Vihamiehellä tarkoitan tietenkin ihmistä, joka vihaa sinua. Rakastatko sinä vihamiehiäsi?
Olisi kiva, jos liittäisit vastaukseesi tiedon, oletko uskovainen kristitty vai et.
Minä rakastan vihamiehiäni ja olen kristitty uskovainen.
Olisi kiva, jos liittäisit vastaukseesi tiedon, oletko uskovainen kristitty vai et.
Minä rakastan vihamiehiäni ja olen kristitty uskovainen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Vihamiehen rakastaminen on se vaikein rakkaus. Todellakin, on helpompaa vihata kun rakastaa.
Miten vihamiestään voi rakastaa? Antakaas hyviä esimerkkejä.
Mikäs kuoronjohtaja sinä luulet olevasi?
Mummomuori, minä rakastan vihamiehiäni siten, että olen tehnyt sen valinnan. Se oli loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Eräs ihminen vihasi minua (oli ihan suoraan sen sanonutkin minulle) ja kerroin siitä Jumalalle. Jumala kysyi minulta selkeästi ja suoraan, että kumman tien minä valitsen ja kumman hylkään. Mietin hetken aikaa ja valitsin rakastamisen tien.
Jumala rakasti syntisiä, jotka vihasivat Jumalaa monin eri tavoin. Siitä tiesin, että rakastamisen tie on noista vaihtoehdoista ikuisuuden tie, Jumalan tie. Jumalan tie kannattaa valita, ja toisaalta kuoleman tietä ei kannata valita.
Tunnetilat tulevat ja menevät. Niiden varaan ei voi mitään pysyvää rakentaa eikä niille kannata antaa suurta painoarvoa. Vihassa ja rakkaudessa ei ole kyse tunteesta, vaan valinnasta.
Käytännössä rakkauteni ilmenee siten, että en aiheuta tarkoituksellisesti riitaa ja pahaa mieltä sille, joka vihaa minua, vaan omalta osaltani pyrin rauhaan. Ja jos se, joka vihaa minua, on avun tarpeessa, niin autan häntä, jos voin.
Ei tuo mielestäni ole rakkautta vaan ystävyyttä ja hyvää käytöstä.
Tarkoitatko sitä, miten kerroin lähimmäisenrakkauteni ilmenevän käytännössä vihamiestäni kohtaan? Niin no, mainitsemani ilmenemismuodot nyt olivat vain pari esimerkkiä.
Jos et usko, että rakkaus voi ilmetä siten, niin sinun kannattaa lukea Jeesuksen vertaus laupiaasta samarialaisesta.
Hieno juttu.
Vaikka kyse on tunteista, pitää muistaa että niitä on eriasteisia. Meillä on perustunteita, tilanteissa (ärsykkeistä) herääviä tunteita tai opittuja tunnetiloja.
Rakkaus on hyvin monimuotoinen tunne. Se sisältää monia tunteita ja toimii monella tasolla.
Itse katson vihamiehiä kahdelta tasolta. On heitä jotka vihaavat minua. Heidän vihan taustojaan voi yrittää selvittää, hyväksyä ne (usein ne tulevat jostain aiemmista kokemuksista). Joidenkin vihalle ei voi mitään, ja se vain pitää hyväksyä. ”Joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy”. Moni lopulta lakkaa vihaamasta.
Sitten on se oma viha. Joskus vain syntyy viha jotakuta kohtaa. Sille on aina selitys. Mitä rehellisempi on itseään kohtaan sitä paremmin voi selvittää syyn ja lakata vihaamasta.
Vihastumien on hetkellinen tunne, viha sen sijaan pitempi aikainen. Sille on syy, ja jokaisella sille on omakohtainen historiansa.
Se joka kykenee ymmärtämään vihansa syyn, on vahvoilla. Hän voi tehdä sille jotain. Hän myös kykenee ymmärtää muiden vihan ja toimimaan järkevämmin.
Johanneksen evankeliumi
:27 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
6:28 siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.
6:29 Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan.
Luuk. 6:27
Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat,
Kuten Jeesus opettaa, eihän ole mikään niin helppoa kuin rakastaan ystäviään, vaan siihen vasta rakkautta tarvitaan että rakastaa vihamiestään.
Luuk. 6:32
Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.
Laupeus ja rakkaus ovat kaksi ihan eri asiaa.
Kyllä lähimmäisenrakkaus ilmenee juuri laupeuden, säälin ja anteeksiantovalmiuden kautta.
Jos kerran olet eri mieltä, niin kerro toki oma näkemyksesi asiasta ja vastauksesi aloituksen kysymykseen.
En pysty rakastamaan vihamiehiäni mutta vihamiehiä en tunnista itselläni olevan. On kuitenkin ihmisiä joista en pidä ja rukoilen heidän puolestaan ja siunaan heitä, etten ainakaan alkaisi vihaamaan heitä.
Rakkaus ja viha on niin suuria sanoja, että niiden käyttö tulisinolla todella harkittua ja ne ovatkin kärsineet inflaation nykypuheissa. Rakkaus saa antamaan jopa henkensä toisen puolesta ja viha taas saa jopa tappamaan toisen ihmisen.
Viisaasti kirjoitit hyvin viisaasti ja rehellisesti ilman tyhjää sanahelinää.
"vihamiehiä en tunnista itselläni olevan"
Ok. Olisit heti sanonut :-)
Viisaasti kirjoitit ja rehellisesti ilman korulauseita.... siinäpä miettimistä.
Niin tärkeää on, ettei ainakaan itse ei tee itselleen vihamiehiä omissa tunteissaan. Viha myrkyttää ihmismieltä salakavalasti sen olen vuosien saatossa oppinut ja pyrinkin jo ennakkoon torjumaan tällaisten tunteiden syntymisen kuten edellä kuvasin.
Minulla on yksi vihanainen, ja en rakasta, mutten vihaakkaan.
Olen kristitty, mutten uskovaisin mahdollinen.
Sinä olet rehellinen, kiitos!
Kurjhouhj, tahdotko edes rakastaa sitä, joka sinua vihaa?
Onneksi vain harva ihminen joutuu sellaisen vihan kohteeksi, että joutuu käytännössä asiaa näin syvällisesti pohtimaan. On helppoa sanoa, että rakastaa vihamiestään. On helppo sanoa, että rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi. Käytännössä se ei ole helppoa, vaan enemmänkin tahdon asia. Vihamiehen rakastaminen sekoitetaan usein siihen, että annetaan asian olla, ei tuomia pahaa tekoa, ei pidetä puolia. Kyllä rehellinen pitää olla. Totuus pitää tuoda julki. Armahtaa voi sitten ihmisen, joka katuu tai on katumatta.
Viisaasti kirjoitit sinäkin.
Bougainville, olet oikeassa. Että rakastaa sitä, joka vihaa sinua, on nimenomaan tahdon asia.
Tietenkään tähän koko kysymykseen ei voi vastata kuin sellaiset, jotka ovat joutuneet vihan kohteeksi itse. Siksipä aloituksessani heille kohdistin kysymykseni.
Itse olen joutunut vihan kohteeksi, ja koska olen sydämessäni tahtonut antaa anteeksi ja rakastaa sitä (tai niitä), joka minua on vihannut, Jumala on antanut minulle voiman paitsi antaa anteeksi heille, myös rakastaa heitä!
Siihen ei tarvita kuin valinta. Kuten sanoin, Jumala kysyi minulta kumman tien valitsen ja kumman hylkään. Tein valintani, ja Jumala antoi voiman sen toteuttamiseen. Hallelujah!
Kyllä se vihamiehen rakastaminen varmaan on vaikeaa. Jos joku on pilannut esim. elämäsi lopullisesti aiheuttanut valtavan menetyksen tai vahingon.
Mitä se rakkaus tässä tapauksessa tarkoittaa, rakkauttakin kun on eri asteista.
Itse ajattelen että, ei kaikkien kanssa tarvitse mikään ylin ystävä olla, mutta jokaisen imiseen voi suhtautua asiallisesti. Voisiko se rakkaus tässä tapauksessa olla, että sietää häntä, eikä lähde kostamaan, vaikka kostettavaakin olisi.
Evita-, tässä ketjussa puhutaan siitä, että joku vihaa sinua eikä siitä, että sinä vihaat jotakuta.
Minulla on menneisyydessä kokemusta molemmista, kuten varmaan jossain asteessa kaikilla ihmisillä (joilla omatunto toimii). Tein tämän aloituksen nyt siitä kysymyksestä, että rakastatko sellaista, joka vihaa sinua.
Minä olen ollut kyllä ankara: joka sanoo minusta jotain ikävää, niin panen välit poikki ikuisesti. Koen heidät vastustajina, vaikka olivat ystäviäni.
Se on siis riippakiveni, mutta joka ei minusta tykkää, niin en tarvitse häntä. Mutta en voi sanoa heitä vihamiehikseni; se on liikaa sanottu. Mutta en tunne heihin mitään rakkautta. Mutta erääseen naiseen tunnen rakkautta, vaikka välit on poikki. On siis tunneasia. Ja siinäkin tein itse pesäeron.
Totta kai sinä tunnet rakkautta lastesi äitiä kohtaan.
Mutta ei minulla lasteni äitiin eikä lapsiinkaan ole välit poikki....arvoitus.
Eihän niin kukaan ole väittänytkään vai onko muka?
Ei, mutta pieni juttu: en tunne sellaista rakkautta entiseen vaimooni, ja hänelläkin on jo uusi mies. Rakkautta tunnen yhteen toiseen.
Ei meitä kiinnosta sinun elämäsi. Tiedämme, että olet homo ja ateisti joten niissä on viitekehysrä tarpeeksi.
Rakastanko minä vihamiestäni? Tästä on hyvä esim. koulukiusaajani. Minulla oli mahdollisuus kohdata hänet myöhemmin useiden vuosien päästä. Sattui muuten asumaan saman kadun varressa jonne muutimme.
Aluksi tietenkin suhtauduin häneen varauksella. Pelkäsin että hän alkaa levittämään minusta kaikenlaista, mikä ei pidä paikkaansa, vetäen koko asumalähiön vihat päälleni, ja tekee asumiseni täällä sietämättömäksi samoin kuin kouluaikoina. Toisin kävi, ei hän ole minua mitenkään huonosti kohdellut. Itse tervehdin häntä samoin kuin muitakin. Muutaman sanan vaihdamme. Lapsemme olivat saman ikäisiä, leikitimme lapsiamme samassa leikkipuistossa.
Voin sanoa, että ehkäpä vieläkin minulla on pientä epävarmuutta hänen suhteensa, mutta suhtaudumme toisiimme asiallisesti. Ehkä meistä todellakaan ei koskaan tule parhaimmat ystävykset, mutta hyvät naapurit kuitenkin. Vihamiehistä parhaiten pääsee ystävystymällä heidän kanssaan, tai ainakin kohtaamalla heidät ihmisenä. Rakastanko häntä?
Ehkä siten kuten vierasta ihmistä rakastetaan, lähimmäisenä.
Tässä pohditaan kuitenkin sitä rakastetaanko vihamiestä.
Ja minä rakastan häntä, joka on viholliseni, koska ei ole pitänyt enää yhteyttä sen jälkeen kun panin välit poikki, Olen jälkeen päin yrittänyt korjata mokani, mutta hän ei antanut anteeksi.
Mielenkiintoista, kuinka ateistit yleensä ymmärtänevät vähintään kerran vuorokaudessa rukoilla. Ja etenkin ymmärtäessään lain voimalla tehdä syntiä.
Rakastaminen on tunne joten tunnetta on vaikea ohjailla itse. Kaikki tunteemme tulee ja menee halusimmepa sitä tai emme. Rakastaminen on myös sitä että tuo esiin sellaista että se vihollinen saisi eväitä suunnata sellaiselle polulle josta hänen elämälleen hyötyä. Tarkoitan sitä että teemme tai sanomme jotain joka helpottaa toisen pääsemään kuopan pohjalta pois jatkamaan eteenpäin edes vähän tyytyväisemmin mielin elämässään eteen päin. Tämän tyyppinen toiminta lisää rakkauden määrää ja se on silloin aina hyväksi.
Olisi hyvä ymmärtää se että miten lapsuudesta lähtien ihmisen tunteet kehittyvät eikä näin ollen ihminen yleensäkään voi olla vastuussa tunteistaan muutoin kuin tajutessaan tapahtuneen jonka pitäisi johtaa sanaan "anteeksi" jolloin päivä on pelastettu pitkälle tulevaisuuteen. Omakin arvo nousee kun kykenee tunnustamaan virheensä. Eihän ihmisen tarvitse aina tehdä oikein tai paremmin vaan riittää kun tekee oikein tilanteesta johtuen kun se kerskaus ei ole hyväksi.
Sinä puhut vastavuoroisesta romanttisesta rakkaudesta. Aito rakkaus ei ole tunne vaan on pyyteetönsä yksisuuntaista eikä odota itselleen mitään. Lisäksi on äidin rakkautta lapseensa jossa taas on kysymys ihan muusta. Suurinta rakkautta on se, että Jumala rakastaa meitä siksi koska Hän on rakkaus ei siksi, että olisimme sen ansainneet tai Hänellä olisi siihen velvollisuus. Rakkauksia on siis erilaisia ja niitä ei pidä sotkea toisiinsa.
Mutta eikös uskova kun sanoo rakastavansa Jumalaa odota automaattisesti taivaspaikkaa vastalahjaksi joten miten tuon yksisuuntaisuuden kanssa lienee?
Ei rakkaus sanomalla synny. Pitää runtea Jumala ja siitä syntyy rakkaus jonka sitten myös ääneen sanoo.
Siis t u n t e a Jumala....
Aika vahvoja sanoja ovat kummatkin...vihaaminen ja rakastaminen.
Tarvinnee miettiä tarkasti mitä nämä kaksi asiaa ihan oikeasti tarkoittavat.
Onko sinulla ihan tapana kopioida muiden kirjoituksia?