Onpa läpinäkyvää tuo YLE:n PS:n mustamaalaaminen

Jokaisessa puolueessa on yhtä paljon sisäistä ristiriitaa, olisi oikeus ja kohtuus, että YLE tasapuolisuuden nimissä puuttuisi myös niihin ? Sitten haastatellaan jotain Åbo Akademin "professoria" vielä kommentoimaan tilannetta. Miten saatoinkaan olla niin aivopesty joskus! Nyt enhsimmäistä kertaa äänestän kyllä juuri PS:ää. Ja todellakin nyt kun olen kerralla silmäni avannut, tästä lähtien äänestän sitä myös AINA.

Pienet puutteet itse puolueen imagossa ei itseäni haittaa, mutta toivoisin todella, että PS vaihtaisi nimensä. Esim. suomalaiseksi kansanpuolueeksi tms.. Nykyinen nimi ei ole hyvä. Samoin puolueen puheenjohtaja saisi jo vaihtua. "MOT"-ohjelma siis tällä hetkellä yrittää parhaansa mukaan mustamaalata perussuomalaisia. Onneksi me nuoret ehkä tulevaisuudessakin vielä osaamme kiinnittää enemmän huomiota myös imagoseikkoihin.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

PS-nuorilla on myös täysin selkeät kannat asioihin, eli se sukupolvi onneksi on näissä paljon fiksumpaa.

Äänestä
  • .

    Julkirasistinen oopu akademi on vaalien jälkeen bannattava ja rahoitus lopetettava

    .

    Äänestä

  • rasistinen_oopu kirjoitti:

    .

    Julkirasistinen oopu akademi on vaalien jälkeen bannattava ja rahoitus lopetettava

    .

    Totta veronkiertosäätiöt pitää saada veronalaisiksi koska nekin rahat ovat kansalaisilta kerättyä omaisuutta ja näin kuuluvat verotettaviksi. Nyt säätiöitten varoja käytetään toisarvoisiinkohteisiin mitä pakkoruotsittaminenkin on ja rahoja pitäisikin käyttää yleisesti suomalaisille ja edenkin vanhuksien parempaan hoitotuloksen saamiseen.
    Nykyisin veronkiertosäätiöt käyttävät varoja vaalirahoituksiin ja näin myös pakkoruotsituksen kannattajille, että näitä aisankattajia olisi riittävästi eduskunnassa tukemassa RKP:tä pysymään hallituksessa pitämässä etuoikeuksia vähemmistölleen.
    RKP:n on 4% puolue mutta ajatelkaapa se on aina hallituksissa kahdella ministerillä ja mitä nuo ministerit hoitavatkaan hehän ovat suoraan kaupparatsuja ruotsin hyväksi.

    Äänestä

Hesarikin on mennyt mukaan ja pääkirjoituksessaan kummastelee "PS:n rakoilemista".

Valtamedia on TAAS valjastettu PS-vastaiseen propagandaan vaalien lähestyessä.

Äänestä
  • Eihän Hesari ole persuvastainen, päinvastoin. Lehdessä jopa neuvottiin, miten persu-uutiset pitää otsikoita.
    Ei "Hakkarainen ryyppäsi mottoripyöräjengin tiloissa", vaan "Hakkarainen tutustui perintätoimiston arkeen".
    Ei "Hakkarainen: mamut ja homot Ahvenanmaalle", vaan "Hakkarainen turvaisi saaristokuntien asutuksen".

    Äänestä

  • Vihervassumamuhomo kirjoitti:

    Eihän Hesari ole persuvastainen, päinvastoin. Lehdessä jopa neuvottiin, miten persu-uutiset pitää otsikoita.
    Ei "Hakkarainen ryyppäsi mottoripyöräjengin tiloissa", vaan "Hakkarainen tutustui perintätoimiston arkeen".
    Ei "Hakkarainen: mamut ja homot Ahvenanmaalle", vaan "Hakkarainen turvaisi saaristokuntien asutuksen".

    "Hakkarainen: mamut ja homot Ahvenanmaalle" Mitä tuossa on väärin pitäähän sisäsiittoisen Ahvenanmaan saada väriä syntyvyyteensä. Ahvenanmaa on tunnetusti homojen ja lerppujen paratiisi ja miksi sinne ei saisi mennä muutkin Suomen homolerput?

    Äänestä

Mustamaalaaminen ja propaganda kääntyy aina itseään vastaan. Suomalainen kansanluonne on sellainen, että se kääntyy aina sorrettujen ja solvattujen puolelle.

Äänestä
  • .

    Oma havainto=siinäkö se oli??????

    Siis ihan samaa mitä on kepuleissa ja kokkeleissa mutta niistä ei raportoida

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AkateeminenNainen kirjoitti:

Jokaisessa puolueessa on yhtä paljon sisäistä ristiriitaa, olisi oikeus ja kohtuus, että YLE tasapuolisuuden nimissä puuttuisi myös niihin ? Sitten haastatellaan jotain Åbo Akademin "professoria" vielä kommentoimaan tilannetta. Miten saatoinkaan olla niin aivopesty joskus! Nyt enhsimmäistä kertaa äänestän kyllä juuri PS:ää. Ja todellakin nyt kun olen kerralla silmäni avannut, tästä lähtien äänestän sitä myös AINA.

Pienet puutteet itse puolueen imagossa ei itseäni haittaa, mutta toivoisin todella, että PS vaihtaisi nimensä. Esim. suomalaiseksi kansanpuolueeksi tms.. Nykyinen nimi ei ole hyvä. Samoin puolueen puheenjohtaja saisi jo vaihtua. "MOT"-ohjelma siis tällä hetkellä yrittää parhaansa mukaan mustamaalata perussuomalaisia. Onneksi me nuoret ehkä tulevaisuudessakin vielä osaamme kiinnittää enemmän huomiota myös imagoseikkoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu