Espanjalaisia kommunisteja Ukrainan separatistien

Espanjalaisia kommunisteja Ukrainan separatistien riveissä – poliisi vangitsi kotimaassaan
Separatistien riveissä taistelleet saavat Espanjassa syytteet osallisuudesta murhiin, aseiden hallussapitoon ja Espanjan kansallisten intressien vastaiseen toimintaan. Miehet eivät olleet peitelleet toimintaansa, vaan julkaisseet valokuvia ja antaneet haastatteluita.
Espanjan poliisi on suorittanut maanlaajuisen operaation, jossa on otettu kiinni kahdeksan Ukrainan sisällissotaan osallistunutta miestä. Heidät otettiin kiinni Espanjan eri osissa pian sen jälkeen, kun he olivat palanneet kotimaahansa.

Espanjan sisäministeriön julkaiseman tiedotteen miehet olivat taistelleet Ukraina hallitusta vastaan viime huhtikuusta lähtien. He olivat julkaisseet sosiaalisessa mediassa kuvia, kun heitä koulutettiin käyttämään aseita ja räjähteitä. Miehet olivat pukeutuneet puolisotilaallisten joukkojen univormuihin. He olivat myös antaneet haastatteluja tiedotusvälineille.

Sisäministeriön mukaan miehiä yhdisti kommunistinen ja äärivasemmistolainen ideologia. He olivat saaneet innoituksensa sotaan Espanjan sisällissodasta, jossa ns. Kansainväliset prikaatit osallistuivat diktaattori Francon vastaisiin taisteluihin 1930-luvulla.

Espanjassa he joutuvat syytteeseen osallisuudesta murhiin, aseiden hallussapitoon ja Espanjan kansallisia intressejä häiritsevään toimintaan.

Sisäministeriö uskoo, että miehet olivat matkustaneet Ukrainaan epävirallisen, Venäjä-mielisen yhteistyöverkoston avulla.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Espanjalaiset haluavat parempaa Eurooppaa.

Äänestä
  • Juuri näin, ja siksi laittavat separatistikommunistit vankilaan. Pysyvät poissa pahanteosta.

    Äänestä

  • "Espanjalaiset haluavat parempaa Eurooppaa."

    Tuskinpa, jos kerran separatistien puolella sotivat! He ovat silloin viime kädessä Putinin tukena ja se mies ei todellakaan halua 'parempaa Eurooppaa' vaan rajoituksia ja sensuuria kaikkialle!

    Äänestä

kommarit mukana pahan teossa Ukrainassa. kovat tuomiot komuille.

Äänestä

Espanjalaiset taistelivat vain Kiovan fasisteja vastaan. Sekin on ilmeisesti nykyisin rikos USA:n mielestä.

Äänestä
  • Kiovassa ei ole fasisteja, mutta sen sijaan niitä löytyy runsaasti Venäjältä ja Itä-Ukrainasta! Sekin on ilmeisesti nykyisin hyvä asia Sinun mielestä.

    Äänestä

  • PunaRuupert kirjoitti:

    Kiovassa ei ole fasisteja, mutta sen sijaan niitä löytyy runsaasti Venäjältä ja Itä-Ukrainasta! Sekin on ilmeisesti nykyisin hyvä asia Sinun mielestä.

    Kyllä ne natsit juhlivat siellä Kiovassa. Kaikki tämän ymmärtävät. Mutta eivät enää kun nälänhätä uhkaa.

    Äänestä

  • Ketkä 'kaikki'? Vain sinä ja ne 0,00002 % kansasta, jotka ovat Venäjän Tiltuja!

    Nyky-Venäjä on käytännössä fasistinen ja samanlainen on Itä-Ukraina.

    Sen sijaan Ukrainassa pidetään vaaleja eikä niissä ole "venäläistä ääntenlaskua"!

    Äänestä

Urheita espanjalaisia, tekevät maalleen kunniaa olemalla voittajan puolella.

Äänestä
  • Kannattaa huomioida, että:

    1) Voittaja ei ole vielä tiedossa

    2) Komukat istuvat nyt vankilassa

    Äänestä

Usa ja Nato ovat käskeneet Nato-maa Espanjaa rankaisemaan espanjalaisia kun ne taistelivat voittajien puolella Itä-Ukrainan joukoissa.

Äänestä
  • Voittajien? Ei siellä ole voittajaa vielä selvinnyt! Itse asiassa Itä-Ukrainalla on suuri vaara päätyä Putinin valtakinnan osaksi, jolloin se on lopultakin pitkässä juoksussa sodan suurin häviäjä!

    Äänestä

Espanjalaisia taisteli myös natsien puolella Ukrainassa Azorin pataljoonassa mutta he eivät saa mitään syytteitä.

Äänestä
  • Espanjasta oli Itärintamalla kokonainen divisioona eli yli 10.000 miestä! Tuolloin myös Espanja oli fasistinen maa. Mistä ajattelit syyttää fasistimaan sotilaita, jotka sotivat Saksan puolella? Osaisitko muotoilla oikean syytteen? Minä kunen keksi!

    Yhtä hyvinvoisi haastaa Puna-armeijalaisiaq oikeuteen kun he sotivat rikollisen kommunisminpuolesta!

    Äänestä

Miksi kommunistit ovat kansan omaisuuden ryöstäjien puolella?

Äänestä
  • Kommarien toimia on syytä tutkia kunnolla.

    Äänestä

Espanjalaisia fasisteja ei rankaistu ollenkaan.

Äänestä
  • Miksi pitäisi? Espanja oli fasistinen vuodesta 1936 - 1975! Se oli kyseisen valtion järjestelmä!

    Rangaistiinko Venäjällä vanhoja kommunisteja? Se olisi ollut vastaava juttu!

    Äänestä

Suomessa NATO-media sensuroi, että osa taistelijoista on entisiä sotilaita.

NATO-media sensuroi asian, koska Espanja on NATO-maa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnaan kirjoitti:

Espanjalaisia kommunisteja Ukrainan separatistien riveissä – poliisi vangitsi kotimaassaan
Separatistien riveissä taistelleet saavat Espanjassa syytteet osallisuudesta murhiin, aseiden hallussapitoon ja Espanjan kansallisten intressien vastaiseen toimintaan. Miehet eivät olleet peitelleet toimintaansa, vaan julkaisseet valokuvia ja antaneet haastatteluita.
Espanjan poliisi on suorittanut maanlaajuisen operaation, jossa on otettu kiinni kahdeksan Ukrainan sisällissotaan osallistunutta miestä. Heidät otettiin kiinni Espanjan eri osissa pian sen jälkeen, kun he olivat palanneet kotimaahansa.

Espanjan sisäministeriön julkaiseman tiedotteen miehet olivat taistelleet Ukraina hallitusta vastaan viime huhtikuusta lähtien. He olivat julkaisseet sosiaalisessa mediassa kuvia, kun heitä koulutettiin käyttämään aseita ja räjähteitä. Miehet olivat pukeutuneet puolisotilaallisten joukkojen univormuihin. He olivat myös antaneet haastatteluja tiedotusvälineille.

Sisäministeriön mukaan miehiä yhdisti kommunistinen ja äärivasemmistolainen ideologia. He olivat saaneet innoituksensa sotaan Espanjan sisällissodasta, jossa ns. Kansainväliset prikaatit osallistuivat diktaattori Francon vastaisiin taisteluihin 1930-luvulla.

Espanjassa he joutuvat syytteeseen osallisuudesta murhiin, aseiden hallussapitoon ja Espanjan kansallisia intressejä häiritsevään toimintaan.

Sisäministeriö uskoo, että miehet olivat matkustaneet Ukrainaan epävirallisen, Venäjä-mielisen yhteistyöverkoston avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu