http://www.talouselama.fi/
Miksi nämä luvut salattiin? – ”Eläkeikää ei olisi ollut pakko nostaa”
"Haluttiin antaa arvio, joka näyttää huonommalta"
Eläkeuudistuksen tekijät tiesivät Lehdon mukaan, että eläkkeellelähtöikä oli myöhenemässä ripeästi, mutta asiasta ei puhuttu julkisuudessa.
Tilastoja tarkkaan työnsä vuoksi seurannut Lehto kertoo ihmetelleensä, miksi eläkeiän nostosta selvitystä tehneen ylijohtaja Jukka Pekkarisen työryhmän vuonna 2013 käyttämät eläkkeellesiirtymisiän odotetta kuvaavat arviot muuttuivat äkisti huonommiksi.
”Siihen asti eläkkeellesiirtymisiän odote oli näyttänyt hyvää kehitystä, noussut jatkuvasti, mikä lupasi hyvää kehitystä jatkossa. Yhtäkkiä työryhmä piirisikin ennustekuvion, jossa eläkkeellesiirtymisiän odote oli vuonna 2013 pudonnut alaspäin ja kehittyisi sen jälkeen vain niin vähän nousten, että tavoitetta ei saavutettaisi”, Lehto kertoo.
Hän ihmetteli asiaa jo tuolloin ääneen, mutta ei saanut siihen vastausta.
”Se oli täysin tietoista, haluttiin antaa arvio, joka näyttää huonommilta”, Lehto sanoo. Hänen mukaansa arviossa ei oltu huomioitu muun muassa työkyvyttömyyseläkkeiden vähenemistä.
Perusteena käytettiin myös sitä, että ikääntyneiden työllisyys on Suomessa muita Pohjoismaita jäljessä. Se on totta, mutta vertailua vääristää se, että Ruotsissa ikääntyneiden työllisyys on useammin osa-aikaista kuin Suomessa.
”Ruotsissa ikääntyneillä on myös parempi irtisanomissuoja kuin Suomessa”, Lehto sanoo.
Suomessa irtisanominen on helppoa, ja Lehto pelkääkin ikääntyneiden työttömyyden pahenevan jatkossa.
"Faktoihin perehtymättömiä on helppo manipuloida"
Miksi eläkeikää haluttiin väkisin nostaa, jos työurat olisivat pidentyneet riittävästi ilman sitäkin?
”Se on poliittinen kysymys. Työurien pidentämisellä sitä ei voi perustella, kun samaan lopputulokseen olisi päästy ilman eläkeiän nostoakin”, Lehto sanoo.
Jossain vaiheessa eläkeiän nostoa ruvettiinkin perustelemaan kestävyysvajeen paikkaamisella. Se hämärtää Lehdon mukaan tarvetta ja tavoitetta, kun edes kestävyysvajeen suuruudesta ei ole yksimielisyyttä.
”Eläkeratkaisuihin liittyy käsitteitä, joilla on erittäin helppo manipuloida ihmisiä, jotka eivät ole itse perehtyneet faktoihin”, Lehto toteaa
”Eläkeikää ei olisi ollut pakko nostaa SALAILUA
2
<50
Vastaukset
- dhjk
Onneksi pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 49-vuotiaana. :)
- eiole
Se on ehkä siitä, että Suomella ei ole varaa maksaa tulevien polvien eläkkeitä... Tietystikään sitä kukaan poliitikko ei sano suoraan, mutta koska yhteiskunnan suurimmat vallankäyttäjät ovat hassanneet kansalaisten rahaa rahaa esim. sellaiseenkin, josta maa ottaa vain persnettoa: tunnettuina esimerkkinä Talvivaara, sekopäinen sote- uudistus, Olkiluoto, ulkomaalaisten Suomessa toimivien yritysten melkein verovapaus ja joidenkin hommailut halpatyövoiman haalimiseksi ulkomailta vaikka suomalaisia työikäisiä on joidenkin arvioiden mukaan puoli miljoonaa työttöminä ja ehkä ns. tempputyöllistettyinä (kärjistetysti) toiset puoli miljoonaa ihmistä, niin eihän siinä kukaan voi sanoa, että sori te kolmi- ja nelikymppiset ja viiskymppiset, ette tule saamaan säällistä eläkettä koskaan ja että yhteiskunnasta Suomi tulee taas paikka, missä rikas kouluttautuu ja köyhä on sitten renki tai välskäri, jonka pitäisi ilosta hihkua jos joku tarjoaa työtä kahdeksi tunniksi viikossa, ilman toki sosiaaliturvaa joka työssä käymiseen liittyy sivistysyhteydessä ja ilman sosiaalitukia.
Luulen että yhdellä ratkaisulla Suomi pelastuisi, maan talous lähtisi nousuun ja se on perustulo, se ratkaisu. Tarkoittaen sitä, että yli miljoonan vaikeissa tilanteissa sinnittelevien suomalaisten järjetön kyykyttäminen ja tukiluukuilla anomassa hyppyyttäminen lopetettaisiin ja jokainen saisi sen vaikka nyt 800 euroa ja rapiat, enemmän sitten jos työhistoriaa, mutta jokatapauksessa jokainen sen verran tukia, että voisi syödä riittävästi ja oikeasti siten vapauttaa luovuutensa ja siten tulla veronmaksajana osaksi maan pelastajia. Mutta kyllä eräät tahot varmaan sen perustuloideankin sössii: laittavat ahneet kätösensä väliin siihen, että jos pienituloisille mitään helpotusta annettaisiin, samaa tietä jo olemassaolevat tuet pienenisivät.
En ole poliitikko enkä edes kiinnostunut politiikasta, mutta siitähän siinä on Suomessa kyse, että oikeasti parlamentaarisesti valta on yhä tän maan omien päättäjien käsissä mitä kansalaisten hyvinvointiin tai pahoinvointiin tulee ja se on valhe, että EU muka sen sanelisi, että minkä suuruinen sosiaaliturva tässä maassa on, vaikka monet poliitikot antavat ymmärtää, että muka on pakko aina karsia lisää hädänalaisimmilta ( no ei ole).
On toki myös etuuksia joita voisi karsia. Itse en käsitä sitä, että miksi pitää verovaroin välillisesti leipäjonoasiakkaidenkin, kaikkien, osallistua esimerkiksi erittäin hyvätuloisten työssäkäyvien vuorotteluvapaiden rahoittamiseen, miksi kaikkien pitää maksaa siitä, että joku hyvin rikas kotirouva saa olla kolme vuotta per pikkulapsen hoitaminen kotona yhteiskunnan taholta vastikkeettomasti tuilla ( kaikista muista etuuksista on ns. takaisinmaksuvelvoite eivätkä ne ole automaattisia), miksi sitä pitää toisten nälkää näkien veroista ja syömisistään tinkien tukea, että joku yrittäjä voi palkata tukityöllistettyjä ja siten rikastua. Mitenkään väittämättä ja kiistämättä sitä, että toki taviskeskiöluokkalapsiperheetkin on todella lujilla tän maan nykyhintatasolla tai että tietysti lapsiperheellisyyttä pitää tukea. Minusta vaan valinnoista ei erityisesti pidä palkita tai tukea, vaan yhteiskunnan tukijärjestelmän pitäis toimia sellaiselta etiikkapohjalta, että se joka oikeasti on hädänalainen, sitä autettaisiin tukien kohtuullisella määrällä ja siten, että ihmisillä todella on mahdollisuuksia elämässä muuhunkin kuin kotona seuraavan tukipäivän odottamiseen. Veronmaksajina kun pienimmistäkin sosiaalituista maksetaan kahdenkymmenen prosentin vero, melkein vähemmän kuin mitä miljonääri maksaa veroa.
Ja kaikki kunnia (esim.) niille yrittäjillekin ja pienyrittäjille erityisesti, jotka maksaa veronsa Suomeen ja jotka työllistää ihmisiä oikeasti omin riskein. Valtion veronmaksajien maksamia verorahoja tempputyöllistämisellä työllistävät eivät ole sellaisia, etenkään jos yritysten voitonjako menee vain omistajien pussiin ja jos ketään ei todella palkata mihinkään vakituiseen työhön oikeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830