Kristittyjen vainot kaksinkertaistuivat vuonna 2014 verrattuna edelliseen vuoteen. Näin uutisoi Cristianity today -lehti. Vuoden aikana 4 344 kristittyä tapettiin uskontoon liittyvistä syistä. Luku on jopa kolminkertainen verrattuna vuoteen 2012.
Suurin vainoja aiheuttava syy on ääri-islamilaisuus ja jihadismi. Tämä on syynä noin 80 % vainoista. Islamin ääritulkinnan ja jihadismin voimistuminen onkin suurin syy vainojen lisääntymiseen viime vuosina. Toinen suuri syy kristittyjen vainoihin on diktatuurinen vainoharhaisuus eli hallitsijoiden tavoite hallita uskontoja.
Ateismin synnyttämällä uskonnonvihalla ei ole nykyisin niin suurta merkitystä ateistisen kommunismin romahdettua Euroopassa. Siltikin sillä on vaikutusta Pohjois-Korean, Kiinan, Vietnamin ja Laosin hallinnon toteuttamaan uskontovihaan.
Suoran väkivallan, vangitsemisten ja surmaamisten lisäksi yksi vainojen esiintymismuoto on ”kulttuurinen syrjättäminen”, eli kristityt ajetaan ahtaalle jokapäiväisessä elämässä. Heidän mahdollisuutensa saada työtä tai koulutusta on huonompi kuin enemmistöväestön edustajien.
Maailman väestöstä asuu 75 % maissa, joissa on paljon vihamielisyyttä uskontoja kohtaan.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2015/02/kristittyjen-vainot-ovat.html
Lähi-idän ja Afrikan uskontojen uhrit
ihmisoikeus
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758