Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme." 1 Moos. 1:26.
Ihmeellistä tässä kertomuksessa on, että Herra sanoo: "Tehkäämme, tehkäämme ihminen". Tässä Herra neuvottelee. Hän ei sano: "Tahdon tehdä ihmisen", tahi maa muodostakoon ihmisen vaan tehkäämme ihminen.
Kaikki muut olennot luotiin ilman neuvottelua, kaikkivaltiaan sanalla. Mutta kun Jumala tahtoi luoda ihmisen, silloin piti hän neuvottelun. Kenen kanssa Herra neuvotteli? Epäilemättä Jumalan kolmiyhteinen persoona neuvotteli. Olihan luotava se olento, jolla, paitsi maallista, katoavaa ruumista, tulisi olemaan myös kuolematon sielu, joka ollen lähtöisin Jumalasta luotaisiin iankaikkista elämää varten taivaassa. Herra sanoo: Tehkäämme ihminen meidän kuvaksemme, kaltaiseksemme.
Jumala, joka jo edeltäpäin näki ihmisen lankeemuksen ja sitä seuraavan onnettomuuden ja kurjuuden, ei tahtonut päästää tätä arvokasta luomistyötä käsistään, ennen kuin oli neuvotellut Poikansa, iankaikkisen Sanan kanssa ihmisen lunastuksesta.
Ihmisen luominen erosi muun luomakunnan, myös korkeimmalla asteella olevien eläimien, luomisesta. Luodessaan eläimet sanoi Jumala: "Tuottakoon maa ja kuohuttakoot vedet." Tästä voimme tehdä sen johtopäätöksen, ettei Jumala eläimiä luodessaan toiminut välittömästi, vaan kaikkivaltiaalla sanallaan vaikutti hän luonnonvoimiin: Kuohuttakoot vedet, tuottakoon maa.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor2-26.html
Kenen kanssa Herra neuvotteli?
6
83
Vastaukset
- okkigaam
Niiden jotka ovat olleet aikojen alusta niiden loppuun. kaikkivaltias ja maailmankaikkeuden luojajumala joka ei ollut yksin. Toisaalta saattaa olla että joltain planeetalta huomattiin tellus hyväksi ja otolliseksi koe laboratorioksi. Kukaan meistä ei tiedä oikeata vastausta.
- Petos
Näkymätön Jumala loi tyhjästä kaikki. Room.1:20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa....Hebr.11:3. Biblia. Uskon kautta me ymmarrämme, että maailma on Jumalan sanalla valmistettu, ja että kaikki, mitä me näemme, ovat tyhjästä tehdyt. Joh.1:1. Sana oli Jumala. Sanan kanssa on vaikea neuvotella.
Ei Jumala luonut "tyhjästä" vaan Itsessääm ja Itsestään.
"Kaikki on saanut syntynsä Hänen kautta, ilman Häntä ei ole syntynyt mitään mikä on syntynyt.
Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus." Joh.1:3-4 (33/38 KR)
2.Piet.3:5 " Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan Sanan voimasta."
Room.1:20 (33/38 KR) " Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa ."- IsäPoikaPyhäHenki
Isä Jumala neuvotteli poikansa Jeesuksen kanssa luodessaan ihmisen.
- Tarkennusta
IsäPoikaPyhäHenki kirjoitti:
Isä Jumala neuvotteli poikansa Jeesuksen kanssa luodessaan ihmisen.
Poikansa Jeesuksen kanssa sekä Pyhän Hengen kanssa.Raamatussa Pyhä henki kuvataan "hän".
- 1213
Toisaalta sanotaan, että Poika on luomistöiden esikoinen, näkymättömän Jumalan kuva:
Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
Kirje kolossalaisille 1:14-16
Ehkä neuvottelu käytiin samassa paikassa, samojen tahojen kanssa, josta tässä on puhe:
Aasafin virsi. Jumala seisoo jumalien kokouksessa, hän on tuomari jumalien keskellä:
Psalmit 82:1
Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia; kuitenkin te kuolette, niinkuin ihmiset kuolevat, ja kaadutte niinkuin kuka ruhtinas tahansa." Nouse, Jumala, tuomitse maa, sillä sinä perit kaikki pakanakansat.
Psalmit 82:6-7
Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
Job 1:6
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PropsApp Koodi
Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset23538Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a1023419"Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin912962IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-612703Taas nuoren kuolema
Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭712590Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.922505Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa
Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.142175Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!
Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä261444- 961338
Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä
On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten3871274