Malmin Citymarketin raiskaus

Muistin-palauttaja

45

1593

    Vastaukset 45

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin-menee

      Emmanuel Kwasi Sabi on jo vihreiden puoluetoimiston palveliksessa. Asettuu varmaan eduskuntaehdokkaaksi kevään vaaleissa.

      • Anonyymi

        ei saa sanoa n-sana.


      • Anonyymi00045

        Vihreät on siis raiskaajien puolue?


      • Anonyymi00046

        Ulkomaalaistaustaiset ovat tilastollisesti yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa. Tilastokeskuksen ja Helsingin yliopiston katsausten mukaan ulkomaalaistaustaisten osuus raiskauksesta epäillyistä on pyörinyt noin 23–34 prosentin välillä. Koska ulkomaalaistaustaisten osuus väestöstä on noin 11,7 prosenttia, tämä tarkoittaa noin 2–4-kertaista yliedustusta kantaväestöön nähden.Tutkimuksissa ja viranomaistiedoissa korostuvat seuraavat seikat:Epäiltyjen taustat: Korkeimmat rikostasot suhteessa väestömäärään ovat tutkimusten mukaan nuorilla 18–29-vuotiailla miehillä, jotka ovat muuttaneet Suomeen Saharan eteläpuolisen Afrikan tai Lähi-idän maista.Rikoslain muutos: Vuoden 2023 alussa voimaan astunut seksuaalirikoslain uudistus muutti raiskauksen määritelmän suostumusperusteiseksi, mikä on kasvattanut kaikkien poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrää.Uhrin ja tekijän suhde: Tilastojen valossa noin joka neljännessä (25 %) raiskauksessa tekijä on uhrille entuudestaan tuntematon. Suuri osa raiskauksista tapahtuu yksityisasunnoissa tuttujen henkilöiden välillä.Uutisointi ja kirjausvirheet: Aihe herättää paljon yhteiskunnallista keskustelua, ja joskus julkisuudessa olleet luvut ovat vaatineet tarkennusta; esimerkiksi turvapaikanhakijoiden yliedustusta koskeneissa uutisissa on aiemmin havaittu poliisin kirjausvirheitä.


    • unoohda

      Viisi vuotta vanha juttu

      • rtyrtyr

        Noinko nopasti pitäisi unohtaa? Viisi vuotta ja juttu on historiaa. Raiskauksen uhrille tämä on elämän mittainen tuomio ja aina yhtä ajankohtainen.


    • No-on-perusteet

      Oikeus alensi tuomiota koska katsoi neekerin heikkolahjaiseksi. Onko se jokin peruste? Mistä lähtien tuomioita on alettu jakamaan sen perusteella, että mikä ÄO on? Älykkäät saavat kovemman tuomion kuin vähemmän älykkäät.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011315073054_uu.shtml

      • töttöröööö

        Kehitysvammalaki. Ei meillä ole ennenkään tuomittu heikkolahjaisia kehitysvammaisia.
        Sabi on todettu miltei kehitysvammaiseksi, siksi pieni tuomio.


      • 3Timo
        töttöröööö kirjoitti:

        Kehitysvammalaki. Ei meillä ole ennenkään tuomittu heikkolahjaisia kehitysvammaisia.
        Sabi on todettu miltei kehitysvammaiseksi, siksi pieni tuomio.

        No sit varmaan joku Johanna Tukiainen saa sun mielestä alkaa vaikka sarjamurhaajaks ilman että sitä syytetään mistään!??

        TÄH?!

        HÄH?!

        Ja jos teon tekijä on älykkyytensä puolesta syyntakeeton, niin eikös sen paikka ole silloin suljetulla osastolla eikä työelämässä?!


      • MistäSatojaLaitoksia

        Meiltä loppuis laitokset jos kaikki syyntakeettomat pitäisi laittaa lukkojen taakse. Siksi paljon niitä on.


      • kykfhghgfhgffg
        töttöröööö kirjoitti:

        Kehitysvammalaki. Ei meillä ole ennenkään tuomittu heikkolahjaisia kehitysvammaisia.
        Sabi on todettu miltei kehitysvammaiseksi, siksi pieni tuomio.

        Todettu MILTEI kehitysvammaseksi. Onnistui kuitenkin hoitelemaan täysijärkisen naisen. Alennus perusteitahan täälä riittää. Ekakertalaisen alennus aina muutaman vuoden välein. Kohtuullistaminen, jos on ennestäänkin tuomio. Jos on työpaikka niin ehdollistahan sitten. Heikkolahjaisuus niin varmaan sitten on lahjakkaillekin joku alennus paikallaan.


      • Anonyymi

        Hän sopii siis persuihin?


      • Anonyymi00030
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän sopii siis persuihin?

        persujen tuomahan tuokin oli


      • Anonyymi00032

        Oikeus totesi heikkolajaiseksi?
        Buahahahahaha!
        Melkein kaikki ne on.


      • Anonyymi00039

        Nautin suuresti kun suomen oikeuslaitos tuhoutuu.


    • Mark001
    • EläintenYstävä

      Saikohan poliisikoira siitä mitään tauteja kun puri sitä jalkaan? Tämä minua vaivaa eniten.

      • Asiasta_tietävä

        Kyllä. Espoolainen Poliisikoira nimeltä Paskalakki sai verenmyrkytyksen ja pelastui vain nopean ja tehokkaan ensiavun turvin. Jossain muualla maalla kaukana hoitoyksiköistä Paskalakki olisi menehtynyt.
        Poliisi-medikopteri vei Paskalakin Jorvin keskussairaalaan.

        Sittemmin Paskalakki pääsi eläkkeelle ja voi hyvin nyt.


      • Anonyymi00034
        Asiasta_tietävä kirjoitti:

        Kyllä. Espoolainen Poliisikoira nimeltä Paskalakki sai verenmyrkytyksen ja pelastui vain nopean ja tehokkaan ensiavun turvin. Jossain muualla maalla kaukana hoitoyksiköistä Paskalakki olisi menehtynyt.
        Poliisi-medikopteri vei Paskalakin Jorvin keskussairaalaan.

        Sittemmin Paskalakki pääsi eläkkeelle ja voi hyvin nyt.

        Neeeeeekeriiit haisoo, haisoo, nehän vasta hai soookin pahalta!


      • Anna-mun-kaikki-kestää

        Laintulkinta on sairasta. Raiskaus on raiskaus ja mitä helvetin väliä sillä, että onko tekijä ensikertalainen vai ei. Ei rangaistuksen laatu voi olla siitä riippuvainen. Ei millään järjellä.


    • pyhjapah

      Miksi tätä raiskausta pitäisi hautoa päässänsä. Näitähän on kymmeniä joka vuosi.

      • fghfh

        Ei tämän tasiosia. Tämä on ihan omassa sarjassa.


      • pyhjapah

        Niin, noh, puuttuuhan tästä kiduttaminen yms ja tappo.


      • eikä_edes
        pyhjapah kirjoitti:

        Niin, noh, puuttuuhan tästä kiduttaminen yms ja tappo.

        saksia käytetty.


      • Anonyymi00035
        eikä_edes kirjoitti:

        saksia käytetty.

        Tapolan lenkki heilui taas.


    • Neekerit-vittuun

      Liberia on afrikan syvin ja mustin persereikä. Koko maa on täydellisessä anarkiassa. Pahempi kuin somalia.

    • Eivoiolla

      Eikös sabi niminen tyyppi ole suomen surkein kuski ohjelmassa? :O

    • yhtä.unelmaa

      Eiköhän tuo paskiainen Suomessa ole. Hänellähän oli vaimokekin jo täällä tapahtuma-aikaan.

      Elelee varmaan sosiaalihuollon turvin, eihän kukaan halua ottaa töihin heikkolahjaista raiskaajaa.

      On tämä fantastista.

    • Anonyymi

      Ei ole tässä mitään väärää

    • Anonyymi

      Toi dokumentti tuli telkkarista uusintana vähän aikaa sitten ja kyllä mua pisti vihaks´ se raiskaaja. Toivottavasti se vankilassa sai maistaa suomalaista nyrkkiä.

    • Anonyymi

      Näitä paskakasoja ei saa Suomesta ulos millään. Aina on joku Bidee huutamassa ihmisoikeuksia, vaikka olisi mikä murha tai raiskaus tahansa. Nyt sitten sosiaaliturvaa leikataan kaikilta, jotta nämä paskanaamat voidaan pitää täällä pulskana ja laiskana kahviloimassa vetelehtimässä.

      • Anonyymi

        Älähän nyt yliliha taas vaahtoa siellä. Kun uusia uutisia ei tule niin poljet jalkaa ja kaivelet jotain yli 10 vuotta vanhoja ketjuja yli 15 vuotta vanhoista tapahtumista. Säälittävä yliliha :-p


    • Anonyymi

      Malmi ei voi kuulua Helsinkiin, koska Helsingissä ei ketään raiskata vastoin tahtoaan.

      -Paavo Lipponen

      • Anonyymi00037

        Paavo Lipposella on ollut Alzheimer jo vuosien ajan.


    • Anonyymi00029

      Alensi tuomiota?

    • Anonyymi00031

    • Anonyymi00038

    • Anonyymi00043

    • Anonyymi00044

      Eikä ostunu kun puolet jos oli ensikertalainen ja hyvällä käytöksellä saa vie siitäkin alennettua

    • Anonyymi00047

    • Anonyymi00048

    • Anonyymi00049

    • Anonyymi00050

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      86
      902
    2. 53
      839
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      67
      664
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      610
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      58
      598
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      542
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      538
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      468
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      39
      453
    Aihe