaan ne, jotka olivat saaneet kunniallisen hautauksen. Kolmipäinen vahtikoira Kerberos vartioi manalan portteja varmistaen, etteivät kuolleet karkaisi Manalasta ja etteivät elävät pääsisi Manalaan. Kreikkalaiset uskoivat, että hyvin eläneet pääsivät asumaan Elysion-nimiseen onnelaan, kun taas huonosti eläneitä piinattiin rikostensa vuoksi Tartaroksen uumenissa.

Muinaiset kreikkalaiset pitivät Haadesta oikeudenmukaisena ja arvostivat häntä suuresti mutta eivät uskaltaneet lausua hänen nimeään, koska sen kuviteltiin saattavan aiheuttaa huonoa onnea. Niinpä hänestä käytettiin erilaisia kiertoilmaisuja, kuten Klymenos (maineikas), Polydegmon (vieraanvarainen) ja Pluton (rikas). Kreikkalaiset palvoivat Haadesta uhraamalla hänelle eläimiä, ja hänen palvontamenoihinsa on myös väitetty kuuluneen ihmisuhreja.

Haadesta ei pidetty kreikkalaisessa mytologiassa niinkään pahana vaan ankarana ja oikeudenmukaisia rangaistuksia pahantekijöille jakavana jumalana.


Lisää voitte lukea itse Wikipediasta, jos olette yhtä innostuneita näistä >epäjumalista< kuin Kopittelija, joka vaan jaksaa palvoa niitä ja kopitella tätä jumaltarustoa yhä uudelleen ja uudelleen todisteena "raamatullisuudestaan".

otakoppi kirjoitti:

Psalmi 103 yhdistää alkujakeissaan ne kolme päätehtävää, jotka liittyvät Messiaan sovitustyöhön. Siinä kehotetaan kiittämään Herraa. Emme saisi unohtaa, mitä hyvää hän on tehnyt, »hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta». Kristus sovitti syntimme, kantoi sairautemme ja voitti kuoleman. Olemme osalliset tästä jo nyt ja kerran täydellisesti iäisyydessä. Jo nyt on synnit annettu anteeksi, ja kuitenkin synnin turmelus vaivaa yhä elämäämme. Jo nyt parantaa Vapahtajamme armotaloutensa mukaan sairauksiamme; hän parantaa sairauksistamme tai sairauksissamme, niin että jaksamme kantaa tyytyväisinä osamme - ja kuitenkin vasta iäisyydessä on kaikki vajavaisuus poissa. Hän on voittanut kuoleman, niin että vapaudumme kuolemanpelosta - ja kuitenkin vasta iäisyydessä pyyhitään pois kaikki kyynelet, »eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt» (Ilm 21:4). Juuri tästä syystä tulisi puhua enemmän taivasten valtakunnasta ja sen ajallisista ja iäisistä näkökulmista.

Ihmisen kuolinhetkeen ja tuonpuoleisiin asioihin liittyy vanhoilla oppineilla paljonkin yksityisfilosofiaa, jolle ei löydy aina tukea Raamatusta. Oppineet saattavat kertoa, että kuoltuaan ihminen kuulisi puheemme vielä siihen asti, kunnes hänen hautansa on suljettu, tai että kuolleen rabbin huulet liikkuvat vielä haudassa, kun hänen oppilaansa toistavat hänen opetuksiaan. Ilmeisesti kuoleman hetkeen liittyy joskus merkillisiä kokemuksia, jotka ovat luoneet monenlaisia arvailuja iäisyyden luonteesta, mutta Raamatun omaan ilmoitukseen niitä ei saisi rinnastaa.

Jeesuksen kuoleman yhteydessä tapahtui merkillisiä asioita, jotka tulkitaan joskus vain kaunokirjallisiksi lisäyksiksi, joilla ei olisi historiallista totuusarvoa. Matteus kertoo niistä laajimmin: »Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.» (27:51-53.) Temppelin esiripun repeämisen voimme todeta kolmesta evankeliumista ja kolmesti Hebrealaiskirjeestä. Siihen on myös kolme viittausta Talmudissa, juutalaisten perimätiedossa. Ne alkavat sanoin »40 vuotta ennen temppelin hävitystä». Silloin »aukenivat temppelin ovet itsestään, läntinen lamppu sammui -- uhrit menettivät voimansa» ja määrätyt uhreihin liittyvät ihmeet lakkasivat. Se oli myös merkkinä siitä, että Pyhä Henki oli jättänyt temppelin. Jopa juutalainen historioitsija Josephus kertaa »Juutalaissodissaan» (VI, 5:3) temppelin ovien avautuneen salaperäisesti itsestään tuona aikana.

Vaikeampi on käsittää Jeesuksen kuolinhetkeen liittyvät muut ilmiöt. Tuonelan portit aivan kuin avautuivat hetkeksi. Monet »lähtivät haudoistaan» ja »ilmestyivät monelle». Sana »monta» esiintyy Matteuksella tässä yhteydessä kolme kertaa. Kuolinhetkellä tapahtuvia vainajan ilmestymisiä näkyvässäkin hahmossa väitetään sattuneen yllättävän usein. Ne kuuluvat ihmisten yleisinhimillisiin kokemuksiin eikä niitä saa rinnastaa Raamattuun. Kuitenkin evankeliumitkin kertovat yleisinhimillistä historiaa. Jeesus voitti kuoleman. Ei ihme, jos siinä tuonelankin portit järkkyivät hetkeksi. Kerran juutalainen Uutta testamenttia opettava professori David Flusser sanoi Jerusalemissa, etta »taivaan alla on monia ihmeitä, joita ei voi selittää pelkän kouluviisauden avulla».

Jeesus puhui tuonelasta, ja tuonela on todellisuutta. Tuonelaan laskeutuminen ja taivaaseen nouseminen kuuluivat Jeesuksen messiaaniseen tehtävään. Näin Jeesus pyhitti tuonelan ja taivaan. Psalmissa 139 on monta lohduttavaa viitettä, jotka voivat puhutella nykyajan ihmistä shokinomaisesti: »Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti --.Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani.» - »Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.» Tuonelakin on jo »paratiisi» niille, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi. Vaikka juutalaiset oppineet puhuvat Messias-odotuksen yhteydessä vain vähän Messiaan iäisestä hallinnasta, he käyttävät kuitenkin kirjoituksissaan usein sanontaa »ha-olam ha-baa», 'tuleva maailma'. Jeesuksen ylösnousemus on tehnyt meille todelliseksi taivasten valtakunnan ja tulevan maailman. Siksi sanomme Nikean uskontunnustuksen lopussa heprean kielenkäyttöä noudattaen: »Me odotamme kuolleitten ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.»

http://www.ristosantala.com/

Lue lisää

Otakopin runosuoni puhkesi taas kerran :)) tosi sekoilua jossa otakoppi vääntää vaikka minkä asian omiin muotteihinsa. Raamattua ei tarvitse selittää tuolla tavalla, Raamattu selittää itse itse itsensä.
Kun Raamatussa lukee hauta (sheol), se tarkoittaa hautaa, kun Raamatussa lukee kuolema, se tarkoittaa kuolemaa, kun Raamatussa lukee kuolleista herääminen, se tarkoittaa kuolleista heräämistä ja niin edelleen . Ihmisen täytyy aina kysyä MIKSI? näin ..eikä vain uskoa jokaista puhujaa - joista yksi puhuu sitä ja toinen tätä.

Kun minä kerran tutkiskelin Luterilaisen kirkon Raamattukoulua - sanoi opettaja kurssin alussa yksikantaan että "Me luterilaiset uskomme että ihmisellä on kuolematon sielu" .. mutta ei koskaan kukaan ole kertonut että MIKSI ? näin on ja vastannut kiperiin kysymyksiin - ei ole vastannut eikä tule koskaan vastaamaankaan MIKSI? Juu, koska mitään vastausta ei ole olemassakaan.. Koko usko vajavaisen kuolemattomuuteen on vain harhaoppi - vanha pakanallinen harhaoppi - ei muuta..

alex

Onko tämä Alex nimimerkki ihan tolkkuissaan?

sekoilija kirjoitti:

Onko tämä Alex nimimerkki ihan tolkkuissaan?

No sen nyt voi lukea hänen kirjoituksistaan...

kerettiläinen--- kirjoitti:

Sinä se vaan jaksat olla aina yhtä innostunut Haadeksestasi ja esittää tuota kreikkalaista jumaltarustoa "todisteeksi raamatullisesta opetuksestasi". Tässä vähän lisää siitä, mitä muita "jumalia" sieltä "Aabrahamin helmasta" löytyy.

Wikipedia
Haades tai Hades (muinaiskreikaksi Ἅιδης tai Ἄιδης 'näkymätön') tarkoittaa kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvää vainajalaa eli tuonpuoleista. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, jonka vastine roomalaisessa mytologiassa on Pluto.

Haades-jumala
Haades oli yksi titaanien Kronoksen ja Rhean kuudesta lapsesta. Hänen sisaruksensa olivat Demeter, Hera, Hestia, Poseidon ja Zeus. Kun Zeus syöksi Kronoksen vallasta ja kukisti titaanit, heitti hän veljiensä kanssa kosmista noppaa. Haades voitti arpapelissä itselleen manalan herruuden, ja hänen tehtävänään oli huolehtia vainajien hyvinvoinnista kuolemanjälkeisessä elämässä. Haadeen vaimo oli Zeuksen ja Demeterin kaunis tytär Persefone. Haadeen kerrotaan rakastuneen Persefoneen niin syvästi, että hän teki aukon maahan ja sieppasi tytön mukaansa manalaan. Hänellä oli kyklooppien takoma kypärä, joka kykeni muuttamaan kantajansa näkymättömäksi. Häntä pidettiin Olympoksen jumalista vauraimpana, koska hänelle kuuluivat kaikki maan arvometallit. Haades kuvattiin synkäksi ja jopa armottomaksi hahmoksi, joka ei pitänyt enempää jumalista kuin kuolevaisistakaan.

Haadeen hallitsema valtakunta sijaitsi maan alla. Sen läpi virtasi viisi jokea, joiden nimet olivat Akheron, Flegethon, Kokytos, Lethe ja Styks. Styks oli rajajoki, jonka yli synkkä lautturi Kharon souti vainajien sielut vanhassa rapistuneessa veneessään. Uskomusten mukaan kuolleiden oli annettava Kharonille oboli, joten kreikkalaisilla oli tapana laittaa vainajille suuhun pieni kultakolikko. Kharon päästi veneeseensä ainoastaan ne, jotka olivat saaneet kunniallisen hautauksen. Kolmipäinen vahtikoira Kerberos vartioi manalan portteja varmistaen, etteivät kuolleet karkaisi Manalasta ja etteivät elävät pääsisi Manalaan. Kreikkalaiset uskoivat, että hyvin eläneet pääsivät asumaan Elysion-nimiseen onnelaan, kun taas huonosti eläneitä piinattiin rikostensa vuoksi Tartaroksen uumenissa.

Muinaiset kreikkalaiset pitivät Haadesta oikeudenmukaisena ja arvostivat häntä suuresti mutta eivät uskaltaneet lausua hänen nimeään, koska sen kuviteltiin saattavan aiheuttaa huonoa onnea. Niinpä hänestä käytettiin erilaisia kiertoilmaisuja, kuten Klymenos (maineikas), Polydegmon (vieraanvarainen) ja Pluton (rikas). Kreikkalaiset palvoivat Haadesta uhraamalla hänelle eläimiä, ja hänen palvontamenoihinsa on myös väitetty kuuluneen ihmisuhreja.

Haadesta ei pidetty kreikkalaisessa mytologiassa niinkään pahana vaan ankarana ja oikeudenmukaisia rangaistuksia pahantekijöille jakavana jumalana.


Lisää voitte lukea itse Wikipediasta, jos olette yhtä innostuneita näistä >epäjumalista< kuin Kopittelija, joka vaan jaksaa palvoa niitä ja kopitella tätä jumaltarustoa yhä uudelleen ja uudelleen todisteena "raamatullisuudestaan".

Lue lisää

Sinä se "kerettiläinen" kanssa jaksat aina sotkea topiikkeja OMISTA PUSKISTASI aina samoilla arvosteluilla ! :(

Mutta asiaan !


Kreikan Haades eli Tuonela sana kreikankielisenä alkukielen terminä kuuluu RAAMATTUUN ! mutta ei vastaa raamatussa kreikkaisen mytologian tarkoittamaa Haadesta !
.
Uuden Testamentin kreikan alkukielen sana
"Hades" = "the unseen world"= "Näkymätön maailma"
käännetään meillä Suomessa Raamattuun käsitteeksi TUONELA !
"Hades" eli Tuonela esiintyy UT:ssa 10 x ja vastaa Vanhan Testamentin hebrean sanaa "Sheol" !
Joka esiintyy Vanhassa Testamentissa 66x

Vrt "Hades" 10x
http://biblehub.com/greek/86.htm