Jumalan seurakunnan ja maailman kirkkojen ero

On valtava, ja ne on erotettu toisistaan, kuten päivä yöstä. Se energia ja voima, jota maailmakirkot käyttävät on: tämän maailmanajan hengen mukaisten teologisten näkemysten perustalta johdettuja toimia ja metodeita, sekä niiden soveltamista käytäntöön kirkon työntekijöiden toimenkuvana, - kun taas:

Jumalan seurakunnat, ja niiden työntekijät toimivat hengellisten armolahjojensa perustalla, niiden, joiden avulla Pyhä Henki tekee uskovat kykeneviksi antamiensa armolahjojen välityksellä rakentamaan suurta universaalia "hengellistä huonetta", eli maailman keskellä: mutta siitä erotettuna, - elävistä kivistä koostuvaa Jumalan huonetta, eli Kristuksen seurakuntaa.

Teologit saavat valmiuksia työhönsä koulutuksensa perusteella, ja valmistautumisella tunnustukselliseen pappeuteensa, kun taas Pyhä Henki tekee kaikki uskovat kykeneviksi omalta osaltaan kiinnittymään elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, - Jumalan asumukseksi jota teologian sijaan hallitsee Pyhän Hengen dynaaminen hallintavalta ja johto; ilmeten "Ihmeellisen Neuvonantajan" läsnäolona Jeesuksen Kristuksen opetuksille kuuliaisten ihmisten elämässä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Oleellista kirjoitti:

On valtava, ja ne on erotettu toisistaan, kuten päivä yöstä. Se energia ja voima, jota maailmakirkot käyttävät on: tämän maailmanajan hengen mukaisten teologisten näkemysten perustalta johdettuja toimia ja metodeita, sekä niiden soveltamista käytäntöön kirkon työntekijöiden toimenkuvana, - kun taas:

Jumalan seurakunnat, ja niiden työntekijät toimivat hengellisten armolahjojensa perustalla, niiden, joiden avulla Pyhä Henki tekee uskovat kykeneviksi antamiensa armolahjojen välityksellä rakentamaan suurta universaalia "hengellistä huonetta", eli maailman keskellä: mutta siitä erotettuna, - elävistä kivistä koostuvaa Jumalan huonetta, eli Kristuksen seurakuntaa.

Teologit saavat valmiuksia työhönsä koulutuksensa perusteella, ja valmistautumisella tunnustukselliseen pappeuteensa, kun taas Pyhä Henki tekee kaikki uskovat kykeneviksi omalta osaltaan kiinnittymään elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, - Jumalan asumukseksi jota teologian sijaan hallitsee Pyhän Hengen dynaaminen hallintavalta ja johto; ilmeten "Ihmeellisen Neuvonantajan" läsnäolona Jeesuksen Kristuksen opetuksille kuuliaisten ihmisten elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu