Väyrynen arvostee Ukraina-uutisointia

Paavo-on-oikeassa

Suomalaisten on ollut vaikea saada oikeaa kokonaiskuvaa Ukrainan kriisin taustoista ja tapahtumista, sillä tiedostusvälineissä vallitsee yksipuolinen asenne, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.

Väyrysen mukaan suomalainen media on turvautunut Ukrainaa koskevassa uutisoinnissaan lähes yksinomaan Kiovan hallituksen, Naton ja Yhdysvaltain antamaan informaatioon, jota on välitetty ilman lähde- tai mediakritiikkiä.

JOHTAVISSA länsimaissa tiedottaminen on Väyrysen mielestä monipuolisempaa. (oma huomautus...ei kuitenkaan niin monipuolista etteikö sama lähtökohtainen virhe sielläkin ilmaantuisi)

BBC:n julkaisemassa uutisjutussa on Väyrysen mukaan todistettu, että ainakin osa Maidanin aukion sala-ampujien luodeista lähti länsimielisiä mielenosoittajia tukeneiden aseista.

Myös Viron entinen ulkoministeri Urmas Paet on Väyrysen mukaan kertonut saaneensa todisteita, että sala-ampujat olivat ”uuden koalition” puolelta.

– Maidanin vuosipäivänä Suomessa julkaistiin ilman kriittisiä kommentteja presidentti Petro Poroshenkon väite, että Venäjä oli ollut syyllinen ampumisiin, Väyrynen kummastelee.

VÄYRYNEN kertoo myös Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nulandin antaneen maansa Kiovan suurlähettiläälle ohjeita uuden hallituksen muodostamisesta.

Myös presidentti Barack Obama on Väyrysen mukaan myöntänyt haastattelussa Yhdysvaltain tukeneen vahvasti vallanvaihdosta Kiovassa.

– Mutta tällaisia tosiasioita Suomen tiedostusvälineissä ei kerrota. Median itsekritiikki olisi Suomessa nyt paikallaan, Väyrynen sanoo

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7347739.html

46

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harhautus

      Ainoa kriittinen media on verkkomedia ja siksi se on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

      Minulla on Verkkomedian päätoimittajana ilmoitusluontoinen asia ystäville, tukijoille, Verkkomedian lukijoille ja erityisesti heille - lähes tuhannelle minua eurovaaleissa äänestäneelle. Ehdokkuuttani tulevissa vaaleissa on pidetty varmana, mutta asia ei ole niin yksinkertainen.

      Päätoimittaja: Janus Putkonen
      26.2.2015, Verkkomedia.org

      Leimakirveet heiluvat tänään koko voimallaan ja valtaeliitti pyrkii demonisoimaan varteenotettavat haastajansa. Olen lukuisten perättömien syytösten, huhujen ja väitösten kohteena ja tunnistan riskin yhteiselle tavoitteellemme Itsenäisyyspuolueessa.

      On todellisena vaarana, että minua demonisoimalla vahingoitetaan valtamedian kautta myös tärkeintä - yhteistä vaatimusta paremmasta suomalaisesta huomisesta.


      "Irti EU:sta, Irti Natosta ja Irti eurosta" - ovat kolme päävaatimusta tänään, jotka on ymmärrettävä yksilöä tärkeämpänä tavoitteena. Puolueista IPU on tehnyt tämän vaatimuksen kristallin kirkkaaksi äänestäjille ja vaatii yksimielisyyden ehdokkailtaan. Sitä arvostan!
      _______________________________________
      Vain siksi että verkkomedia uutisoi myös mitä Venäjän mediat kertoo,
      tai yleensä mediat muualla kuin Suomessa,
      niin ei kaikkien mielestä saisi toimia,vain USA,n ja EU;n kanta kerrottakoon.

    • Kaarle-Martel

      Suomalaisen valtamedian uutisointi Ukrainan tapahtumista ja taustoittamisesta on ollut täydellinen farssi ja tulee jäämään häpeätahraksi meidän mediahistoriaamme. Piste.

      • sairastatouhuaaaa

        Kyllä. Ja ensimmäistä kertaa ulkopuoliset intressit ovat sotkeneet näin pahasti kansalaiskeskustelua. Puhun tietysti nyt natotrolleista.


    • CarlPiltti

      Hyvä Paavo, jälleen oli jonkun aika tulla esiin ja kertoa asiat rehellisesti ja tasapuolisesti.

      • olensamaa

        Tästä on kylä pakko antaa Väyryselle pisteet.


    • Ruupert

      Paavo Väyrynen on kunnian mies. Aivan eri luokassa kuin helppoheikit Niinistö ja Haglund ja hessu hopo Stubb.

      Voidaan lisätä vielä että Britannian ylähuoneen tutkimuksessa todettiin äskettäin että CIA:ta lähellä olevat järjestöt maksoivat "mielenosoittajille" Maidanilla suuria korvauksia.

      • lampaannnn

        Väyrynen on tosiaan päättänyt olla suoraselkäinen nyt, kun miehet erotetaan lampaista.


    • Mercury-Urval

      Suomessa pitäisi aloittaa kriittinen tilinteko tästä 1990-luvalla alkaneesta uusisänmaallisuudesta joka on jossainmäärin karannut lapasesta ja alkanut tunkea ulkopoliittiseen itseymmärrykseen.

      • lklklkk

        Eurooppa ajautuu sotaan ja siihen on yksi vähiten syyllisiä Putin.


    • näin-on-näreet

      Hyvä Paavo!

      • täälöhtt

        Kannatan myös Pavea!


    • corruptio

      Jo on aikakin että joku poliitikko huomauttaa asiasta. Sen verran älyttömäksi on suomalainen natotrollaus mennyt.

    • dfgsdfgs

      Media työntää natopaskaa rukkaskaupalla joka päivä niin että lehtien levikki laski vuodessa taas 4%:lla. Siinä vaiheessa kun paperilla ei kehtaa enää edes persettään pyyhkiä loppuu tilaukset kokonaan.

      • loppuse

        juu en mitää lehtiä kyllä suomesta enää tilaa


    • PaavoOnViisas

      Paavo on oikeassa. Viisas politikko.

      • sinappinipoi

        Kahta en vaihda, toinen on Pave Maijanen. Ja toinen....


    • ksjsf

      Paavo presidentiksi!

      • surkeetasuomi

        No näyttäisi olevan viimeinen rehellinen poliitikko. Ja jos Väyrynen on rehellisin, niin ei meillä kovin hyvin mene!


      • Funland
        surkeetasuomi kirjoitti:

        No näyttäisi olevan viimeinen rehellinen poliitikko. Ja jos Väyrynen on rehellisin, niin ei meillä kovin hyvin mene!

        Onhan tuo meno nykyisin melkoista sirkusta.


      • Finlandizierung

        Tätä menoa Suomen seuraavan presidentin valitsee Putler, joten Paavolla voi olla hyvätkin mahkut.


      • Toinen-vaihtoehto
        Finlandizierung kirjoitti:

        Tätä menoa Suomen seuraavan presidentin valitsee Putler, joten Paavolla voi olla hyvätkin mahkut.

        että väyrynen juoksee susia pakoon Siperiassa...
        ja onhan russakoilla konsteja, kuten olemme taas nähneet...


    • väykkä_huh-huh

      Nyt kepu sitten tarkkana vaalien jälkeisissä ministerivalinnoissa. Tuota jalasmökkipelleä ja opportunistiväykkää ei tule valita kulttuuriministeriä kummempaan virkaan! Mieluiten pysykööt Brysselin lihapatojen ääressä!

      • älänytt

        Paavosta tulisi hyvä pääministeri.


    • mikäs_olikaan

      Mikäs se olikaa Väykyn illegaali nimimerkki?

    • Säkkijärventwist

      No, Paavo on jämähtänyt Brezhnevin aikaan, ei tajua että Neuvostoliitto on hajonnut. Venäjän perseen nuoleminen ei ole läheskään yhtä tehokasta, eikä takaa samoja etuja Kepulle. Tietty jos Putlerin kanssa on sovittu Suomen liittämisestä Venäjään, se on eri asia.

    • Eitukkaa

      On erittäin huolestuttavaa että suomalainen pitkän linjan poliitikko noin avoimesti tukee kansanmurhaan syyllistynyttä diktaattoria. Mutta eihän se mitään uutta ole tässä maassa - olihan multimegamurhaaja-Stalinin fanejakin maa pullollaan 1960-70 luvuilla. Paavo jatkaa tuota perinnettä. En vain ymmärrä miksi - onko Putin luvannut että Suomen maaseutu pidetään virkeänä Venäjään liittämisen jälkeen?

    • hshsgsd

      Paavo presidentiksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! HYVÄ MIES.

      • 3edfgdfdf

        Hyvä Paavo!


    • luusereita_kaikki

      En Paavosta tykkää yleensä ollenkaan, mutta nyt hän on aivan oikealla asialla. Täytyisi muidenkin politikkojen uskaltaa avata suunsa eikä pelätä mediaa.

    • politiikanseuraaja

      Olen pitänyt Paavo Väyrystä tähän saakka hieman, no, arveluttavana persoonana tietyistä syistä. Vaikkakin hän kirjassaan "On muutosten aika" esittääkin monia varteenotettavia ajatuksia. Kuitenkin hänen julkinen esiintymisensä poliitikkona on antanut minulle aihetta suhtautua jonkinlaisella epäilyksellä häneen ja tavoitteisiinsa. En lähde niitä tässä luettelemaan. Ehkä silti tämän perusteella täytyy muuttaa suhtautumistani herra Väyryseen ainakin jonkin verran positiiviseen suuntaan...

      • realismi

        väpä on luotettavin kepu mieti sitä?


      • jsjshsfsdf

        JUST NÄIN koska nykykepu on ihan PASKAA!


    • Vaaranvuodet

      Säälittävä Paavo, persxxxnuolentaa jo kohta 30 vuotta. Aikoinaan teki kaikkensa että pääsisi Moskovan junaan ( 70-luvulla)
      Lukekaa nuoret historiaa...sieltä kaikki kumpuaa.

    • ajajgada

      PAAVO V rulaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • eiole

      Tuo poliitikko on varmaan oikeasti älykäs, vaikken Kepu-puoluetta välttis äänestäkään, mutta hän puhuu täysin faktaa. Liian vanhoillinen että voisin äänestää, mutta älykäs. Ja kunnioitus siitäkin, että on jaksanut olla kansan sylkykuppina vuoskymmeniä, hieno poliitikko minusta (kepu-Väyrynen) ja me like. Jos olisi yksinkertainen ihminen, voisi tässä varmasti ajatella, että Suomen maassa on todella täysin puolueeton media, mutta ei se niin mene ja kun katsoo televisiota, ei voi välttää ajatusta, että Suomea ajetaan johonkin Viron malliin ( Virolla usalainen presidentti). Suomella ei ole mitään meneillään olevaa sotatilannetta esim. Venäjän valtion kanssa tai sodan uhkaa sen maan taholta, mutta tän nyky- Suomen tiedotusvälineet ei kirjoita melkein mitään muuta kuin sitä, että kohta suurinpiirtein Venäjä hyökkää ja Suomen pitää siksi liittyä sotilasliitto Natoon, mikä tuskin pitää paikkaansa, että pitäisi ilman mitään selvityksiä ja lisäksi Suomen kauppasuhteita Venäjään heikentää se, että Suomi siellä varmaan tulkitaan jo USA:n sotilaskumppaniksi.

      Minua ällöttää ne, jotka haluaa tuhota yhden maailman ihailluimmista valtioista isänmaani Suomi, ja muuttaa tän maan verotuspohjalta joksikin tasavero- köyhiö-tulonsiirtomaa EU-tuet- semiViroksi, joka on rikastunut lähinnä siitä, että se köyhiövaltio otettiin EU:hun ja siitä, että jotkut suomalaisista rikkaista asuu mieluummin täällä kotimaassa Suomessa, mutta maksaa verovaransa vaikka Viron valtiolle mieluummin kuin kotimaalleen. Joku kepunkin pitkään politiikkaa nähnyt on sellainen, jota pitäisi kuunnella, koska se tietää mistä puhuu valtiosta näkemiensä faktojen pohjalta. Äänestäjäksi keput ei mua kyllä saa, heidän agendansa ei ota esille akateemisten perheettömien pienituloisten korkeakoulutettujen pärjäämistä, ja heillä omat äänestäjänsä. Silti voi jostakin asiasta olla samaa mieltä hra. Väyrysen kanssa, erittäin terävän oloinen ihminen minusta siinäkin... Alkaa olla harvassa Suomessa poliitikot, joilla olis kokemus maan kehityksestä vaikka neljänkymmenen vuosikymmenen ajalta, ja siihen kehitysehdotuksia joista osa varmaan järkeviä.

      • Suomihyötyisi

        Väyrynen olisi nyt pressa ellei kok, ja persut olisi pelanneet häntä ulos,

        vaikka presidentin valta on vähäinen niin usakon että tilanteemme olisi toinen jos Väyrynen olisi nyt siinä paikalla mihin hän kuuluu,

        Venäjän kauppa kukoistaisi kun muu eurooppa ei kauppaa kävisi.


    • Paavop

      Paavo on aivan oikeassa jälleenkin, hyvä että yksi järjen ääni poliitikoistakin löytyy.

    • VäyrynenIsTheBest

      Tehtiin mieleletön virhe kun äänestettiin Niinistö presidentiksi. Olisi pitänyt äänestää Väyrynen.

      • tuiuituit

        Kyllä siltä alkaa vaikuttaa. Se rotta ei ole mistään kotoisin.


    • Hyvä-Paavo

      Paavo on rautaa. On ollut sitä jo pian 70 vuotta.

      • fdertt

        Kyllä nyt on pakko jo uskoa.


    • hgffsdfggg

      Ime natotrolli persettä.

    • Vanha-ryssän-juoksupoika

      puhuu paskaa.... Väyrynen on kuuluisa änkyrä, joka ei pärjää kenenkään kanssa, ei edes itsensä kanssa.

    • 345tg54

      Eipä saiinä kokonaiskuvan saamisessa ole mtn kauhean vaikeaa, kunhan lukee huumorilla Iltalehteä ja pitää YLE:n MTV3 jne. uutiset kiinni ja keskittyy puelueettomiin lähteisiin (joita on nykyään ihan tarpeeksi sekä Suomessa, että ulkomailla (jos englanti taipuu). Vain aivopesty tai vähä-älyinen ottaa valtamedian jutut tosissaan.

    • TäyttäSkeidaa

      Milloin uutisoidaan taas Venäläisestä sukellusveneestä, pintaan pulpahtaneista vakoilupoijuista ja venäläisistä erikoisjoukkojen miehistä?

      Entä Moskovassa järjestetty mielenosoitus jossa ihmiset osoittivat mieltään Ukrainan uutta valtaa vastaan joka on alkanut tappamaan venäläistä kielivähemmistöään? Iltapäivälehdistömme mukaanhan puolet kolmestakymmenestätuhannesta ihmisestä oli pakotettuja mielenosoitukseen ja toinen puoli oli palkattuja.

      Saa nähdä mitä nämä naton talutusnuorassa olevat valehtelevat lehtimiehet seuraavaksi keksivät?

      • Mies042

        Mielenkiintoista, kun Moskovassa järjestetään mielenosoitus Ukrainan hallintoa vastaan tai Krimin valtauksen juhlimiseksi niin paikalle saadaan tuhansia ihmisiä ilmaisilla bussikuljetuksilla. Jos sen sijaan opposition edustaja yrittää jakaa lentolehtisiä metrossa, hänet pidätetään.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe