Omilla pankkitunnuksilla netissä äänestäminenhän olisi yhtä turvallista kuin omassa nettipankissa käynti tai ostosten suorittaminen ja maksaminen netissä nykyään on. Netissä äänestämisestä olisi myös se suuri hyöty että iso osa nukkuvien puolueesta, siis niistä jotka eivät usko omiin mahdollisuuksiinsa ollenkaan vaikuttaa yhteiskuntaan vanhan kivijalkavaalitavan mukaan, osa heistä saataisiin varmasti uudelleen aktivoitua äänestämään kun äänestys olisi netissä helppoa ja vaivatonta.
Uskon, että moni nuori varsinkin joka miettii kannattaako äänestää ollenkaan aktivoituisi äänestämään juuri netissä, ja tämä lisäisi valtion sisällä suoraa demokratiaa, koska juuri työttömät ja syrjäytyneet ja vähäosaiset ajattelevat että varmaan on turha äänestää nykyisiä vallanpitäjiä valtaan aina uudestaan ja uudestaan, koska mikään ei Arkadianmäellä kuitenkaan muutu, tiedän monia näin ajattelevia.
Äänestysinto siis nousisi varmasti kun voisi äänestää helposti netissä. Vaalikoneen yhteyteen olisi teknikkojen helppo järjestää äänestämismahdollisuus kaikille, ja esimerkiksi vanhukset ja kaikki ne joilla ei olisi mahdollisuutta netissä äänestämiseen, heillä säilyisi kuitenkin edelleen vanha perinteinen mahdollisuus käydä äänestämässä kopissa kivijalkavaalipaikalla. Miksei näin siis jo Suomessakin, onhan Virossakin vastaavanlainen äänestyssysteemi jo toiminnassa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihan varmasti se nostaisi äänestysprosentin ihan eri sfääreihin mitä se nykyisin on.
Kyllähän se mahdollisuus netissä äänestämiseen jossain vaiheessa toteutuu mutta luultavasti järjestelmää ei vain ole vielä saatu vielä tarpeeksi varmaksi henkilöllisyyden todistamisen, tietoturvan ja datan "säilyvyyden" suhteen.
Esim. nettipankkitunnuksissa on kuitenkin se vika että kaikesta huolimatta ei voi varmuudella tietää että kuka siellä koneella niitä nappeja painelee.
Tietoturvan osalta vaarana on se, että periaatteessa minkä tahansa järjestelmän voi hakkeroida. Kuitenkin koneen on oltava nettiin yhteydessä kerran siellä äänestetään.
On myös mahdollista että joku kone "tilttaa" ja äänet ei tallennu oikein, tai häviävät jopa kokonaan bittiavaruuteen. Näitä kun aletaan jälkikäteen selvittää niin aikamoista rulettia siinä saa pyörittää.
"On myös mahdollista että joku kone "tilttaa" ja äänet ei tallennu oikein, tai häviävät jopa kokonaan bittiavaruuteen. Näitä kun aletaan jälkikäteen selvittää niin aikamoista rulettia siinä saa pyörittää."
Voitaisiin aluksi kokeilla systeemiä kivijalkaäänestyksen rinnalla niin näkisi miten systeemi toimii käytännössä. Pointti mulla tämän nettiäänestämisen tärkeydessä on kuitenkin se että nykyinen äänestys systeemi suosii rikkaita valtaapitäviä, koska nukkuvien puolue tunnetusti ei ole rikasta eikä samalla aktiivista äänestysporukkaa. Nyt rikkaat saa äänivyöryn köyhien kustannuksella eikä demokratia vieläkään kunnolla toteudu.